IRC-Galleria

Ei herran tähden mitä hulluja tässä maailmassa..

Sillon viime sunnuntaina ku tapasin sen yhden norjassa asuvan suomalaisen kolmekutosen, ni mulla oli vielä luottoa ihmisiin. Eihän mua se siis kiinnostanu pätkääkään, oli ihan mukava kaveri noin niinku juttuseurana, tarjos juotavaa ja oli ihan nätisti. Kerto että hän oli 12-vuotta naimisissa, eros elokuussa ja hänellä on kaks lasta. Ja että rahaa on, firma on pyöriny norjassa neljä vuotta.

Nyt sitte sen avovaimo (!!), jonka kanssa se on ollu viimeset kolme vuotta, soittaa ääni muristen niinku naisilla, jotka etsii sitä narttua joka niiden mieheen on koskenu. Kysy että onko mulla ollu kolme kuukautta suhde tän tyypin kanssa. Että olin soittanu sille. Ja että sillä on yks lapsi, jota se ei saa nähdä, ja että se on korviaan myöten veloissa, pakoilee ulosottokarhuja, ollu vuoden norjassa jossain töissä, ja ryyppää ku hullu.

Ja vähän kaikenlaista muutakin valheen verkostoo.

Sekopäistä. Pelottavaa. Jotenki epätodellista. Miten mä aina joudun johonki ihme tilanteisiin? Miksen mä enää nykyään tapaa normaaleja ihmisiä? Miten tässä ihan helvetin sairaassa maailmassa voi luottaa kehenkään muuhun ku itteensä, ja niihin, jotka jo tuntee ja joiden kanssa on kasvanu?

Ei siinä mitään, juteltiin tän avovaimon kanssa aika kauan, enhän mä nyt mitenkään siis voi auttaa mut kerroin tasan suoraan mitä mä tiedän ja mikä tekijä mä tässä sotkussa olen: en mikään. Joku parikymppinen tyttö joka sattu olee viihteellä sunnuntaina, ja jonka ei todennäkösesti olis kannattanu antaa numeroa ihmiselle, joka vaikutti ihan normaalilta. Että istuin sen vieressä, ei mitään muuta koska mua ei todellakaan kiinnostanu.

Nyt on vaan jotenki pölähtäny olo. Mikään ei oo hyvin ikinä kenelläkään koskaan missään, Suomi on pimee ja outo maa, ihmissuhteet repeilee ja menee päin seiniä, talous vapisee, työmarkkinat on miten on, mihinkään ei voi luottaa, ei kehenkään.

No ei nyt ehkä ihan noin negatiivisesti, mut oikeesti: ku seuraa tätä ympärillä olevaa maailmaa, ihmisiä joita tuntee ja niitä joita ei tunne, ni tulee sellanen olo et huhhuh, enpä tosiaan taida ryhtyy parisuhteeseen koskaan, se on liian vaikeeta. Nykymaailmassa käsitteet 'ikuinen rakkaus' tai 'ehdoton rakkaus' ei pidä paikkaansa.
Onks ihan oikeesti näin?

Kusettaaks kaikki? Eiks oo mitään varmaa?

Onneks ei tarvii polkee tossa ihmissuhteiden suossa, onneks oon irti siitä, riippumaton kenestäkään. Parempi niin. Poljen näitä opiskelu- ja duunijuttuja paljon mieluummin, koska ne on vaan musta itestä riippuvaisia. Toisen pään sisään kun ei pääse vaikka haluais, ihmissuhdesuossa polkee paikallaan, jumittuu ja lopulta uppoo.