IRC-Galleria

24 jo takana. Tänään oli kahdennenkymmenennenviidennen syksyn ensimmäinen aamu, ainakin mulle, ei ehkä muille. Nyt ei tosin siltä tunnu kun partsilla istuessa saa vieläkin pelätä että ylätissit palaa (eli rintakehä. Tai vaikka poskipäät). Mut aamu oli kirpee, piti oikein miettiä että tarkeneeko polkea töihin lyhyissä lahkeissa, kun viime viikkoina on pitänyt miettiä et katoaako höyrynä ilmaan tai valuuko sulana maahan jos laittaa yhdenkään vaatekappaleen päälle (en siis oo ollut alasti liikkeellä siltikään, vaan lähinnä kuulunut tähän sulamisosastoon).

Syksyissä on aina jotain haikeeta, ikään ku joutuis luopumaan jostain. Taas täytyy päästää irti taas yhdestä kesästä jolloin taaskaan ei tullu tehtyä kaikkee sitä mitä alunperin kuvitteli. Sen sijaan tuli tehtyä kaikenlaista mitä ei olis edes osannu kuvitella. Ihan älytöntä miten nopeesti elämä muuttuu. Koulujaan alottavat taas kirjottaa näitä pakollisia "Minä 10 vuoden päästä" -esseitä. Mitähän järkeä niissäkin on.. Kuka hitto sen muka osaa sanoa mitä tapahtuu 10 vuoden päästä tai edes 10 kuukauden? 10 viikon?! Mä en ainakaan, enkä enää edes yritä. Jotain suuntaviivoja on kai tuleville vuosille. Tarkemmin sanottuna yks; käyn tämänkin koulun loppuun. Muusta ei tietoa enkä edes halua tietää. On niin paljon itsestä riippuvaisia ja varsinkin riippumattomia asioita, joita väkisinkin matkan varrella tulee vastaan. Pysy siinä sitte jossain suunnitelmassa, ..kele.

Sillon ku koulut loppu huhtikuun lopulla ni asiat oli toisin ku nyt. Sillon ku koulut alko vuos sitte ni asiat oli toisin ku huhtikuussa tai nyt. Että sillattis. Punasen tukan alla raksuttaa melkonen ajatusten ja fiilisten sekamelska, asiat hakee taas uusia uomiaan voidakseen taas jossain kohtaa muuttua ja muuntautua. Kaipa sitä kutsutaan kehitykseks. Tai ehkä elämäks.

No jee, nyt mulla alko soida päässä "mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa WOUWOU". Hiphei. Välillä kyllä tuntuu etten itekkään tiedä mitä täällä punasessa päässä tapahtuu (punaisena sekä tukka että auringon myötä pikkuhiljaa myös naama).

Maanantaina business financen uusintatentti. Sen lisäks et pitäis opetella sata typerää matikan kaavaa (pää hajos kun pelkästään tulostin matskuja, lukemisesta puhumattakaan) niin pitäis varmaan opetella käyttämään eilen saatua laskinta. Se kertoo jo paljon teknisistä taidoista, että pikkubroidin piti näyttää mistä se helvetin vekotin menee pois päältä. Tentti tulee sujumaan varmasti oikein vallan mainiosti.

Syksyä sekin, koulun aloittelu. Kuvastot täynnä reppuja ja lyijykyniä, vihreet viikot ja jännittyneet ekaluokkalaiset. Opiskelijabileet ja tenttimurheet. 25. kerta mun elämässä kun lehdet putoo puista, and I LOVE IT!!

Taas. Taas taas taas. Ei riitä et kipu on jatkuvaa ja jokapäiväistä, et se elää omaa elämäänsä ja muuttuu päivästä toiseen, on kuitenkin aina läsnä. Ei. Sen lisäks sen täytyy joskus testata äärirajat, voittaako se mut vai ei. Taas veti olkapään hermo pinteeseen, pää ei käänny, ranteeseen asti vihloo, tuntuu ku joku oli tunkenu kuulakärkikynän tai muun vastaavan terättömän esineen niskaan ja pyörittelee sitä siellä ihan vaan piruuttaan. Viime päivät on ollu taas normaalia kivuliaampia ja tänään se nyt sit otti ylivallan. Toimintokyky aika heikko. Pystyasennossa on turha kuvitella olevansa. Kun ei nukkumaankaan pysty niin ihan sama vaikka sit olis koneella ja tekis töitä kivun kanssa. Luovuus ei tosin ihan hirveesti nyt just kukoista. Mut aina kannattaa yrittää.. (ttu joopajoo).

Helvetin helvetin helvetti. Mä vihaan tätä kipua. Tätä näkymätöntä, väsymätöntä vihollista, joka ei suostu kuolemaan. 7 vuotta jatkuva kipu jossain päin yläselkää tai päätä. En muista miltä tuntuu se ettei satu.. Se olis aika utopistinen tila. Sellanen mulle utopistinen tila, joka on kuitenkin suurimmalle osalle ihmisistä täys itsestäänselvyys. Eipä sitä osaa arvostaa asioita ennen ku ne menettää. Ei mikään turha klisee tämäkään.

No mut valivali. Mitään morfiinia en ala vetää. Ei siihen kuole että sattuu, vaan siihen kun ei enää satu ja on tunnoton. Kipu ainakin kertoo et on vahvasti elossa. Ja mä en aio lopettaa olemista, tekemistä. Sinä hetkenä, kun kivun takia jätän tekemättä jotain tärkeetä, niin se on voittanut mut. Oon 25 -vuotias, helvetti sentään, en varmasti oo vielä luovuttamassa. Katotaan 50 vuoden päästä uudestaan, sit saatan jo antaa periks. Vittu helvetti saatana perkele. Vihaa, turhautumista, raivoa. Oon niin vihanen tälle. Helvetin epäreilua. Mä en mielestäni oo ansainnut näitä kipuja. Miksei joku pedofiilikusipääraiskaaja vois näitä saada? Siinä olis ansaittu elinkautinen.

Vaikka tuntuu siltä että pää varmaan irtoo kohta tai vähintäänkin olkapää räjähtää (pulssi tuntuu jo kipukohdissa sykkivänä aikapommina) niin aivan sama. AIVAN SAMA. Sen verran annan periks etten yritä raahata itseäni toimistolle. Mut siihen se jää, enempää riemuvoittoja en kivulle anna. Nyt musa täysille ja nettisivumatskujen pariin tyylikkään niskatuen, lämpötyynyn ja 2000 mg:n paratabsilatauksen kera.

Kipu 1 - Päivi 1, ja kyllä mä sen iltaan mennessä potkin munattomaks.

PMMP - Matoja

AAAARRRRRRRRGGGGGHH!

"Pidin siitä, mistä kerroit; ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää"

Miten voikaan väsymys tehdä ihmisen olon epämääräiseks.. Eilinen päivä venähti kellon ympäri ja tämäkin päivä ollut täyden sosiaalinen. Kyllä, myös mulle tulee sosiaalinen yliannostus ja haluan piiloutua sängyn alle, lukita ovet ja ikkunat ja heittää puhelimen seinään. Siitäkin huolimatta että oon ihmisistä ja rakkaistani täydellisen riippuvainen, onhan ne mun elämän suola ja chili. Maku. Nyt kuitenkin nautin illasta Mary J. Bligen, Alicia Keysin, Vilkkumaan, Corinne Bailey Raen, Kristiina Wheelerin ja muiden naisten seurassa. Ne puhuu mulle puhumatta kuitenkaan, odottamatta vastausta.

"Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään"

Hmm. Viikonloppua.. Terassilla pomon kanssa, filosofiaa pikkubroidin kanssa, Anna Puuta, jokirantasiduja ja Täydellisiä naisia serkun kanssa, meksikolaista safkaa ja juoruilua luokkafrendien kanssa, viskinmyyntiä uuden tuttavuuden ja miljoonan humalaisen kera, marjapiirakkaa mutsin kanssa, legoilla leikkimistä serkun, serkun tyttären ja tätien kanssa mummilla. Ja sit niitä muita tekemisiä ja nähtyjä ihmisiä ja käytyjä keskusteluja. Ja niitä ihmisiä joita jäi näkemättä. Elämän täydeltä ihmisiä täynnä elämää. Ihmissuhteet on ihan sekopäisen kamalan ihania. Montako kertaa tääkin itsestäänselvyys on todettu...

"Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?"

Enpä muista koska oon viimeks ollu näin väsy. Ihan paska fiilis, sellanen nuhjuinen ja laimee, mitäänsanomaton. Ilmeisesti siis ihminen tarvitsee unta. Ja Rakkautta, vaatteet, ruokaa (Vilkkumaa), mut ne tarpeet on ihan tasapainossa. Pakko kai mennä nukkumaan, muuten seinät kaatuu päälle, tuun hullummaks ku jo valmiiks oon ja alan miettiä asioita joita ei pitäis.

"Valoa ja pimeää, ei siinä ole mitään luonnotonta
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään"

Laulukuoro Pieni Sydän (Dave Lindholm) ~ Pieni ja hento ote

Selvästikin oltu lomalla kun viime merkinnästä on jotain kolme viikkoa. Kuka nyt helteillä jaksaa koneella istua tai ylipäätänsä miettiä mitään..

Helsinki-Turku -akselilla tullut pärrättyä ihan huolella. Luotettavan (ja komian!) Helsingin oppaan avustuksella on nyt sitten nähty tuomiokirkot ja kaivarit ja kauppatorit ja espat ja nosturit ja mitäikinä. Kesäsiideri eduskuntatalon portailla helleyönä maistuu aikas nannalle. Helsingin kesäkatuja tallattu niin että ballerinoista putoo pohja ihan justiinsa (tosin se putoo kyllä siks että ne on budapestista ostetut, hyvin paskalaatuiset kengät mut mitä sitte -kävelty on ja paljon).

Kaikki on kesäsitä ja kesätätä. Pesen kohta vähän kesäpyykkiä ja käyn ostamassa kesäjuustoa. Loman myötä oon myös hankkinut kauniin ja muodokkaan kesämasun ja tyhjentänyt taitavasti kesätilin (jippii ja hiiohoi vaan).

Muuttaminen on ihan sairasta touhua (kun tässä nyt on autettu yhtä Helsingin hurjaa siirtämään olemuksensa Turkkuusee). En oo tajunnutkaan kaikkia niitä eri lihaksia joita sormista ja käsistä löytyy, ja jotka nyt vihaa maailmaa. Helle vielä lisäs muuttohauskuutta, etenkin kun mä hikoilen naamasta, en mistään kainaloista niinku normaalit ihmiset. Kanna siinä sitten laatikoita kun koko nassu kuolaa suolavettä. Hissin rikkoutuminen teki hommasta todella somaa. En kanna enää koskaan mitään mihinkään ikinä varmasti piste.

Plää plää, ottaen huomioon että loma jatkuu vielä pari päivää niin en jaksa edelleenkään ottaa aivoja narikasta (maksaako aivonarikka ja saako sieltä narikkalapun, voiko sen hävittää?). Omituinen ilmiö kun iho menee kananlihalle. Helleilmaston kääntyessä takas normaaliin on taas ihan uutta laittaa sukat tai farkut jalkaan, tai huomata että kun pitää partsin ovea auki ni ulkona on ilma viileempää ku sisällä. Viime viikkoina kun kaupungit on muuttuneet leivinuuneiks. Ihmekös tuo kun kivipinta lämpenee, sillä tavallahan ne pullatkin jossain Turun linnassa aikoinaan paistui (kiviuunissa siis. Tai jotain).

Whatever. Lauantaijeejee.

Yolanda Be Cool & DCUP - We no speak Americano
(aeeevan loistava jammailubiisi, hips! Nyt menee matot rullalle kun tanssivarpaat sutii ympäri kämppää)

Ai niin, otin ripsien pidennykset. Ihan hullun kätevää, aamulla ei tarvii ku avata silmät ni räps räps. Tosin tukka sojottaa edelleen piikkeinä ja sarvina joka suuntaan, eli edelleenkään ei voi kierähtää suoraan sängystä mihinkään PR -tehtäviin.

"Olen kasvanut kiinni maahan, lapsuuden maisemaan. Olen kasvanut kiinni poikaan, siihen yhteen ja oikeaan. Paikka se on tämäkin, pilvien alla, maan päällä. Mutta nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä"

Anna Puu - Nopeimmat junat

Meidän landella ei kai junia oo koskaan näkynytkään. Pakenin taas kaupungin kuumaa, keittolevymäistä betonia pellon reunaan. Aurajokeen on kumman virkistävä pulahtaa täällä yläjuoksulla, jasmiinitkin kukkii just nyt sen pienen jokavuotisen hetkensä. Kesäidylli. Mansikoita suoraan puskasta, nokkosperhosia multaisella polvella.

"Joskus yksi riittää, joskus viisi ei. Tällaisena päivänä kun yhdet aamuun vei kaduttaa niin vietävästi, mutta kun ei voi. Pää on lasinsirpaleina, kirkonkellot soi. Joo mä tiedän, tiedän et pitäis ryhdistäytyä. On pikkutunteihin niin helppo eksyä. Tanssijalat eivät kellosta piittaa, ne kuulee basson puhuvan"

Anna Puu - Onnen viipaleet

Vitsi että mä odotan viikonloppua. Ruissiviikonloppu, kesähulinaa, festarifiilistä. Menen sitten alueelle tai en, niin musaa, hyvää seuraa, pussiviinejä, kuperkeikkoja tai palanutta nenänpäätä ei mikään tuu estämään.

"Et koskaan arvaa kenet siinä näin; prinssini Uljas hän seisoi edessäin. Sadan vuoden unet hän suuteli pois niinkuin niitä vuosia ollutkaan ei ois. Nukuitko hyvin? kysyi hymyillen. Satayksi vuotta, ja liioittele en. Väsymyksen syitä hän ei kysellyt, minä sanoin; prinssi suutele mua nyt"

Anna Puu - Ruusunen

Kesä on luonut luvallisen illuusion siitä, että elämä on pehmeetä, kuumankosteeta hyvää oloa. Ja niin se välillä onkin, jos muistaa olla onnellinen.

Uuh lääh mikä ilma.. Jengi maksaa euroa toisensa jälkeen siitä et pääsee kauas Suomesta nauttimaan tällasesta mombasasta. Tietysti siinä on se yks tekijä minkä takia jossain vinkuintiassa tästä säästä nauttii enemmän ku täällä himasuomessa; vapaus.

Otappa tässä nyt sitten imuri käteen ja sen jälkeen zumbatizumzum. Hiki valuu vaikka istuis silmäluomia räpäyttämättä paikallaan. Eikä se toimistokaan niin ihana paikka ole ettenkö mieluummin makais levynä jossain rantsussa varpaat vedessä. No, sopii toivoa et lomapäivillekkin riittää aurinkoa (jos niitä nyt ylipäätäs pystyy pitämään).

Aurinkoa tarvitaan kyllä vielä tälle kesää, varsinkin kun fiksuna likkana tilasin Aasiasta asti mekkoja ja paitoja, ja Nelly.comista vähän myös. Öö... onko ihme jos ei oo varaa ruissilippuun? Voin istua nyt sitten suloisesti uusissa mekoissani kotona kun ei muuhunkaan ole varaa. Ihanaa olla näin älykäs. Sain jopa lahjakynän Virosta asti; "Päivi: Synnynnäinen johtaja, jolla on luovaa mielikuvitusta". Ennemminkin "Synnynnäinen huithapeli, jolla jumittaa pää ja pahasti" (kiitos silti siis lahjasta, se piristää mieltä).

Anyways, nyt on sitten rättejä mistä valita, tosin tää kesäinen hippo-olemus täytynee ensin hoitaa vähän sievemmäks. Viikonloppuna Hietsussa ja eilen Ruissalossa grillaantui kyllä liha jos jonkinlainen, kun ihmiset oli villiintyneet vetämään ne viis vuotta sitten päälle mahtuneet bikinit päälle (eipä ne omatkaan bikinit kyllä olleet missään nimessä vaarassa tippua päältä todellakaan). Aurinko tekee meistä kaikista ihanan huolettoman hulluja pikkunakkeja. Joistain keski-ikäisistä naisista vähän turhankin huolettomia, kun ei ne stringibikinit ihan OIKEASTI näytä enää samalta päällä ku kylmän sodan aikaan.

Tää kesä on kyllä ollut jo tähän asti värikäs, ihana, hassu, yllättävä, hauska ja kirpeenmakeensuolanen. Varsinkin kun en tältä kesältä mitään odottanut (tai ehkä just siitä syystä). Liialliset odotukset ja "sitten kun" -eläminen on muutenkin turhaa. Unelmia pitää olla, toiveita, mut harva tietää mistä edes haaveilee ennen kun sen yhtäkkiä, odottamatta, on saanut.

Mä esimerkiks haaveilen nyt chilisuklaajäätelöstä mut saankin pyykkivuoron.

PMMP - Synestesia

Minäpä join juuri kupillisen vahvaa kahvia kauluspaidassani toimistolla niinkuin aikuinen ihminen ainakin. Nyt olen siis viisas, tasapainoinen, vastuullinen ja looginen. Kaikki yhden kahvikupillisen myötä. En kyllä oo nyt ihan varma siitä oliko se kahvi vahvaa vai ei, kun ei ole hirveän montaa kuppia vertailukohteena. Renton mokkalattea ei lasketa, eikä niitä muutamia hassuja kupillisia joita elämäni aikana oon sosiaalisissa pakkotilanteissa hörpännyt. Mutta oon vakaasti sitä mieltä, että se oli vahvaa. Laihan kahvin juominen ei kuulosta askeleelta aikuisuuteen.

Erilaiset ikään ja olemiseen liitettävät rituaalit on jokseenkin mielenkiintosia. Lapsenomaisuus ja aikuisuus määritellään osittain täysin epäolennaisten pienten tekemisten kautta. Se oleminen ja tekeminen, mikä mihinkin ikään hyväksyttävästi liitetään on kulttuurisidonnaista ja syntyy ihan meidän omissa päissämme, paljolti kasvatuksen ja ympäristön myötä. On tiettyjä biologisia ja fyysisiä juttuja, jotka määrittää lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta (vanhuuteen en vielä siirry, bloggaan siitä sit joskus 50 vuoden päästä). Mut miks mä olen 'lapsenomainen' jos isken saparot päähän ja meen hyppimään pomppulinnaan? Miten se tekee musta vähemmän aikuisen? Käytännössähän mulla on vaan yhdenlainen kampaus ja hypin kumipatjalla.

Yks mitä oon monesti kelannut on meidän suomalaisten tarve päästä takas lapsiksi. Suomalainen mentaliteetti on melko vaativa, töitä töitä töitä, kouluja kouluja kouluja, ei mitään siestaa tai taiteilua. Sisulla perkele ja niin edelleen. Niin sitten vastapainoks tää pimeen maan pimee kansa juo. "Nautiskelee" alkoholia tavoitteenaan olla taas lapsi. Ei tietenkään aina, eikä kaikkien kohdalla. Mut monesti baariduunia tehdessä sitä mietti et on tääkin yks lastentarha. Kiellät, komennat, pyydät, käsket. Katsot kun aikuiset ihmiset leikkii. K-18 playground.

Mä en ole yhtään aikuisempi kahvikupin myötä. Enkä yhtään sen enempää lapsi hypätessäni riemusta nauraen keinusta (tosin fyysiset rajat tässä määrittää ikää, kymmenen vuotta sitten luut vielä jousti, nyt napsahtais varmaan jotain poikki). Ikä on numero. Pukeutuminen, teot, tavat, rituaalit kulttuurisidonnaisia. Se on se mieli mikä määrittelee, ajatukset. Ja siihen jos syventyisin niin menis koko päivä, mut töitäkin pitäis tehdä. Sehän kuuluu siihen aikuisuuteen. Ei enää pelkkää leikkiä. Eipä sillä ettenkö sitäki edelleen tekis. Enkä ikinä lopeta.

PMMP - Lapsuus loppui

Tänään tämän suoritan
saan taas uuden ohjelman
Ylle paljon painavaa
raskaat saappaat jalkaan laitetaan

Huonommin jo paranee
nyt jos polven kolhaisee
Kirkkaat hauskat vaihdetaan
laastariin valkoisenruskeaan

Ja miten kävikään
että lapsuus, se vain loppui
Se mihin häviää
minkä hetken jälkeen hukkui

Kun ainoastaan ajatellaan
voiko ukkosella uidakaan
Ja sitten ollaan huolissaan
mistä kuollut hiiri haudan saa

Tällaiseksi luullut en
arkipäivää aikuisen
Peilin pelle vanhenee
varpaita hirvittää sirpaleet

Ja miten kävikään
että nuoruus, se vain loppui
Se mihin menikään
minkä huolen alle taipui

Kun ylipäätään ajatellaan
aina kahta poikaa kerrallaan
Aamulla ensimmäisen kaa
toisen kanssa ollaan illalla

Aika pakenee (niin monta on aukeavaa)
Päivä lyhenee (ovea houkuttavaa)
Päivä pitenee (ja sitten toista muistuttaa)
Aika matelee (päivä päivää seuraa)

Valo vähenee, ilta on

Vaikka on tähtiä tuhansittain
(vaikka on tähtiä tuhansittain)
minulle on niistä yksi vain
Se mihin kerrot minun menneen
vihonviimeisen laulun kun teen

GGGRRRRRAAAAAAUUUUUHHHH!! Virallinen 'haistakaa kaikki vaikka paska' -fiilis.

Ei voi syödäkkään kun on tää olemus taas niin vallattoman tuhti.

VOI HELVETINHELVETINHELVETTI KRÄÄÄÄÄÄH, mitä saa hajottaa?? Ei auttanu edes siivoominen ja rokitus. Onneks edes ilta-aurinko lopetti typerän paistamisensa ni voin valehdella itselleni et ei ne ikkunat oikeesti oo niin paskaset ku miltä näyttää.

Joo plää plää, tiskaan.

Mikä siinäki sit on, että jos jotain YRITTÄÄ niin varmasti menee perseelleen. Tai siis... ei KAIKKI maailman asiat. Nyt puhutaan itsekurista (mulla ei sitä ole sitten yhtään). On kaikenmaailman karkki-, rööki-, suola-, juoma-, hymy- (erit. bussikuskit) sun muita sukkahousulakkoja. Aina kun yrittää tehdä jonkun pyhän päätöksen, että tällä viikolla en VARMASTI syö yhtään suklaata ni koko siunatun päivän ajattelee vaan fazerin bluuta. Röökilakkoa nyt on turha edes mainita.

Mulla on karjalanpiirakkaongelma. Tiukan budjetoinnin alaisena en mene duunista lounaalle, vaan otan mukaan karjalanpiirakkaa ja omenoita. Ihan hyvä idea, noin niinku teoriassa. Mut mitäs pirua mä nyt sitten teen kun kuolaan likipitäen näppikselle ajatellessani Cafe Manuelan kanaleipää?? Ja kun tiedän etten kotiin pääse vielä moneen tuntiin. Voi paska. Paskan paskan paska. Kaikkein järkevintä olis ollut päivällä mennä vetämään joku 8 euron lounasmättö, jonka voimin jaksaa varmasti koko päivän, sen sijaan et kärvistelen typerien reppuruokieni kanssa ja ostan KUITENKI sen viiden euron kanaleivän (josta ei edes tuu täyteen vaan lähinnä kiukkuseks).

Kaikki lakot on ihan suksesta. Kanaleipä, here I come! Syön ja teen mitä huvittaa. Hitonko väliä, elämä on lyhyt (vähän niinkuin nälkäisen naisen pinnakin).

Iso mehu 4,20e, ei ZIISUS. Teki muuten mieli sanoa että kaada pois ja anna siideri, se maksaa varmaan saman verran. Oon järkyttynyt. Onks toi tehty jostain pyhistä omenoista, mitä? Sokeet nunnat puristanu käsin joka pisaran? WHAT?

Hintoja lukuunottamatta Helsinki on kyllä ihan kiehtova, autolla en tosin tänne tule ikinä. Nää tiet menee ihan mihin sattuu! Hyvä ettei kävellessä mee pää pyörälle. Oon sen verran simppeli likka, että Turun ruutukaava sopii mulle vallan mainiosti.

Vaikuttaako asuinkaupunki siihen minkälainen on? Pitääkö kaikki legendat turkulaisista, tamperelaisista, nakkilalaisista, porilaisista (oho, tuli snägärinälkä..) pääkaupunkiseudun asukeista paikkansa? Vaikuttaako silloin jos ei oo paljasjalkanen? Jos mä olisin muuttanu landelta Turun sijasta vaikka Jyskylään ni olisinko nyt jotenki erilainen? No, kokemukset olis varmasti niin erilaisia et se tietty vaikuttais. Mut ajatellaan teoriassa, että kokemukset, ihmiset ja tilanteet olis olleet samat viimeisen viiden vuoden aikana, ainoostaan asuinkaupunki eri. Olisinko minä minä?

No joo. Jos jois tän pyhän mehun eikä miettis niin kauheesti. En ikinä pääse yli tästä hinnasta. Kuuluuko mun analysoida tätä niinku viiniä? Tamminen, savuinen, nahkainen? Joo ei. Teollisen omenainen ja liian makea, lievästi oksettava.

Tää oli muuten hyvä ostos.