IRC-Galleria

Anteeks mitä?

Mä HALUAN ulkomaille, niin lujaa että kohta katkee joku verisuoni päästä.

Enkä mä halua Irlantiin tiskaajaks tai Ranskaan au pairiks. Mä haluan Brasiliaan rakentamaan kouluja tai Guatemalaan opettamaan muksuille englantia.

Ja sitten ku mä etsin lähettävää organisaatiota niin parhaimmillaan saisin maksaa tonneja siitä että pääsen. Ei se niin voi mennä.

Viidellä tonnilla mä rakennan oman savimajan ja etsin itse käsiini jonkun apua kaipaavan perheen. Ehdin jo naiivisti toivoa, että apua kaivattais jossain niin kipeesti että joutuisin itse maksamaan lennot ja ehkä ruoat mutta saisin nukkua jollain patjalla jossain ja auttaa ilmaseks.

Ihme maailma, miten mä tänne oon joutunu kun ei täällä mee mikään oikeudenmukasesti tai oikein, eikä ainakaan ilmaseks.

*huoh*

Noh, mun etsintä on vasta käynnistyny, mä löydän kyllä jonkun kanavan että pääsen karkuun ja tekemään jotain mielekkäämpää ja merkittävämpää ku gallerian päiväkirjaan kirjottaminen....

Jos jollain on kokemusta vapaaehtoistyöstä tai apuvälineitä mulle, niin niian ja kumarran ja pussaan kättä, niitä kaivattais. Kaikki organisaatiot kaipaa rahaa. Sitä mulla ei ole.
Halua auttaa ja halua päästä maailmalle kyllä löytyy.

Sit kun mä jaksan ni mä kerron tän kauniin ja kiltin matkailukuvan kääntöpuolen.

Nää on näitä muka-lupauksia. Mä voin pyhästi luvata vaikka lopettaa tupakanpolton. Ei tuu tapahtumaan. Riippuvaisuuteni lisäks mä TYKKÄÄN polttaa, sanokoot ja kauhistelkoot kuka tahansa mitä tahansa.

Eihän sitä ääneen sais sanoo että tykkää polttaa. Mut se on tapa. Tietyissä tilanteissa mä tarviin sen, tietyissä tilanteissa mä haluun sen viisminuuttisen.

Mut sen mä tiedän että vuodenvaihteen (joka tulee oleen UPEE) jälkeen alkaa muutama proggis (Elojuhlat, Nuorisotiimi, mahd. Elisenvaara -hankehässäkkä, Popzoo Promotions..).

Sen lisäks mä aion tehdä talvilomilla (siis ei mun lomilla, mulla mitään lomia oo) ihan homona töitä koska mä tahdon Kaliforniaan tai Thaimaaseen. Tosin jälkimmäiseen vois ehkä lähtee vapaaehtoistyöhön. Mut tarvitaan siinä kuitenki vähän ylimäärästä. Se Olivia Joules aiheutti mussa vielä entistä suuremman matkakuumeen.

Istuin eilen tuolla katolla (siis oon vanhempien luona, en istunu kerrostalon katolla Turun keskustassa :) ) ja poltin sitä nimenomaista tupakkaa ja koin yhden ihanimpia hetkiä vähään aikaan.

Mä inhoon sitä ettei kaupungissa näe tähtiä.
Täällä näkee.
Mä näin kolme tähdenlentoa ja toivoin ihan huomaamattani.

Voi aamen, olenpa mä runollinen.

Tein satamiljoonaa piparia äsken ja nyt meen leikkii kissanpennun kanssa. Mitäköhän a)eläimet ja b) pikkulapset miettii ku aikuiset ihmiset heiluttelee sormia niiden edessä ja kujertelee ja pitää ihme ääniä ja tekee ihme ilmeitä.

"Helvetin sekopäät", niin ne varmaan ajattelee ja päättää ettei niistä koskaan tuu tällasia hulluja.
Ja sit niistä kuitenki tulee. No ei ehkä kissoista.
Mitä mä selitän..

Toi meidän karvanen ja raidallinen pikkukundi (kissa) löyty reilu kuukaus sitte uima-allashuoneesta yhdestä pahvilaatikosta ylpeän, joskin vähän hidasälyisen emonsa suojista. Saakelin nymfo toi emo, taas se pyöräytti pennun vaikka mutsi on tunkenu e-pilleriä lihapullaan vähän väliä.

No mut anyway, mä meen nyt ihmettelemään että onko se pentu saanu jotain vajakkivaikutteita emonsa hormonipillereistä.

Ilmeisesti on. Ainaki se heiluu kävellessä eikä oikein tajuu. Mut niinhän mäki teen.

"Lalalalala. Rockin' around the christmas tree.."

2000-luvun supersankariagenttinainen!

Luen Helen Fieldingin Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus -kirjaa. Aivan huippu.
Äärettömän pinnallinen stoori; huulikiiltoa, valkoista hiekkaa, puuteria, kauniita ihmisiä ja täyteläisiä huulia. Ja samalla uskomattoman syvällinen journalistin ajatuksenvirtoja mukaileva nykypäivästä ja tämän hetken mediasta ja epäkohdista kertova tarina.

Siis ihan parasta viihdettä.

En oo pitkään aikaan ehtiny lukea, nyt en malta lopettaa enkä haluakkaan. Kirjoista, hyvistä kirjoista, saa aina irti tosi paljon.

Monet ihmiset ihan iästä riippumatta dissaa kirjoja ja lukemista tylsänä ja turhana, homeisten ja harmaiden ihmisten ajanvietteenä. Asiahan ei oo näin.

Kirjojen kautta oppii elämää eri tavalla, näkee asioita muutenkin kun sen oman pienen ymmärryksen ja lasin läpi.
Ja jösses että mä oon nauranu tätäki kirjaa lukiessa. Osaahan tietysti Fielding kirjottaa (Bridget Jones) mutta tää on melkein parempi.
Agenttitrilleriparodia.

Terrorismia, Los Angelesin ja Miamin upeutta, rakkautta, itsenäisyyttä, vahvaa naiseutta, raikkautta, glamouria, funkkia, kiiltoa, surua, totuuksia, vinkeitä ilmaisuja. Mä rakastan tällasia kirjoja.

Ja tässä toinen jolla virkistää elämää ja mieltä ja omaa luonnetta:
Deborah Spungen: Nancy

Nää kaks kun lukee vastapainoks toisilleen. Sillon tietää jo jotain elämän värikkyydestä.

Ja tämä, joka jokasen pitäs lukea osatakseen hitto soikoon elää: Laila Hietamies; Hylätyt talot, autiot pihat.

Siinä teille, prkl. Uskokaa tai älkää. Se jos muut ei tajua lukea ei oo multa mitenkään pois mut sääliks käy.
Hähä.

Nyt mä lähden frendien kanssa kahville. Helvetin tukka kun ei suostu asettumaan. Kummallisia piikkejä ja sarvia. Mä kuritan sen.. jotenkin.
Aikamme taistelu :)

Mun tanssiaispuku on kohta valmis. Upee. Ja korut. Ja kaikki. Olispa jo uusvuosi.

Että mä oon levoton.
Destiny's Child // 8 Days of Christmas

Jos mulle tulee kusihätä yöllä ni sit sattuu. Olen taas järjestänyt huoneeni lattian kauniiksi ja sulavaksi vaatteiden, korujen, papereiden, kirjojen, joululahjojen ja epämääräisten kasiien ja pussien valtamereksi.

Ja herranjestas, entäs aamulla ku hyökkään ilman piilareita herätyskellon kimppuun ja hampaita pesemään.

Paska jos mä kompastun. Tällä volyymilla ekassa kerroksessa asti tärisee jos heitän tosta nupat naamalleni, hyvällä tuurilla vielä päin hamsterinhäkkiä. Seki sais sydärin.

En mä kyllä enää siivoo. Saatana.

Ja MITÄ VARTEN mä istun tällä typerällä koneella ja kirjotan johonki typerään päiväkirjaan ku aamulla pitäs lähtee kouluun?!?! Väsyttää jo muutenki ihan homona.

Voi veenus, nyt mä meen sängyn alle ja vedän peiton polviin.

PusuhaliihQdaaraxupoxuommataannuQQQQ SWEET DREAMS.

Mulle ei sais tulla minkäänlaisia opintotukia, palkkoja tai veronpalautuksia. Mut tulipa urheiltua jalat rakoille tuolla kaupoilla viilettäessä. Ja olin mä frendin kanssa Rentossa kahvilla (miks sanotaan et mennään kahville jos ykskään osapuoli ei oikeesti käytä kyseistä nautintoainetta?).

Joululahjojen ostaminen on ihme touhua. Ensinnäki mun pitäis tatuoida kysymysmerkki otsaan (tästä on puhutta monta kertaa, oon yks iso problema) koska osaan järjestää tästäki antamisen ihanuudesta itselleni jonkunkokosen ongelman. Kimmafrendeille tunkis lahjaa ja sukkaa ja pörröä ja pehmeetä ja kimaltavaa ja kaunista ja tuoksua ja hauskaa joka vitriinistä ja tiskiltä.

Mut odotas ku yrittää löytää jotain pikkubroideille tai kaverikundeille...

Helvetin opiskelijabudjetti AAARGH. Mä ostaisin frendeille ja perheelle koko maailman jos olis varaa. Mut ei oo.

Ja sitte ostin vielä itelleni satasen Pilgrimin korusetin, jotta hallelujaa. Ei mut se oli oikeutettu ostos (tai näin mä itselleni väitän) koska mutsi halus ostaa (lue: maksaa) niistä puolet mulle joululahjaks. Ja se oli oikeutettu myöski niiden upseeritanssiaisten takia. Sinne mä en mitään rihkamaa kyllä laita.

Pukua aletaan tehdä huomenna ja tehdään se mustin kanssa viikonloppuna valmiiks. Varasin kampaajan tänään. Hitto että tulee yhdet bileet kalliiks mut ne tulee oleen niin ainutlaatuset, että mä panostan siihen ihan mielelläni.

Haluun että tukka on mun näkönen, puku istuva ja naisellinen, korut ja meikki juhlavat ja kaikki ah niin bueno.
Ja haluun mä näyttää hyvältä ihan tän mun upseerioppilaskavaljeeriexänki takia. Sen juhlathan ne on.

Syy miks mä sättään näin helvetisti (tai siis eilen ja tänään ja koko ajan) on se että yritän pitää järjen ja ajatukset kasassa vaikka sitä pappaa mietinki lähes non-stoppina. Yöllä se sit vasta iskee ajatuksiin voimalla.

Jee jee rok rok vuokrasin Kuninkaan paluun, siinä menee seuraavat kolme tuntia ja sitte siivoon niin kauan että varmasti väsyn ja nukahdan mopin kanssa olohuoneen seinää vasten.

Annie // Heartbeat

Kun on suru niin huomaa että normaalisti sitä stressaa ihan turhista asioista. Ketä kiinnostaa jos sängyn alla on villakoiria? Tai ettei oo hitto soikoon ostanu glögiä? Saatikka ainootakaan joululahjaa.

Ketä se oikeesti liikuttaa? Ei ketään.

Turhat asiat jää pois.

Kävin tänään teholla. Paikka jossa en oo koskaan ollu, paikka johon en halua koskaan enää mennä. En halua joutua ite, enkä halua näin, että siellä on joku toinen.

Mä en halua käydä yhdessäkään sairaalassa enää koskaan muuten kun että ite synnytän tai joku muu tekee uuden elämän. Muutoin niissä ei oo ikinä mitään hyvää.

Koulujuttuja on vaikka miten paljon tekemättä. Oon liian levoton keskittymään.

Voi HELVETTI. Huominen tulee vasta joskus, en varmaan saa unta. Ja kun se tulee ni tiedän että saattaa tulla myöski tieto että hengityskone on sammutettu.

Ei nyt mä en jaksa. Kai mä yritän hukuttautua lämpimään maitoon ja muihin järjettömiin poppakonsteihin.

On jotenkin hajanainen ja vähän kalvava olo.. Odotusta. Pelkään puhelinta, en tiedä miten reagoin jos se soi. Kun.
Tää tuli vaan yhtäkkiä, jotenki järjenvastasesti.

Mä kun luulin että joulukuussa saa levätä. Mä odotin sitä hiluineen, palloineen, hiutaleineen, valoineen, nauhoineen ja väreineen paratiisina, ei hirveesti koulua, ei ahdistavaa työtä. Kaikki vaan tiptap, ja sit kävi näin.

Onko ihmisellä joku mistä saada voimia? Musiikki. Se kai se on.

Suurimmat kyyneleet mä vuodatin eilen autiossa pakkasyössä ajaessani ja kävellessäni töistä kotiin.

Nyt pitää ymmärtää ja muistaa hymyillä välillä vähän.

Mut ensin mä lähden kotiin äidin luo. Ja vien mummille joulukortteja.

Päivän sana. Niin tässä aikasemmin illalla yhdelle asiakkaalle kun nyt mun kohdalla kun lähdetään itse vähän ulos.

Ja johan näköjään toimii päiväkirjajututkin, tekstit on omilla paikoillaan eikä suinkaan häviksissä.

Toistan tosin itseäni niissä vähän.

Sama se.

Vittu jee jee, mulla hajoo pää.

Jos joku herättää mut huomenna ni mä istun sen päälle (hyvin kivulias toimenpide uhrille).

Joudun taas duuniin tunnin päästä ja oon niin skitso että puran mieltäni johonki IRC-GALLERIAN PÄIVÄKIRJAAN, että mä osaan olla säälittävä. Yks hailee.

Mä tiedän että mulla pärähtää töissä tänään kiinni ihan täysillä, pesismaila vaan takahuoneesta sitte ja juopot aikuislapset järjestykseen. Ehkä huuto riittää.

Mut miten ne osaa olla niin säälittäviä, päivästä toiseen siellä naama tenussa ja turvoksissa ja sössötisössöti. Eilenkään ei antanu yks pitkätukka verhoasentaja hetken rauhaa.

Siinä oli taas tätä suomalaista iskumentaliteettia parhaimmillaan.. Alkuillasta verhomiehet jutteli mukavia, yhdellä homoruma pilleripipo päässä. Loppuillasta en saanu sitä pitkätukkaa tiskiltä en millään. Se vaan mussutti jostain suvunjatkamisesta tuoppi kallellaan. Ei kristus..

Onneks ei tarvii kestää niitä tällä erää ku tää viikko. Eikä tänäänkään ku kymmeneen ku menee mesta kiinni aikasin. Duunista ku pääsen ni lähden Annan kanssa hilipatihippan. Bling bling -huivi vaan kaulaan ja huulikiiltoa ja suti suti Onnelaan, Forteen tai Giggliniin. Suomenna saanki roikkua Cantinassa puol kolmeen yöllä. Can't wait. Karaokeilta vielä. Miks mä jatkan tossa duunissa, mä en käsitä..

Niin joo ja eilen, ei riitä että ne juopot idiootit oli häirinny mua yhteen asti ja olin jo valmiiks skitso.. Auton tuuletus oli ihan mykkä. Siinä sitte lasit huurussa jostain ihan muusta ku Titanic-kiihkosta Koulukadun nesteelle väsäämään jotain sulaketta joka oli sulanu ja levinny ja ihan päin persettä.
Ja minä tietysti kätevänä naisena hajotin koko hässäkän. Tosin hyvin se tuntuu nyt pysyvän ilmastointiteipillä. Kaunis se liitos ei kyllä ole.

Nuudelit on mun elämän valopilkku. Meen nyt vetään niitä (siis kirjaimellisesti VETÄÄN, ne on tajuttoman hankalia syödä. Imutusta kehiin).

Ja sitte tuottajakansio ja populaarin lumo -kirja kainaloon ja Cantinaan juottamaan laumaa säälittäviä sorsia. Jos ehtis siinä välillä tehdä kouluhommia.
Saa nähdä.

Tää viikko on tosi loistava.

PMMP - Synestesia

Uskomaton biisi. Mä saan tästä virtaa.. jostain syystä. Vaikka rauhallinenhan se on.
No, saan kuitenki, that's the point.

Saatiin Annan kanssa tuottajakansio valmiiks, vaikka täydennystä se vielä vaatii. Mut ihanaa, on seki asia pois päiväjärjestyksestä. Pari viikkoo ollu sellasta hyppimistä ja velvollisuuksia ja tekemistä, että oon sinällään aika turhautunut ja jotenki väsy. Niskani viiltelee taas oikein kivasti all the time. Tää viikko täytyy jaksaa vielä tehdä tehtäviä ja käydä duunissa ja koulussa ja lässytilässyti.

Onneks alkaa mediakulttuurin teema, itsenäistä vaikka miten paljon. Saa pään taas selväks ja tehtyä ihan sellasiaki juttuja mitä itse haluaa. Ettei koko ajan oo ihan no-life, kaveria lainatakseni :)

Tunnin päästä taas duuniin. En kyllä aio jatkaa sitä enää ens kesänä. Baarityö.. tai mikä vitun baari, kapakkatyö on kuitenki niin rassaavaa välillä. Humalaiset keski-ikäset ei oo niitä kaikkein helpoimpia. Eikä noissa pienissä mestoissa mitään portsareita koskaan oo, siellä saa sitten käyttää aika terävää kieltä ja ääntä. Joskus voimaakin.
Mut kehittyypä ainakin luonne, tän kesän ja duunin jälkeen ei pelota tai hätkähdytä enää mikään. Että aikuiset ihmiset osaa olla naurettavia. Välillä on ku lastentarhaa pitäis ku KYPSÄT ihmiset juo päänsä täyteen päivä toisensa jälkeen ja tilittää mulle ja riehuu.
Eilen ei onneks tarvinnu korottaa ääntä sen enempää kun yhdelle pöhöttyneelle kovaäänisesti laulamaan ryhtyneelle kiljasta että suus kiinni sorsa, mulla särkee pää. Ja särkikin. Mut laulu loppus, thank God. Mitäköhän siellä tänään tapahtuu...
Vet inte. Enkä halua ajatella. Mentävä on kun mentävä on (PMMP).

Pitäs syödä jotain. Oliskohan meillä munia..