IRC-Galleria

Mä oon muuten aina tienny sen että oon vähän sekopää. Sillee kevyesti.

Mä oon tosi onnellinen sit jos joku kundi sanoo mulle joskus että oon "herttainen marakatti". Haluisin olla. Mieluummin ku "hyperaktiivinen apina" joka sinällään tarkottaa kyllä lähes samaa asiaa.

Nyt toi kirja loppus ja pitää jatkaa raporttia. Voi kilinkellit. Onneks on toisaalta koko yö aikaa, ku tässä kohtaa sitä tekstiä tulee jo vähän hitaammin..

"Toteutettaessa tämänkaltaista kasvatuksellista kulttuuritapahtumaa, tulee ottaa huomioon vallalla olevat käsitykset ja yhteiskuntaihanteet. Monikulttuurisen (nuoriso)työn taustalla on kulttuurienvälisen toiminnan kontaktiteoria, joka arvottaa sitä, josko eri kulttuuritaustaisten ihmisten yhteistoiminta on parasta mahdollista monikulttuurisuutta. Festivaali toteutettiin monikulttuurisena ja kansainvälisena yhteistyönä (festivaalin projektiryhmä) ja se oli sisällöllisesti monikulttuurisuutta edistävä (eri kulttuuri- ja etniset taustat omaavat yhtyeet sekä eri ryhmistä koostuva yleisö)."

Onneks kohta pääsee jo itse asiaan, eli kirjottamaan siitä mitä siellä euroopan takamailla sitte oikeesti tehtiin.

On niin monta tapaa sanoo eri asioita.

Voin esimerkiks sanoa että juotiin kavereiden (lähinnä Amirin, Antsan ja Jasminin) kanssa kaljaa CaffeBar N:ssä vähän niinku joka päivä. Tai sitte voin sanoa saman asian siten, että vahvistettiin kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä ja perehdyttiin erityisesti erilaisiin tapakulttuureihin päivittäin lokaalissa nuorten suosimassa kahvilassa.

Sillä lailla.

Hei anteeks nyt vaan mut jos on painanu menemään 20 muidua tän vuoden puolella ni on kyllä ihan jäätävän iso playeri (ja jos saa sanoa; renttu) No olipa pahasti sanottu.
.
Tuli vaan vastaan tossa kun pidän taukoa (ei siis täällä meillä, ei täällä oo kun kani ja Nina enkä usko et niistä on kumpikaan naisiin päin). Netissä.

Kuppapesät. Olen joskus ollut kuulevinani sanonnan "vaihtaa naista kuin paitaa" tai kalsareita. Ne naiset vaihtuu varmaan jopa useemmin. Kuppapesät. Mitä siitäki touhusta sit jää käteen?

Kuppa.

Ei, kyllä nyt on siis ryhdyttävä lukemaan kaunokirjallisuutta kuten aikamme ajattelijat ikään. Olenhan niin kovin viisas nainen kun pohdin näinkin tärkeitä asioita kuin erinäisten miestyyppien seksielämää.

Voi jee, mikä mua vaivaa. Voiks auringonhattu-uute ja Finrexin yhdistyy jotenki ja nousta päähän?

ALAKERRAN NAAPURIT ON MUUTTANU POIS!! Hurraa, hurraa, hurraa! Hiphei ja sillee.

Kävin äsken ostaa tupakkaa (tuoreena, kuten aina ku teen rapsoja.. vaihdoin sentää yöhousut farkkuihin) ja päätin että jäänki kerrosta alempana pois ja tsekkaan et vieläkö ne siinä asustaa, vanhemmat vaahtosammuttimen kokosten muksujensa kera. EIH, kun nimi oli vaihtunu. Sit ku oon ihmisemmän näkönen ni meen moikkaa tätä uutta tuttavuutta.

Ihmettelinki et miksei sieltä oo tullu mitään valitusta. Mä en täällä oo säätäny mut kuulemma on ollu aika sairasta meininkiä.. Sellasta että ei viitti edes kirjottaa. Sissus sentää.

Oon nyt sit tehny bosniarapsaa koko päivän, nyt ajattelin pitää tauon. Katoin aamupäivällä videoita ja kuvia bosnian reissusta. Helvetin kova ikävä. Katoin samantien lennot sinne. Lokakuun 18. päivä varmaan lähden, ja marraskuun 6. takas. Sellanen lyhyt visiitti, ettö varmasti sydän särkyy ja vituttaa ku joutuu taas lähtemään. Tai joutuu ja joutuu, eihän täs elämäs oo pakko ku syntyy ja kuolla. Mut en mä nyt kaiken järjen mukaan oo sinnekkään jäämässä. En mä kenenkään kundin takia luovu tavotteistani, olkoonki et kyseinen herra on helvetin ihana tapaus. Katoin Amirin humalaisen Korsikaralli -pätkän taas tänään :D Hilarious. "Can I be your Batman?"

Huomenna klo 18 oon taas olemassa, siihen mennes en tee muuta ku istu koneella. Tai no käyn mä hakee viinii jossain välissä sitte ja laitan rullat päähän. Sit Paula tulee ja lähdetään raiteille.

Hirmusen vaikee kirjottaa ku on sormenpäässä laastareita ku pitää noita kynsiä repiä aina ku tekee jotain ajatusta vaativaa. Eli käytännössä mun sormenpäistä näkee koska oon ottanu aivot käyttöön. Harvemmin, siis.

Ei mut nyt ku mietin tätä asiaa (hitto ku nukkuu pitäs) ni tosi monta rakasta ihmistä on...öö.. hävinny.

Kyllä mä niitä kaipaan, kaikkia entisiä tosi hyviä frendejä. Onks se ollu mun syy et ne on hävinny vai vaan tekijöiden summa ku kaikkien elämät lähtee jossain kohtaa sinne sun tänne?

Enhän mä oo nähny edes Bosniasta paluun jälkeen kaikkia kunnolla. Oon nähny kunnolla ainoostaan porukat, Paulan, Heidin, Sinin, Ninan, Annan, Sofian ja nyt tietysti luokkafrendit. Mut meidän poikia, Oiskii, Panuu, Pasii, Lehtiniemee ja kumppaneitaen oo nähny ku kerran, samaten Terhii ja Sannaa. Sit oon tutustunu paluun jälkeen kymmenkuntaan uusia kivoja ihmisiä ja Bosniassa tietysti saman verran.

Mut sit on vaikka miten paljon niitä ku toivois näkevänsä. Karolina-serkku. Kirsi. Mikke, Laiho, nää entiset pojat. Kaisa. Onks mun elämässä vähän liikaa hyviä tyyppejä? Onks se huono asia? onks ne edes mun elämässä? Ei enää, kaikki ainakaan.

Sit mä vaan jotenki uskon et kyllä mä nään kaikki vielä joskus, puhua pulputan tekemisiäni ja utelen miten kaikilla menee.Todellisuudes se ei mee niin. Osaa porukasta en nää enää koskaan.

Ei tässä mitään pointtia ole, tuli vaan mieleen ku kelasin sitä ku se Aki polkas ohi kadulla ja Laihoki soitteli et vois tulla kahville, ennen ku lähdin reissuun. Sillon mulle ei sopinu eikä uutta tilannetta ehkä tuu. Kai mä oon olemassa niille jonain hämäränä punapäisenä muistona mut todellisuus ei enää kohtaa sitä muistoo.

Paskan näppiksen välilyönti ei toimi kunnolla, kurkkuu kutittaa ja Silomat on loppu.
Voiks yskänlääke mennä päähän?

NUKU

Parin viikon takaista pohdintaa;

näin yllättäen jotakuinki kolmisen viikkoo sitte Akin tossa kävelykadulla ku olin arkisella siiderillä ja vauhkoomassa elämästä Sinin kanssa Renton terassilla. Vanha frendi. Tai siis ei vanha frendi vaan entinen frendi.

Eikä siis entinen siks et mitään olis tapahtunu, vaan entinen vaan siks että kaikki ei kestä. Aikoinaan mä kai luulin et ystävyys sinällään pysyy. Kundikavereista erotaan, mut mä luulin et ystävistä ei. Sitä me oltiinja sit se vaan jotenki jääty ilman syytä. En mä sitä oo varsinaisesti surru, se vaan herätti mut ymmärtämään et on asioita jotka ei tosiaan kestä vaikka luulis. Ja jäin miettimään että mitenköhän helposti ne ihmiset, jotka on mulle nyt tärkeimpiä, vois tosta noin vaan kadota olemasta? Toivottavasti ei kovinkaan helposti.

Olinki jo miettiny et minkäköhän kulman takaa se yks pamahtaa joskus vastaan, ei tää niin iso kaupunki oo ja naapurissahan ne kait asuu, tai emminätiedä. Se nyt on sellanen huithapeli, kyllä mä uskon että mun tytöt on ja pysyy, ei ne noin vaan katoo. Onneks ei. Mut entä Amir, entä Jasmin? Miehet on ihmeen ailahtelevaisia vaikka ne kovin väittää meidän olevan nimenomaan sitä.

Jokatapauksessa siis oli kiva huomata että se on vielä elossa, ja niinkin sivistynyt että kohotti armaan kätösensä tervehdykseen ja mä nyökkäsin kuningatarmaisesti ja hihitin sen jälkeen partaani että mahto mulla olla hölmö ilme. Ehkä me joskus vielä jutellaan ja kuulen sen elämästä muutaki ku jotain juoruja. Vituttaa se ku ihmiset kuvittelee tuntevansa toisensa (siis etenkin tuolla maalla) tai tietävänsä toistensa elämästä jotain sen perusteella mitä nyt joltakulta aina joskus sattuu kuulemaan. En mä ainakaan Akia enää tunne. Kuka se on? Se oli joskus mun paras kaveri, nyt se on yks turkulainen jonka joskus tunsin.

Niinhän se menee. People come, people go. Tärkeimmät pysyy ja niistä pidetään kiinni, koska ne on yksinkertasesti taistelemisenki arvosia.

Siis ihan minimaalinen, pikkuruinen.

Yks kundi kommentoi mulle tänään täällä meidän kaikkien rakkaassa galleriassamme että sen muijakaveri on Amirin serkku. Eli en siis oo ainoo turkulainen joka seurustelee ihmisen kanssa, joka on Banovicin harvinaisen pienestä kylästä jumalan selän takaa pohjois-Bosniasta. Ja että ne on vielä sukua keskenään..

Pelottavaa ja toisaalta kiehtovaa. Soitin Amirille, tuli hirvee ikävä. Voi ku pääsis jo sinne. Lokakuussa sitte. Mitä sen jälkeen, en tiedä enkä jaksa välittää.

Viikonlopusta tulee ehkä hauska.
Paula tulee tänne, siivotaan keittiönkaapit ja juodaan viiniä. Mun huoneesta on nyt sitte lähteny 7 muovikassillista tavaraa pihalle (käytännössä siis meidän eteiseen asti). Osan kledjuista lahjotin Sinille ja sit yks iso pahvilaatikko lähtee Pietariin. Näyttää siltä ku olisin just muuttanu ku hyllyt on melkeen tyhjät. Ehkä vähän niinku oonki.

Sini on täällä Vilin kanssa tänään ekaa kertaa yötä. Melkonen vekkuli se Vili (koirasta siis puhutaan). Katottiin tyttöjen kanssa BB:tä, me kolme kämppistä, Sini, Nina ja minä. Näillä mennään.

Lisää silomattia ja nukkumaan.

Säästin kyllä yhdet vanhat farkut ku kuvittelen vielä joskus mahtuvani niihin. Hmph.

Niin joo;joku oli heittänyt mahtavan leijan/paskonut housuunsa meidän hississä, mikä ei siis todellakaan oo kovin kohteliasta sitä viatonta ihmistä kohtaan joka kyseistä laitetta joutuu seuraavaksi käyttämään.

Että kiitti vaan letuista prkl.

Ulkona sataa ja paistaa, tää on joku vammanen kesän ja syksyn välimuoto.

Ääh.

On sellanen "olenpa normaali" -olo, ku on ollu päivän duunissa, käyny ruokakaupassa, tullu himaan, syöny ja käyny suihkussa. Epänormaalin tavallinen päivä, so far.

On niin raivostuttava ärsytysyskä että hyppään kohta ikkunasta. Helvetti ku täällä kaupungissa on kuiva ilma. En nukkunu viime yönä oikeestaan yhtään koska jostain ikkunanraosta tunkee pienen pieniä pakokaasupölynhiukkasia jotka hyökkää mun nieluun ja pitää bileet. Hetkittäin nukuin ja näin ihan sairasta unta jostain kundista, joka sekos tavaratalossa ja ampu mua naulapyssyllä kaulaan ja sit torjuin sen tennareilla.

Uus duunipaikka on ihan fine. Huomenna ja perjantaina pitää vääntää Bosnian rapsa, voi hörönkönkeli ku ei yhtään jaksais keskittyy.

Meen nyt juomaan puol pulloo jotain vtun silomattia.

Ai niin. Katoin eilen salkkarit Heidin kanssa ja mut on valtuutettu myös seuraamaan BB.tä ku sellanenkin kuulemma alkaa. Oon kattonu telkkaria kaks kertaa sen jälkeen ku tulin Bosniasta ja siellä mulla ei edes ollu kyseistä laitetta.

Salkkareita.. SALKKAREITA?! Aargh,mikä mua vaivaa. Viimeks ku tuli Big Brother ni mä olin ihan kujalla ku kaikki vauhkos jostain Kakista ja Mirellasta.

So where the hell is my heart??

Sini tekee muuttoo sisään, tuo justiinsa kanin. Sofia pakkailee, lähtee pois, lähtee Helsinkiin. Nina asettuu Turkuun taas kesän jälkeen. Mä teen kai samat.

Oon viimesen vuoden pyöriny tätä Turku-Pöytyä-Loimaa-Helsinki-ulkomaat -akselia niin että päässä huimaa. Nyt teen uudelleen pesää Turkuun. Alan tehdä opparia ja uusia duuneja.

Mun pesänrakennusprojekti lähtee siitä, että käyn joka helvetin kaapin, lokeron, hyllyn ja laatikon läpi ja heitän pois lähes kaiken. Pärjäsin kolme kuukautta Bosniassa rinkallisella tavaraa, yhtälailla oon reppuillu ympäriinsä jo kauan. Miks mä siis tarttisin jotain vanhoja kynttilöitä, rumia säästöpossuja, rikkinäisiä kuppeja joita kukaan ei koskaan korjaa, paskaks mennyttä kameraa, rumia aurinkolaseja tai kassillista vanhoja meikkejä? Jos on jotain käyttökelposta jota en ite oo tarvinnu enkä siis ees tuu tarvitteen ni heitän ne säkkiin ja lähetän Pietariin katulapsille, orvoille vauvoille ja nuorille jotka potkitaan ulos kasvattikodista. Yksi mutsin tuttu roudaa kamaa sinne.

Kirpparille en kuitenkaan lähde. Osan kuteista laitan kiertoon, tytöt saa käyttää jos haluavat, ku mä en enää käytä tai mahdu.

Mä oon niin kypsä tähän tavaravyöryyn. En mä ihan munkiks ala, oon sentään pullamössömussukka ja kaipaan mukavuuksiani. Lahjoja en heitä pois, päiväkirjoja. Joitain muistoja entisestä. Niinku Mikken antama karkkiaski, Akin antama possuavaimenperä, Sannan ja mun ala-asteella kirjottamat tarinat tai hevosleiriltä voittamani hevosenkenkä. Ei sellasia tietenkään. Mut kaikki turha jota oon joskus kuvitellu tarvitsevani.

Tuntuu ku jotain vanhaa putois pois sitä mukaa ku kohta kohdalta huone puhdistuu. Pitää vielä vaihtaa valokuvat seinältä sit jossain vaiheessa ku tilaan uusia. Mä rakastan valokuvia, mut noi jotka mun seinällä nyt on, ei oo mun tänhetkistä elämääni. Tän hetkistä elämää on reissut, uudet ja vanhat frendit, mun tytöt, murut, seikkailut. Vanhat seikkailut säilyy muistoina laatikossa ja mielessä, albumeissa.

Luin joskus jostain hömppälehdestä, että ylimääränen tavara sitoo energiaa. Nyt uskon sen.

Niin joo, mitä mä teen metriselle pinolle hömppä-Cosmopolitaneja?

Skotlanti rokkas, tehtiin ja nähtiin paljon. Soitettiin Marjon säkkipillillä kuolevan sorsan haikua, kiivettiin vuorelle juomaan viiniä ja kattoo auringonlaskua (ja fiksuina odotettiin että se aurinko tosiaan laski, oli pilkkopimee eikä me tiedetty miten pääsee pois ku ei käytetty niitä teitä joita muut turistit vaan könyttiin perse pystyssä jotain pusikkoista rinnettä). Nähtiin tukinheittoa, säkkipillit vainoo mua vieläkin, oon ilonen ku kundeilla on farkut jalassa armaassa kotisuomessamme, liikenne kulkee niinku pitää. Syötiin 10 päivää ravintoloissa, ja yhtenä iltana Annan kanssa oltiin tuhkimoita ja prinsessoja kun syötiin yhdessä hienossa mestassa ilmaseks ku tutustuttiin siihen pääkokkiin. Oltiin kattoo stan uppia, kabaree oli hirvee, mustalaisbändi mahtava, Ricardo Garcian flamenco hyvää. Shoppailtiin. Nautittiin. Fiilisteltiin. Rai rai :)

Ja ku tuli kotiinlähdön aika ni mulla ei ollu yhtään sellanen olo että "ihan paskaa palata arkeen" vaan lähinnä että "jee, elämä jatkuu".

Että näin. Winds of change once again, tosin aika kevyesti ne tuulet puhaltaa. Mitään sen isompaa ei oo kehissä mut jonkunasteista elämänmuutosta. Taas. Aina. Hurlumhei.

Evergrey - Madness caught another victim