IRC-Galleria

So where the hell is my heart??

Sini tekee muuttoo sisään, tuo justiinsa kanin. Sofia pakkailee, lähtee pois, lähtee Helsinkiin. Nina asettuu Turkuun taas kesän jälkeen. Mä teen kai samat.

Oon viimesen vuoden pyöriny tätä Turku-Pöytyä-Loimaa-Helsinki-ulkomaat -akselia niin että päässä huimaa. Nyt teen uudelleen pesää Turkuun. Alan tehdä opparia ja uusia duuneja.

Mun pesänrakennusprojekti lähtee siitä, että käyn joka helvetin kaapin, lokeron, hyllyn ja laatikon läpi ja heitän pois lähes kaiken. Pärjäsin kolme kuukautta Bosniassa rinkallisella tavaraa, yhtälailla oon reppuillu ympäriinsä jo kauan. Miks mä siis tarttisin jotain vanhoja kynttilöitä, rumia säästöpossuja, rikkinäisiä kuppeja joita kukaan ei koskaan korjaa, paskaks mennyttä kameraa, rumia aurinkolaseja tai kassillista vanhoja meikkejä? Jos on jotain käyttökelposta jota en ite oo tarvinnu enkä siis ees tuu tarvitteen ni heitän ne säkkiin ja lähetän Pietariin katulapsille, orvoille vauvoille ja nuorille jotka potkitaan ulos kasvattikodista. Yksi mutsin tuttu roudaa kamaa sinne.

Kirpparille en kuitenkaan lähde. Osan kuteista laitan kiertoon, tytöt saa käyttää jos haluavat, ku mä en enää käytä tai mahdu.

Mä oon niin kypsä tähän tavaravyöryyn. En mä ihan munkiks ala, oon sentään pullamössömussukka ja kaipaan mukavuuksiani. Lahjoja en heitä pois, päiväkirjoja. Joitain muistoja entisestä. Niinku Mikken antama karkkiaski, Akin antama possuavaimenperä, Sannan ja mun ala-asteella kirjottamat tarinat tai hevosleiriltä voittamani hevosenkenkä. Ei sellasia tietenkään. Mut kaikki turha jota oon joskus kuvitellu tarvitsevani.

Tuntuu ku jotain vanhaa putois pois sitä mukaa ku kohta kohdalta huone puhdistuu. Pitää vielä vaihtaa valokuvat seinältä sit jossain vaiheessa ku tilaan uusia. Mä rakastan valokuvia, mut noi jotka mun seinällä nyt on, ei oo mun tänhetkistä elämääni. Tän hetkistä elämää on reissut, uudet ja vanhat frendit, mun tytöt, murut, seikkailut. Vanhat seikkailut säilyy muistoina laatikossa ja mielessä, albumeissa.

Luin joskus jostain hömppälehdestä, että ylimääränen tavara sitoo energiaa. Nyt uskon sen.

Niin joo, mitä mä teen metriselle pinolle hömppä-Cosmopolitaneja?

Skotlanti rokkas, tehtiin ja nähtiin paljon. Soitettiin Marjon säkkipillillä kuolevan sorsan haikua, kiivettiin vuorelle juomaan viiniä ja kattoo auringonlaskua (ja fiksuina odotettiin että se aurinko tosiaan laski, oli pilkkopimee eikä me tiedetty miten pääsee pois ku ei käytetty niitä teitä joita muut turistit vaan könyttiin perse pystyssä jotain pusikkoista rinnettä). Nähtiin tukinheittoa, säkkipillit vainoo mua vieläkin, oon ilonen ku kundeilla on farkut jalassa armaassa kotisuomessamme, liikenne kulkee niinku pitää. Syötiin 10 päivää ravintoloissa, ja yhtenä iltana Annan kanssa oltiin tuhkimoita ja prinsessoja kun syötiin yhdessä hienossa mestassa ilmaseks ku tutustuttiin siihen pääkokkiin. Oltiin kattoo stan uppia, kabaree oli hirvee, mustalaisbändi mahtava, Ricardo Garcian flamenco hyvää. Shoppailtiin. Nautittiin. Fiilisteltiin. Rai rai :)

Ja ku tuli kotiinlähdön aika ni mulla ei ollu yhtään sellanen olo että "ihan paskaa palata arkeen" vaan lähinnä että "jee, elämä jatkuu".

Että näin. Winds of change once again, tosin aika kevyesti ne tuulet puhaltaa. Mitään sen isompaa ei oo kehissä mut jonkunasteista elämänmuutosta. Taas. Aina. Hurlumhei.

Evergrey - Madness caught another victim