IRC-Galleria

Pinsetti

Pinsetti

::Mukava ta-va-ta::

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 21.08.2006 14:25

Mä tein ihan suurenmoisen oivalluksen!!

Pidin eilen KOKO PÄIVÄN vapaata, HAH! Luin yhden romaanin 1800-luvusta (historia on tajuttoman mielenkiintosta), mutsi teki kasvohoidon (joka tosin ei mun ulkonäköäni pelasta), kävin kahvilla ton yhden tontun kanssa yöpaitahameessa ja chillailin auringossa. Niin ja katoin sen yhden leffan kolmoselta joka oli aivan uskomattoman perseellinen. B-luokan härski pippelikomedia.

Ja sit nukuin kymmenen tuntii viime yönä, ja nyt mä olen oivaltanut hyvän olon salaisuuden;
LEPO, adios mios baby.

Bileistä tulee ihan mahtavat. Kyllä ne siitä sit hoituu, tänään on kokous ja kaiken pitäs olla kondiksessa.

Ihana olo. Mä pidän tästä lähin yhden täysin vapaan päivän viikossa vaikka väkisin. En oo niin skitsokaan.

Trallallei.

Oltiin mökillä edellisviikonloppuna.
Oli hauskaa, lutrattiin monta monta tuntia ja loppuenlopuks sammuin aamuneljältä valkkaripullon kanssa uimapaljuun yläosattomissa. Pojat juoksi kulkusillaan ja saunottiin ja polskittiin ja juotiin ja oli hauskaa. Meil on paras porukka.

Ja viime viikon Paula oli jeesaamassa mua. Sit ku olin tehny duunit valmiiks ni maalattiin vesiväreillä, tanssittiin Fortessa our asses off, otettiin HIGH FASHION -kuvia jotka ei todellakaan oo high fashion (laitan ne tänne... joku päivä ku ehdin turkuun) ja juotiin skumppaa.

Lauantaina oli näyttelyn avajaiset ja puhe meni hyvin ja olin karismaattinen ku Paula KOivuniemi ja viikkolehdessä saattaa olla pirun hölmö kuva ku sormeilen jotain pukua mut hälläväli.

Kouluun en mee vaikka se alkaa, ekan jakson teen töitä jotta voisin ehkä lähtee vähän maailmalle.

OIkeesti GOD DAMMIT miten yks lepääminen voi tehdä näin paljon.. Ziisus.
Mut koska pidin vapaata ni nyt täytyy sit hyppelehtiä tää koko päivä ku pieni kani nuorisotiimiduunien kanssa mut mitä siitä kun on niin muchobueno fiilis ja paljon energiaa!

Olen ihan valaistunut.

[Ei aihetta]Perjantai 18.08.2006 23:52

Loppuenlopuks ihan ku mä muka tekisin jotain.

Tekee sitä duunia kaikki muutki ihan tarpeeks ja enemmänki.

Crybaby.

[Ei aihetta]Perjantai 18.08.2006 23:51

Tätä on nyt pari kertaa multa kysytty; kyllä joo, olen mä hengissä vielä.
On vaan vähän kiire.

Syyskuussa oon taas olemassa, anteeks etten ehdi nähdä enkä kuulla enkä puhua.
Toistan itseäni, mä sanoin tän jo joskus viime lokakuussa että joulukuussa lepään vähän.
En mä ehtiny sillon.

Syyskuussa mä lepään vähän.
Tai ainaki syyskuun lopulla.
Tai lähinnä rauhotun.
Ihme skitsofreenikko.

Mä kadehdin niitä jotka osaa organisoida ja asettaa palaset oikein menettämättä järkeään tai sekoilematta ihan viimestä päivää.
Ehkä mun pitää vaan tehdä jotain liukuhihnaduunia.
Pussittaa jauhoja tai jotain.

Ehkä tää tapahtuman tai näyttelyn järjestäminen ei oo mun juttu ku oon niin hemmetin epävarma. Ehkä se johtuu vaan siitä etten oo koskaan tehny tällasta. Ehkä mä osaan seuraavalla kerralla olla rauhallisempi. Ehkä.

No hei toisaalta kyllä tähän viikkoon mahtu (tai öihin) paljon hauskaaki ku Paula oli jeesaamassa mua. Yöllä sit ku olin tehny töitä ni otettiin high fashion -kuvia, maalattiin vesiväreillä ja tehtiin magneetteja. Muun muassa. Brilliant chicks.

Nyt pitää kirjottaa huomisen avajaispuhe valmiiks koska huomenna on näyttelyn grand opening ja ziisus mitä siitäki sitte tulee..
Tulin just Lintuparvesta töistä, siel olis ollu vaikka mitä tulennielijää tänään.

Ja mä oon kadottanu mun rillit. Kolme viikkoo piilarit päässä saa kyllä tytön jos toisenki mielenvikaseks.

Huh mikä tapaus mä olen. Hyvä vaan etten ehdi olla tekemisissä kenenkään frendieni kanssa, ne ei olis enää sen jälkeen mun frendejä.
High maintenance tight-ass bitch. Etenki aamusin.

Kahden viikon päästä mä hihitän itelleni.
Voi toivokaa mun puolesta et viikon päästä bileet sujuu hyvin...! :)

Nii se puhe nyt oikeesti.

R.I.P.Torstai 03.08.2006 19:51

Mä yritän henkeen ja vereen uskoo, jos en mihinkään muuhun tässä maailmassa, ni siihen että kaikella on tarkotus.
Hyvää tai huonoa, kaikella on joku tarkotus, joku syy.

Mut sit ku tapahtuu tällasta, et nuori kundi otetaan täältä pois ihan yhtäkkiä, ni sitä ei mikään selitä.
Matu oli elämänilonen jätkä, aina heittämäs läppää mitä mä sen pari kolme vuotta sitte tunsin. En mä muista koska me viimeks nähtiin, tai tiedä mitä Matun elämään sen tarkemmin enää viime aikoina kuulu. Mä kaivoin vanhat päiväkirjat yöllä sängyn alta ja selasin niitä aikoja ku Matun kans pyörittiin. Aina lohdutti, aina nauro, aina sääti ja hölmöili. Se oli kyllä mukava sälli. Ja nyt, just alottamas onnellista ja värikästä elämäänsä..

Mun käy sääliks Matun lähimmäisiä, erityisest Emiliaa. Mä toivon et ne jaksaa.
Tällaset asiat ei käy järkeen, ei ne mahdu tajuntaan, koska ei voi löytää ainootakaan tarkotusta sille miks näin kävi.

Mä hiljaa mielessäni lähetän halauksen ja osanoton kaikille Matun lähimmille, ja toivotan jaksamista ja voimia..

"Kun lähti hän silloin viimeksi,
ei tullut silloin mieleenkään,
et tulisi hän ei enää takaisin
ja tyhjän paikan jättäisi
sydämiin itkeviin."

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.08.2006 16:13

Välillä mä vaan niin rakastan sitä et voin tulla tänne landelle ja olla täällä. Mul on se etuoikeus et voin asuu kaupungissa jos siltä tuntuu mut tulla tänne aina välillä vähän rauhottaan pikku päätäni.

Keräsin punaherukoita. Se on loppuenlopuks niin kiitollista hommaa, kiiltävän rubiininpunasena ryöppynä ne marjat odottaa siellä täysin kypsinä puskissaan, ilmasta vitamiinia, ilmasta mehua. Voi nam.
Sain siinä samalla aurinkooki, mut en mä kyllä tienny et kirvat puree.

Elokuun aurinko on ihan erilainen ku alkukesän aurinko. Nyt se on jo vähän sameempi, paistaa pehmeemmin ja hitaammin, vähän niinku luovuttaa jo tilaa syksylle.
Mä en kuitenkaan suostu uskomaan et kesä on taas kohta ohi. Mä roikun kynsin ja hampain elokuun kullankeltasessa reunassa kiinni enkä haluu liukuu syksyn puolelle. Syksy tuo taas liikaa uusia juttuja. Metodiopinnot ja kaikki...

Mä oon huomannu et aika monet ihmiset pitää lomaa jonkun viikon jossain kohtaa.. Tuntuu aika utopistiselta ajatukselta. Jos mä ajatelen et voisin mä ehkä pitää jonkun viikon, vaikka 11.-17. päivä ni tulee kylmiä väreitä.Miten se muka ikinä onnistuis, niin moni asia jäis tekemättä.
KNS -näyttelyn avajaisiinki pitäis tehdä puhe. En mä osaa puhua. Mitä mä siellä sanon..
Eilen oli Nuorisotiimin kokous, Kuutamoleiri ja Wild wild west -bileet on nyt jotakuinki suunniteltu valmiiks, toteutus on viel edessä.. :) apua.

Kai mun täytyy mennä suihkuun, ja sit hoitaa noi DJ- ja järkkäriasiat kuntoon ja soitella vähän skabamateriaalia ja palkintoja. Ja muutama muu juttu sit viel ennen ku viittii tänään mennä nukkumaan.

Vapaa maa?Tiistai 01.08.2006 02:22

Ei oo todellista.

Toisilla on oikeus sanoo mitä vaan, koska vaan, kenestä vaan. Toisilla ei.
Ei ziisus mikä draama...

Siis aivan käsittämätöntä energianhukkaa kelata jotain noin yhdentekevää.
Pitäskö mun joskus opetella lopettamaan tää kynnysmattona toimiminen..
Miks mun edes PITÄIS pyytää anteeks joka asiaa, varsinkaan tällasta? Mielipiteitä nyt varmaan saa olla, näin mä oon kuvitellu, eikä niistä nyt tarvii saada hirveetä kohtausta saatikka haistatella helvetin rumasti.

Olen tullut siihen yksinkertaiseen lopputulokseen että joskus täytyy vaan antaa mennä, päästää irti ja lopettaa ennen ku kaikki mikä on joskus ollu hyvää menee ihan totaalisen reisille. Eli mä annan nyt sit olla, turha enää edes yrittää.

Tuntuu vähän kuristavalta mut minkä sille voi. Ei luopuminen oo ikinä kivaa. Varsinkaan ku luopuu jostain millä on arvoa ja mistä pitää, mut kun kaikki ei voi aina mennä silleen helposti. Joskus tulee se viimenen piste. Sit on pakko lopettaa.



Huomen on Nuorisotiimin kokous, Wild wild west -bileet lähestyy ja on hyvin mahdollista et ne floppaa mut se on aina mahdollista ku järjestää tapahtumaa. Sit mä pidän keskenäni siellä lavalla hauskaa kermavaahdon kanssa ja stetsoni päässä :)

Saanpahan kokemusta. Mieluummin mä floppaan Pöytyän nuortenbileitä järjestäessä ku esimerkiks työharjottelussa jollain Finlands Festivalilla.

Huoh. Nukkumaan. Liian monta ajatusta.

Mä en ymmärrä miehiäMaanantai 31.07.2006 04:19

What else is new....

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.07.2006 20:12

Laiturissa oltiin eilen. Join pullon skumppaa, Danine-juotavatjogurttipurkista viinaa karpalomehulla, ja sit erinäisiä drinksuja baarissa joita en haluu enkä pysty laskemaan.
Olin aivan helvetinmoisessa kännissä pitkästä aikaa. Oli kivaa, oli hauskaa, oli hölmöä.

Varpaat itki ja jalkapohjat kuoli, olin 45 tuntii töissä jotakuinki putkeen ja samoilla kengillä. Korkokengät oli kuitenki laitettava jalkaan eilen, ja ku hyppäsin yheltä pöydänreunalta alas ja tanssimaan ni oli jalat mennä alta. Tanssimista kipu ei kuitenkaan pysty estämään, fiilis sheikkaa persettä vaikka joku puukottais kylkeen.

Mitä kaikkee me oikein juteltiin ja juotiin ja sekoiltiin.. :) Hymyilyttää.

Nyt ukkostaa, mul on kylmä ja kuuma, piilarit tuntuu tuskasilta mut oon hävittänyt rillit johonki. Päätä särkee ja tekee mieli nukkua ja hyppiä yhtäaikaa, mikään ei auta. Pamela Anderssonin rinnat tunkee MTV:ltä olohuoneeseen asti ja homot stailaa heteromiehiä. Järki ei toimi, kroppa ei toimi. Silti on hyvä olo, kaikki on ihan fine nyt ku pitää yhen päivän vapaata.

Löysin laukusta vähän kärsineitä metrilakuja jotka oon ilmesesti jostain eilen ostanu. Syön niitä, juon yhden siiderin, maistan mehukeittoa, mussutan sipsejä, nautin jäätelöstä, annan ruudulla pyöriä jotain puuduttavan yksinkertasta viihdettä ja nollaan pääni. Huomenna perse on levee enkä mahdu vaatteisiini mut hälläväli.

Ainoo mikä ketuttaa on ku sanoin rumasti aamulla puhelimessa kaverille. Nyt se on varmaan kiukkunen. Kyllä mä vähän tyhmä olen.

Huomenna otan aivot uudelleen käyttöön. Mä lupaan.

Ai nii. Mun ei usein tee mieli lyödä mut perjantaina töissä tiskin toiselle puolelle tuli niin ärsyttäviä teinijätkiä että olis tehny mieli napauttaa ja lujaa. Etenki siinä kohtaa ku se yks äpärä tunki kätensä hanan eteen ku huuhtelin rättiä ja sain vedet päälleni oltuani 16 tuntii töissä. Se sama äpärä pölli mun röökit. Sit se alko mesoo tiskillä et "tää on niin Loimaa" ja olis varmaan saanu kohta turpaansa koska tuskin paikalliset sitä kauheen kauaa kuuntelee.

Se on kumma miten ikä ei vielä kerro älykkyyden tasosta mitään. Mä tiedän 14-vuotiaita jotka osaa olla fiksusti ja tajuaa miten tässä maailmassa ehkä pitäs elää. Samaten mä tiedän aikuisia ihmisiä jotka käyttäytyy ku ääliöt. Se ei oo kiinni iästä eikä ihonväristä et miten typerä, tyhmä, kusipäinen tai lapsellinen joku voi olla. Se on kiinni ihmisestä and that's it.

[Ei aihetta]Torstai 27.07.2006 04:28

Ei mul ookkaan huomen aamupäivää vapaat, mut ei se mitää koska MÄ TEIN SEN! Kolme esseetä kasassa, yhteensä 36 sivuu :D
Jee beibi jee.

Olin tän illan Turun Haarikas DBTL-klubijatkoil lippuja myymäs. Oli ihan kivaa vaihteluu, vaikka baarityötähän seki oli. Mut onneks mä tykkään baariduunista, se sopii mulle paremmin ku vaikka kaupan kassa.

Huomenaamul sit Parveen, nyt lähetän viel noi esseet tentaattorille ja ajan landelle.
Lauantain on kuulemma jotkut bileet.

Pää on tyhjä. Mut niin se on aina.
Helvetin paljon kevyempi olo (HENKISESTI) ku sai noi tekstit tehtyy...

Luultavast juon lauantain yhden siiderin ja sammun.
Tulkaa perjantain Lintuparveen, oon siel 18 tuntii ja mä kaipaan elämää. Sinne siis, en itelleni, mul on sitä ihan tarpeeks. Liikaaki välillä.. Frendei en oo kunnolla ehtiny nähdä. Jossain välissä aina vaan. Täytyy varmaan alkaa miettii pikkuhiljaa sitä, et vois välillä olla ihan kunnolla vapaallaki. Se ajatuski tuntuu nyt jotenki utopistiselta. Oikeesti. Tulee sellanen olo et "ei nyt kai sentään" jos kelaan että pitäskö vaikka kolme päivää putkeen ihan vapaata. Ei se kyl tuu onnistumaankaan. Ehkä syyskuus, mut luulen ettei sillonkaan. Tai tiedän.

Lauantai-illan ja sunnuntain pidän ainaki osittain vapaata. Tai sunnuntain on pakko tehdä pari raporttia mut sit.

Se on muuten hassu juttu ku jos antaa jollekki frendille jotain ilmaseks ni sit on koko kylä kinuumassa. Eli ei kannata. Määkikööt ihmiset et on kallista ja et oon epäreilu.

Mitä mä sössötän, mun pitäs olla ajamassa landelle nukkumaan.

Tuitui.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.07.2006 01:25

Jeeeeeeeeee mul on torstai aamupäivä vapaa jeeeee!
Ei tarvi tehdä tänään enää tätä esseetä homon stereotypiasta.

Mitäs muita kivoja stereotypioita niitä selkeimpiä on? Blondit on tyhmiä. Homot on neitejä. Mustalaiset varastaa. Punapäät on jotenki villimpiä. Seksuaalisesti aktiivinen nainen on huora, nainen joka laittaa jalat ristiin on frigidi lehmä.

Nii joo. Tossa pari päivää todistin yhtä mielenkiintosta kannanottoa siitä että ilmeisesti huulikiiltoa käyttävät ihmiset (yleensä siis varmaan naiset) on teinejä.
HÄHÄ!

Oon leikkiny puhelimella. Hölmöilen :) En kyllä tilannu mitään hiton candy shoppia soittoääneks. Popbiisit kusee ihan viimestä päivää jos ne vääntää polyfoniseks. Sama tapahtuu jos yrittää soittaa jotain apulantaa pianolla (yritetty on).
Ei hyvä.

Tosi turhaa juttua. Mut tää on jotakuinki helpompaa ku tää mitä täs nyt viimeks tänään oon kirjottanu "Jotkin semioottiset järjestykset ja representaatiojärjestelmät päätyvät kulttuurin sisällä hegemoniseen asemaan. Representaatiojärjestelmän alistamaksi itsensä kokema ryhmä pyrkii horjuttamaan hegemonista järjestelmää ja sattamaan siihen sisältyvät merkityspotentiaalit liikkeelle".

Sellasia tänään. Tän esseen lisäks vilautin siis pikkuhousuni koko maailmalle, ostin puhelimen ja fiksasin muutaman paidan tänään. Ja maalasin ne kengät sillä vannemaalilla.
Tosi aikaansaavaa...
Että näin rakaspäiväkirja.