IRC-Galleria

Kolme asiaa jotka aiheuttaa päänvaivaa:

Kurssivalinnat: mitä hittoa mun nyt pitäis valita, saatikka tehdä?

Rahat: missä ne on ja kuseeko mun laskelmat muka tällee? Ei, mua on kusetettu.

Nuudelit: ne palo pohjaan vaikka se ei varmastikaan ollu tarkotus

Lainasin duunista jäämurskakoneen, on sekotustikkuja ja tuoppeja ja shottilaseja ja lasinalusia ja vaikka mitä. Paitsi viinaa.

Okei.

Mä en oo koskaan ajatellut että mitenkään voisin hyötyä ircblogin kirjottamisesta. Lähinnä oon ajatellu nauravani omille ajatuksilleni joskus myöhemmin, kun ne tuntuu aina olevan niin levottomia.

Mut nyt luin merkintöjä jonkun verran taaksepäin, ja huomasin et tosissaan oon ollu levoton. En ahdistunu tai surullinen tai vauhko, lähinnä vaan ihmetelly että mitä oikeestaan haluaa tai pitäis tehdä.

Se sit taas on niiden kaikkien tekijöiden summa jotka elämässä vaikuttaa. Koulun, duunin ja ihmissuhteiden. Eli sen, mitä tekee ja ketä näkee, mitä haluais tehdä ja ketä haluais nähdä.

Ja totta HELVETISSÄ sitä ihan jokanen on ittensä kanssa välillä vähän eksyksissä, kun ei oikein tiedä että mitä toivois tapahtuvan. Mut ei se oo paha jos on välillä hiukan pihalla. En mä tiedä mitä musta tulee isona tai mitä tuun tekemään ens keväänä tai valmistumisen jälkeen. En mä todellakaan tiedä, mut MITÄ VÄLIÄ, kyllä se siitä sit joskus selvii. Maailma ei kaadu yhtään mistään. Turha stressaa.

Turha ylipäätänsä stressata mistään, mä en ainakaan enää jaksa. Go with the flow n' enjoy the ride.

No panic.

No nii, kaikenmaailman epämääräset pehmeet olot on kadonnu ja oon palannu todellisuuteen itseni kanssa.

Näissä rafladuuneissa on välillä liikaa aikaa jos on hiljasta eikä ihmiset lähde kallistelee tuoppia. Sit sitä on keskenään ajatustensa kanssa joku rätti kädessä kylmiössä. Tulee mietittyy laidasta laitaan elämän pieniä ja suuria asioita. Niinku sitä että jääköhän juusto seinään kiinni jos se on ollu lämpimässä ja heittää tosi kovaa, tai sitä kuka on patentoinu ketsupin korkin, puhumattakaan siitä vittumaisesta kalvohässäkästä joka on avaamattoman ketsuppiputelin korkin alla.

Ja sit taas tulee kelattua että mites tää syksy nyt oikeen menee, mitä ja ketä siihen kuuluu, ja mitä haluun tehdä ennen jouluu ennen ku ens vuosi nielasee mut ku musta aukko. Oon tainnu olla jotenki veemäinen mun frendeille viime aikoina. Jotenki poissaoleva ja keskittymätön. En mä tiedä miks. En mä tiedä miks mun tekis mieli yhtä aikaa sekä naulata huoneen ovi kiinni ja rikkoo kännykkä että olla menossa, maailmalla, kokee kaikki mahdollinen.

Ja sit mä mietin sitä että miks mietin yhtä ihmissuhdettani tai.. jotain suhdetta niin paljon vaikka käytännössä siinä ei oo mitään mietittävää tai epäselvää. Vitsi mulla on paljon ihmisiä mun elämässä. Huhhuh.. huimaa. Ihmiset kai elämästä tekee niin mahtavan mut samalla ihmiset on kaikkein vaikein tekijä, koska sä et voi ikinä tietää varmaks mitään muuta ku omat ajatukses ja tekos, jos niitäkään (vrt. humalatila). Mun kannattais noin niinku yleisesti lopettaa ajatteleminen täysin.

Jotenki junnaa paikallaan, tätä samaa ku ennenki. Rapsoja, baariduunia, frendien kanssa hengailua (aina pieni hetki jokaselle). Ja miten mä oon kaivannu sitä, et kaikki on just näin tasasesti? Ambivalentti. Sen takia mä siinä yhteisössä oon. Kahtiajakautunut. Noh, sellasta se on nyt hetken ku oon tässä välitilassa, reissannu ja remunnu kesän ja nyt yhtäkkii rauhottunu kunnon kansalaisen ikeeseen.

Olin saanu hyvää palautetta asiakkailta, jes! Ne tykkäs musta, JES. Onneks. Uudessa paikassa on aina vähä se pelko, että mitä jos noi kelaa että mikä toi tollanen mukula tuolla tiskin takana on. Ja kun duunissa ei oikeen oo sitä vaihtoehtoa että jos ei kelpaa ni olkoon kelpaamatta. Vapaalla voi aina lähtee kävelemään jos ei miellytä.

Rikoin lasin paskaks käteeni (oon hirmu vahva) ja nyt on sitte pieniä haavoja sormet täynnä. Näytti rivolta ku monesta eri kohtaa alko vuotaa ja kädet oli märät ni näytti siltä että vuodan kuiviin noin viidessätoista sekunnissa.

Tulin hirveetä munaravia duunista himaan ollakseni reipas ja liikunnallinen. Jalat laulaa hoosiannaa ku on ensin seissy 10 tuntia ja sit jolkuttanu niinku joku helvetin poni buutseissa pari kilsaa.

Herkkusienimunakasta.

40 päivää, 40 yötä -leffan orkideakohtaus on mun mielestä yks eroottisimpia ja romanttisimpia, niin perusleffa ku tää kyseinen onki.

Oikeessa elämässä harvemmin tapahtuu mitään tollasta, ei osata rauhottuu, nolostutaan, sählätään. Oikeessa elämässä se orkidea hajois käsiin, punastuttais, pelkäis et toinen pitää tyhmänä.

Leffassa kaadutaan sänkyyn ja pyöritään ympyrää tavalla, joka oikeessa elämässä aiheuttais lähinnä epämääräsiä potkuja, sitä että housut takertuis ja puris toista huuleen. Leffoissa myöski kaikki on niin yksinkertasta, ei oo kiusallista hiljasuutta eikä ylimäärästä puhetta. On vaan ne muutamat vuorosanat jotka sitte tietysti kertoo kaiken ja on jotenki olevinaan maagisia. Ei ne siinä kuulosta kornilta.

Oikee elämä on parempaa, se että puree toista huuleen, eikä tiedä mitä sanois tai sit sanoo jotain älytöntä. Se on aitoo, hölmöö ja oikeeta.

Taidanpa viedä leffat takas uuveedeehen ja sit siivoon kylppärin. Romanttista.

Tärisen kokonaan. En mistään darrasta tai kylmästä vaan siks et jännittää, hermostuttaa, tuntuu jotenki... tyytyväisen pelottavalta. Last couple hours made me nervous.

Viikonloppu lennähti ohi, kesä haudattiin, alko märkä ja väsyny syyskuu. Tylsä tai onneton se ei tuu olemaan, toivottavasti. Oli tosi kivat pari viimestä päivää Paulan ja kumppaneiden kanssa. Sellasta rokkihenkistä naurunsekasta hengailua ja olosta ja olemisesta nauttimista. Tykkään.

Mä en pysty nyt ajattelee mitään. Mikä helvetti mua vaivaa, yhtäkkiä? Noh, kai tää olo, mikä se ikinä onki, häviää tästä ja huomen oon jo normaali (whatever that means) ja meen kiltisti kouluun.

"Still a little bit of your taste in my mouth
Still a little bit of you laced with my doubt
Still a little hard to say what's going on

Still a little bit of your ghost your witness
Still a little bit of your face I haven't kissed
You step a little closer each day
Still I can't say what's going on

Stones taught me to fly
Love taught me to lie
Life taught me to die
So it's not hard to fall
When you float like a cannonball"

Damien Rice - Cannonball

Yks ihan mun lemppareita.

Kai mua vaan väsyttää ku jumitan tällee enkä pysty ajattelee mitään mut silti en osaa tehdä muuta ku ajatella.

Onneks voi aina kuunnella musaa ja kadota siihen.

Akustinen kitara on vaan aivan helvetin seksikäs ja antaa mulle kylmiä väreitä. Sit joskus ku ehkä oikeesti oon jonkun kanssa kokonaan ni haluun että se joku osaa soittaa. Akustisessa on vaan jotain kiehtovaa ja aitoo. it just makes me feel so amazing.

Oon ihan kuohuviinissä.

Viimenen rutistus. Ja sit suihkuun ja viiniä ja rai rai.

Oon taas yllättäen kirjottanu tänään lässytyspäiväkirjaa enemmän kun tarpeeks ja loppuenlopuks saanu hyvin vähän aikaseks.

Kirjotin 12 sivuu sen sijaan et olisin kirjottanu 20. Ehkä mä annan itelleni sen anteeks ja sovin itseni kanssa että tää oli flunssanhoitopäivä. Oonki kyllä vetäny tota Finrexiniä pussikaupalla ja auringonhattu-uutetta päälle.

Luin pari merkintääni. Ei mun tekstissä oo mitään järkeä. Lauseetkaan ei oo normaaleja. Äidinkielenmaikka sais taas slaagin ku kävis läpi mun lauserakenteitani. Mitä väliä, kuka näitä lukee ja jos lukee ni opetelkoot helvetti salakieltä.

Tupakalle ja nukkumaan. Viikonloppu tulee vaatimaan energiaa, that's for sure.

Voi helvetos amigos. Ei pysty kirjottaa enempää, ajatus jumittaa paikallaan niin pahasti.

Liiallinen auringonhattu-uutteen nauttiminen väsyttää.
Nukkumaan.

Mitä auringonhattu edes on..
Maistuu vähän tiskivedeltä, mut sillee hienostuneelta tiskivedeltä joka tuoksuu petollisen hyvälle.

Että mua ärsyttää noi modaukset. Mun vanhat silmäni ei sellasta kestä.

Vähänkö muuten tipuin eilen ku katottii tyttöjen kanssa BB:tä ja se yks 18-vuotias kundi heitti että se on "kokenut kaiken minkä Suomessa voi kokea".

REPS!! Reps reps reps! :DD

18 pientä vuotta takana, niistäki kuljetaan sellaset vähintään 12-15 vuotta melko lailla peukalo suussa. Mä en tuu koskaan sanomaan et oon paljon nähny tai kokenu, koska on aina niitä jotka on nähny enemmän.

Oon mä ikäsekseni paljon säveltäny ja seikkaillu, enemmän ku ketään muu ku minä tietää, mut sanon että oon paljon kokenu vasta sitte ku oon nähny ihan kaiken.

Sitä päivää odotellessa.