IRC-Galleria

En mä uskalla edes ajatella mitä ajattelen sitku olen lukenu sen "Suuret kysymykset" -kirjan.
Jos oon nyt jo ihan sekasin ku luin eilen ja tänään Manhattanin blondit, Antikristan ja Purukumi karusellissa.

Voihan...
Mun ei kannattais lukee ollenkaan.
Saatikka olla sen jälkeen minkäänlaisessa kosketuksessa muuhun maailmaan.

Aseta toisen tarpeet aina itsesi edelle itseäsi unohtamatta.
Niin...just.
Joidenkin ihmisten kohdalla mä unohdan itseni, ja ne ihmiset osaa säälimättä käyttää sitä, että välitän jotakuinki kaikesta tässä maailmassa, en ihan mutta melkeen aina kuorettomista nakeista mun syvimpiin ystävyyssuhteisiin.

Eilen nukuin, tänään oon lukenu, ja näiden kahden päivän pointit oli kerätä ne 450 kyselyvastausta yläastelaisilta. No, nyt se on tehty ja duuni vasta alkaa.

Huoh.
Mä kaipaan jotain elämää suurempaa fiilistä nyt JA se fiilis olis ehdottomasti sellanen puhdas ihastuminen ku joskus pienenä tyttönä, sellasta blow-your-mind -tyyppistä ja humalluttavaa ihastumista.
Mut jos mä teen niin ni kohde on epäilemättä a)varattu, b) sitoutumiskammonen, c)perverssi seksisti, d)pettäjä, e)jättäjä, f)sovinisti, g)jonkun sortin holisti, h)neurootikko, i)kylmä JA/TAI jollain muulla tapaa täysin mahdoton tapaus maantieteellisesti tai psyykkisesti.
Sehän johtuu vaan siitä että mä en omassa draamassani voi löytää niitä upeita, oikeesti aitoja, huumorintajusia, mulle ja musiikille uskollisia, hauskoja ja lämpimiä ihmisiä.
Tai ehkä oon löytäny mut oon ite niin sekasin etten tiedä tai näe mitään.
Tai ehkä oon löytäny ja niitä on joka puolella mut ne ei nää mua.

Aika mieletöntä tällanen ihmissuhdeviidakossa selviytyminen.
Toisaalta ei mulla oo hätää.
Yksin mä pärjään hyvin, kaipaan vaan sitä tunnetta.
Eihän tunne oo konkreettinen asia vai onko?

Tiputin puolukkahillon keittiön matolle. Käänsin sen maton.
Kaikki on siis hienosti.