IRC-Galleria

Vanhoista valokuva-albumeista on melko luonnollista siirtyä vanhoihin päiväkirjoihin (niihin oikeisiin, ei mihinkään blogimerkintöihin).

"Onko rakkaudessa tilaa myös haavoittamiselle? Sillä minä tahdon rakastaa, mutten usko sellaiseen rakkauteen missä ei ole tilaa vapaalle rakkaudelle, vapaudelle. Missä ei ole tilaa olla se mikä on, vaikka se tuottaisikin tuskaa. Onko rakkaudessa tilaa minullekin?"

Lainattu 8.2.2002 kirjasta "Aika on" ja raapustettu päiväkirjaan.

Ja mä olen ollut silloin siis muutaman viikon vajaa 17 -vuotias. Miks mä olen a) lukenut tollasta kirjaa, b) ajatellut tän kaltasia asioita ja c) kokenut ne asiat niin tärkeeks, että oon kirjottanut ne muistiin? Jo silloin? 8 vuotta sitten?

Koska samasta kirjasta ja sen jälkeen päiväkirjasta löytyy myös tämä:

"Joskus haluaisin siivota elämäni. Tekisin oikein suursiivouksen. Heittäisin pois kaiken vaikean, hankalan, häiritsevän, turhat ihmiset, ikävät tapahtumat, aikaani vievät velvollisuudet. Heittäisin pois kaiken minua loukanneen, kaikki haavat ja murheet ja kyyneleet. Jättäisin syrjään ihmiset joita en tarvitse, ikävät muistot jotka vaivaavat mieltä, tosiasiat joiden haluaisin olevan toisin.

Siivoaisin sen kaiken tuulen vietäväksi. Jättäisin itselleni vain parhaan, miellyttävän, rakkaan ja silloinkos olisinkin onnellinen! Mutta tiedän, että niin ei ole. Minulta puuttuu kärsivällisyyttä jokaisen ikävän, rasittavan asian kohdalla muistaa; juuri tämä on osa elämääni. Jokaisen raskaan muiston kohdalla ymmärtää, että kaikki minkä olen elänyt on osa minua nyt. Ilman tätä en olisi se mitä olen".

Sanotaanko, että vaikka 8 vuoteen mahtuu aika monta läpikäytyä tunnetta, ehkä miljoona kokemusta, tapahtumaa, tilannetta, ajatusta, oloa, niin mun 16 -vuotias itseni mietti samoja asioita kun mä nyt.

Vähän eri näkökulmasta, mut kuitenkin.
Huhhuh.

Jokainen ihminen muuttuu matkan varrella. Mut miten paljon pysyy samana? Ja mikä meissä muuttuu eniten? Käyttäytyminenkö? Ajattelutapa? Varmasti.

Mut entä luonne ja persoona?