IRC-Galleria

Oon ihan munaton satavuotias. En edes lähtenyt sinne Marilyniin eilen esimerkillisesti vetämään päätä täyteen uusien opiskelijoiden ja meidän huippututorporukan kanssa. Ei, menin kiltisti nukkumaan ja silti mulla on nyt sellanen olo ku olisin bailannu kaks viikkoa putkeen. Väsyjumitus toimistolla, nettisivuille pitäis jotain tekstiä kirjottaa mutku mutku.. ei toimi pää.

Täys mutta tosi hieno viikko takana. Keskiviikkona uudet iibeeläiset ihmetteli että missäs sitä nyt ollaan ja kenen kanssa, ja me tutorit pyörittiin keltaisissa potkuhousuissamme ja yritettiin näyttää siltä et me ainakin tiedetään missä mennään (yeah, right..). Ihan huippuihmisiä, gotta say! Sekä uudet IBkympit, että tietty mun tutorkollegat (information release; ihanimpia ihmisiä ikinä). Asioita, leikkejä, tietoa tietoa tietoa, nimiä, monta ikää, kasvoja, hymyjä, jännitystä, unohdettuja asioita, sähläämistä, ohjaamista, innostamista, ongelmanratkasua, ihmettelyä, vaikka mitä. Olin hetkittäin ihan natsi ja hirveesti äänessä. Tossa työpöydällä lahjakynän teksti toteaa; "Päivi -synnynnäinen johtaja, jolla on luovaa mielikuvitusta". Että pitääkin aina olla niin kova touhottamaan.. Mut minkäs sitä oinas ja maalaistytsi luonnolleen voi.

Itekkin tässä nyt pitäs yrittää orientoitua siihen et tosiaan oon edelleen opiskelija, vaikka kesä onkin mennyt toimistolla ja haalarit on pölyttyneet kaapissa luentomatskujen ja muistiinpanojen kanssa. Monet hyvät pippalot menee multa ohi väistämättä, koska en kestä darrasena tehdä töitä. Mut koska haluan säilyttää jonkinasteisen elämän opiskelun ja duunien ristiaallokossa, ni mieluummin paahdan viikolla ja pidän viikonloput jotakuinkin vapaina. Sitä LAATUAIKAA prkl.

Nyt mennään kyllä syömään ja sit lupaan reipastua taas. Aamupäivä mennyt suhteellisen ameebana, sitäkin uusien kanssa leikittiin ja silloinkin päädyin evoluutiossa lopulta ihmiseks.

Ehkä mun pitäis haastaa noi duunikaverit leikkimään tätä mun kanssa ja tsekata josko jään tällä kertaa tähän ameebatilaan. Mielenkiintoista olis myös nähdä kuka on toimiston gorilla.

Leikkiä koko elämä :) <3

---

+ 1,5 tuntia;

HITTO, ilmeisesti syöminen tosiaan ON yks ihmisen perustarpeista! Tulisen thaikiinalais -buffetin jälkeen pää toimii ja virtaa riittää taas. Johan nyt on markkinat! Luulis tähän ikään mennessä jo tajunneen, että ei kannata olla syömättä 20 tuntia ja sit ihmetellä miks väsyttää.
TYHMÄ.

Mut siis jeejee, nyt napit korville ja näppis laulamaan, kohta kohti viikonloppua! Huomenna vedän kyllä ihan huolella viiniä (tänään täytyy pestä ihan huolella pyykkiä, perjantai-illan iloks).

Hips naps poks! Colbie Caillat - Bubbly

On se kumma että ruikutetaan nuorten työttömyysprosenttia ja ylikouluttautumista ja sitä miten paljon on työttömiä vastavalmistuneita. Voi hyvinvointiyhteiskuntaraukkaa, kun on asiat niin vinksallaan. Ja sitten sitä yritetään pitää pystyssä sellasilla instituutioilla kuin Kela.

Kun mulla on a) alan duuni, b) PALJON duunia ja c) hyvä palkka tehdystä työstä niin eihän mun silloin sovi opiskella. Eihän kaikkea voi saada. Mut jos Kela kerran kyttää opintopiste toisensa jälkeen, että opinnot edistyy vaaditulla tahdilla (jotta siis on ansainnut opintotuet) niin miksen saa sitten sen lisäks tehdä töitä ihan just niin paljon ku haluan? Jos kerran saan vuodessa sen palttiarallaa 50 opparia kasaan, ni enkö saa ihan rauhassa tehdä duunia siihen päälle?? Olisko parempi et tekisin paskapalkalla jotain paskaduunia, joka ei mitenkään liity opiskelemaani alaan ja sit valmistumisen jälkeen ihmetellään et ei löydy töitä kun ei oo ALAN TYÖKOKEMUSTA??

Tottahan on, että voisin luopua opintotuista, mut siinä tulee sit vastaan se dilemma, et silloin pitää tehdä ajallisesti sen verran enemmän duunia, että pystyy kattamaan sen 'menetetyn' rahasumman ja silloin ei sit taas jää aikaa opiskella senkään vertaa mitä nyt. En mä mielelläni ilmaista työtäkään tekis.

Periaatteessa tätä asiaa ei sais kritisoida, koska suomalaisilla on asiat pirun hyvin. Ylipäätänsä se, että saadaan ilmaisiin, tasokkaisiin opintoihin tukea ja vieläpä melko paljon, on täyttä luksusta. Ei se silti poista sitä et mua vituttaa ihan huolella nyt kun tulorajat on täynnä. En todellakaan voi lopettaa duunien tekemistä yhtäkkiä, jättää vaan kaikki vastuut ja keskeneräiset projektit tekemättä. En myöskään oo ajatellut jättää koulua kesken, koska haluan ton tutkinnon ja tarviin sen tulevaisuudessa. Tarkoitus olis kuitenkin saada töitä nykymaailmassa, jossa samassa duunissa tuskin kukaan viettää enää vuosikymmeniä eikä mitään varmuutta jatkosta oo kellään. Yksinään toi kulttuurituottajan AMK -tutkinto ei takaa mun duunejani tulevaisuudessa. Siihen liitettynä tää liiketalouden BBA -tutkinto sit taas jo avaa monia ovia ja nostaa palkkatasoa. Ja onks kunnianhimo sitte synti? Tai se että yrittää varmistaa oman tulevaisuutensa rakentamalla perustaa nyt nuorena kouluttautumalla ja tekemällä töitä?

Miksen mä saa tehdä töitä ja suorittaa opintojani rauhassa, vetää itteäni niin piippuun ku huvittaa ja olla valmistumisen jälkeen työllistetty ja tyytyväinen ja loppuunpalanut ja työkokemusta omaava ja mitä ikinä??? Täytyykö Kelan alkaa siitä määkiä.. Ja sit sossusta saa kyllä rahaa kaikki helvetin kattoonsyljeskelijät.

Eli loppuvuodesta tulee vallan ihana; sen lisäks et mulla on jokatapauksessa kokopäiväduunin verran töitä ja myös opiskelen täyspäiväisesti niin mulla ei saa olla rahaa.

Öö tuota.. jippii?

Hitto, business financen uusintatentti tänään. Onnistumisen iloa riittää, koska nyt kun opettaja ei oo sähläämässä niin tajuan päivänselvästi kaikki profitability indexit, time value of moneyt ja net present valuet. Keväällä kurssilla olin ihan pihalla, koska tosiaan opettaja ei osannut opettaa. Sääli. Fuckin' Wesley Snipes. Mut nyt osaan funktiot ja tajuan taustat niiden takana. Oon todella yllättänyt itseni, koska matikka on.. no,perseestä. Oon aina sitä inhonnut, kun mun käytännönläheinen pääni ei tajua kaikkia ihme kaavoja ja teorioita, joilla ei oo kosketuspintaa todellisuuteen.

Eli lujaa menee nyt, kun tuntuu siltä et täähän sujuu ja löydän näille ihme funktioille jopa tarpeen käytännössä.

Ainoo ongelma on se, et millä helvetillä mä muka MUISTAN nää kaikki ulkoa tossa kolmen tunnin päästä?!? Aargh.

Jotenkin typerää opetella tällasia ulkoa, koska pointti on se, että jos/kun näitä kaavoja töissäni tuun tarvitsemaan niin mulla on lupa, oikeus ja vastuu luntata ja hakea oikeet tiedot onnistuakseni.

Opiskelu osaa joskus olla niin tavattoman ristiriitasta työelämään nähden

24 jo takana. Tänään oli kahdennenkymmenennenviidennen syksyn ensimmäinen aamu, ainakin mulle, ei ehkä muille. Nyt ei tosin siltä tunnu kun partsilla istuessa saa vieläkin pelätä että ylätissit palaa (eli rintakehä. Tai vaikka poskipäät). Mut aamu oli kirpee, piti oikein miettiä että tarkeneeko polkea töihin lyhyissä lahkeissa, kun viime viikkoina on pitänyt miettiä et katoaako höyrynä ilmaan tai valuuko sulana maahan jos laittaa yhdenkään vaatekappaleen päälle (en siis oo ollut alasti liikkeellä siltikään, vaan lähinnä kuulunut tähän sulamisosastoon).

Syksyissä on aina jotain haikeeta, ikään ku joutuis luopumaan jostain. Taas täytyy päästää irti taas yhdestä kesästä jolloin taaskaan ei tullu tehtyä kaikkee sitä mitä alunperin kuvitteli. Sen sijaan tuli tehtyä kaikenlaista mitä ei olis edes osannu kuvitella. Ihan älytöntä miten nopeesti elämä muuttuu. Koulujaan alottavat taas kirjottaa näitä pakollisia "Minä 10 vuoden päästä" -esseitä. Mitähän järkeä niissäkin on.. Kuka hitto sen muka osaa sanoa mitä tapahtuu 10 vuoden päästä tai edes 10 kuukauden? 10 viikon?! Mä en ainakaan, enkä enää edes yritä. Jotain suuntaviivoja on kai tuleville vuosille. Tarkemmin sanottuna yks; käyn tämänkin koulun loppuun. Muusta ei tietoa enkä edes halua tietää. On niin paljon itsestä riippuvaisia ja varsinkin riippumattomia asioita, joita väkisinkin matkan varrella tulee vastaan. Pysy siinä sitte jossain suunnitelmassa, ..kele.

Sillon ku koulut loppu huhtikuun lopulla ni asiat oli toisin ku nyt. Sillon ku koulut alko vuos sitte ni asiat oli toisin ku huhtikuussa tai nyt. Että sillattis. Punasen tukan alla raksuttaa melkonen ajatusten ja fiilisten sekamelska, asiat hakee taas uusia uomiaan voidakseen taas jossain kohtaa muuttua ja muuntautua. Kaipa sitä kutsutaan kehitykseks. Tai ehkä elämäks.

No jee, nyt mulla alko soida päässä "mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa WOUWOU". Hiphei. Välillä kyllä tuntuu etten itekkään tiedä mitä täällä punasessa päässä tapahtuu (punaisena sekä tukka että auringon myötä pikkuhiljaa myös naama).

Maanantaina business financen uusintatentti. Sen lisäks et pitäis opetella sata typerää matikan kaavaa (pää hajos kun pelkästään tulostin matskuja, lukemisesta puhumattakaan) niin pitäis varmaan opetella käyttämään eilen saatua laskinta. Se kertoo jo paljon teknisistä taidoista, että pikkubroidin piti näyttää mistä se helvetin vekotin menee pois päältä. Tentti tulee sujumaan varmasti oikein vallan mainiosti.

Syksyä sekin, koulun aloittelu. Kuvastot täynnä reppuja ja lyijykyniä, vihreet viikot ja jännittyneet ekaluokkalaiset. Opiskelijabileet ja tenttimurheet. 25. kerta mun elämässä kun lehdet putoo puista, and I LOVE IT!!

Taas. Taas taas taas. Ei riitä et kipu on jatkuvaa ja jokapäiväistä, et se elää omaa elämäänsä ja muuttuu päivästä toiseen, on kuitenkin aina läsnä. Ei. Sen lisäks sen täytyy joskus testata äärirajat, voittaako se mut vai ei. Taas veti olkapään hermo pinteeseen, pää ei käänny, ranteeseen asti vihloo, tuntuu ku joku oli tunkenu kuulakärkikynän tai muun vastaavan terättömän esineen niskaan ja pyörittelee sitä siellä ihan vaan piruuttaan. Viime päivät on ollu taas normaalia kivuliaampia ja tänään se nyt sit otti ylivallan. Toimintokyky aika heikko. Pystyasennossa on turha kuvitella olevansa. Kun ei nukkumaankaan pysty niin ihan sama vaikka sit olis koneella ja tekis töitä kivun kanssa. Luovuus ei tosin ihan hirveesti nyt just kukoista. Mut aina kannattaa yrittää.. (ttu joopajoo).

Helvetin helvetin helvetti. Mä vihaan tätä kipua. Tätä näkymätöntä, väsymätöntä vihollista, joka ei suostu kuolemaan. 7 vuotta jatkuva kipu jossain päin yläselkää tai päätä. En muista miltä tuntuu se ettei satu.. Se olis aika utopistinen tila. Sellanen mulle utopistinen tila, joka on kuitenkin suurimmalle osalle ihmisistä täys itsestäänselvyys. Eipä sitä osaa arvostaa asioita ennen ku ne menettää. Ei mikään turha klisee tämäkään.

No mut valivali. Mitään morfiinia en ala vetää. Ei siihen kuole että sattuu, vaan siihen kun ei enää satu ja on tunnoton. Kipu ainakin kertoo et on vahvasti elossa. Ja mä en aio lopettaa olemista, tekemistä. Sinä hetkenä, kun kivun takia jätän tekemättä jotain tärkeetä, niin se on voittanut mut. Oon 25 -vuotias, helvetti sentään, en varmasti oo vielä luovuttamassa. Katotaan 50 vuoden päästä uudestaan, sit saatan jo antaa periks. Vittu helvetti saatana perkele. Vihaa, turhautumista, raivoa. Oon niin vihanen tälle. Helvetin epäreilua. Mä en mielestäni oo ansainnut näitä kipuja. Miksei joku pedofiilikusipääraiskaaja vois näitä saada? Siinä olis ansaittu elinkautinen.

Vaikka tuntuu siltä että pää varmaan irtoo kohta tai vähintäänkin olkapää räjähtää (pulssi tuntuu jo kipukohdissa sykkivänä aikapommina) niin aivan sama. AIVAN SAMA. Sen verran annan periks etten yritä raahata itseäni toimistolle. Mut siihen se jää, enempää riemuvoittoja en kivulle anna. Nyt musa täysille ja nettisivumatskujen pariin tyylikkään niskatuen, lämpötyynyn ja 2000 mg:n paratabsilatauksen kera.

Kipu 1 - Päivi 1, ja kyllä mä sen iltaan mennessä potkin munattomaks.

PMMP - Matoja

AAAARRRRRRRRGGGGGHH!

"Pidin siitä, mistä kerroit; ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää"

Miten voikaan väsymys tehdä ihmisen olon epämääräiseks.. Eilinen päivä venähti kellon ympäri ja tämäkin päivä ollut täyden sosiaalinen. Kyllä, myös mulle tulee sosiaalinen yliannostus ja haluan piiloutua sängyn alle, lukita ovet ja ikkunat ja heittää puhelimen seinään. Siitäkin huolimatta että oon ihmisistä ja rakkaistani täydellisen riippuvainen, onhan ne mun elämän suola ja chili. Maku. Nyt kuitenkin nautin illasta Mary J. Bligen, Alicia Keysin, Vilkkumaan, Corinne Bailey Raen, Kristiina Wheelerin ja muiden naisten seurassa. Ne puhuu mulle puhumatta kuitenkaan, odottamatta vastausta.

"Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään"

Hmm. Viikonloppua.. Terassilla pomon kanssa, filosofiaa pikkubroidin kanssa, Anna Puuta, jokirantasiduja ja Täydellisiä naisia serkun kanssa, meksikolaista safkaa ja juoruilua luokkafrendien kanssa, viskinmyyntiä uuden tuttavuuden ja miljoonan humalaisen kera, marjapiirakkaa mutsin kanssa, legoilla leikkimistä serkun, serkun tyttären ja tätien kanssa mummilla. Ja sit niitä muita tekemisiä ja nähtyjä ihmisiä ja käytyjä keskusteluja. Ja niitä ihmisiä joita jäi näkemättä. Elämän täydeltä ihmisiä täynnä elämää. Ihmissuhteet on ihan sekopäisen kamalan ihania. Montako kertaa tääkin itsestäänselvyys on todettu...

"Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?"

Enpä muista koska oon viimeks ollu näin väsy. Ihan paska fiilis, sellanen nuhjuinen ja laimee, mitäänsanomaton. Ilmeisesti siis ihminen tarvitsee unta. Ja Rakkautta, vaatteet, ruokaa (Vilkkumaa), mut ne tarpeet on ihan tasapainossa. Pakko kai mennä nukkumaan, muuten seinät kaatuu päälle, tuun hullummaks ku jo valmiiks oon ja alan miettiä asioita joita ei pitäis.

"Valoa ja pimeää, ei siinä ole mitään luonnotonta
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään"

Laulukuoro Pieni Sydän (Dave Lindholm) ~ Pieni ja hento ote

Selvästikin oltu lomalla kun viime merkinnästä on jotain kolme viikkoa. Kuka nyt helteillä jaksaa koneella istua tai ylipäätänsä miettiä mitään..

Helsinki-Turku -akselilla tullut pärrättyä ihan huolella. Luotettavan (ja komian!) Helsingin oppaan avustuksella on nyt sitten nähty tuomiokirkot ja kaivarit ja kauppatorit ja espat ja nosturit ja mitäikinä. Kesäsiideri eduskuntatalon portailla helleyönä maistuu aikas nannalle. Helsingin kesäkatuja tallattu niin että ballerinoista putoo pohja ihan justiinsa (tosin se putoo kyllä siks että ne on budapestista ostetut, hyvin paskalaatuiset kengät mut mitä sitte -kävelty on ja paljon).

Kaikki on kesäsitä ja kesätätä. Pesen kohta vähän kesäpyykkiä ja käyn ostamassa kesäjuustoa. Loman myötä oon myös hankkinut kauniin ja muodokkaan kesämasun ja tyhjentänyt taitavasti kesätilin (jippii ja hiiohoi vaan).

Muuttaminen on ihan sairasta touhua (kun tässä nyt on autettu yhtä Helsingin hurjaa siirtämään olemuksensa Turkkuusee). En oo tajunnutkaan kaikkia niitä eri lihaksia joita sormista ja käsistä löytyy, ja jotka nyt vihaa maailmaa. Helle vielä lisäs muuttohauskuutta, etenkin kun mä hikoilen naamasta, en mistään kainaloista niinku normaalit ihmiset. Kanna siinä sitten laatikoita kun koko nassu kuolaa suolavettä. Hissin rikkoutuminen teki hommasta todella somaa. En kanna enää koskaan mitään mihinkään ikinä varmasti piste.

Plää plää, ottaen huomioon että loma jatkuu vielä pari päivää niin en jaksa edelleenkään ottaa aivoja narikasta (maksaako aivonarikka ja saako sieltä narikkalapun, voiko sen hävittää?). Omituinen ilmiö kun iho menee kananlihalle. Helleilmaston kääntyessä takas normaaliin on taas ihan uutta laittaa sukat tai farkut jalkaan, tai huomata että kun pitää partsin ovea auki ni ulkona on ilma viileempää ku sisällä. Viime viikkoina kun kaupungit on muuttuneet leivinuuneiks. Ihmekös tuo kun kivipinta lämpenee, sillä tavallahan ne pullatkin jossain Turun linnassa aikoinaan paistui (kiviuunissa siis. Tai jotain).

Whatever. Lauantaijeejee.

Yolanda Be Cool & DCUP - We no speak Americano
(aeeevan loistava jammailubiisi, hips! Nyt menee matot rullalle kun tanssivarpaat sutii ympäri kämppää)

Ai niin, otin ripsien pidennykset. Ihan hullun kätevää, aamulla ei tarvii ku avata silmät ni räps räps. Tosin tukka sojottaa edelleen piikkeinä ja sarvina joka suuntaan, eli edelleenkään ei voi kierähtää suoraan sängystä mihinkään PR -tehtäviin.

"Olen kasvanut kiinni maahan, lapsuuden maisemaan. Olen kasvanut kiinni poikaan, siihen yhteen ja oikeaan. Paikka se on tämäkin, pilvien alla, maan päällä. Mutta nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä"

Anna Puu - Nopeimmat junat

Meidän landella ei kai junia oo koskaan näkynytkään. Pakenin taas kaupungin kuumaa, keittolevymäistä betonia pellon reunaan. Aurajokeen on kumman virkistävä pulahtaa täällä yläjuoksulla, jasmiinitkin kukkii just nyt sen pienen jokavuotisen hetkensä. Kesäidylli. Mansikoita suoraan puskasta, nokkosperhosia multaisella polvella.

"Joskus yksi riittää, joskus viisi ei. Tällaisena päivänä kun yhdet aamuun vei kaduttaa niin vietävästi, mutta kun ei voi. Pää on lasinsirpaleina, kirkonkellot soi. Joo mä tiedän, tiedän et pitäis ryhdistäytyä. On pikkutunteihin niin helppo eksyä. Tanssijalat eivät kellosta piittaa, ne kuulee basson puhuvan"

Anna Puu - Onnen viipaleet

Vitsi että mä odotan viikonloppua. Ruissiviikonloppu, kesähulinaa, festarifiilistä. Menen sitten alueelle tai en, niin musaa, hyvää seuraa, pussiviinejä, kuperkeikkoja tai palanutta nenänpäätä ei mikään tuu estämään.

"Et koskaan arvaa kenet siinä näin; prinssini Uljas hän seisoi edessäin. Sadan vuoden unet hän suuteli pois niinkuin niitä vuosia ollutkaan ei ois. Nukuitko hyvin? kysyi hymyillen. Satayksi vuotta, ja liioittele en. Väsymyksen syitä hän ei kysellyt, minä sanoin; prinssi suutele mua nyt"

Anna Puu - Ruusunen

Kesä on luonut luvallisen illuusion siitä, että elämä on pehmeetä, kuumankosteeta hyvää oloa. Ja niin se välillä onkin, jos muistaa olla onnellinen.

Uuh lääh mikä ilma.. Jengi maksaa euroa toisensa jälkeen siitä et pääsee kauas Suomesta nauttimaan tällasesta mombasasta. Tietysti siinä on se yks tekijä minkä takia jossain vinkuintiassa tästä säästä nauttii enemmän ku täällä himasuomessa; vapaus.

Otappa tässä nyt sitten imuri käteen ja sen jälkeen zumbatizumzum. Hiki valuu vaikka istuis silmäluomia räpäyttämättä paikallaan. Eikä se toimistokaan niin ihana paikka ole ettenkö mieluummin makais levynä jossain rantsussa varpaat vedessä. No, sopii toivoa et lomapäivillekkin riittää aurinkoa (jos niitä nyt ylipäätäs pystyy pitämään).

Aurinkoa tarvitaan kyllä vielä tälle kesää, varsinkin kun fiksuna likkana tilasin Aasiasta asti mekkoja ja paitoja, ja Nelly.comista vähän myös. Öö... onko ihme jos ei oo varaa ruissilippuun? Voin istua nyt sitten suloisesti uusissa mekoissani kotona kun ei muuhunkaan ole varaa. Ihanaa olla näin älykäs. Sain jopa lahjakynän Virosta asti; "Päivi: Synnynnäinen johtaja, jolla on luovaa mielikuvitusta". Ennemminkin "Synnynnäinen huithapeli, jolla jumittaa pää ja pahasti" (kiitos silti siis lahjasta, se piristää mieltä).

Anyways, nyt on sitten rättejä mistä valita, tosin tää kesäinen hippo-olemus täytynee ensin hoitaa vähän sievemmäks. Viikonloppuna Hietsussa ja eilen Ruissalossa grillaantui kyllä liha jos jonkinlainen, kun ihmiset oli villiintyneet vetämään ne viis vuotta sitten päälle mahtuneet bikinit päälle (eipä ne omatkaan bikinit kyllä olleet missään nimessä vaarassa tippua päältä todellakaan). Aurinko tekee meistä kaikista ihanan huolettoman hulluja pikkunakkeja. Joistain keski-ikäisistä naisista vähän turhankin huolettomia, kun ei ne stringibikinit ihan OIKEASTI näytä enää samalta päällä ku kylmän sodan aikaan.

Tää kesä on kyllä ollut jo tähän asti värikäs, ihana, hassu, yllättävä, hauska ja kirpeenmakeensuolanen. Varsinkin kun en tältä kesältä mitään odottanut (tai ehkä just siitä syystä). Liialliset odotukset ja "sitten kun" -eläminen on muutenkin turhaa. Unelmia pitää olla, toiveita, mut harva tietää mistä edes haaveilee ennen kun sen yhtäkkiä, odottamatta, on saanut.

Mä esimerkiks haaveilen nyt chilisuklaajäätelöstä mut saankin pyykkivuoron.

PMMP - Synestesia

Minäpä join juuri kupillisen vahvaa kahvia kauluspaidassani toimistolla niinkuin aikuinen ihminen ainakin. Nyt olen siis viisas, tasapainoinen, vastuullinen ja looginen. Kaikki yhden kahvikupillisen myötä. En kyllä oo nyt ihan varma siitä oliko se kahvi vahvaa vai ei, kun ei ole hirveän montaa kuppia vertailukohteena. Renton mokkalattea ei lasketa, eikä niitä muutamia hassuja kupillisia joita elämäni aikana oon sosiaalisissa pakkotilanteissa hörpännyt. Mutta oon vakaasti sitä mieltä, että se oli vahvaa. Laihan kahvin juominen ei kuulosta askeleelta aikuisuuteen.

Erilaiset ikään ja olemiseen liitettävät rituaalit on jokseenkin mielenkiintosia. Lapsenomaisuus ja aikuisuus määritellään osittain täysin epäolennaisten pienten tekemisten kautta. Se oleminen ja tekeminen, mikä mihinkin ikään hyväksyttävästi liitetään on kulttuurisidonnaista ja syntyy ihan meidän omissa päissämme, paljolti kasvatuksen ja ympäristön myötä. On tiettyjä biologisia ja fyysisiä juttuja, jotka määrittää lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta (vanhuuteen en vielä siirry, bloggaan siitä sit joskus 50 vuoden päästä). Mut miks mä olen 'lapsenomainen' jos isken saparot päähän ja meen hyppimään pomppulinnaan? Miten se tekee musta vähemmän aikuisen? Käytännössähän mulla on vaan yhdenlainen kampaus ja hypin kumipatjalla.

Yks mitä oon monesti kelannut on meidän suomalaisten tarve päästä takas lapsiksi. Suomalainen mentaliteetti on melko vaativa, töitä töitä töitä, kouluja kouluja kouluja, ei mitään siestaa tai taiteilua. Sisulla perkele ja niin edelleen. Niin sitten vastapainoks tää pimeen maan pimee kansa juo. "Nautiskelee" alkoholia tavoitteenaan olla taas lapsi. Ei tietenkään aina, eikä kaikkien kohdalla. Mut monesti baariduunia tehdessä sitä mietti et on tääkin yks lastentarha. Kiellät, komennat, pyydät, käsket. Katsot kun aikuiset ihmiset leikkii. K-18 playground.

Mä en ole yhtään aikuisempi kahvikupin myötä. Enkä yhtään sen enempää lapsi hypätessäni riemusta nauraen keinusta (tosin fyysiset rajat tässä määrittää ikää, kymmenen vuotta sitten luut vielä jousti, nyt napsahtais varmaan jotain poikki). Ikä on numero. Pukeutuminen, teot, tavat, rituaalit kulttuurisidonnaisia. Se on se mieli mikä määrittelee, ajatukset. Ja siihen jos syventyisin niin menis koko päivä, mut töitäkin pitäis tehdä. Sehän kuuluu siihen aikuisuuteen. Ei enää pelkkää leikkiä. Eipä sillä ettenkö sitäki edelleen tekis. Enkä ikinä lopeta.

PMMP - Lapsuus loppui

Tänään tämän suoritan
saan taas uuden ohjelman
Ylle paljon painavaa
raskaat saappaat jalkaan laitetaan

Huonommin jo paranee
nyt jos polven kolhaisee
Kirkkaat hauskat vaihdetaan
laastariin valkoisenruskeaan

Ja miten kävikään
että lapsuus, se vain loppui
Se mihin häviää
minkä hetken jälkeen hukkui

Kun ainoastaan ajatellaan
voiko ukkosella uidakaan
Ja sitten ollaan huolissaan
mistä kuollut hiiri haudan saa

Tällaiseksi luullut en
arkipäivää aikuisen
Peilin pelle vanhenee
varpaita hirvittää sirpaleet

Ja miten kävikään
että nuoruus, se vain loppui
Se mihin menikään
minkä huolen alle taipui

Kun ylipäätään ajatellaan
aina kahta poikaa kerrallaan
Aamulla ensimmäisen kaa
toisen kanssa ollaan illalla

Aika pakenee (niin monta on aukeavaa)
Päivä lyhenee (ovea houkuttavaa)
Päivä pitenee (ja sitten toista muistuttaa)
Aika matelee (päivä päivää seuraa)

Valo vähenee, ilta on

Vaikka on tähtiä tuhansittain
(vaikka on tähtiä tuhansittain)
minulle on niistä yksi vain
Se mihin kerrot minun menneen
vihonviimeisen laulun kun teen