IRC-Galleria

"Enkö enää ookkaan ihanin, niinkuin silloin huokailit aiemmin, vaihdan sängyn uuteen tidittii..". Syntikka soi radio Melodialla, aivan hirveetä ysärishittiä mut sopii kyllä tähän kuvioon. Istun maailman rumin fleece päällä landelan keittiössä nenä vuotaen ja masu täynnä mutsin porkkanalaatikkoa ja persikkapiirakkaa. Pikkuveli soittaa vintissä täysillä rokkia tai hakkaa ehkä nyrkkeilysäkkiä, aina ei voi tietää kummasta on kyse. 2 senttiä vajaa kaksmetrinen iskä painelee pihalla Valmet -haalari päällä ja kaks pipoa päällekkäin päässä. Rairuohoa ja pörröisiä, osin silmättömiä tipuja on joka pöytä ja ikkunanlauta puolillaan.

Ja mulla on flunssa. Ei sellanen tappava, täysräkäinen ja huumaavan kuumeinen, vaan lähinnä niiskutuksen ja aivastusten sävyttämä höhlä olo. Ajatus ei toimi. Onneks huomenna on vielä vapaata. Fiksu veto sairastelun, fysiikan, mielenterveyden ja pankkitilin kannalta piiloutua tänne maaseudun helmaan. Eipähän oo mitään sufotus -houkutuksia tai muita lähettyvillä. Naapurin kana-Pertti on ainut sinkkumies, jonka näissä nurkissa saattaa tavata. Enkä oo täysin vakuuttunut siitä josko haluan isäni ikäisen kanalan omistajan emännäks.

"el viva espanja... kaipuu rauhaa anna ei". Yks noista koristetipuista tuijottaa mua todella häiriintyneesti.

Jospas heittäis pyykit koneeseen ja menis penkomaan vanhat valokuva-albumit esille ihan fiilistelymielessä.

Jospas ensin vaihtais radiokanavaa, ennen ku tulee pakottava tarve vetää kukkamekko päälle, paplarit päähän ja suunnata tanssilavoille ku Koivuniemi tangottaa. "Sun silmäs, yötä tummemmat". No ohhoh.

Kevään ensimmäisen kurkiauran bongasin hetki sitten.
Kyllä maalla on sitten ah niin idyllistä.

---

Ei ne muuten ollu kurkia vaan joutsenia, tajusin just. No mitä väliä, oonko muka joku lintubongari mitä, en ole.

"Huhtikuu on koirien hampaidenhoitokuukausi, minä olen Rontti". Siinä on taas oikein mainosten aatelia. Kyseisessä pätkässä esiintynyttä bernhardia varmaan vähän otti päähän, että ihmiset tekee siitä noin tyhmän.

Ihmiset on välillä vähän yksinkertasia. Mäkin oon jo useemman kerran lähtenyt googlettamaan erinäisiä asioita ja kirjoittanut hakusanaks "google". Viksu likka.

Stepfordin naiset kolmoselta, pimeenhauska robottileffa. Ja sit nukkuu (kun oon niin kovin rasittunut tästä sohvankulutuspäivästä?).

Miten täydellisen virallinen sohvaperunapäivä. Seinähulluus iskee ihan just. Mut kaipa joskus on oltava ihan vaan paikallaan eikä viipottaa niin jumalattomasti joka suuntaan koko ajan.
Voisin vieriä huoneesta toiseen, vichyn, porkkanoiden, appelsiinien, subin, parin viinilasillisen, maidon ja panadol hottien jälkeen oon ku pullataikina. Possu. Syöttöpossu.

Keskiviikkona oli karkkipäivä Amarillossa, Ukkivainaa yllätti kyllä todella positiivisesti! Torstaina thaisapuskaa ja fiilistelyä, eilen synttäreillä todella äkäistä boolia ja hauskaa seuraa. Voitaneen viime päivien jälkeen kuitenkin täydellä varmuudella todeta, että kuka ikinä sanoi että NAISET on monimutkaisia oli todella pihalla. Putkiaivot? Eipä siltä kyllä tunnu, tai sitten joillain yksilöillä on vaan putket pahasti mutkalla. Ihmiset on niin outoja, tai sitten mä olen outo, tai sitten kaikki on muuten vaan outoa tai ehkä mietin liikaa.

Äh, sama se. Hauskoja ja hölmöjä hetkiä taas takana tiukan duunikoulualkuviikon jälkeen.

Frendien ykköskausi ja viiniräpylöitä, mikäs tässä on ollessa :) lepopäivä, kerrankin. Onneks tällasia päiviä ei kuitenkaan oo montaa (lauseen monessa merkityksessä).

---

Heh, olipa piristävää nähdä ihan eläviä ihmisiä (Siwan myyjän lisäks) kun lumipallo osui ikkunaan ja syöksyin vaaleanpunaisessa seksintappaja-muumitakissani parvekkeelle, jonka alta löytyi hymyileviä kivoja frendejä :D <3

Sohva ei siirry ajatuksenvoimalla, tahdonvoimalla eikä ainakaan yksin tän naisen voimin. Tähän siis niitä miehiä tarvitaan, selvishän sekin. Kovasti yritin pyllyllä ottaa ikkunasta vauhtia ja potkutella joka suuntaan mut meinas hajota sohva, nainen ja ikkuna. Eli nyt siis edelleen sohva keskellä olohuonetta. Hyllyt sentään paikoillaan (marilynin siirsin IHAN ITSE, vaikka se painaa tuhat kiloa ja varpaisiin vähän sattui).

Eipä kyllä muutenkaan vaikuta ihan siltä että ylihuomenna on bileet. Tähän suloiseen sekamelskaan ei uskalla päästää ihmisiä. Eläimiä ehkä, pölykoirien seuraks. Siivoon sit.. huomenna tai joskus. Miten täällä onkin näin pirusti tavaraa..

Antennijohdon kiinnitin kuin ammattilainen, vähän se on tosin vimpulassa ja vasaran pää irtos pari kertaa mut eipähän pyöri enää jaloissa.

Lisäks päivään mahtui asun pohtimista ja sovittelua, jonka jälkeen näytin ihan alan ammattilaiselta. Halvalta sellaiselta. Stay upit meni rikki, sukkanauhat meni solmuun ja kokonaisuus näytti niin homssulta että en ehkä halua julkisesti näyttäytyä niissä vetimissä. Paitsi tietty jos päätän vaihtaa alaa.

Leipätikut on ihan uus tuttavuus. Eilen leivoin ihan perus sämpylätaikinameiningillä tikkuja valkosipulilla ja tuoreella korianterilla. Niistä tuli vähän paksuja mut ihan hyviä ja oikein pariisilaisia Punaisen Myllyn teeman mukaisesti. Äsken tein ruispaahdosta pikkutikkuja pannulla oreganon, chilin ja suolasokerin kanssa. Saa nähdä tekeekö mun kokeilut kauppansa.

Tarjoiltavissa taitaa nopeet syödä hitaat, mut ne nopeet syökin sitten niin montaa sorttia että saa nähdä mahdutaanko korsetteihimme.. (mä en kyllä mahdu nytkään, sen verran tullu kiloja taas). Mutsi tekee mokkapaloja ja pitsaa, Anna jumalaista kakkua, mä tonnikalapiirakkaa ja noita tikkuja. Lisäks suklaakeksejä, karkkia, sipsejä, dipattavia, juustoja, oliiveja, kermavaahtoa ja hedelmiä. Ainakin siis jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja budjetti kestää. Booli luonnollisesti punaista, mausteista ja vahvaa, tehdäkseen meistä kaikista oi niin syntisiä.

Päivän ihana piristys oli ihana synttärikortti ihanalta ihmiseltä, täydellisen ihana yllätys :) ihanaa ihanaa. Ei kun oikeesti, oli mahtavaa tulla kotiin toimistolta, potkia luukusta tipahtaneita mainoksia eteisen matolla, luulla valkoista kuorenkulmaa laskuks ja huomata, että se onkin synttärikortti ihmiseltä jonka en olis odottanut mua muistavan :)

Huomenna 25 mittarissa, huh huh. Juhlin sitä sitten human resource managementin luennolla, wuptiduu!

Kun tekee vierekkäin mehua ja nuudeleita, niin ne nuudelit kannattaa heittää sinne kattilaan kiehuvaan veteen, ei siis kannuun mehutiivisteen joukkoon. Ne EI kypsy siellä, maustuvat kylläkin.

Toiseksi, kun tilaa netistä karvasaappaat helmikuussa (ja ne on pakko saada vaikka ollaan jo menossa kevättä kohti) ja ne saapuu tässä vaiheessa maaliskuuta, niin ne kannattaisi lähettää takaisin. Etenkin kun tili on miinuksella ja muutaman päivän päästä pitäis juottaa 30 ihmistä humalaan. Ongelmana on, että mä haluan ne popot.

Lisäksi oli mieltäylentävää huomata, että pyykkituvan pesukone on rikki. Kuivain kyllä toimii! Kätevää.

Miten tän saa loppumaan, miten pysäyttää kelaaminen, muistot, ajatukset, kaikki tää levottomuus, ärsyyntyneisyys, viha, kipuilu.

Jatkuvasti ajatukset palaa vuoden päähän. Missä olin silloin, missä nyt. Päivi, 24,99 vuotta. Kahden päivän päästä 25. Miten paljon muuttui taas vuodessa? Miten erilaista oli, miten erilainen mä olin, Päivi 23,99 vuotta..

Miten kukaan voi ikinä suunnitella mitään? Se on niin turhaa. Miks suunnitella, asiat menee kuitenkin ihan just miten menee, eikä kaikki riipu itsestä vaikka paljon riippuukin. Mut jos itse ensin suunnittelee, sitten muut vaikuttaa niihin suunnitelmiin sillä tavalla, että on itse myöskin pakko muuttaa niitä suunnitelmia, niin voiko silloin syyttää levottomuudesta a) itseään, b) muita vai c) ylipäätänsä elämää ja sen sekopäisyyttä? Ja täytyykö syyttää, kiittää, vai mitä?

On ihan helvetin kamalaa kyseenalaistaa kaikki. Kun ajatukset palaa koko ajan taaksepäin, ja olo on kummallinen. Levoton. Kun kysyy itseltään, että onko elämä parempaa nyt kuin silloin ja jos on tai ei niin miks. Teinkö oikeita valintoja? Entä jos en tehnytkään? Ja mitä valintoja pitäis tulevana vuotena tehdä, ettei taas kaikki menis uusiks. Onhan se joo rikasta ja värikästä ja vaikka mitä, että koko ajan tapahtuu, muuttuu, on elämänmakuista elämää, tunnetta ja tekemistä.

Mut sekoaa siihen saatana kuka tahansa jossain kohtaa.

Lahjoitetaan aivot, loppuunkulutetut mutta silti käyttämättömät.

Kai tää on vaan taas joku hajoiluviikko oikein virallisesti ja kohta olo tasottuu, kevät tulee, lumi suli, puli puli ja niin edelleen.

Tää litsläts -fiilis sopii hyvin tähän keliin.

Viime yö ei mennyt liskoille, pyhitin sen tahtomattanikin vilpittömälle itselleen valehtelulle tai vähintäänkin kyseenalaisille ajatuksille. "Ei, mä en oo kylmä". "Se illan viimenen drinkki oli fiksu veto". "Muistan ja ehdin ihan tarpeeks ottaa ystäviäni huomioon". "Saan kyllä koulun ja duunit hoidettua ihan hyvin". "Nautin täysillä siitä et saan olla rauhassa ja yksin". "Oli oikeesti hyvä idea ostaa ne saapikkaat". "En mä kadu mitään".

Ja paljon, PALJON muuta mitä en kenenkään edes halua tietävän. On se niin helppoa. Everybody's doing it. Välillä on pakko selittää itelleen asioita, joita ei halua myöntää. Muuten sen pään hakkais seinästä läpi eikä vitutuksella olis mitään rajaa.

"Ei, en mä oo lihonu" (miks ne farkut ei sitten mene kiinni, mitä??) :)

Nyt sitten sunnuntaiaamu avautui täydellisen kaaoksen vallitessa sekä päässä että olohuoneessa. Onnistuin jo sotkemaan itseni valkoseen maaliin kun keskittyminen on mitä on, eikä edes tajua miettiä missä se pensseli oikein viuhuu. Onneks elämäni nainen tulee kohta ja ottaa ohjat käsiinsä. Ystävät on ihania, miten ne aina mua jaksaakaan :) näitä loputtomia ajatuksia.

Lemmenlatta oli ok. Ei mitään tajunnanräjäyttävää. Kivaa, meidän hauskaa porukkaa, ihan hyvää meininkiä. Olin aika off, itestähän se on kiinni miten huisia milloinkin on. Vale tämäkin, paskat se aina itestä ole kiinni.

Viikon keikat oli kyllä hyviä, niistä nautin kunnolla. MyForever ja OpenSkyRetreat, thank you guys!

Tunteet tekee elämästä hankalan. Ihmiset tekee. Ite mä teen. Plää plää. Neljän päivän päästä oon 25, hurjaa.

Suti käteen ja volumet kaakkoon.

Guano Apes - Living in a lie

Olis hirmu kiva jos pankkitili kasvais samaan tahtiin ku to do -lista jonka tein eilen ajatellen että siitä sitten alan yks toisensa jälkeen vetää juttuja yli, myöskin niitä jotka on roikkuneet. Eilen siinä oli 18 kohtaa, nyt 23. No, oon saanut siitä nyt pois 3 ja puol eli parisenkymmentä tehtävää jäljellä.

Pirusti duunia, jonkun verran koulujuttuja (voi helvetti, tulevat case studyt, tenttiin lukemiset, tutorhommat ja ibsan jutut puuttuu listalta, paskan paskan paska), ja sit muita enemmän ja vähemmän tärkeitä. Kaikki siivoukset, pyykkäämiset, sun muut juoksevat perusjutut nyt ei edes kuulu tolle listalle kun vaikka ne vetäis yli niin kohta ne siellä taas möllöttää. Voi HELVETTI sieltä puuttuu myös palkanmaksut ja tiliöinnit kun kuu on taas lopuillaan. AAAAARRRRGH.

Eikä siinä mitään, tekemällähän lista lyhenee mutta kun aika on rajallista ja energiatkin aika low. Ja kun haluuuuuuun tehdä kaikkea muuta.

Soittaa pianoa (sormet syyhyää päästä koskettimille), lukea (ja hyviin kirjoihin uppoudun ja hukun täysin enkä voi lopettaa), käydä kaikissa niissä kivoissa jutuissa mitä tässä nyt olis. Esimerkiks tällä viikolla ennen viikonloppua; pikkuveli tulee käymään, kaverin kanssa kahville, TGI, Turku Bandstandin alkuerät, kaverin tuparit, tytsikaveri yökylään, Klubilla keikkaa.. Nämä siis viikon iltaohjelmaa. Siihen sitte päälle päivä koulua ja töitä, plus nää kaikki omaa aikaa vaativat lukemiset ja zumbaamiset. Voi herraisä..

Sit vielä ikuisuusprojektit; valokuvista parhaat printiks, Indesign ja Illustrator kurssille, jonkun uuden kielen opettelu, jazzpianotunnit. Hiton valkosipulinkynsien säilömiset ja chilikastikkeet purkkeihin. Se, että olisin parempi ystävä, nukkuisin kunnolla, ehtisin antaa aikaa ja olla mukavampi ja vähemmän hölmö, ja mitä näitä nyt on elämää suurempia tavoitteita.

Täyttä elämää for sure :D

Ai niin, viime TGIn kuvat oli loistavia (viitaten tohon edelliseen merkintään, niin myös hetket kuvien ympärillä). Sen tosin näistäkin kuvista taas totesin, etten koskaan tuu olemaan pieni ja söpö nainen. Höh. No mut ehkä meitä pitkiä punaisiakin tarvitaan, jotta maailmankaikkeus on tasapainossa noin niinkuin naisten ulkoisten eväiden puolesta :)

Niin ja ai niin, kuulin tänään että jos (ja kun) haluan maisteriohjelmaan niin keskiarvon pitäis olla vähintään kolme. Hyvä että kuulin tässä vaiheessa. Sen economicsin ykkösen meen kyllä sit korottamaan, riman alitushan se oli muutenkin.

Jospas jatkais järkevämpien juttujen parissa. Kuten TE -raportin... *huoh*

Taas yks viikko takana niin täytenä etten enää muista ilman kalenteria mitä maanantaina tein. Ei käy aika pitkäks tai tunnu siltä että on turhaan ollut olemassa. Viikonloppu vilahti ohi rauhallisen perjantaikahvittelun, landella vierailun, hyvän kirjan, mahtavien naisten, hillittömän tanssimisen ja lopulta lököilysunnuntain merkeissä. Täydellisiä naisia ruotsinkielisillä teksteillä xD Laiskanpulskean naisen ratkaisu kielitaidon virkistämiseksi.

Kipukin pitänyt viime päivinä kyllä huolen siitä että muistaa olevansa elossa.. Selkä vihloo ympäri niskaa ja rintakehää, hakkaa ohimoihin, säteilee pieniä piikkejä käsiin, särkee koko rangan mitalta. Mikäköhän sitä nyt kiukuttaa? Ärsyttävää, rasittavaa, mut jo niin tuttua.

Luulis eilisen tanssimisen lepyttäneen kiukkusen kivun. Mitäköhän askelmittari olis hakannut jos sellanen olis sattunut mukaan? Loistavaa settiä taas loistavassa seurassa. Ei voi ku olla kiitollinen siitä miten monipuolinen repertuaari erilaisia ystäviä eri yhteyksistä mulla on. Hulluja, fiksuja, ihania, hauskoja, värikkäitä, ajattelevia, sympaattisia, eläväisiä, ymmärtäväisiä, parhaita.

Pitäis ostaa halpa videokamera, pikkunen ja huoleton, ja pitää se mukana aina. Parhaat jutut säilyy tietysti ainoastaan muistoissa mut mitä enemmän hyviä hetkiä sais tallennettua kameroihin, sitä parempi. Oon aina ollut jotakuinkin addiktoitunut valokuviin. Tulipalosta kainaloon lähtis ensin päiväkirjat, sitten valokuvat ja ehkä sitten myös mahdolliset kanssaeläjät :)

Valokuvat on muutenkin monitahoisia. Jotenkin epärehellisiä, koska kukaan ei kaiva kameraa esiin riidan aikana, tai itkun, surun, kiukun. Huonoista hetkistä harvemmilla on todistusaineistoa. Hyvä niin, mutta vähän petollista. Jos aika kultaa muistot niin vanhat valokuvat sen illuusion ainakin aikaansaa. Kontrastina kymmenen vuoden ajan kirjoitetut päiväkirjat, tunteiden kaatopaikat, pitää huolen siitä ettei lipsu realiteeteista.

Toisin ku valokuvat, päiväkirjat menettää kuitenkin jossain vaiheessa merkityksensä. Ne jää historiaks ja nostalgiaks, ajanjakso toisensa jälkeen. Valokuvien merkitys ja ote säilyy pidempään, se miten paljon tunteita mikäkin otos herättää. Eikä mikään kuva herätä tunteita yksinään, vaan siihen liittyy aina se ympäröivä tilanne. Muisto kuvan ympäriltä.

TUO haastatteli surffaamisesta Tuokio -lehteen ja siihen piti etsiä surffikuvia viime kesältä. Se tuli selväks ettei vielä oo aika ihmetellä niitä kuvia, hyviä hetkiä lähihistoriasta. Ehkä joskus, mut ensin saa kyllä kulua vähän enemmän aikaa loppuvuoden tapahtumista. Kolme kuukautta ei vielä tee ihmettä.

Sen tosin oon viime päivinä huomannut että kolme kuukautta valittamista, älytöntä oloa, miljoonaa ajatusta, liiallista analyyttista ajattelua ja hajoilua saa riittää. Ärsytän itseäni olemalla niin omituinen nykyään. Time to get a grip ja vaan nauraa elämän omituisuuksille.

Maailman kaikki kliseet pitää paikkansa. Raivostuttavaa.

Niin kuin myös tää järkyttävä, kaikki aistit repivä päänsärky. Ajattelin värjätä juurikasvun, ehkä se auttaa. Ehkä ei.

Joulu oli meni, uusvuosi samoin, loma myös. Mukavastihan ne, ehkä vähän liikaa aikaa ajatella ja olla itsensä kanssa. Tekemättömyys ei sovi mulle, tuntuu että pää puuroutuu ja koko olemus jumahtaa ja ameeboituu. Ei sillä etteikö mulla ajatus jumittais ihan normaalioloissakin vähän väliä.

Kamalaa ku tuntuu et on tyhmentyny viime aikoina, voiko sen pysäyttää? Jos tää pahenee ni hymyilen kohta tyhmänä ja imen peukaloa. Valmistu siinä sitten jostain koulusta. Pitäs tehdä joku äo -testi taas, näkis onko tulokset muuttunu.. Pakkasen puolelle menee, ainakin tän päänsäryn kanssa.

Ei, kyllä mä tiedän mitkä ne syyt on miks olo on niin omituinen, miks oon outo, pihalla. Tuntuu ku mut olis heitetty pesukoneeseen täydellä linkouksella saippuaa silmissä ja nyt yritän kuivua takas normaalimuotoon. Kyllähän se aina hetken vie, varsinkin kun on tällainen iso punainen tunteellinen villapaita. Hetken kestää kuivahtaa.

Aqueduct: Hardcore days & Softcore nights

Ihana talvi, koulussa kivaa, tuutoriksikin pääsin. Uuden kämpän nurkkiin kotiutunut sekä nainen että villakoirat.

Matt Pond PA: Champagne Supernova

Päänsärky ei siedä edes musiikkia. Ei hyvin mene, tää on varmaan se kuolemasta seuraava. Nukkumaan siis.