IRC-Galleria

Jaa niin unohtu äskeisestä, jotta hyvää joulua, tonttumieltä ja muuta aiheeseen liittyvää ja tattis moro:

Jouluaattoon on enää 13 päivää, on aika pysähtyä jouluevankeliumin äärelle:



Jouluevankeliumi (01.12.08)



Ja tapahtui niinä päivinä, että valtiovarainministeri Kataiselta kävi

käsky, että kaikki maailma, mukaan lukien Islanti, oli verolle

pantava.

Tämä verollepano ei ollut ensimmäinen, mutta tapahtui joka tapauksessa

Olli Aallon ollessa vielä Imatran kirkkoherrana ja herrana ylipäänsä.

Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, paitsi BB-Cheryll, joka meni

pantavaksi yläkerran sviittiin. Niin lähti

Johanna Tukiainenkin Gambiasta, tuolta malarian mahtimaasta, Banjulin

kaupungista, ylös Suomeen, Meilahden sairaalaan, hän kun oli Dolls tanssiryhmän jäsen.

Suomeen tuotiin myös Mari, Jani Sievisen kihlattu, joka oli ollut verolle pantavana jo

kotimaassaan siinä määrin, että oli nyt raskaana. Ja Niin tapahtui, että heidän ollessaan

Nummelassa palkinto hirsitalossaan , että Marin synnyttämisen aika tuli.

Ja hän synnytti tytön, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet

seimeen, vähän samaan tapaan kuin Johanna Tukiainen kapaloitiin Meilahdessa.



Ja sillä seudulla oli Seiskan toimittajia vartioimassa yöllä laumaansa.



Niin heidän edessään seisoi Tauski Peltonen, ja Tauskin kirkkaus loisti heidän

ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.

Mutta Virpi Kätkä sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä

ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:

minä olen tänä päivänä heittänyt Tauskin pihalle, täällä Naantalin

kaupungissa ja tämä on teille merkkinä: te löydätte Tauskin laiturilta makaamasta.

Ja yhtäkkiä oli Virpin kanssa suuri joukko taivaallista Seiskan väkeä, ja he ylistivät

Virpiä ja sanoivat: "Kunnia Virpille, Johannalle, BB-Hennalle, Maajussi Timolle,

Kyläkauppias Vesalle ja hänen lapsivaimolleen sekä Matille ja Merville

korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan meillä on hyvä tahto!"



Aamen

Rullakkoralli eilen. Me muutettiin C-rapusta pikkupikkukaksiostamme B-rapun kolmioon, josta pariskunta muutti meille. Eli kahden kämpän muutto kuuteen tuntiin.

Nyt on sormet ja varpaat ja tukka ja kaikki kipiänä kun jäi millon mihinkin väliin kaikki vehkeet. Enpä oo aikasemmin tajunnutkaan miten paljon ihminen voi inhota kynnyksiä.

Nyt töistä kotiin ja miettimään mihin ihminen tarvitsee 40 laatikon verran tavaraa. Ja sitten Ikeaan ostamaan kylpymattoja tuhatmäärin jotta tavara ei ainakaan pääse vähenemään.

Jipjapjea.

Mun elämän vuoristorata on ruosteessa. En oo enää käyny edes tsekkaamassa galleriassa pitkään aikaan. Tuli jotenkin sellanen olo, että tää on tätä mun entistä elämää, historiaa, leikkiä.

Aikuisena oleminen on ajoittain kyllä ihan perseestä. Opiskeluaika anto edes jonkunlaisen pelivaran olla hullu, säätää ja touhuta ja sisällyttää käsitteeseen "opiskelijaelämä" kaikki se mitä ikinä huvittikin tehdä, sisällyttää siihen työtkin, huvit, vastuut ja vastuunvapaudet. Nyt se ei enää onnistu, koska en oo opiskelija, vaan työssäkäyvä aikuinen. Elän sitä elämää, jota pitkään kammoksuin. Toimistoduuni, kasista neljään, viikonloput vapaat. Illalla niin väsyny että jaksaa sohvalla mussuttaa riisiä ja kattoo aivottomana jotain leffaa. Voi helvetti. Mitä tää on?

No, niin makaa ku petaa. Itsehän mä a) valmistuin, sen sijaan että olisin pitkittäny koulunkäyntiä (eihän siinäkään mitään järkeä olis ollut) ja b) aloin seurustella, josta mä tosin syytän myös ylempiä voimia koska mä en todellakaan ollut suunnitellut sitä enkä ainakaan puolta vanhemman insinöörin kanssa. Oon mä onneks pystyny vielä boikotoimaan jotain vitun neulepaitoja tai beigejä vakosamettihameita, ikuisia kauluspaitoja ja suoria housuja. Raidotettuja ruskeita hiuksia.

Melkoista valittamista, kun ottaa huomioon, että mulla on työ josta tykkään hemmetisti, mukavan ihanan vaikea ja tärkeä mies, kiva kämppä josta kohta muutetaan isompaan ja vielä kivampaan. Puitteet on loistavammat ku monella.

Onko jotain perus suomalaista valittaa aina? Tai perus länsimaalaista haluta kaikki? Siis eihän se onnistu että olis kakspuolinen elämä joka pitäis sisällään kaiken sen mitä haluaa. Että olis sekä vakavasti otettava ammattilainen, että opiskelija. Bilettäjä ja hyvä tyttöystävä? Höpö höpö.

Loppuenlopuks tuun siihen lopputulokseen, että kaikki on loistavasti (joskin mulla on kyllä vähän darra koska juotiin eilen ekojen treffien vuosipäivän kunniaksi vähän..jotain).

Täytyy rasvata elämän vuoristoradan kiskot eli käytännössä ottaa se asenne että kaikkihan on pretty freakin' fabulous. Asenteesta on niin kovin monia asia kiinni.

Voin nyypöttää ja marista, että onpa inhottava ilma ku on märkää ja kylmää ja lumi suli, tai sitten ajatella että onpa kiva että voin käyttää uutta ulkoilukuoritakkia kun ei oo vielä pakkasta ja mukavaa kun riittää vettä. Kaunistahan vesi on. Virkistävää. Lits läts.

Jos ihminen ei pysty olemaan onnellinen silloin kun kaikki on hyvin, niin mitä sitten tekee kun elämässä tulee väistämättä vastaan tilanteita ja aikoja jolloin kaikki ei todellakaan oo niin hyvin? Itsestä riippumatta jokaseen elämään kuuluu paskaa, mut ei sitä kannata omaan niskaansa kaataa syyttä suotta.

Tupakointi, laihduttaminen, blaa blaa.

Asia yks: syödä saa kunhan syö nälkäänsä
Asia kaks: työnteko pitää kunnossa jos aika tai energia ei muuhun riitä
Asia kolme: tupakointi on paska tapa, mut jokasella on tapansa

Laihuusvouhotus on onneks pikkuhiljaa väistymässä sen tieltä, että ihmiset ymmärtää että terve on kaunis.
Ja terveenä ei pysy jos vaan makaa perseellään.

Mut on seki sitte taas yks helvetin risti, että aina sanotaan että kyllä liikunnalle löytyy aikaa.
Entä jos ei löydy? entä jos aikaa ei melkein oo löytyny edes kavereille tai normaalille olemiselle? entä jos ei todellakaan kiinnosta lähtee rehaamaan niissä väleissä ku aikaa on? Ja sitäpaitsi ku seisoo ja juoksentelee kahdeksan tuntia tiskin takana ni eiköhän siinäki joku kalori kulu.

Mut nyt mä lähden ulos. En siks että masu pienentyis, yks hailee. Vaan siks että haluun raitista ilmaa.

Jos ei kelpaa ni olkoon kelpaamatta. Terve mä olen ku pukki, selkäkipua ei lasketa.
Piimää ja banaania.

Mulla varmaan flippaa päästä ihan kohta.

Oon ollu koko maaliskuun ihan off. Tehny vaan pirusti duunia, tuottanu lemmenlautan ja kirjotin ku kirjotinki sen opparin kolmessa päivässä!! :D

Mut nyt alko helpompi huhtikuu. Tää viikko on vielä aika täys ja valmistuminen vaatii pitkin kevättä aikalailla kirjottamista, mut otin duunista vapaata ens viikon alusta toukokuun puoleenväliin. Tekeminenhän ei lopu koskaan mut jostain täytyy hellittää jotta ehtii olla olemassa ihmisille. Ne on kuitenki tärkeintä tässä elämässä, rakkaat.

Lopetin nuorisotiimityön.. Vähän haikee fiilis on ollu hetkittäin. Mut ei mulla oo jääny sille enää aikaa. Ja kyllähän mä sen tiesin että valmistuminen muuttaa monta asiaa. En mä tiedä mihin oon menossa, vaikka vahvasti tiedän mistä oon tulossa.

Tää on muutosten vuosi monella tapaa. Yhtäkkiä ihan puskista seurustelen, asun ihmisen kanssa jonka kanssa mielelläni olisin joka sekunti. Niitä sekuntejakaan ei niin hirveesti oo ollu viime aikoina ku oon koko ajan menossa ja töissä. Istuttelen kukkia parvekkeelle ja pesen pyykkiä ku paraskin kodin hengetär. Mut ei musta mitään rouvaa noin vaan tehdä. Itsepäisyys ja itsenäisyys säilyy omalla tavallaan. Rokki soi ja nuudelit maistuu edelleen. Mut onhan se iso muutos, olla yhtäkkiä kaksikko yksikön sijaan..

Valmistuminen muuttaa mun maailmaa. Seitsemänkesäisenä pellavapäänä painelin koulun penkille ja sillä tiellä ollaan. Ja nyt se loppuu. Kesän myyn vaan bisseä ja oon hetken puhtaasti duunari.

Kaikenlaista.
Oltiin viime viikolla Good Charlotten konsertissa, yövyttiin hotelli Vaakunan sviitissä :D Mentiin Luxiin vippinä. Typerä, anorektinen Paris Hilton heilu siellä ja mua nyt tietysti sieppas se suuresti. Ei muuten, mutta mä en vaan voi tajuta minkä ihmeen takia jengi juoksee sen muijan perässä ku lehmälauma vaikkei se osaa mitään. Vai osaako? Voiko joku kertoa mulle mitä se on ikinä saavuttanu tai osannu? Helppohan sitä on lanseerata jotain helvetin hajuvesiä tai tehdä musavideo ku pappa betalar ja oikeet työt tekee joku muu. Se on pelkkä kasvo. Nuppineulan näkönen tyhjäpäinen diiva. Ja SILTI porukka riemusta kiljuen ihmettelee että eikö sillä oo rintsikoita.

Voi elämän kevät. Tollaset nostaa mun agressioita. Fiksuja naisia kunnioitetaan. Ei ihmisiä jotka on sairaita, rehaa ja bilettää ja vilauttelee eikä osaa tosiaan varmaan nimeään kirjottaa.

Rauha maassa ja ihmisten kesken. Pikkurouva jatkaa parvekeviidakon kasvattamista. Näillä viherpeukaloilla tosin kuolee kyllä sitkeinkin kaktus.

Mut nyt oon taas olemassa, helpompi huhtikuu. Moi vaan kaikille frendeille taas, oon back.

Kirjotan opparin kolmessa päivässä.
Oon laskenu että jos kirjotan palttiarallaa sivun puolessa tunnissa ni 30 tuntia riittää. Esitarkastukseen keskiviikkona.

Kulttuurituottajakollegat tietää mitä opparin tekeminen tarkottaa. Niin myöskin kaikki jotka on lopputyön tehneet tai tekemässä.
Kusessahan mä olen, kun en vielä riviäkään oo kirjoittanut, mulle on sanottu että oon tyhmä ja että tää on mahdotonta. En olis tässä tilanteessa jos olis ollut enemmän aikaa ts. jos en olis ottanut itelleni niin paljon tekemistä. Suorittamisen tarve on kova, halu kehittyä, kasvaa, ylittää itsensä. Tää tuntuu melko ylivoimaselta ja oon jaksamisen rajoilla unenpuutteen ja vapaapäivien puutteen takia jo ennen ku oon aloittanut.

Mut arvatkaa mitä:
mä teen tän, ja teen kolmessa päivässä, ja teen hyvin.

Uskokaa huviksenne, maalaistytöt pärjää aina ja sisulla mennään vaikka läpi titaanin.

Keskiviikkona pamautan kuoharipullon auki. Hyvillä mielin ja itseni ylittäneenä. HAH.

Hellurei ja hellät tunteet! Tää tyttö lähtee tanssimaan. Tukka on kiharalla niinku Charlien enkeleissä ikään ja kohta maskit nassussa. Radalle on päästävä, raskaat työt vaatii raskaat huvit.
MTV on syyllinen mun tanssihimoon, sieltä kun tulee välillä jopa ihan oikeesti MUSIIKKIA jonkun helvetin Cribsin tai Pimp my riden sijaan.

Vittu mikä musiikkikanava.
Poppi soi ja papiljotit rokkaa.

Jaha. Alkaako elämä palata uomiinsa vai mitä tapahtuu kun pitkästä aikaa kirjotan tänne päiväkirjaa?

Ja mihin uomiin? Mulla ei oo ollu tasasta elämää tai rutiineja kolmeen vuoteen.

Kolme kuukautta parisuhdetta. Maaliskuu täynnä opinnäytetyö ja Lemmenlautta -risteily -paineita. Huhti-toukokuun vaihde vielä kunnon vääntöä koulun kanssa ja sitte kesäkuussa: OON VAPAA JA VALMIS!

Oon menny kouluun sillon pienenä seitsenvuotiaana pellavapäänä ja sillä tiellä ollaan edelleen,nyt oranssitukkaisena eikä niin pienenä kakskakkosena. Mut nyt se loppuu.
Kesällä en aio tehdä muuta kun myydä bisseä. Olla yhdessä, ja vaan yhdessä, työpaikassa, tehdä tietyt tunnit joiden jälkeen oon vapaa tekemään mitä haluan. Ilman puheluita, maileja, suunnitelmia, raportteja, liibalaabaa.

Voih miten odotan sitä hetkeä kun kaikki tekemättömät ja vielä tehtävänä olevat koulujutut on valmiit. Loppu. Pois. Syksy pitää huolen itsestään, ei mua pelota.

Ja ihmiset tässä elämässä on kuitenki tärkeintä. Se, että niille on aikaa. Se, että niille on voimia stressin sijasta, tukea, turvaa, iloa, hymyjä, huomioonottamista, naurua, halaamista, olemista.

Rakastan mun ystäviä, perhettä, Petee. Haluan olla niille enemmän olemassa. Ja enemmän omana itsenä.. Nyt oon jotain päänsärkysen ja kiireisen tapaista, hetkittäin iloista ja lepposaa.

Kaikkein tärkeintä on tietää itse mitä on, mitä jaksaa ja uskoo siihen että osaa ja onnistuu, vaikka vaikeelta välillä tuntuukin. Ja tärkeetä on myöskin voida luottaa läheisiinsä.

Perkele mä selviin tästä keväästä ja onnistun. Sehän ei oo mistään muusta kiinni ku musta itsestäni.

Nyt mä selviin kyllä ensin pyykeistä. Ja sitten menen tiskin taakse, siis sille puolelle jossa tuoppi on täynnä energiajuomaa ja promillet nollassa.
Syntymähumala tuskin on laitonta..?

Elämä on toisinaan niin tajuttoman omituista.

Itseään ei silti pidä koskaan menettää.