IRC-Galleria

Melko "haista maailma paska" -olo. Onneks oon nyt yksin, koska musta ei oo nyt sosiaaliseen kanssakäymiseen. En pystyis yhtään kaunistelemaan tai miettimään mitä sanon, suoruudellakin jotkut rajansa on kuitenkin..

Mut noin niinkuin yleisesti kyllä aitous ja suora puhe on ihan suotavaa. Lapsellista joskus, ylimielistäkin, epämiellyttävää. Mut kuitenkin rehellistä ja kasvattavaa. Ja mikä on avoimuuden ja suoruuden ero? Aitouden ja avoimuuden? Toivoisin et joku muakin joskus kouluttais ja sanois ihan kunnolla päin naamaa mikä mussa on vikana. Ei veemäisesti, ei kiukulla tai loukatakseen, vaan kertoakseen suoraan. Ite ei omia virheitään ja piirteitään kuitenkaan näe, eikä ainakaan objektiivisesti.

Tän vastapainoks toivoisin et maailmassa muistettais myös kehua enemmän, Suomessa etenkin. Jos on jostakusta jotain hyvää sanottavaa, niin mitä siinä ainakaan menettää jos huomaa sanoa sen? Päinvastoin, saattaa pelastaa toisen päivän ja aikaansaada paljon hyvää. Itekkään en kyllä muista aina sanoa kaikkea sitä hyvää mitä niin monesta ihmisestä ajattelen. Ja oonhan mä kuullut sitäkin että musta saa ylpeen kuvan.. Surullista jos se niin on, mut pitää varmasti myös paikkansa. Muurinsa kullakin. Ite kyllä tiedän ettei mulla olis varaa tai syytä olla ylpee ja koppava. Ei kellään oo.

No, kaipa tää älytön olo tästä taas helpottaa. Nukkua kai pitäis joskus kunnolla..

Pitäis keskittyä duuneihin, mut ei saa aikaseks sitten millään. Laiska ja levoton. Täytyy pakottaa itsensä tekemään. Kaikenmaailman sijaistoimintaa kyllä löytyy, siivoilua ja kavereille kirjottelua ja Bridget Jonesia. Voi venäjä.

Kelis - Caught out there

Joskus on näitä hetkiä kun kaikki vaan tuntuu paskalta. Märältä pahvilta, laimeelta, tylsältä, inhottavalta.

Torstain Marilynin tappelukaksikko olis kiva tavata. Eilen oli jo olkapää ja kyynärvarsi mustelmilla, tänään huomasin että kainalon alta taitaa olla kylkiluu rikki. Ensin luulin että se on vaan normaalia selkäkipua vähän oudossa kohdassa, mut mustahan sekin näyttää olevan. No, se nyt on vaan kipua. Paskamaista silti.

Tekemistä on niin homona ettei tiedä mihin yks ajatus loppuu ja mistä toinen alkaa ja mistä päästä kaikkea tätä alkais purkaa. Koulutehtäviä varmaan toistakymmentä, myöhässä niistäkin osa. Aikaavievää esite- ym. duunihässäkkää, joilla dedikset ens viikolla ja marraskuukin loppuu just eli tiliöinnit ja muut kuun vaihteeseen liittyvät hommat odottaa tekijäänsä. Ja mitä mä saan aikaseks? En mitään. Keskittymiskyky nolla, olo niin sininen että luovuus ei hirveesti kukoista. Ja kun musiikki ei edes auta niin se kertoo jo miten paha tilanne on..

Ja siihen vielä päälle kaikki elämään liittyvät ajatukset, jotka oon yrittänyt lukita jonnekkin takaraivoon jotten joutuis ajattelemaan, tuntemaan mitään koska ei riitä voimat. Ja nyt ne yrittää puskea sieltä takaraivosta väkisin vaikka miten yrittäis tiskata ja lähetellä kuitteja ja lukea commercial lawn tehtävää. Voi helvetin helvetin helvetti.

Joskus on näitä hetkiä. Joskus on vaan pakko itkeä, ja jatkaa vasta sitten.

Hiphaphai, siisti olo.. Se viimenen salmari oli ehkä liikaa.

Hauskat pikkujoulut, vaikka tosin mä tonttuilin punasessa mekossa muiden viipottaessa pikkumustissa mut väliäkö hällä, ei se mekko bilettä pahenna. Ihania ihmisiä, hauskoja hetkiä, hillittömiä valokuvia (joista huomasin etten osaa a)pitää kieltä suussa tai b) naamaa kurissa).

Tanssittua tuli siinä määrin ettei harmita että eilen jäi zumbat väliin. Nyt pitäis taas alkaa ketkuttaa mutta on pikkusen huonohko olo. Jos veis pyykit pesutupaan ja yrittäis sen jälkeen zumbailla oksentamatta.

Uus tukka löytyi lopulta eilen kaiken joka suuntaan viilettämisen välissä ja on nyt yhtä päivimäinen ku ennen. Punainen, ylläri.

Information managementin koe meni ihan reisille, mut muutoin aivan loistava päivä/ilta. Mitä nyt loppuillasta tyhmää lässytystä (hohhoijaa) ja lopulta joku tappeleva kaksikko röökikopissa jonka myötä sekä minä että Mari lennettiin lasinsirujen joukkoon lattialle ja nyt odotan että mitä selkä sanoo siitä että lensin päin pöydänreunaa.

Nyt meen pesee sen mekon, helmasta vois imeskellä varmaan ihan hyvät humalat, sen verran märkä se kaatumisen jälkeen oli. Kiitos ja anteeks taksikuskille... :)

Ekojen treffien vuosipäivä. Tuntuu että siitä on pieni ikuisuus. Oonko vielä sama ihminen? En ihan kaikilta osin.

Don't watch wedding movies if you just recently broke off your engagement.

Another tip: don't eat half a pack of chocolate ice cream and half a bag chips cuz it just makes you feel like throwing up and curse the fact that you messed up your stupid attemps to get fit.

Even a Ben Stiller (who I happen to hate) movie and a beer (which I don't drink) would be better.

Also, camomilla tea is bullshit. It won't put you to sleep, it just makes you wanna pee.

Voi tätä mielihyvän määrää, kun on kokonainen vapaa päivä vailla odotuksia! Voin siis tehdä IHAN mitä haluan, IHAN koko päivän! Itsekästä for sure, mutta ehkä nyt on sen aika.

Eilen landella äidin aputyttönä, sitten kaverin kanssa nopeella kahvilla, surffisiskojen kanssa istumassa iltaa, jonka jälkeen vielä koulukaverin (ja yllättäen useamman IB:n) kanssa sheikkaamassa. Luv it luv it luv it.
Lopulta kotona pikkuhiprakassa söin ku poni kaikenmaailman kanasalaattia, salmiakkia, sipsiä ja karjalanpiirakkaa. Jos paino EDELLEEN putoaa ni jo on kumma.

Perjantaina exän äiti ei tunnistanut kun mulla on "posket lommolla". Paino huitelee siellä missä se oli kun olin 14 -vuotias. 8 kiloa tippunut parissa kuukaudessa. Outoa, ottaen huomioon että syön koko ajan enkä oo kyllä zumbaillutkaan pariin viikkoon. Noh, vanhat vaatteet menee päälle, hyvä niin koska finanssipolitiikka ei kyllä veny nyt mihinkään shoppailuun. Ei mikään menetys koska shoppailu on tuskasen rasittavaa touhua. Kiskot kuteita pienessä kopissa päälles tukka sähkösenä ja kuumissaan, taklaat mummoja ja kiroat sitä miten löydät aina sen kassajonon jossa jollakulla tulee joku perustavanlaatunen kortti/palautus/muu ongelma. Nautinto? Ei ihan.

Tää uudenlainen itsekäs, yksinäinen vapaus on hämmentävää. Kakspuolista niinku kaikki muukin elämässä. Nyt nautin siitä, jonain toisena hetkenä vihaan sitä.

Mut pääasia on, että just NYT on loistava olo. Ei edes tiedä mistä alottais kun voi tehdä mitä vaan. Jos vaikka zumbailis, menis kylpyyn, leipois, tekis vähän töitä.. Niin ja joululahjat, voi keklu. Budjetti pieni, sorry babes, on täysin mahdollista että mulle tärkeet ihmiset saa rangaistuksekseen leipomuksia tai vastaavia väkerryksiä. Mitähän vekottimia sais jos yhdistelis tyhjiä cd:itä, henkareita, kankaanpaloja ja yksittäisiä sukkia? Kattokruunu? Ikkunakoriste? Uudenlainen säilytysvärkki (sukkiinhan voi tunkea pikkusälää ja henkareihin ripustella, tyhjiin levyihinkin saa kai jotain roikkumaan. Siistiä)? Tai jos kutois taas viismetrisen kaulahuivin niinku joskus kolmisen vuotta sitten.

Ei, kyllä nyt täytyy zumbata, ihan luovan hulluuden hillitsemiseksi.

Väri päähän (tuunaan joulun kunniaks punasta) ja imuri soimaan, muuton jälkeen pöly on laskeutunut valtakuntaan ja pahvilaatikoiden pohjalta on ropissut epämääräisiä hiukkasia ympäriinsä. Puhumattakaan niistä riiseistä joita lenteli eilen pitkin keittiötä kun tein kanasalaattia.

Täällä on pesutupa! Aivan loistavaa! Säästin justiinsa 400 euroa pesukoneen ostossa. Sillä rahalla saa pestä aika monta koneellista alakerrassa. Voi näitä elämän pieniä iloja.

Siivoominen on jokseenkin terapeuttista. Se on tekemistä josta näkee heti tuloksen ja voi huokaista että onpahan ainakin JOKU asia järjestyksessä. Tää ei tarkoita sitä että nautin siitä niin paljon että haluan nyt jokaisen kaverini kämpän rallatellen puunata.

"Ain laulain työtäs tee" vai mitä ne kääpiöt vihelteli?

Mutta kun ei aina viitsis valittaa ja itkeä.
Eikä ainakaan julkisesti. Onneks sitä varten on oikee päiväkirja..

Fiilis kun ei tänä(kään) iltana oo kaikkein hilpein. Koska tää helpottaa?
*huoh* voi voi.

2012 ei ollut mitään elokuvatarjonnan parhaimmistoa. Jos kaipaa trikkiä ja efektejä paskalla juonella ja jenkkiöveridraamailulla ni suosittelen.

xD Voi nauru. Kaikkea sitä voi ihminen selittää.

Jos joku on kyseenalasta ni se että menee lukemaan omia kirjoituksiaan parilta viime vuodelta. Siis taidan tosiaan olla ihan täys sekopää koko nainen. KaikenMAAILMAN juttuja ja pohdintoja.

Tuokaa nyt joku äkkiä se pakkopaita..

Ai nää näkyy nykyään Facebookissakin. No johan on markkinat..

Tuntuu etten ihan tajua mitä on tapahtunut. Häärään ja säädän vaan uudessa kämpässä, järjestelen ja ostelen. Jossain vaiheessa huomaan että kaikki tavarat, kuvat ja kukkaset, on paikallaan ja ainoo mikä hakee paikkaansa oon minä. Jossain kohtaa se iskee, että nyt oon tosiaan poissa siitä elämästä mihin olin tottunut ja missä mulla oli kuitenkin tietylainen turva. Tuttuus. Tavallisuus. Jossain kohtaa iskee ja lujaa, niin ettei saa henkeä.

Teenkö taas sen mitä aiemmin tein, peittääkseni yksinäiset tunteet tai epävarmat hetket? Otan sata rautaa esiin ja työnnän ne tuleen? Teen vaan niin paljon ku mahdollista etten ehdi miettiä? Tällä kertaa yritän jopa ihan kohdata itseni. Moni ei sitä uskalla tai huomaa tehdä, oppia tuntea itseään ja olemaan itsensä kanssa. Katsoa peiliin.

Täytyy sanoa, että kyllä se vähän pelottavaa onkin. Mitä jos sieltä näkee sata virhettä ja tuhat epäkohtaa? Täysin keskeneräisen ihmisen ilman rakennusohjeita? Entä jos sieltä katsoo ihminen josta ei pidä?

Koulua ja töitäkin olis vaikka kuinka, mut keskittymiskyky on ihan hakusessa. Siivoon vaan sukkalaatikoita ja kiinnitelen sinitarralla kuvia seiniin. Voi helvetti että elämä on joskus inhottavaa. Rakastan ja vihaan sitä.

Ikeassa soi Celine Dionin hempeilyt, teki mieli lyödä kaiutin paskaks. Uuden kämpän jääkaappi pitää outoa ääntä ja kolahtaa kerran parissa tunnissa. Mausteet ei oo normaalissa paikassa, pyyhkeitä on vähemmän. Sänky tuntuu oudolta. Suihku on liian kova ja vessan hana päästää vettä lattialle, sukat kastuu.

Kaikki on ihan outoa. Toivottavasti huomenna on parempi fiilis ja haluun kirjoittaa siitä miten keittiön pöytäliina on hauska ja miten ihanaa on popittaa täysillä milloin mitäkin ihan rauhassa, tai miten tykkään ku on vaatehuone eikä pelkkä kaappi. Nyt just nekään ei paljon naurata.