IRC-Galleria

Jaha. Alkaako elämä palata uomiinsa vai mitä tapahtuu kun pitkästä aikaa kirjotan tänne päiväkirjaa?

Ja mihin uomiin? Mulla ei oo ollu tasasta elämää tai rutiineja kolmeen vuoteen.

Kolme kuukautta parisuhdetta. Maaliskuu täynnä opinnäytetyö ja Lemmenlautta -risteily -paineita. Huhti-toukokuun vaihde vielä kunnon vääntöä koulun kanssa ja sitte kesäkuussa: OON VAPAA JA VALMIS!

Oon menny kouluun sillon pienenä seitsenvuotiaana pellavapäänä ja sillä tiellä ollaan edelleen,nyt oranssitukkaisena eikä niin pienenä kakskakkosena. Mut nyt se loppuu.
Kesällä en aio tehdä muuta kun myydä bisseä. Olla yhdessä, ja vaan yhdessä, työpaikassa, tehdä tietyt tunnit joiden jälkeen oon vapaa tekemään mitä haluan. Ilman puheluita, maileja, suunnitelmia, raportteja, liibalaabaa.

Voih miten odotan sitä hetkeä kun kaikki tekemättömät ja vielä tehtävänä olevat koulujutut on valmiit. Loppu. Pois. Syksy pitää huolen itsestään, ei mua pelota.

Ja ihmiset tässä elämässä on kuitenki tärkeintä. Se, että niille on aikaa. Se, että niille on voimia stressin sijasta, tukea, turvaa, iloa, hymyjä, huomioonottamista, naurua, halaamista, olemista.

Rakastan mun ystäviä, perhettä, Petee. Haluan olla niille enemmän olemassa. Ja enemmän omana itsenä.. Nyt oon jotain päänsärkysen ja kiireisen tapaista, hetkittäin iloista ja lepposaa.

Kaikkein tärkeintä on tietää itse mitä on, mitä jaksaa ja uskoo siihen että osaa ja onnistuu, vaikka vaikeelta välillä tuntuukin. Ja tärkeetä on myöskin voida luottaa läheisiinsä.

Perkele mä selviin tästä keväästä ja onnistun. Sehän ei oo mistään muusta kiinni ku musta itsestäni.

Nyt mä selviin kyllä ensin pyykeistä. Ja sitten menen tiskin taakse, siis sille puolelle jossa tuoppi on täynnä energiajuomaa ja promillet nollassa.
Syntymähumala tuskin on laitonta..?