IRC-Galleria

Vastaus: suo.

Vaikka nyt on miestenviikko, niin pakko kääntää Iltalehden julkaisema brittitutkimus päälaelleen http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010111012669911_lz.shtml

Eikä siis pelkästään siks et feilaan niin pikkutissien ku ajotaidonkin kohdalla. Tai treenaamisen, joka on välillä ihan mitä sattuu. Ja monen muun kohdan. Oon mitä oon, ei nyt oo siitä kyse.

Mut tehdäänpäs pieni kääntötemppu, eli käännetään tasa-arvon tai jonkun muun feministisen vittuilufilosofian nimissä nää vaatimukset ympäri. Jos mies kerran toivoo naisen olevan kaikkea tätä, niin miksipä ei sitten sais vaatia samaa:

- Pitää enemmän makeista kuin suolaisista herkuista (öötuota... mitä väliä tällä on?)

Omaa pienet, terhakat rinnat, hyvän takamuksen ja pitkät hiukset
(--> timmi yläkroppa, hyvä takamus ja tukka sitte sen mukaan mikä päähän sopii)

- Rakastaa viiniä (olutta), mutta tietää rajansa, mitä tulee alkoholiin (! :D)

- Voi lähteä ovesta ulos ilman meikkiä tai on ainakin valmis alle kymmenessä minuutissa
(okei, myönnetään. Sallittu vaatimus, jonka miehet pääosin täyttää)

- On miestä lyhyempi (pidempi)

- On urheilullinen ja treenattu ja pitää painonsa kurissa (indeed)

- On hyvä kuski (rehellisyyden nimissä tästä pointsit miehille)

- Omistautuu perheelle ja lapsille, mutta on korkeasti koulutettu ja tienaa miestä paremmin sekä on hyvä raha-asioissa (mitenkä tämä sitte käytännössä onnistuu, kysyn vaan?)

- Nauttii isoista ja raskaista annoksista (mitä väliä tälläkään on?)

- Tykkää katsella jalkapalloa (chick flickejä, lässyleffoja, romanttista komediaa. Ei sisustusohjelmia, ne on perseestä. Eikä BB:tä)

- On nainen, josta miehen kaverit pitävät ja pitää myös miehen kavereista (sama toisinpäin)

- Kannustaa miestä viettämään íltoja äijäporukassa (mimmiporukassa)

- Nauraa ja vitsailee (tähän lisävaatimus: nokkelasti, ei siis pissakakka- ja/tai blondivitsejä, joille ei naura kukaan muu ku kertoja itse. Sarkasmi kunniaan!)

- Rakastaa löhöilyä sängyssä ainakin viikonloppuisin (indeed)

- On sinut itsensä kanssa, oli päällä mikä vaate tahansa (indeed)

- Nauttii ruuanlaitosta ja kotiruuasta (indeed)

Mihin se seksivietin tärkeys oli tässä listassa unohdettu?

Ja nyt; moniko mies (tai nainen!) täyttää yllämainitut vaatimukset?

Loppuenlopuks mua huvittaa aina, kun jossain ohjelmassa/leffassa/in real life joku (yleensä nainen) luettelee pitkän listan ominaisuuksia, joita toisessa (miehessä) pitäis olla. Ja sit ihmettelee miks on yksin. Raivostuttavaa. Tai sitten ei tajuta katsoa peiliin. Jos on pokkaa vaatia jos jonkinlaista piirrettä ja taitoa, niin tuleeko mietittyä että onko sitä itse sitten niin täydellisen ihana?

Jos vaikka ensin miettis, että mitä annettavaa mulla on sille toiselle, ja vasta sitten alkais esittää vaatimuksia siitä, mitä sen toisen pitäis olla. Ihmiset on niin helvetin itsekkäitä nykyään, kaikki mulle heti nyt. Enkä edelleenkään kuvittele, että oon jotenkin tän itsekkyyden ja vaatimisen yläpuolella vaan siks että huomautan asiasta. Kyllä sitä tulee sorruttua jos jonkinlaiseen älyttömyyteen, analysointiin, turhanpäiväiseen itsekkyyteen Pitäis vaan muistaa ottaa se peili siihen naaman eteen tasaisin väliajoin. Miettiä vähän. Ei tarvii tyytyä, saa kyllä olla mieltymyksiä ja toiveita, mut ei nyt tarvii helvetti tehdä mitään sadan kohdan pisteytyslistaa aina korvien muodosta kielitaitoon ja tulotasosta silmienväriin.

Oon monesti kelannu sitäkin, että ei ihme että meidän ikäluokka eroilee. Valinnanvaraa on joka ikisellä muulla elämänalueella aina ruokavaliosta koulutukseen, matkakohteesta pukeutumistyyliin. Sitten sitä puolisoakin analysoidaan joka ikisestä asiasta ja punnitaan, että onko vaiko eikö. Ja vaihtoon vaan jos ei miellytä. Ei nyt ehkä ihan näin kärjistetysti, onhan eron syitä vaikka minkälaisia ja parisuhde on aina kahden ihmisen omanlainen soppa. Mut periaatteessa, jos ajatellaan johonki sadan vuoden taakse niin se oli suurinpiirtein se naapurin piikatyttö, joka siitä viereisestä torpasta otettiin. Simppelisti. Siitä toisen puoliskon etsinnästäkin on tehty varsinainen markkinahulina. Jengi on ku karjaa tuolla pitkin kaupunkeja, yökerhoja, tapahtumia, kahviloita. Sieltä yritetään sitten noukkia parasta mahdollista sonnia ja mansikkia kotiin vietäväksi.

Täydellistä ihmistä ei oo, ja tuskin ketään sellasta edes haluais omassa epätäydellisyydessään. On enemmän ku tarpeeks, jos onnistuu löytämään sen 'tarpeeks sopivan', sen ITSELLE melkein täydellisen. Palapelitaulun toisen puoliskon, jonka palaset ei hankaa liian pahasti vastaan, vaikka joitain paloja pitäiskin vähän sovitella ja hioa kulmia.

Perusasiat on kuitenki niitä tärkeimpiä. Luottamus, avoimuus, toisen huomioon ottaminen. Näitä on jokaisen lupa vaatia toiselta. Kunhan muistais myös itse täyttää samat vaatimukset.

Päivän biisi: Sara Bareilles ~ Fairytale

Kyllähän se ensilumen aiheuttama euforia sitten kestikin sen kaks sekuntia. Hetken jo tuntu siltä, että on valoisampaa eikä masenna niin pahasti mut EIII, nyt on taas pussi päässä; pimeetä ja väsynyttä. Hellurei. Ja sitä eilen satanutta höttöä oli sitten pakko lanata puol kolmelta aamuyöllä ikkunan alla. Kiitos tästä. Kuski varmaan tarkotuksella peruutteli päin talon seinää ja pyykkitelinettä silkkaan vitutukseensa. Onhan se kuitenki aika turhaa työtä työnnellä veden yhtä olomuotoa edestakas keskellä yötä, kun tietää että seuraavana päivänä se kuitenkin sulaa ihan itellään pois.

Sais tulla sitä lunta sit ihan kunnolla ja pysyvästi, tää nyt alkanut litsläts -kausi ei paljon naurata. Ei tossa harmaassa paskassa voi tehdä edes enkeleitä. Tai voi tietysti, mut se tuskin tuntuu kovin kivalta.

Näkisinpä Lidlin valvontakameramatskua tältä iltapäivältä, kun pyörin siellä varmaan puol tuntia puhelin korvalla ja kananugettipaketti kädessä. Jostain mainosvideomatskusta soittelivat. Toinen puoli aivoista keskittyi loppuviikon ravitsemukseen ja toinen puoli ens vuoden markkinointiin. Hyvä etten ajatuksissani sanonut, että halutaan siihen videoon meidän käyttöliittymäkuvia ja täysjyväleipää. Vartija varmaan ajatteli, ettei oo tollakaan mimmillä ihan kaikki muumit laaksossa kun tuijotin maapähkinälevitettä kaks minuuttia.

Äääh, nyt on pakko lukee huomiseen tenttiin eikä unohtua sijaistoimintoihin. Menee muuten tentti varmaan loistavasti, kun kyseessä on kevään kurssi jonka matskuja ei oo enää missään ja mulla on väärä kirja. Jos menee runoilulla ja maalaisjärjellä läpi niin lupaan tehdä sen loskaenkelin. Luotan siihen et a) ei mee läpi ja b) ku tulokset joskus tulee, ni on jo kunnolla lunta.

..sitä, kun imurin johto irtoaa seinästä ihan milloin sattuu

..sitä, että se imurin johto ei kuitenkaan suostu sitten siinä vaiheessa kelautumaan, kun pitäis saada se helvetin vehje takas kaappiin

..märkää pyykkiä

..miljoonia miesten sukkia, jotka lisääntyy pesukoneessa mut hävittää kuitenkin aina parinsa

..Take Thatin paluudokumenttia

..märkiä hiuksia rätissä, sormien ympärillä, lavuaarin pinnassa, joka paikassa

..typeriä raportteja, joiden deadline on maanantai-iltana klo 23

..työsähköpostia

..mainospostia

..laskuja

..ylipäätänsä postia

.typeriä radiomainoksia tyyliin; "Anna ihmisten hiihtää". Voi vittu sentään.

..rumaa muovimattoa

..kelloa, joka ei viitsi yhtään hidastaa

..sitä, että jumiutuu blogittamaan galleriaan tai feissariin

..sitä, että kohta on taas pimee. TAAS.

Maanantai. Hiphei.

Sataakuuttakymppiä kohti Turkua Jaffapullo kainalossa ja suklaata paidalla. Lähdin junailee itseäni Helsinkiin PUOL SEISKALTA aamulla. Ihan sairasta jos herätyskello näyttää 05 jotain. Mut ei se tiukkaa tehny, kauluspaita niskaan, hiukset sutinalla taakse, suukko murun uniseen takkutukkaan ja menoks. Ihmiset tosin on aamuisin ihan hulluja, ihan ku härkälauma olis hyökänny päälle ku juna pysähty Kupittaan asemalla. Mä olin luonnollisesti yli vaununmitan väärässä kohdassa laituria, eli saan syyttää itseäni et jäin jalkoihin.

Olin siis Digibusinessin international business programin seminaarissa kuulemassa vähän ajatuksia ja ideoita ja ottamassa boostia firman touhuun. Kannatti mennä vaikka päivä oli pitkä eikä koulutuskaan mikään halpa (duuni maksaa tosin). Spotifyn ja Sulakkeen presentaatioo muun muassa ja paljon hyvää keskustelua erityisesti suomalaisesta (start-up) yrityskulttuurista ja mentaliteetistä.

Voi piru, mun piti kirjottaa siitä vaikka mitä ku on pää täynnä ajatuksia, duunidraivia, menestyksenmakuisia fiiliksiä. Mut Kupittaan laituri häämöttää jo kohta ja niskatkin on ihan jumissa ku kirjotin jotain company descriptionia alkumatkan. Näytän varmaan just tasan sellaselta nuorelta toimistokiipijänaiselta tekniikkavehkeineni, tekokynsineni, kauluspaidassa, harmaassa mekossa ja hillityssä meikissä. Hahaa, oon kuivakka sihteerityttö!!Onpa hauskaa.

Jos lähtis nyt menee tästä junasta.

Mikä tätä maanantaita vaivaa?? Jotenkin ihan täydellisen karsee, laimee, puuduttava päivä. Ja se ei päde pelkästään muhun, tuntuu et kaikilla on tänään ollut melko hoovee -fiilis. Ilmassa innottomuutta, levottomuutta ja lievää ahdistusta. Kellot siirrettiin vissiin virallisesti harmaaseen aikaan. Järjettömällä halloween -juhlimisellakin saattaa tosin olla vielä jotain jälkivaikutuksia, ei oo helppoo olla vanha. Alkaa juhlanivelet ruostua vaikka pitkästä aikaa voitelin niitä tequilalla.

Oli kyllä ihan mahtavat meiningit, ei voi muuta sanoa. Hulluja hetkiä ja loistavaa seuraa. Kaikenmaailman kurpitsat ja skeletorit, merimiestytöt, maajussit, 20's girlit ja zombiet sheikkaili samassa jengissä ympäripäissään. Mahtoi olla fiksun näköstä. Innostuttiin ton paremman puoliskon kanssa riehumaan tekoveren ja haavavahan kanssa aika huolella. Ihmettelin ku ne katto Siwassa pitkään, mut sit tajusin et valtaosalla asiakkaista ei vissiin oo luodinreikää otsassa.

Mut hyi helvetti mikä päivä, lakiluentoa ja -tenttiä, jotain case studyn presentaatioo ja irtonaisia tehtäviä, joista oon yhtä innostunut ku kilosta paskaa. Pitäis varmaan yrittää olla tehokas ja tehdä edes se parin sivun individual assignment pois.

EIPYSTYVENYY. Paistan siis kanaa.

UAAAAAAAHHHH, tässä se taas nähdään kun ottaa iisisti niin eiköhän sitä samantien sairastu. Lauantaina tytseille tarkoitettu 'radalla tänään?' -tyyppinen viesti päätyi lopulta viestiluonnoksiin kun päätin, että nyt ei nappaa lähteä yhtikäs mihinkään. Sen sijaan chillailin keskellä peltoa mutsin, parin punkkulasillisen, saunan, ja Prinsessapäiväkirjat kakkosen parissa. Ajattelin, että lepo tulee tarpeeseen. No juupajuu, hetkeks ku hellittää ni samantien puskee flunssa päälle.

Aamuinen lakipresentaatio oli hikinen ja räkäinen, ja koko ajan joku helvetin hiiri steppailee kurkussa. Olo on aivan järkyttävä, tekis mieli hajottaa jotain. Ku ei tätä oloa pääse karkuun! Panadol hot on ihan perseestä. Ainoo mikä auttaa on iso vuori suklaanougat -jäätelöä, jota sitäkään en anna itseni syödä. Tajusin meinaan eilen, ettei tässä voi enää ku nauraa omaa peilikuvaansa. Pehmustetta riittää. Sen takia tietty sitten fiksuna likkana aamulla ennen kouluunlähtöä ja siinä aivastelun lomassa päätin treenata, eikä se kyllä oo kipeenä kovin järkevää. Hassuja valopilkkuja vaan vilisi silmissä. Itseäni saan syyttää tästä flunssasta, pitääkö riehua aina niin jumalattomasti että sit kun yhden päivän lepuuttaa niin kroppa huokasee helpotuksesta, pudottaa kaikki puolustuksensa alas ja kuvittelee, että se rauha jatkuu pidemmänkin aikaa.

Näinhän se menee, syyslomat on ovella ja lomien myötä kohta varmaan kaikki pärskii ja niiskuttaa. Mikä ihmeen kirous seki sitte on..

No mut kävinpä ainakin viikonloppuna Ikeassa ostamassa riemastuttavan karseen hajuisia tuoksukynttilöitä, jotka pitää nyt tossa olkkarin pöydällä huolen siitä ettei päänsärky ainakaan hellitä.

Voi hyvänen aika sentään mikä maanantai.

Strategisen johtamisen tunnilla. Sääli Nicholasta, kun jengin keskittymiskyky näyttäis olevan jotain 4 -vuotiaan luokkaa. Mäkin näytän siltä, että teen jotain järkevää kun tosiasissa kirjotan tätä höpöhöpöö. Ei sillä etteikö mua kiinnostais organizational control ja cost leadership, ne vaan tuntuu aiheina niin tutuilta ja maalaisjärjellä tentittäviltä et riittää ku toisella korvalla kuuntelee ja toisella silmällä vilkuilee powerpointteja (vammasen näköstä, tosin).

Viimesen parin viikon aikana oon huomannut lähipiirissäni sellasta syksyn aiheuttamaa tahmaisuutta, levottomuutta, ahdistustakin. Ollaan kesän ja joulun puolivälissä, pimeys hyppäs ku huppu niskaan ja duuneja/kouluhommia on takana ja edessä aika lailla. Itelläkin vähän levoton olo, tuntuu siltä et pitäis tehdä jotain mut toisaalta ei oikein tiedä et mitä. Koulua ja duunia ja frendejä riittää kyllä nyt just sillä mitalla et kovin tylsiä hetkiä ei pääse syntymään. Silti olis kiva jos olis joku reissu tiedossa, joku härpäke, jotain arjesta poikkeavaa mitä odottaa. No, Halloween on ainakin semisti sitä. Vielä kun osais päättää miten pukeutua..

Anyways, viimeisetkin rippeet menneen kesän rusketuksesta on hävinny ja jättäny jälkeensä punavalkoisen Suomen kansan, joka potee nyt sitä "voi vittu näitä duuneja/kouluja/pimeyttä/ tylsyyttä/tahmaisuutta/saako käpertyä peiton alle 7 kuukaudeks" -antipatiaa. Olikohan liian laaja yleistys puhua koko Suomen kansasta.. no, hälläväli.

Tää on vähän sama juttu kun VR:llä: mihinkään vuodenaikaan ei osata varautua ja sit se "yllättää", joka ikinen vuosi. "Lumentulo/helle/lehtien putoaminen (!) yllätti, junaliikenne seisoo". Eiks ne hitto soikoon osaa varautua yhteenkään vuodenaikaan, ne kun joka vuosi toistuu ihan samalla syklillä ku aiemminki? Tää viimeisin, eli syksyn lehdistä johtuva junien myöhästely oli mun mielestä ihan loistava. Vaahteranlehtiä kiskoilla, beware!! Ite porskuttelin ku pikkumukula läpi kaikista kaduille kertyneistä lehtimassoistaa. En menny kuitenkaan hyppimään talkkareiden työllä ja tuskalla kokoamiin lehtikasoihin (lähinnä siks et niissä saattaa olla koiranpaskaa).

Ehkä meillä kaikilla on nyt vähän sama ongelma ku junilla; pimeyden/kylmyyden/väsymyksen/märkyyden takia ajatus seisoo, ja pirteydessä ja tyytyväisyydessä on pieniä katkoksia.

Täytyy yrittää löytää niitä pieniä piristyksiä, jokaisesta itsestä ja asenteesta tämäkin on kiinni. Voihan sitä märehtiä olotilaansa seuraavan puol pimeetä vuotta. Henk. koht. mieluummin kuitenki teen jotain ihan muuta. Aloitan kuuntelemalla Anna Puun Onnen viipaleet ja Corinne Bailey Raen Put your records on.

Oho, Blue ocean strategy? WTF.. nyt ei maalaisjärki enää riitä, pitäs varmaan kuunnella. Mahakin murisee niinku paraskin Harley, onneks on vadelmajuustokakku -Kismettiä laukussa.

Parisuhteellisten naisten ulkoilu on täysin oma tieteenlajinsa, erityisesti tilanteissa joissa miehet jätetään himaan ihmettelemään. Mihin tahansa TV -ohjelmaan/koneeseen/tekemiseen keskittyvä miesparka joutuu ensin vastaamaan keskimäärin kahteensataan tyhmään kysymykseen, kuten "laitanko mä nämä korvikset, jotka saa mut näyttämään joulukuuselta vai nämä jotka sopii vaan sen yhden paidan kanssa, jota en nyt kuitenkaan haluu laittaa tänään päälle", "missä mun sukkahousut on", tai "annatko sieltä sohvapöydältä sen Estee Lauderin aurinkopuuterin" (kun puutereiden, poskipunien ja luomivärien säkistä kundi löytää sen aurinkopuuterin yhtä varmasti ku muidut työkalupakista kierrekamman).

Tän hermojaraastavan tentin jälkeen kakslahkeinen kattoo vielä miten ripset taipuu ja huulet kiiltää ja päälle valittu toppi sais anopin nikottelemaan. Varmasti useammassa taloudessa on käynyt mielessä kysyä, että ketähän helvettiä varten sä noin viimesen päälle läträät.

Asiaa tyttökavereiden kanssa pohdiskeltuamme tultiin tulokseen, että en ketään, itseä ja kaikkia varten. Normaaliarjesta poikkeava fiilis lähtee korkokengistä ja bling blingistä, toimisto jää taakse ja rutiinin pölyt karisee hartioilta. Kehuvat kommentit tai katseet muilta miehiltä aikaansaa olon, että eipä tarvii sen kotiinjääneen toisen puoliskon pitää paperipussia omassa tai tyttöystävän päässä silloin kun lähdetään yhdessä ulos. Tervettä egoboostia varatut kimmat baareista hakee, ei muuta. Onhan se tietysti lievästi pirullista, kun mullakin on syötävän hyvän näkösiä varattuja tyttökavereita ja sitten mennään tuolla pisin kaupunkia ihan viimeisen päälle nätteinä mut täysin yksinoikeidella muille ku niille kotona odottaville äikkösille. Kyllä mua vituttais ku pientä oravaa, jos olisin sinkkumies ja osuisin samaan baariin tän "off the market" -joukkion kanssa.

Jokatapauksessa, kulta, se on huulikiiltoa, ei mitään kaksnaamasuus/selkäänpuukotus/aviorikosentsyymiä.

Tähän syvälliseen ja henkevään aiheeseen sopii tää Jenna MArblesin varsin filosofinen video "How to trick people into thinking you're good looking": http://www.youtube.com/watch?v=OYpwAtnywTk

Kukapa sitä haluais todeta (tai huomata puolison toteavan), että on oikeesti yhtä kaunis ilmestys ku kuollut pulu oksennuksessa.

Erään kaverin kanssa höpläiltyäni aloin väkisinkin kelata tätä Turkua uusin silmin. Osittain ehkä myös siks, että piti kieli poskella hirveellä kiireellä polkea keskusta päästä päähän -tarkemmin siis Suomen Joutsenen kupeelta toimistolta tonne Tyksin taakse Lemminkäisenkadulle. Syynä ahneus, mikäs muukaan. Opiskelijakorttiin oli tarra saatava ettei tarvii huomenna Helsingin junassa esittää tyhmää ja viatonta. "Emmätienny herra konduktööri että tarra pitää vaihtaa kuun lopussa, on ollu niin kiirekkin, nytkin menossa pelastamaan kolmijalkaisia sokeita koiranpentuja Töölönlahdesta".

No mut siis uutuudenkarhee tarra kimaltelee kortissa eli se homma bueno.

Päällimmäisenä varmasti jokaiselle jokirannan kulkijalle jää mieleen nää perusturkulaiset; Föri, kosahtanut Myllysilta (tai ne betonimursut mitä siitä nyt on enää jäljellä), Teatterisilta, jokilaivat, Tuomiokirkko.. Mä en näitä tällä kertaa edes huomannut, koska yritin selvitä hengissä tän kaupungin vallanneesta buumista; revitään jokainen risteys auki, parkkeerataan jokirantaan kirjaston taaksekin muutama kiva rekka ja rakennusteline, vedetään vähän keltasenpunasta lippunauhaa pitkin poikin katujen nurkkia. Vähän haastetta kaupunkilaisille, pientä temppuradan tuntua päivän piristykseks.

Haloo tietyölaitos, liikenneministeriö, kaupungin joku tekninen laitos tai mikä lie taho tätä sirkusta pyörittääkään. Keskustassa autolla ajaminen on ollu tuskaa jo pidemmän aikaa, kun milloin missäkin on joku pullonkaula tai kuoppa tai oranssia tolppaa keskellä tietä. Mutta kun nyt joutu pyörällä ajaessakin miettimään, että selviääkö hengissä himaan. Jokirannassakin pelottavan näkösiä nostotelineitä puissa, kelasin että kohta tulee varmaan oksasta päähän. Vielä viimeisissä risteyksissä Itäisen Pitkäkadun tietämissä meinasin ajaa mutsin 27 vuotiaan Kaunottaren suojatien katkaisevaan aukkoon. Ja 100 metriä ennen pelastusta/oman talon takapihaa jouduin ajamaan vaijerin päässä roikkuvan metalliromukokoelman alta. Kuski vissiin yritti tähtäillä sillä sinne rekan takalavalle, mut eipä näyttäny kovin selväpäiseltä se touhu. Final Destination -leffat tuli mieleen ja mutsia ikävä kun tuolla ajelin. Tuomiokirkkopuistot, jokirannat puolin ja toisin, Linnankadut, Eerikinkadut, Wikken kulma eikä Myllysilti-Martinsilta -akselista tarvii enää edes mainita. Ihan sekopäistä. Ilmakuvasta jos tsekkais niin vois kuvitella, että Talvisodan pommituksista on aikaa 70 päivää, ei 70 vuotta.

Onks syynä sitten ens vuoden kulttuuripäkaupunki -projekti vai nurkkiin hiippaileva talvi, että vähän siellä sun täällä laitetaan asvalttia päreiks ja koristellaan kadut lippunauhoilla? Kesäkuntoon 2011?

Hehhee, siinä onkin huomisille aamuvirkuille piristystä kun laskevat tietyökuoppiin tipahtaneita Turun yön temmeltäjiä. Mut bongaa luultavimmin Vanhan Suurtorin viereisestä tietyörailosta jokirannasta, se kun on siinä matkalla Rennosta Apinaan ja Mantun kautta himaan.

Lily Allen -Friday Night
...

Perjantaijeejee, nyt volat kaakkoon, pari pientä duunia vielä pois alta ja sitten murut hei takit auki ja tämä lähtee Benellisiin juomaan skumppaa ja huomenna kohti itärannikon meininkiä.

Heh, no näinhän se menee. Otteita päiväkirjasta;

Nainen: "Lauantai-ilta. Menimme mieheni kanssa syömään, hän vaikutti hirveän hiljaiselta. Kysyin, että onko jokin hätänä. "Ei tässä mitään" oli vastaus. Siirryimme hiljaisempaan paikkaan kahville ja juttelemaan, halusin tietää josko olen tehnyt jotakin väärin tai jättänyt tekemättä. Mieheni oli edelleen vaisu vaikka vakuutteli etten ole tehnyt mitään. Kotimatkalla sanoin rakastavani häntä, mutta hän vain hymyili. Miksei hän vastannut rakkaudentunnustukseeni? Menimme nukkumaan ja yllättäen hän vastasi hellyydenosoituksiini. Rakastelimme, mutta mies vaikutti edelleen jotenkin torjuvalta. Itkin itseni uneen, suhteemme on varmasti tiensä päässä."

Mies: "Lauantai-ilta. Suomi hävisi matsin. Harmittaa ihan helvetisti mutta sainpahan edes seksiä"

Että SILLEE :D Sara -lehdestä siis tämä artikkeli, jota en nyt todellakaan sanasta sanaan muista. Se jos mikä tekee ihmissuhteista vaikeita on telepatian puuttuminen aistivalikoimasta. Sen toisen puoliskon pään sisään ei yksinkertaisesti pääse, mut ehkä ihan hyvä niin. Siinä sitä haastetta riittää ja rikkautta ja rakkautta ja pään seinään hakkaamista. Näkökulmia, todellakin.

Oukei, mun on oikeesti pakko lukea nyt siihen financial accounting -tenttiin joka on neljän tunnin päästä. Ja aihe vieläpä kiinnostaa mua ja paljon. Kumma juttu miten ihminen osaa kehittää kaikista asioista sellasen 'pakon', että siihen tarttuminen on varmasti vaikeeta kun sit taas kaikki ei-pakolliset viehättää niin kovasti. Miksen vois ajatella nyt esimerkiks niin, että kamalaa kun on pakko juoda kaakaota ja jumittaa netissä, kun sen sijaan olis paljon hauskempaa oppia miten kirjataan käyttöomaisuus? Kääntäisin pakot toisinpäin ni vois kummasti helpottaa.

Hmm. Yritetään. Kaakao onkin ihan hirveetä kuraa ja netti ihan perseestä, kirjanpito ai lav juu.