IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Keittiömööpeleiden hinnoitteluSunnuntai 16.11.2008 20:59

Käytiin alkuviikossa ISKUssa speksaamassa minkälainen keittiö haluttaisiin. Myyjä kyseli aika paljon keskeisiä tietoja ja väsäsi meille parissa päivässä hienon plänin sen mun suunnitelman pohjalta. Oli jopa pari mukaelmaa aiheesta. Eihän se ihan halpa ollut, mutta tarjous oli todella asiallinen - tarkaan speksattu mitä mööpeleitä siihen kuuluu, mitä ne maksaa jne. Lisäksi saatiin kuva suunnitelmasta. Helppo nähdä että ok, massiivipuutasot maksaa ja laatikot (ilmeisesti mekamismit).

Käytiin eilen vertailun vuoksi Keittiömaailmassa Varistossa. Oli varattu aika suunnitteluun ja päästiin ihan paikan pääjehun kanssa pöydän ääreen. Homma alkoi ihan mukavasti, mutta yht'äkkiä tuli ilmoitus että joku Kouvolalainen pariskunta oli tulossa kattomaan viinikaappeja (voisin vähän kommentoida viinikaappeja mutta offtopic). Niille oli kai sovittu aika mutta mitä ihmettä. Jumitettiin sitten jonkin aikaa siellä myymälässä ja alettiin lopulta pottumaisiksi. Päästiin lopulta jatkamaan keittiön suunnittelemista. Suunnittelija oli kyllä varsin asiantunteva, mutta ei se tulos Iskun veroinen ollut.

Pahinta Keittiömaailmassa kylläkin oli etten saanut mitään erittelyä tarjoukseen kuuluvista mööpeleistä. Myöskään ei suostunut antamaan kuvaa suunnitelmasta. Ala nyt siinä sitten vertailemaan jotain. Viivan alle jäävä hinta oli jonkin verran Iskua pienempi, mutta sekin vähän arveluttaa. Hinnassa on 40% alennusta jos tilaa niin että toimitus on tämän vuoden puolella. Ainoo vaan että firman kapasiteetti näytti olevan aika äärirajoilla.

Taidan ostaa ISKUsta.

Tää on vissiin joku yleisempikin ongelma alalla: http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1379 .. myös hesarissa oli hiljattain juttua aiheesta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.