IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Pinsetti

Pinsetti

::Mukava ta-va-ta::

Selaa blogimerkintöjä

School's OUTTorstai 28.04.2011 13:19

Tentit noudattaa nykyään aina samaa kaavaa: bare minimum. Teen just ja just sen verran, että pääsen läpi ja/tai saan keskiarvon pidettyä yli 3,2:n. Näin siis äskenkin B2B-tentissä, johon luin vartin ja raapustin jotain mitäikinä lässynläätä kolme varttia. Sitäpaitsi lyijykynällä kirjoittaminen on tuskaa, etenkin jos se kynä on aivan liian nysä ja evoluutio alkanu muokata sormia lähinnä näppikselle sopivaks.

Nyt sit vielä international technology transferin kotitentti ja raportti, ja sit on tältä lukuvuodelta KAIKKI shaiba pois käsistä. Saa keskittyä vain ja ainoastaan töihin. Eipä oo viime aikoina paljoa jaksanut koulu innostaa. Onks se joku ihme.. Oon ollu koulussa siitä asti ku oli 7-vuotias ja pitäny yhden vuoden duunivapaata edellisen ja nykyisen AMK:n välissä. Ziisus, melkein 20 vuotta perse hinkannut koulun penkkiä (ja levinnyt siinä vuosien varrella aika tavalla). Ihme tutkintohamsteri. Vaikka eipä tässä kiire mihinkään ole, töitä on tullu tehtyä ja tulee tehtyä tästä ikuisuuteen.

Jokatapauksessa oksennan, jos joku mainitsee kesän aikana sanat 'tentti', 'raportti', 'ryhmätyö', 'luento' tai 'presentaatio' millä tahansa kielellä.

Aamu oli muutenki ihan tuskaa. Valitsin todella väärän päivän torkuttaa vartin, jonka jälkeen lähdin naama tyynynpainaumilla hirveetä munaravia koululle (kun se pyörä kerran pöllittiin, kirosana perkele). Näytin perunalta, jolla on silmänrajauskynää. Hiuslakkakin loppu just sopivasti, suihkin pelkkää ponnekaasua etutukkaan. Että voi ihminen olla nätti.

Raportin matskut tuijottaa mua lattialla. Artikkeli "A dream deferred" eli viivästynyt unelma (no todellakin..), josta pitäis nyt sit kirjoittaa joku älykäs parin tuhannen sanan analyysi. Mahahapot kutittaa kurkkua. "High-tech entrepreneur in a low-tech world", nyt nousee jo aamuisen Batteryn maku suuhun. Nää viimeiset kouluvedot on ihan tuskan takana. Kitinää kitinää, wää wää. Viivästytän vaan omaa unelmaani, jos en nyt nielaise ja ala näpytellä asiatekstiä. Muutaman tunnin päästä koittaa neljän kuukauden vapaus, joka alkaa parilla viikolla Puolassa, jatkuu duunien (ja ainoastaan duunien, eikä tän koulu-duunisekametelisopan!) merkeissä, ja myös päättyy pariin viikkoon Puolassa ja tomaattisotaan Espanjassa parhaassa seurassa. Now, THERE's a dream.

(BTW, Replay Music 3:lla saa musat Spotifysta koneelle talteen ja siitä sit MP-soittimeen. Voi tätä onnen päivää! Johan olikin puhelimessa ollu kaks vuotta samat biisit.. Crackatun version kyseisestä softasta löytää täältä http://thepiratebay.org/torrent/4615892/Replay.Music.v3.45.CRACKED-ViSUAL)

Nykyään muuten parisuhteisiin on tullut yks askel lisää. Jos aiemmin muutettiin yhteen, mentiin kihloihin, ja sitten sanottiin 'tahdon' ja pappi sanoi että 'aamen vaan teillekin', niin nykyään ennen tätä kaikkea otetaan vielä yhteinen Facebook-askel. Olen siis nyt virallisesti maailman ihanimman miehen Facebook-rouva. Aikamoista.

SmurffiasuMaanantai 18.04.2011 21:51

Myyjät ihmetteli et onkohan tolla kaikki muumit laaksossa, ku mua alko naurattaa kipaistessani rättikauppoja läpi hammaslääkärin jälkeen. Ei muuten, mut pari viikkoa sitte etin sitä punasta mekkoa suurinpiirtein kyynel silmässä, eikä mistään löytyny. Nyt on sitte kyseisenväristä hepenettä joka tanko täynnä. Ja NYT pitäs sit löytää ton toisen puoliskon ikääntymisjuhliin sinistä päällepantavaa. Smurffiasu.

Tajusin, että mulla ei oo farkkujen lisäks kun tasan yks sininen vaatekappale. Sekin turkoosi epilepsiasurffipaita, joka on vähän siinä sinisen ja häiriintyneen kirjavan ja kimaltavan rajoilla. Täytyy siis taas lähtee kauppoihin. Voi kekkuli.

Sinipunaiset mietteet saa nyt rajoittua kuteisiin, en edes jaksa lähteä nassuttamaan tätä vaalizembaloa vaikka eilen hakkasinkin kaksin käsin päätä seinään.

Mul on kuulemma nyt niin ihana hymy, että taidetaan lähteä ostamaan tortellineja. Tai jotain, en minä nyt jaksa miettiä että ollakko järkeväkö vai eikö ollakko vaiko naulakko. Toi sinipöksyinen mies on nähny paavin livenä. Herraisä.

(ei, en ole pöllyssä vaikka kävinkin hammaslääkärillä maistelemassa desinfiointiainetta. Syntymähumala on halvin humala)

Iron maiden (rautaneiti)Tiistai 05.04.2011 12:06

Voi tätä itsetutkiskelun ihanuutta.. Väkisinkin tulee aikoja, jolloin on pakko pysähtyä, ottaa se peili siihen naaman eteen ja nähdä muutakin ku tummat silmänaluset. Mielelläni karistaisin nää ajatukset, läästäisin vähän meikkiä silmänalusiin, ja jättäisin katsomatta sinne silmiin asti, että ketäs se siellä ja millä tavalla.

Mut viime viikot oon ollu jotenki erilainen, enkä oo ihan vakuuttunu siitä et se on hyvä juttu. Ironmaiden. Rautalady. Tehot päällä vähän niinku jatkuvasti. Ei oo osannu ensinnäkään rentoutua kunnolla, eikä toisaalta keskittyä mihinkään 100%. Jatkuvasti on jo joku seuraava asia mielessä tai menossa. Eikä se haittais jos se pätis vaan koulu- ja duunihommiin, koska ne on pakkokin selvittää yks toisensa jälkeen. Mut kun se on vähän jo hiipinyt muuhunkin tekemiseen ja kanssakäymiseen. Levottomuus. Kylmyys. Poissaolevuus. Itsekkyys. Se, ettei tajua olla kunnolla tilanteessa läsnä ja ottaa asioita ja ihmisiä huomioon.

Ihmisillä on monia rooleja elämässä. Ystävä, puoliso, vanhempi, sisarus, sukulainen, työkaveri, tuttu. Työminä, vapaaminä, milloin mikäkin minä. Miten pitäis pystyy erottamaan missä minkäkin raja menee? Erityisesti siis työminän ja sen muun minuuden? Kai se on ihan hyvä, että oon töissä "rautalady" (niinku oon kuullut). Vähän pakkokin, kun aika on rajallista ja oon töissä kuuden miehen kanssa. Ja alakin on aika miehinen. Ja tehtävää paljon. Ja hirvee halu ja tarve aina suoriutua.. Ei sekään pakollista olis, kai sitä vois vähän vasurilla vetää välillä eikä syyllistää itseään joka helvetin typerästä asiasta. Mut en mä muuten haluu olla mikään tehopakkaus tai rautaneiti. Kylmä ja kova.

Jeih, Voicella soi Nellyn Just s dream. Tykkään. En tosin tajua mikä sen lentävän, palavan auton (???) tarkoitus tossa videossa on.

Ympärillä olevat ihmiset toimii hyvinä peileinä itselle. Lähimmät aika nopeesti heijastaa sen, jos itessä on tapahtunu muutoksia. Mut kyllä ihminen sen itse itsessäänkin tuntee. Jossain siellä takaraivossa, nenänpäässä, kulmakarvojen välissä. Rautaisuus ei oo vielä ulottanut ruostettaan työelämän ulkopuolelle, mut en myöskään halua et niin käy. Olkoonkin businessopinnot. Olkoon businesta duunissa. Olkoon miten bisnestä tahansa, menestys ei oo, eikä tuu olemaan mulle koskaan se tärkein. Ihmiset on. Ei musta oo mikskään jakkupukukiipijäks, joka aikatauluttaa minuutilleen kaiken palavereista seksiin.

Silti on hirvee tarve suoriutua, auttaa, onnistua, kyetä olemaan ja tekemään kaikenlaista. Ja typerää itsensä soimaamista ja syyllistämistä milloin mistäkin. Hitto, on hetkiä jolloin tulee huono omatunto ku bussissa ei oo muita ja kuski joutuu mun takia pysähtymään. Tai kaupassa myyjä ehtii just lähteä kassalta täyttämään jotain hyllyjä ja sit ilmestyn vetämään jotain plussakorttia kukkarosta. Että sillä lailla.. (sarjassamme 'ei näitä viitsis edes ääneen sanoa'). Aina ku teen jotain muuta ku koulu- tai työjuttuja, ni omatunto kolkuttaa koska tekemisen lista on pitkä eikä tunnu hirveesti tekemällä lyhenevän. Aina ku teen koulujuttuja, ni työt kärsii. Aina ku teen työjuttuja, koulu kärsii. Aina ku stressaan molemmista enkä osaa relata tai keskittyä, ni lähimmät kärsii. Aina jostain lävähtää napakka FAIL vasten kasvoja.

Asenteesta tääkin on pitkälti kiinni, ja nyt just se ei oo paras mahdollinen. Vituttaa vaan ku tuntuu et ei oo missään täysillä mukana, ihme vauhkoomista sinne ja tänne, keskittymiskyvyn jakamista sataan suuntaan. Eilinen prese oli hyvä esimerkki tästä -hirvee tahti ja painokas ääni, mut ei loppuenlopuks päätä eikä häntää. Jos kävis kartottamassa tämänhetkisen tilansa psykan sivustolla, jonka psykologiserkkuni joskus vinkkas http://www.skeematerapia.fi/moodit.htm. Sais jotain selkoa taas tähän talvenjälkeiseen itsensä ihmettelyyn.

Äh PLÄÄH. Onneks on musaa ja ihania ihmisiä, jotka jaksaa mua milloin missäkin olotilassa ja ajatusmylläkässä. Ja toimii peileinä, Palauttaa maanpinnalle, jos rautaneiti alkaa levittää ruostetta ympäriinsä. Ehkä tää on nyt vaan tällanen suma. Huhtikuu vielä, ni sit on kouluhommat tältä erää taas hoidettu (toivottavasti) ja voi keskittyä vaan duuniin, olla enemmän olemassa ihmisillekki. Relata vähän. Ja pääsee Puolaan, kahteen kertaan vielä. Ja alkaa toka kesä peikkopojan kaa <3

Jakoivat muuten kauppatorilla tossa pari viikkoa sitten Arlan jotain margariininäytepakkauksia. Ihan hyvä promo, ei siinä mitään. Mut miks jakaa niitä AAMULLA? Kuka haluaa työntää margariinia laukkuun ku on menossa kouluun tai duuniin?

Niin ja ostin sen H&M:n mainoksissa liehuneen kesämekon mut noi nirunaru-yläosat saa mut näyttämään sitomisleikeistä pitävältä muumilta. Kivaa. Onneks kello on jo sen verran, että voin töihin mennessä käydä viskaamassa sen takas sinne mistä tulikin.

Kuukaus vielä.
Siihen asti: SOAD - Vicinity of Obscenity
ja: Corinne Bailey Rae - Put Your Records On

Vappuna soi taas haukibiisit ja Ukkivainaat ja Norah Jonesin Sunrise. Sitä odotellessa normimäärä töitä, luennot, kuus tenttiä, ja 9 muuta rapsaa/preseä/tehtävää. Onneks väliin mahtuu Lemmenlauttaa, piraattibileitä, leffailtoja, treeniä, mokkalatteja, ja muuta pientä karkumatkaa arjesta. Ja omatunto takaraivossa saa kiljua äänensä käheeks. Rautaneiti, hitonmarjat.

Täyttä kusetustaPerjantai 01.04.2011 17:27

Rillit, aprillit, pikkurillit, ratiritirallaa. "Läskisoosit takaisin kouluihin", "Galtsukuvissa ei saa enää näkyä kahta tyttöä yhden kupin kanssa", "Italian ympäriajo alkaa Tanskasta". Epämääräisiä sydämentykytyksiä, paniikkikohtauksia, hetkessä haihtuvia iloja ja muita tunnelatauksia koko päivä pullollaan. Joudutaan onnettomuuksiin, pamahdellaan paksuks, mennään naimisiin, saadaan ylennyksiä ja naarmutellaan isin autoja.

Eeheheheh.

Kakarana saatiin täti hetkeks paniikkiin leipäveitsellä ja ketsupilla. Tän mun toisen puoliskon valesakkolappu duunikaverin auton tuulilasissa on ihan ykkösmatskua. Ja viime lauantain "oon jumissa täällä Espoon takana" (ei ku hetkinen, oonkin sun olkkarissa) oli elävä ja onnistunut esimerkki siitä, miten kiva läheisiään on jekuttaa ihan koska vaan. Epic fail mun osalta, kun en omaa miestäni rekisteröi. Mikähän siinä on niin riemastuttavaa, että onnistuu ns. 'vetämään toista nenästä' (on muuten helvetin tyhmä sanonta)? Epic faces? Onnistumisen ilo? Kaipuu hiekkalaatikolle vetämään sitä söpöä tyttö letistä/pöllimään sen ihanan pojan lippistä? Mihin perustuu onnistuneen kusettamisen ihanuus?

Arveluttavaa aprillipäivässä on se, että tänään saa valehdella ihan mielin määrin eikä kukaan tiedä pitäiskö uskoa vai ei. Tai sitte voi kertoa jotain mitä on jääny kertomatta. Sit kun kuitenkin tulee heti kuset housuun ja menee pupu pöksyyn ja muuta mukavaa ni voi vaan huudahtaa, että "APRILLIA, hah hah, ei mulla oikeesti oo vaimoa ja kolmea lasta Gambiassa/parin omakotitalon verran velkaa/rikosrekisteriä/homorakastajaa".

Leikkimielisyys kunniaan, mut mielellään ilman että joku oikeesti saa slaagin ja joutuu sinne sairaalaan. Henk. koht. en usko tänään yhtikäs mitään, ihan vaan varmuuden vuoks. Toivottavasti kukaan ei oikeesti joudu onnettomuuteen tai mee naimisiin ja soita mulle, ku kuitenki alan vaan nauraa että "olipa hyvä läppä". Melko epäkohteliasta.

PMMP - Lörpötys

Sano lamppu, sano lamppu.
Sinä olet paksu pamppu.
Sano rauta, sano rauta.
Sinä laiha kuni lauta.
Liru laru loru, moni turha poru
ratkiriidaksi muuttuu.

Löpö löpö löpö, se on ihan höpö,
joka leikistä suuttuu.
Liru laru loru, moni turha poru
ratkiriidaksi muuttuu.
Löpö löpö löpö, se on ihan höpö,
joka leikistä suuttuu.

Sano laulu, sano laulu.
Sulla tuhma naamataulu.
Sano rokka, sano rokka.
Olet aika kovanokka.
Liru laru loru, moni turha poru
ratkiriidaksi muuttuu...

Sano laukku, sano laukku.
Eipä haavoita se haukku.
Sano kieli, sano kieli.
Eikä tule paha mieli.
Liru laru loru, moni turha poru
ratkiriidaksi muuttuu...

Sano tutti, sano tutti:
Kutti kutti ähäs-kutti.
Sano hoppu, sano hoppu.
Tämä lörpötys on loppu.
Aurinkoisena maanantaina vuonna 1985 klo 13:05 putkahti maailmaan iso punainen, ja silloin jo äänekäs tyttö. Porukat sai onnittelukortteja, jotka löytynee vieläkin jostain landelan laatikosta. 26 vuotta myöhemmin sama iso punainen tyttö avaa feissarin ja saa 140 onnittelupäivitystä. Että sillä lailla. Pakko sanoa, että on näissä sosiaalisissa medioissa mieltä lämmittäviä ominaisuuksia.

Synttärit on muutenkin aika hauska ilmiö. Juhlitaan vuosi toisensa jälkeen ihmistä itseään. Toivotetaan onnea. Toivotetaanko sitä siks, että on vieläkin elossa? Vai siks, että onnea tässä elämässä tarvitaan? Vai ihan muuten vaan? Hälläväli, kivalta tuntui saada roppakaupalla onnentoivotuksia.

Oho, nyt pitää laittaa mailia puusepälle.

No MUTTA, juhlittiin sitten tämänkin punatukan syntymää punamustissa merkeissä messuviikon päätteeks. Hauskaa oli, ja punamustiin pukeutunutta porukkaa tuli paikalle yllättävän paljon. Mä kävin päivimäisesti täysin ylikierroksilla, en ollu kolmea minuuttia kauempaa yhdessä paikassa, ja taitavasti onnistuin ignooraamaan toisen puolikkaan olemassaolon tekoripsikriisissäni.

Mut hei, onko pakko tehdä jekkuja kun tietää, että toinen on vähän yksinkertainen? xD Vartin verran siinä vissiin meni ennen ku lopulta tajusin ketä siinä lattialla istuu niin ujosti ja hillitysti. Soitti vielä aiemmin, että on jumissa jossain Espoon takana. Ja pikkuveli mukana juonessa heti, "kävin vaan kaverille soittamassa". Heh heh, niinpä justiinsa xD Oonhan mä tietty tottunu siihen, että saatan olla vähän huvittava mut tää oli jo melko priceless :D kiitti kaverit, saitte mut tsekkaamaan että onko mulla joku hassu lappu selässä tai näkyykö pikkarit :D Aprillipäivänä en usko mitään mitä toi toinen puolikas sanoo tai tekee. Jos se vaikka kysyy, että otanko mehua, niin en varmasti ota. Tai kertoo ostaneensa jonkun leffan ni alan vaikka vaan varmuuden vuoks nauraa katketakseni.

Lopulta saatiin tukka taakse, boolit keiteltyä, pikkupitsat uuniin ja valot pois. En oo ihan vakuuttunut, että meidän tunnelmallinen Earth Hour oli ihan ideaali. Olihan meillä melkein kaikki valot pois, mut musa pauhas, uuni posotti ja telkkarikin välkkyi. Että sellasta energiansäästömeininkiä. No mut ajatus on tärkein, ja kyllä mun mielestä pitää antaa pisteet siitä, että enemmän ja vähemmän humalainen ja vielä pääosin mustiin pukeutunut ihmisjoukko uskaltaa olla pienessä pimeässä tilassa avotulen kera.

Ilta meni älyttömän nopeesti, jatkui Apinaan, jossa edelleen ryntäilin ku väkkärä joka suuntaan. Ei ehkä ihan paras idea yrittää olla illan emäntä messuviikon jälkeen, ku keskittymiskyky on kolmevuotiaan tasolla jo muutenkin, ja parin drinksun jälkeen täysin olematon. Mut kiitos ihanat ystävät seurasta, ja mahtavista, pääosin punasävyisistä lahjoista. On punkkua, roseviiniä, chilisuklaata, lakua, vitamiinijuomia, Big Red-purkkaa, tulppaaneja, soivaa Star Wars-korttia, kynsilakkaa, Tabermanin viinilaseja, laukkua, silityslautaa, pirunsarvia, korutaulua, moppia, ruusua, muumisarjiksia, vaikka mitä. Oon ehkä ollut siis aika kiltti tänä vuonna, tai ennemminkin mulla on ihan mahdottoman ihania kavereita :)

Ilta päättyi kellojen hypätessä tunnilla eteenpäin, mikä oli loppuenlopuks pelkästään hyvä juttu. Enpä olis enää toista tequilashottia kestänytkään ;)

Oho, onpa kello paljon. Täytyy lähtee opettelemaan strategisen henkilöstöjohtamisen kiemuroita.

Tekis mieli vähän jo aloitella opinnäytetyötä, kun sit vois kuvitella vaikka joskus valmistuvansa. Otan pientä boostia Puolasta, johon lähden toukokuussa pariks viikoks! Jeih, ihan huippua! Koulu maksaa matkat, majoitukset ja kaikki, ja mä saan vaan nautiskella reissusta, ihmisistä ja varsinkin projektin sisällöstä. Mut siitä lisää sit joskus, en viitti yöpaidassa lähtee kouluun.

Kuljen sitten vaikka alastiLauantai 26.03.2011 14:32

Kyllä mä sen oon tiennyt että oon kohtuullisen epätrendikäs ja muottiin sopimaton tyyliltäni, mut on se nyt helvetti ettei tästä kaupungista löydy punasta mekkoa. Ja hyvin vähän muutenkaan punaista, siis oikeesti punaista, siis tulenpunaista. Joka putiikki on täynnä jotain persikkaa, roosaa ja mummon kalsareiden väristä rättiä. Hillittyä ja pelkistettyä, ihanan maanläheistä. Jos mä haluan nudetyylin ni heitän kuteet nurkkaan ja juoksentelen alasti. Ja kuka tän ohuesta puuvillasta tehtyjen HAALAREIDEN villityksen on keksiny? Käsittämätöntä. Tän pitunen ja kokonan nainen näyttäis niissä vermeissä jostain hippiraksalta karanneelta isolta vauvalta. Ihanaa tää nykymuoti, sopii mulle oikein vallan mainiosti.

No, löysin mä sitten jonkun XS-kokoisen blingbling-topin, joka on ehkä vähän kyseenalainen aikuiselle naiselle. Ei pidä mummoutua liian aikasin, ja diiva mikä diiva. Vanhaa mekkoa niskaan vaan, seura ja fiilis on tärkeintä tänään.

Sokoksella oli taas 3+1 -helvetti irti, teki vähän mieli vetästä muutamaa ruusupuskalla ympäri korvia. Onko pakko jäädä liukuportaiden päähän arpomaan, että olenko mä nyt menossa johonkin vai jäisinkö tähän vai missäköhän mä oon.. Mut täytyy sanoa et hymy on kyllä aikamoinen ase. Ihanan solidaarista. Lidlin myyjätyttö pelasti vielä reissun päätteeks mun päivän, ku se hymyili ymmärtävän näkösesti mun kassienraahaamistuskalle (joka on miehillä ilmeisen kokopäiväistä, vaikkei ne toivon mukaan paina yhtäpaljon ku mun ostokset).

Punamustaa biletystä illalla tiedossa loistoseurassa. Tämä tykkää. Maailmasta ei kylläkään taida löytyä mustaa hedelmää, eikä Turusta mustaa ämpäriä. Mulla tulee aina näitä fiksaatioita, että päätän haluta just tasan jonkun ihme tavaran, enkä pääse siitä ideasta sit irti millään. Ikään ku sillä nyt olis niin merkitystä, kunhan booli on punasta ja vahvaa. Löysin mä mustia oliiveja, mut kuka nyt sellasia haluaa syödä. En minä ainakaan.

Ikäväkin on sitä yhtä takkutukkaa, joka hyppää sitten vauhdista mukaan meininkiin kunhan ensin kotiutuu työreissuiltaan. Vähän sellanen 'läpsystä vaihto'-viikko ollut, ku ensin mä messuilen Helsingissä kolme päivää, synttäriaamuna ehditään nähdä (sänkyyn kannetun!) aamupalan verran, ja sit onkin peikkopojan vuoro vallata armas pääkaupunkimme.

Jaaha. Sit pitäs tehdä jäitä. Ja varmaan jotain muutakin. Toisinaan sitä toivois että muutama sentti lähtis leveyden lisäks pituudesta, ni vois käyttää kunnon korkkareita. Sillä mennään mitä suotu on, moni kakku päältä jotain ja niin edelleen.

Big red kuittaa, kääntää volat kaakkoon ja ottaa pikku tanssahdukset imurin kanssa tähän tahtiin: Pitbull feat. J-Lo - On the floor.

Ylitä itsesi huulipunallaTorstai 24.03.2011 08:28

Voi huokaus että voi väsyttää.. Juon hotelli Vaakunan minibaarista löytynyttä ylihintaista appelsiinimehua ja toivon, että tukka suostuu vääntymään nutturalle ilman suurempia taisteluita. Luntakin tulee joka ilmasuunnasta. Se tosin on pienimpiä murheita.

Oon ollu puoltoista tuntia hereillä, tän päivän Speakers' Cornerin presentaatio on vieläki vähän vaiheessa. Voicen Heräämä alkoi sillä, että ne pohtii tossa sitä miten voi ylittää itsensä huulipunalla ja miten jännittävää on laittaa iso rusetti päähän. Tai miten kulmakarvat jakaa mielipiteitä.

No huh huh. Mun mielestä itsensä ylittäminen on kyllä jotain ihan muuta ku huulipunaa.

Sitä, oonko päässyt itseni yli ehdin sitte miettiä joskus tossa 12 tunnin päästä ku on saatu osasto alas ja homma pakettiin. Siihen asti täytyy vaan ilmeisesti toivoa, että huulikiilto auttaa tän päivän messuhaasteissa. Epäilen, et siitä ei kyllä paljoa oo iloa (vähän kai kuitenkin, edustushymy.com).

Pakko myöntää, että se presentaatio vähän jännittää..

Rokkenroll.

PrinsessaKeskiviikko 09.03.2011 14:33

Saan muuten olla aika melkoisen elämääni tyytyväinen nainen, prinsessa lähes. Kohta pilalle hemmoteltu jos tämä meno jatkuu.

Eilen salilta tullessa eteisessä odotti kuuma komistus liljojen ja salmiakin (!se tuntee mut!) kera. Mr. Goodlooking was also cooking, joten naistenpäivän hemmottelut jatkui tomaattipastan, lihamurekkeen ja fetasalaatin muodossa, ja jälkkäriks sain vielä tiikerijäätelöä ja niskahieronnan.

Huonomminkin vois mennä.

Tänään aamulla sitten siinä kahdeksan nolla kolme ovikello soi, ja eikös sieltä tuu äiti yllätysvierailulle karjalanpiirakoiden kanssa.

Että sillälailla. Rinsessa P.J.J.Mattila kuittaa.

Ihanaisia kokonaisiaTiistai 08.03.2011 12:27

"Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista". Sekaan vois heittää vielä vähän pippuria, siirappia, chiliä ja paksua voita. Siitä on sitten jo isommatkin tytöt tehty.

100 vuotta naisia on juhlistettu maaliskuisen auringon kutitellessa poskia. Sopiva vuodenaika -onhan naiseus kaiken muun muassa kauneutta, uuden alkua, lämpöä, valovoimaa.

On se naiseus paljon muutakin. Tunteiden vuoristorataa, höpsötystä, naururyppyjä, vahvuutta, vastuuta, kakshaaraisia, sukkahousuja, saavutuksia, lempeyttä, itsepäisyyttä, kasvua, itseinhoa, pusuhuulia, kyyneleitä, hullutuksia, loputonta pohdintaa, elämän ihmettelyä, hajuvesiä, vaippoja, huumoria, pelkoja, toiveita, epävarmuutta, rintoja, reisiä, unelmia, nalkutusta, ärsytystä, kiukkua, ostoskasseja, äitiyttä, työssä suoriutumista, koulutusta, kenkiä, empatiaa, sympatiaa, hoivaa, seksuaalisuutta, tempperamenttia, kasvorasvoja, ihanteita, hymyjä, korvakoruja, rintsikoiden olkaimia, värikkyyttä, ystävyyttä, halauksia, rakastettavuutta. Ihan vaan näin lyhyesti määriteltynä.

En haluais olla mies mistään hinnasta, vaikka joskus olis kätevämpää pissata seisaaltaan tai nähdä peilistä muutakin ku virheet. En myöskään olis kokonainen nainen ilman naisia ympärilläni. Ja mä oon loputtoman kiitollinen ja onnellinen siitä, miten paljon ja miten upeita naisia mun elämästä löytyy. Sydänystävät ja sielunsiskot, suvun naiset. Äiti, Anna, Heidi, Paula, Sofia, Sanna, Sini, Mari, Anne, Sanni, Paula-kummi, Riitta, Arja.. En olis se nainen joka oon ilman näitä erityisiä naisia. En olis onnellinen ilman näitä naisia. En olis pärjännyt elämässä ilman näitä naisia (enkä ikinä pärjäis). Ihanaisia myös kaikki muutkin naiset, jotka on keijunsiivelläkään hipaissut mun elämää enemmän tai vähemmän. Ihanaisia kaikki naiset, tänään naiseuttaan saa halata ja pussata ja ylistää.

Säkenöivää naistenpäivää siis kaikille jumalaisille naisille! Erityisesti niille, joita mulla on ollut ilo kohdata pitkin matkaa <3 ja vielä erityisemmin niille, jotka tätä matkaa mun kanssa kulkee.

Pidetään me naiset leuka pystyssä, pää pilvissä, sydän kohdallaan, ja jalat tiukasti maassa (myös jäisillä kaduilla korkkareissa).

Karvaisia kavereitaKeskiviikko 23.02.2011 20:58

Tekee muuten yllättävän hyvää ottaa breikki koneella istumisesta ja vetästä reilun 7 kilsan lenkki aurikoisessa talvisäässä pitkin Auranjoen jäätä. Seurana oli karvainen, hurmaava nuorimies, joka väänsi komean kakan Teatterisillalle ja innostui vastaantulevista naaraista niin, että yritti humputtaa mun jalkaa.

Kyseessä ei siis ole Jasu, vaikka silläkin nuorella miehellä on melkoinen rokkitukka, ja sekin välillä innostuu humputtamaan. Ei se kuitenkaan toivon mukaan tee asioitaan Teatterisillalle (eihän?).

Ei, isäntä on bändin promokuvauksissa, ja meillä on koirakaveri hiihtolomavieraana. Ollaan tehty lenkin jälkeen vähän töitä. Karvaturri istui puolittain läppärin päällä ja auttoi mua palkanmaksussa ja sivujen päivityksessä, ja juoksi sitten tennispallon perässä päin seinää.

Eilen oltiin landelassa hätyyttämässä kollikissaa ja riehumassa kallioilla (ja syömässä mustikkapiirakkaa ja saunomassa ja muuta mukavaa). Illalla tilattiin bikineitä, lähinnä mulle, vaikka luulen kyllä että ei isäntäkään pannut pahitteeks kuvastojen tsiigailua ;)

Yllättäen mulle iskee taas hirvee koirakuume tän visiitin myötä. Mut niin kauan ku en saa pidettyä huonekasvejakaan hengissä en kuvittelekaan ottavani koiraa. Mun luona on kaikki koristenokkoset ja jukkapalmut heittäny veivinsä, kun en oo siellä vuodenvaihteen jälkeen ollut ku kaks yötä. Ja sit käyny hakemassa postit aina... joskus. Pitäis laittaa se kämppä vaikka kesäks kalustettuna vuokralle, kun en tiedä mitä sen kanssa tekisin. Nää elämän jatkuvat muutosvoimat on myös yks syy miks lemmikit saa vielä odottaa. En todellakaan tiedä mihin päin Suomea (tai maailmaa) päädyn, tai koska päädyn, tai mitä tuun tekemään. Viime vuodet on ollu aikamoista hulabaloota monessa mielessä. Kai mäkin joskus johonkin asetun vähän pysyvämmin ja tasapainoisemmin. Sitä odotellessa mulla on tasan yks pysyvä sitoumus.

(Huomautettakoon tässä kohtaa, että vaikka oon sitoutunut duuniin ja kouluun, niin kumpikaan ei oo elinikäinen. Ja huomautettakoon myös, että perhe ja ystävät sitoo ilman sanomistakin).

Me mennään karvaherran kanssa viikkaamaan vaatteet kaappiin ennen ku se sitoumus kotiutuu sieltä promoreissultaan.