IRC-Galleria

Voishan sitä tehdä muutakin kun köhnätä sohvalla peiton ja halvan unkarilaisen viinilasillisen kanssa, kuunnella Vilkkumaan uutta albumia uudestaan ja uudestaan. Pitäis jumpata, zumbata, tentata, mailata, pyykätä, tiskata, mitä ikinä.

"En halua juosta nopeammin kuin joku toinen, en halua miettii oonko kuuskyt vai kuuskytkaks kiloinen. En halua tietää kuinka ehyeksi tullaan tai kudotaan sukkia, leivotaan tosi hyvää pullaa"
Vilkkumaa - Rock'n'Roll

Budapest. Sinne lähdettiin pinkillä lentokoneella venäläisen näköisestä Turun terminaalista teipatuissa farkuissa. Takas tultiin pers kipeenä bussein ja laivoin, kun teipit oli tippuneet ja villatakki pölyinen. Siihen väliin tietty mahtui kaikenlaista.

Kanankoipia ja makaronia, ratikoita, voikukkia ja hedelmäkojuja, mustalaismusiikkia, rakijanmakuista mehua. Taideteoksiin verrattavia pieniä jälkiruoka-annoksia aamupalalla, lukemattomia kauppoja, outlet -shoppailua ja sovituskoppikikatusta. Metrolippuja, Tonavan risteilyjä, tuoreita croissanteja ja suklaaleivoksia, paikallisia pubeja, Rudi Rock'n'Roll -showta, gulassia, palatseja, kirkkoja ja arkkitehtuuria. Kylpyläkäyntejä, aurinkoa, sadetta ja vuorikiipeilyä taksilla, palinkashotteja ja halpaa viiniä, käytettyjä forintteja, hiertyneitä kantapäitä, elämää syleileviä äiti-tytär -keskusteluja, naurua, laulua, tanssia, hölmöilyä. Tukanleikkuuta, tuomenkukkia, satoja kuvia joista puolet hävis, sisiliskoja, Silk Cutteja, juhlamekkoja, sörözöitä..

Budapest oli kaunis, keväinen ja hurmaava. Lempee, viihtyisä ja särmikäs. Päivät kului fiilispohjalta ilman älytöntä aikatauluttamista ja jatkuvaa ohjelmaa (mitä lomaa sellanen edes on, kysyn vaan). Luksushotelli Gellertin aamupalat oli niin petollisen ihania, että lihoin sata kiloa. Eipä sillä että ruoka muutenkaan olis ollut niin kovin kevyttä ja mehän tietysti syötiin siis KOKO AJAN. Käveltiinkin kyllä ympäriä kaupunkia tuntikaupalla, joka nurkka keskustasta käännyttiin ja katsottiin pysähtyen välillä teelle, viinille tai sämpylälle. Kylpylässä lilluteltiin ja nukuttiin milloin huvittaa, naurettiin toistemme ja itsemme kasvavia poskia ja mahaa. Itse loma oli hauska, lepposa ja rentouttava.

"Joo se kiersi yllä pään, mitä vaan mut se ei voi olla niin et joku päättää tähän jään, niin hänet suljetaan rouvakellariin. Mä teen mitä teen ja meen mihin meen, jos sä et tykkää niin painu helvettiin"
Vilkkumaa - Rouvakellari

No sitten se Islanti räjähti ja PUFF, meidän rentouttava kylpyläloma muuttui asemalla istuskeluun, nettikahviloihin, ihmettelyyn ja lähes sotasuunnitelmia hipoviin reissustrategioihin. Luksushotelli vaihtui Ikealla kalustettuihin söpöihin kerrostaloasuntoihin (Nova Apartments, suosittelen) ja budjetointitaidot otettiin käyttöön. Katottiin kämpillä Ocean's eleveniä, tehtiin kalliita puheluita sinne ja tänne ja päästiin nauttimaan Budapestin saturday night feveristä (tanssittiin ku sekopäät unkarilaispariskunnan kanssa Old Mans Pubissa, suosittelen sitäkin). Saatiin apartmentsin toimiston tytöltä Milkan suklaalevy silkasta sinnikkyydestä, kun laukkuinemme raahauduttiin eestaas, tulosteltiin karttoja ja bussiaikatauluja. Mulla alkoi tosissaan kutkuttaa Bosniaan lähtö, mut sitten selvis että päästään bussilla kuopiolaisporukan mukana Budapestista Tallinnaan ja siitä lopulta Suomen puolelle.

Viimeiset forintit kulutettiin maanantai-aamuna ennen lähtöä pikkukaupan suklaapulliin, nenäliinoihin ja muihin tuiki tarpeellisiin matkaeväisiin. Pakkauduttiin pienenpieneen unkarilaisbussiin kylki kyljessä, mä siellä keski-ikäisten keskellä kuulokkeet korvilla mussuttaen pullaa ja pers puutuneena. 1200 kilometriä ilman jousitusta tai ilmastointia, niska jumissa puoliunesta vähän väliä havahtuen läpi Unkarin, Slovakian, Puolan ja lopulta Liettuaan Vilnaan. Siellä pisin tauko (kolme varttia), aamupala hotellissa ja vaihto suomalaiseen bussiin, jossa oli tilaa, ilmaa ja jousitus.

Viimeiset 600 kilometriä kärsimättömänä, mut vähän mukavammin Via Balticaa pitkin läpi Liettuan, Latvian ja Viron ja lopulta tiistai-iltana Tallinnassa 30 tunnin bussimatkan jälkeen. Paluumatkalla naukkailin välillä palinkaa, etten menetä järkeäni kun molemmat kirjatkin loppui ihan kesken ja puhelimesta akku (ja sen myötä musiikki). Loppuenlopuks laivaan ja buffettiin syömään niinku ei koskaan oltais ruokaa nähty. Viimeiset pari tuntia autolla Helsingistä Turkuun tuntu kidutukselta. Olis voinu toivoa, että kotona on odottamassa joku nätti poika margaritan kanssa joka välttämättä haluaa hieroa selkää kolme tuntia. Mut ei ollut kun vanhentunutta jogurttia.

"Ehkä vielä me matkustetaan läpi Ahvenanmaan, Liperiin, Nivalaan. Niin, sähän oot mitä oot ja mä oon mitä saan, minä oon mitä vaan"
Vilkkumaa - Liperiin Nivalaan

Nyt sitten työt ja tentit ja selkä ja kaikki solmussa. Elämä valuu kuitenkin nopeesti takas normaaleihin uomiin, nuudelit kiehuu ja koulutie on sama ku ennenkin. Jääkaapissa vielä unkarilainen omena ja puolalainen sämpylä, jotka taitaa kylläkin jäädä syömättä. Tukka on oranssiraidallinen lähes polkka, parturi ei puhunu sanaakaan englantia. Pyöristyneet posketkin seuras mukana kotiin saakka. Ja monet monet muistot seuraa ku purkka tukassa, mielelläni ne säilytänki.

Ikävä ehti tulla ihmisiä, se on aina hyvä merkki. Että on joku, ja useampikin joita kaipaa ja aika paljon vielä.

Sellanen keikka se. Köszönöm Budapest, kiitos ja kumarrus. Seuraavia seikkailuja odotellessa.

"Voi, huusin; miten tää päättyy? Sit kun oon vanha niin oonko mä onnellinen? Hiekalla on lämmin, mä hiljaa huokaan. Tuntuu siltä kuin maailma oiskin paikka jossa kaikilla on rakkautta, vaatteet, ruokaa. Niin joku sanoi, että vielä polku aukee sun etees ja tiedät mitä teet. Ne sanat lohdutti mua niinkuin lohduttaa kahvila moottoritiellä matkalla jonnekkin kylien lävitse"
Vilkkumaa - Rakkautta, vaatteet, ruokaa