IRC-Galleria

SAIMMUNKORUNTAKAS!!! Jes, case closed, hajoo meduusoihis homo.

Lisäys edelliseen; kaiken paskan olon, väsymyksen ja stressin jätän kyllä Suomeen kuihtumaan kuoliaaks, vähän niinkun ton mun violetin nokkosenkin keittiössä.

Muutama hassu tehtävä vielä ja sitten heitän pallomekon vaaleenpunaseen matkalaukkuun ja nauran passikuvaani. Uih, reissuun, oon taas pakahtua ihanaan fiilikseen :)

Eipä sillä, keväinen Turku on ihan loistavaa seuraa. Renton terassilla kelpas nauttia mokkalattea upean synttäriystävän kanssa ja nauraa optikolla hassun mummon uteluita. Anna, oot ihanin, congrats vielä <3

Mutsi pamahtaa kohta ovesta, haluu "auttaa mua pakkaamaan" xD noh, hössöttäkööt kun se kerran tekee sen iloiseks. Jos se sais päättää niin mä lähtisin huomenna kentälle passipussi kaulassa, vyötärölaukku lanteilla ja jotkut lentosukat jalassa ja päässä. Ja onhan mulla korvatulpat ja maitohappobakteerit ja kaikki mukana?

Hyvä ku nyt edes passin sain haettua jokirannasta 10 minuuttia sitte. Eiköhän sillä pärjää vallan mainiosti. Vaihdoin mä valuuttaakin reippaana tyttönä, eipä oo kukkarossa ennen ollut 26 tonnia.

Mä vaan RAKASTAN reissaamista ja viimesestä on jo ihan liikaa aikaa. Riika kait viimeks ja siitäkin jo kuukausia.

No niin mut nyt vielä vähän manuaalin päivitystä, KESKITY NAINEN!
Team tunteen ja järjen presentaatio oli hyvinkin original, ja niin pitääkin. Ja omalaatuinen oli kyllä aiheyrityskin.

Mä vaan kuulin et oon järki, hahaha, kertokaa toi mun frendeille.. *virn*

BUUUDAAAAA.. meen varmaan illalla ihan pitkin seiniä, reissukuume on vähän sellanen sairaus.

Ihana olo, muih!! <3

Pink - 'Cuz I can TÄYSILLÄ!

Pinsetti
Good old times.. :) Erityisesti 2006 kesäkuun 26. päivän merkintä. Ja heinäkuun 2.

*huokaus* voih, tulevaa kesää odotellessa. Vieläkö pääsen samoihin fiiliksiin? Ei, pääsen parempiin ;D the world is my oyster ja ehkä löydän helmenkin (onko ostereissa helmiä.. dunno&don't care).

Huh, viikonlopun duunit ja koulujutut vaati kyllä tällä kertaa lähestulkoon litsareita poskille, keskittymiskyky on sitä 4 -vuotiaan luokkaa.

Mut tulipa (melkein) kaikki tehtyä, huomenna voi sitten punastella luokan edessä (onneks tiimin järkipuoli hoitaa homman kotiin) ja illalla tehdä loput hommat pois ja sit BUDAPEST.

Ihanaa päästä toisiin maisemiin ja ajatuksiin hetkeks, reissukuume muutenkin poltellut jo pitkän aikaa.

Koska en vieläkään osaa nukkua niin taidanpa vähän surffailla Budapest -hengessä (enkä ihan vielä anna itseni innostua liikaa, huomenna vasta).

Mä en kyllä ole järki vaan tunne, ja vähän liiankin. Kaikki tuntuu, aina ja lujaa, ja mulla sekoaa pää itseni kanssa. En halua tuntee..oikeestaan mitään just nyt. Sitä off -namikkaa fiiliksiin tarvittais taas. Niitä ei vaan vieläkään löydy Clas Ohlsonilta. Dammit.

---

Itseasiassa kun miettii tota tunne ja järki -asiaa vähän pidemmälle (tämä siis yhden yrityksen sloganintapainen) niin se on kumma miten ristiriitaan kyseiset ihmisen ominaisuudet voi mennä. Miten ihminen onkin niin TYHMÄ eläin, ettei järjellään pysty kuittaamaan tunteita? Aika monenlainen toiminta syntyy puhtaasti tunteesta. Ilman, että sitä edes aina pystyy kontrolloimaan. Hyvässä ja pahassa. Toistan varmaan itseäni, mutta ihmismieli on järjettömän mielenkiintoinen instrumentti, jota en koskaan opi soittamaan (enkä aina edes kuuntelemaan). Oppiiko kukaan?

Haluuuuuuun nukkuaaaaah.. Jotenki se tuntuu vaan niin saamattomalta, pitäs tehdä noi koulu- ja duunihommat pois ennen Budapestiä, mennä ulos ihastelemaan jotain lintujen laulua ja olla aktiivinen. Nauttia keväästä ja vapaasta päivästä ja läälää eikä tuhlata aikaa nukkumiseen.

Mut kun VÄSYTTÄÄÄÄÄÄÄ. Äh.

EDin powershot nassuun, tuulihousut jalkaan ja päämäärättömästi kävelee ympäri Tuomiokirkkoa. Tytsikaverin kans kahville ja sit ajatus kirkkaana vääntämään älykästä tekstiä sun muita (vähän teiniä mut; EVVK). Ja SIT nukkuu. Agenda kai sekin.

Ihanaa tosin et ON ihan vapaa päivä eikä huomennakaan paniikkia niin voi tässä ihan rauhassa hidastella.

HEI! AURINKO! Jestas.
Meen moikkaa sitä.

Ihanaa ku on taas kuulokkeet puhelimeen, elämän pieniä suuria iloja.

Olis muuten loistavaa jos vois sulkea alitajunnan ja NUKKUA. Mut kun ei niin ei. Jumita sitten tässä kun et muuta voi. Freakin' fantastic..

Onneks tiistaina lennän hetkeks hittoon täältä.

Craig Davidin vanhaa; Walking away

"well I don't wanna live a lie..", jos joku on varma niin se on varma että kuvitelmat on jäänyt kauas taakse.

Pakkopaitaa vailla, olo flunssan myötä ihan sekopäinen. Molemmissa silmissä elohiiri, onpas muuten tosi terveen näköstä menoa kun vilkuttelen silmiä vastaantulijoille. Pää ihan tukossa, joku jättäny nenähanan auki ja olo vaaleenpunakirjava ja lievän lämpönen.

Onko pakko jos on näin vammanen olo, ONKO? On perkele. Tän lyhyen jumitushetken jälkeen toimistolle, ASP -laskut ei odota sitä et mä oon freesimmässä kunnossa. Huoh..

Kevät tuonu taas mukanaan motivaation puutteen KAIKKEA kohtaan, enkä ilmeisesti oo ainut. Tuntuu ettei mikään kiinnosta. Siis ei MIKÄÄN. Ei jaksais puhua, ei ajatella, ei tehdä, ei mitään. Jotta en kadota järkeäni ni laitan kyllä osan tästä olosta flunssan piikkiin.

Mut mikä siinä on et keväällä ei oikein enää jaksais vääntää kouluhommia tai keskittyä duuneihin? Mitä sitä sit haluis tehdä? Kun ei vielä oo kuitenkaan se kukkamekkoaika, et vois painella pitkin jokirantoja filetsolla ja istahtaa piknikille. Eiks nyt vois vaan yrittää löytää jostain sen powerin että jaksais vielä tän huhtikuun sykkiä ja sit kääntää kasvot aurinkoon ja kirmailla ihan rauhassa?

Ku ei tässä nyt pidä jaksaa ku kolme viikkoa ni poksautellaan vappu/kevätkuohareita ja siitäki ajasta viikon oon Budapestissa.

Eli läpälässynlää ja loppuu valitus. Typerä flunssa saa koko pään tuntumaan märältä lapaselta. Meen vaihtaa piilarit jos tää naurettava nykiminen silmissä loppuis ja vedän pari appelsiinia niiskutukseen.

Mission accomplished; kadonnut motivaatio löytyi kun vähän jaksoi kaivaa pintaa syvemmälle.

Ai niin, kevään ensimmäinen kärpänen kuolee kohta jos se ei lopeta tota sekopäistä jokasuuntaan pärräämistä.

Vanhoista valokuva-albumeista on melko luonnollista siirtyä vanhoihin päiväkirjoihin (niihin oikeisiin, ei mihinkään blogimerkintöihin).

"Onko rakkaudessa tilaa myös haavoittamiselle? Sillä minä tahdon rakastaa, mutten usko sellaiseen rakkauteen missä ei ole tilaa vapaalle rakkaudelle, vapaudelle. Missä ei ole tilaa olla se mikä on, vaikka se tuottaisikin tuskaa. Onko rakkaudessa tilaa minullekin?"

Lainattu 8.2.2002 kirjasta "Aika on" ja raapustettu päiväkirjaan.

Ja mä olen ollut silloin siis muutaman viikon vajaa 17 -vuotias. Miks mä olen a) lukenut tollasta kirjaa, b) ajatellut tän kaltasia asioita ja c) kokenut ne asiat niin tärkeeks, että oon kirjottanut ne muistiin? Jo silloin? 8 vuotta sitten?

Koska samasta kirjasta ja sen jälkeen päiväkirjasta löytyy myös tämä:

"Joskus haluaisin siivota elämäni. Tekisin oikein suursiivouksen. Heittäisin pois kaiken vaikean, hankalan, häiritsevän, turhat ihmiset, ikävät tapahtumat, aikaani vievät velvollisuudet. Heittäisin pois kaiken minua loukanneen, kaikki haavat ja murheet ja kyyneleet. Jättäisin syrjään ihmiset joita en tarvitse, ikävät muistot jotka vaivaavat mieltä, tosiasiat joiden haluaisin olevan toisin.

Siivoaisin sen kaiken tuulen vietäväksi. Jättäisin itselleni vain parhaan, miellyttävän, rakkaan ja silloinkos olisinkin onnellinen! Mutta tiedän, että niin ei ole. Minulta puuttuu kärsivällisyyttä jokaisen ikävän, rasittavan asian kohdalla muistaa; juuri tämä on osa elämääni. Jokaisen raskaan muiston kohdalla ymmärtää, että kaikki minkä olen elänyt on osa minua nyt. Ilman tätä en olisi se mitä olen".

Sanotaanko, että vaikka 8 vuoteen mahtuu aika monta läpikäytyä tunnetta, ehkä miljoona kokemusta, tapahtumaa, tilannetta, ajatusta, oloa, niin mun 16 -vuotias itseni mietti samoja asioita kun mä nyt.

Vähän eri näkökulmasta, mut kuitenkin.
Huhhuh.

Jokainen ihminen muuttuu matkan varrella. Mut miten paljon pysyy samana? Ja mikä meissä muuttuu eniten? Käyttäytyminenkö? Ajattelutapa? Varmasti.

Mut entä luonne ja persoona?