IRC-Galleria

Olis muuten loistavaa jos vois sulkea alitajunnan ja NUKKUA. Mut kun ei niin ei. Jumita sitten tässä kun et muuta voi. Freakin' fantastic..

Onneks tiistaina lennän hetkeks hittoon täältä.

Craig Davidin vanhaa; Walking away

"well I don't wanna live a lie..", jos joku on varma niin se on varma että kuvitelmat on jäänyt kauas taakse.

Pakkopaitaa vailla, olo flunssan myötä ihan sekopäinen. Molemmissa silmissä elohiiri, onpas muuten tosi terveen näköstä menoa kun vilkuttelen silmiä vastaantulijoille. Pää ihan tukossa, joku jättäny nenähanan auki ja olo vaaleenpunakirjava ja lievän lämpönen.

Onko pakko jos on näin vammanen olo, ONKO? On perkele. Tän lyhyen jumitushetken jälkeen toimistolle, ASP -laskut ei odota sitä et mä oon freesimmässä kunnossa. Huoh..

Kevät tuonu taas mukanaan motivaation puutteen KAIKKEA kohtaan, enkä ilmeisesti oo ainut. Tuntuu ettei mikään kiinnosta. Siis ei MIKÄÄN. Ei jaksais puhua, ei ajatella, ei tehdä, ei mitään. Jotta en kadota järkeäni ni laitan kyllä osan tästä olosta flunssan piikkiin.

Mut mikä siinä on et keväällä ei oikein enää jaksais vääntää kouluhommia tai keskittyä duuneihin? Mitä sitä sit haluis tehdä? Kun ei vielä oo kuitenkaan se kukkamekkoaika, et vois painella pitkin jokirantoja filetsolla ja istahtaa piknikille. Eiks nyt vois vaan yrittää löytää jostain sen powerin että jaksais vielä tän huhtikuun sykkiä ja sit kääntää kasvot aurinkoon ja kirmailla ihan rauhassa?

Ku ei tässä nyt pidä jaksaa ku kolme viikkoa ni poksautellaan vappu/kevätkuohareita ja siitäki ajasta viikon oon Budapestissa.

Eli läpälässynlää ja loppuu valitus. Typerä flunssa saa koko pään tuntumaan märältä lapaselta. Meen vaihtaa piilarit jos tää naurettava nykiminen silmissä loppuis ja vedän pari appelsiinia niiskutukseen.

Mission accomplished; kadonnut motivaatio löytyi kun vähän jaksoi kaivaa pintaa syvemmälle.

Ai niin, kevään ensimmäinen kärpänen kuolee kohta jos se ei lopeta tota sekopäistä jokasuuntaan pärräämistä.

Vanhoista valokuva-albumeista on melko luonnollista siirtyä vanhoihin päiväkirjoihin (niihin oikeisiin, ei mihinkään blogimerkintöihin).

"Onko rakkaudessa tilaa myös haavoittamiselle? Sillä minä tahdon rakastaa, mutten usko sellaiseen rakkauteen missä ei ole tilaa vapaalle rakkaudelle, vapaudelle. Missä ei ole tilaa olla se mikä on, vaikka se tuottaisikin tuskaa. Onko rakkaudessa tilaa minullekin?"

Lainattu 8.2.2002 kirjasta "Aika on" ja raapustettu päiväkirjaan.

Ja mä olen ollut silloin siis muutaman viikon vajaa 17 -vuotias. Miks mä olen a) lukenut tollasta kirjaa, b) ajatellut tän kaltasia asioita ja c) kokenut ne asiat niin tärkeeks, että oon kirjottanut ne muistiin? Jo silloin? 8 vuotta sitten?

Koska samasta kirjasta ja sen jälkeen päiväkirjasta löytyy myös tämä:

"Joskus haluaisin siivota elämäni. Tekisin oikein suursiivouksen. Heittäisin pois kaiken vaikean, hankalan, häiritsevän, turhat ihmiset, ikävät tapahtumat, aikaani vievät velvollisuudet. Heittäisin pois kaiken minua loukanneen, kaikki haavat ja murheet ja kyyneleet. Jättäisin syrjään ihmiset joita en tarvitse, ikävät muistot jotka vaivaavat mieltä, tosiasiat joiden haluaisin olevan toisin.

Siivoaisin sen kaiken tuulen vietäväksi. Jättäisin itselleni vain parhaan, miellyttävän, rakkaan ja silloinkos olisinkin onnellinen! Mutta tiedän, että niin ei ole. Minulta puuttuu kärsivällisyyttä jokaisen ikävän, rasittavan asian kohdalla muistaa; juuri tämä on osa elämääni. Jokaisen raskaan muiston kohdalla ymmärtää, että kaikki minkä olen elänyt on osa minua nyt. Ilman tätä en olisi se mitä olen".

Sanotaanko, että vaikka 8 vuoteen mahtuu aika monta läpikäytyä tunnetta, ehkä miljoona kokemusta, tapahtumaa, tilannetta, ajatusta, oloa, niin mun 16 -vuotias itseni mietti samoja asioita kun mä nyt.

Vähän eri näkökulmasta, mut kuitenkin.
Huhhuh.

Jokainen ihminen muuttuu matkan varrella. Mut miten paljon pysyy samana? Ja mikä meissä muuttuu eniten? Käyttäytyminenkö? Ajattelutapa? Varmasti.

Mut entä luonne ja persoona?

"Enkö enää ookkaan ihanin, niinkuin silloin huokailit aiemmin, vaihdan sängyn uuteen tidittii..". Syntikka soi radio Melodialla, aivan hirveetä ysärishittiä mut sopii kyllä tähän kuvioon. Istun maailman rumin fleece päällä landelan keittiössä nenä vuotaen ja masu täynnä mutsin porkkanalaatikkoa ja persikkapiirakkaa. Pikkuveli soittaa vintissä täysillä rokkia tai hakkaa ehkä nyrkkeilysäkkiä, aina ei voi tietää kummasta on kyse. 2 senttiä vajaa kaksmetrinen iskä painelee pihalla Valmet -haalari päällä ja kaks pipoa päällekkäin päässä. Rairuohoa ja pörröisiä, osin silmättömiä tipuja on joka pöytä ja ikkunanlauta puolillaan.

Ja mulla on flunssa. Ei sellanen tappava, täysräkäinen ja huumaavan kuumeinen, vaan lähinnä niiskutuksen ja aivastusten sävyttämä höhlä olo. Ajatus ei toimi. Onneks huomenna on vielä vapaata. Fiksu veto sairastelun, fysiikan, mielenterveyden ja pankkitilin kannalta piiloutua tänne maaseudun helmaan. Eipähän oo mitään sufotus -houkutuksia tai muita lähettyvillä. Naapurin kana-Pertti on ainut sinkkumies, jonka näissä nurkissa saattaa tavata. Enkä oo täysin vakuuttunut siitä josko haluan isäni ikäisen kanalan omistajan emännäks.

"el viva espanja... kaipuu rauhaa anna ei". Yks noista koristetipuista tuijottaa mua todella häiriintyneesti.

Jospas heittäis pyykit koneeseen ja menis penkomaan vanhat valokuva-albumit esille ihan fiilistelymielessä.

Jospas ensin vaihtais radiokanavaa, ennen ku tulee pakottava tarve vetää kukkamekko päälle, paplarit päähän ja suunnata tanssilavoille ku Koivuniemi tangottaa. "Sun silmäs, yötä tummemmat". No ohhoh.

Kevään ensimmäisen kurkiauran bongasin hetki sitten.
Kyllä maalla on sitten ah niin idyllistä.

---

Ei ne muuten ollu kurkia vaan joutsenia, tajusin just. No mitä väliä, oonko muka joku lintubongari mitä, en ole.

"Huhtikuu on koirien hampaidenhoitokuukausi, minä olen Rontti". Siinä on taas oikein mainosten aatelia. Kyseisessä pätkässä esiintynyttä bernhardia varmaan vähän otti päähän, että ihmiset tekee siitä noin tyhmän.

Ihmiset on välillä vähän yksinkertasia. Mäkin oon jo useemman kerran lähtenyt googlettamaan erinäisiä asioita ja kirjoittanut hakusanaks "google". Viksu likka.

Stepfordin naiset kolmoselta, pimeenhauska robottileffa. Ja sit nukkuu (kun oon niin kovin rasittunut tästä sohvankulutuspäivästä?).

Miten täydellisen virallinen sohvaperunapäivä. Seinähulluus iskee ihan just. Mut kaipa joskus on oltava ihan vaan paikallaan eikä viipottaa niin jumalattomasti joka suuntaan koko ajan.
Voisin vieriä huoneesta toiseen, vichyn, porkkanoiden, appelsiinien, subin, parin viinilasillisen, maidon ja panadol hottien jälkeen oon ku pullataikina. Possu. Syöttöpossu.

Keskiviikkona oli karkkipäivä Amarillossa, Ukkivainaa yllätti kyllä todella positiivisesti! Torstaina thaisapuskaa ja fiilistelyä, eilen synttäreillä todella äkäistä boolia ja hauskaa seuraa. Voitaneen viime päivien jälkeen kuitenkin täydellä varmuudella todeta, että kuka ikinä sanoi että NAISET on monimutkaisia oli todella pihalla. Putkiaivot? Eipä siltä kyllä tunnu, tai sitten joillain yksilöillä on vaan putket pahasti mutkalla. Ihmiset on niin outoja, tai sitten mä olen outo, tai sitten kaikki on muuten vaan outoa tai ehkä mietin liikaa.

Äh, sama se. Hauskoja ja hölmöjä hetkiä taas takana tiukan duunikoulualkuviikon jälkeen.

Frendien ykköskausi ja viiniräpylöitä, mikäs tässä on ollessa :) lepopäivä, kerrankin. Onneks tällasia päiviä ei kuitenkaan oo montaa (lauseen monessa merkityksessä).

---

Heh, olipa piristävää nähdä ihan eläviä ihmisiä (Siwan myyjän lisäks) kun lumipallo osui ikkunaan ja syöksyin vaaleanpunaisessa seksintappaja-muumitakissani parvekkeelle, jonka alta löytyi hymyileviä kivoja frendejä :D <3

Sohva ei siirry ajatuksenvoimalla, tahdonvoimalla eikä ainakaan yksin tän naisen voimin. Tähän siis niitä miehiä tarvitaan, selvishän sekin. Kovasti yritin pyllyllä ottaa ikkunasta vauhtia ja potkutella joka suuntaan mut meinas hajota sohva, nainen ja ikkuna. Eli nyt siis edelleen sohva keskellä olohuonetta. Hyllyt sentään paikoillaan (marilynin siirsin IHAN ITSE, vaikka se painaa tuhat kiloa ja varpaisiin vähän sattui).

Eipä kyllä muutenkaan vaikuta ihan siltä että ylihuomenna on bileet. Tähän suloiseen sekamelskaan ei uskalla päästää ihmisiä. Eläimiä ehkä, pölykoirien seuraks. Siivoon sit.. huomenna tai joskus. Miten täällä onkin näin pirusti tavaraa..

Antennijohdon kiinnitin kuin ammattilainen, vähän se on tosin vimpulassa ja vasaran pää irtos pari kertaa mut eipähän pyöri enää jaloissa.

Lisäks päivään mahtui asun pohtimista ja sovittelua, jonka jälkeen näytin ihan alan ammattilaiselta. Halvalta sellaiselta. Stay upit meni rikki, sukkanauhat meni solmuun ja kokonaisuus näytti niin homssulta että en ehkä halua julkisesti näyttäytyä niissä vetimissä. Paitsi tietty jos päätän vaihtaa alaa.

Leipätikut on ihan uus tuttavuus. Eilen leivoin ihan perus sämpylätaikinameiningillä tikkuja valkosipulilla ja tuoreella korianterilla. Niistä tuli vähän paksuja mut ihan hyviä ja oikein pariisilaisia Punaisen Myllyn teeman mukaisesti. Äsken tein ruispaahdosta pikkutikkuja pannulla oreganon, chilin ja suolasokerin kanssa. Saa nähdä tekeekö mun kokeilut kauppansa.

Tarjoiltavissa taitaa nopeet syödä hitaat, mut ne nopeet syökin sitten niin montaa sorttia että saa nähdä mahdutaanko korsetteihimme.. (mä en kyllä mahdu nytkään, sen verran tullu kiloja taas). Mutsi tekee mokkapaloja ja pitsaa, Anna jumalaista kakkua, mä tonnikalapiirakkaa ja noita tikkuja. Lisäks suklaakeksejä, karkkia, sipsejä, dipattavia, juustoja, oliiveja, kermavaahtoa ja hedelmiä. Ainakin siis jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja budjetti kestää. Booli luonnollisesti punaista, mausteista ja vahvaa, tehdäkseen meistä kaikista oi niin syntisiä.

Päivän ihana piristys oli ihana synttärikortti ihanalta ihmiseltä, täydellisen ihana yllätys :) ihanaa ihanaa. Ei kun oikeesti, oli mahtavaa tulla kotiin toimistolta, potkia luukusta tipahtaneita mainoksia eteisen matolla, luulla valkoista kuorenkulmaa laskuks ja huomata, että se onkin synttärikortti ihmiseltä jonka en olis odottanut mua muistavan :)

Huomenna 25 mittarissa, huh huh. Juhlin sitä sitten human resource managementin luennolla, wuptiduu!

Kun tekee vierekkäin mehua ja nuudeleita, niin ne nuudelit kannattaa heittää sinne kattilaan kiehuvaan veteen, ei siis kannuun mehutiivisteen joukkoon. Ne EI kypsy siellä, maustuvat kylläkin.

Toiseksi, kun tilaa netistä karvasaappaat helmikuussa (ja ne on pakko saada vaikka ollaan jo menossa kevättä kohti) ja ne saapuu tässä vaiheessa maaliskuuta, niin ne kannattaisi lähettää takaisin. Etenkin kun tili on miinuksella ja muutaman päivän päästä pitäis juottaa 30 ihmistä humalaan. Ongelmana on, että mä haluan ne popot.

Lisäksi oli mieltäylentävää huomata, että pyykkituvan pesukone on rikki. Kuivain kyllä toimii! Kätevää.

Miten tän saa loppumaan, miten pysäyttää kelaaminen, muistot, ajatukset, kaikki tää levottomuus, ärsyyntyneisyys, viha, kipuilu.

Jatkuvasti ajatukset palaa vuoden päähän. Missä olin silloin, missä nyt. Päivi, 24,99 vuotta. Kahden päivän päästä 25. Miten paljon muuttui taas vuodessa? Miten erilaista oli, miten erilainen mä olin, Päivi 23,99 vuotta..

Miten kukaan voi ikinä suunnitella mitään? Se on niin turhaa. Miks suunnitella, asiat menee kuitenkin ihan just miten menee, eikä kaikki riipu itsestä vaikka paljon riippuukin. Mut jos itse ensin suunnittelee, sitten muut vaikuttaa niihin suunnitelmiin sillä tavalla, että on itse myöskin pakko muuttaa niitä suunnitelmia, niin voiko silloin syyttää levottomuudesta a) itseään, b) muita vai c) ylipäätänsä elämää ja sen sekopäisyyttä? Ja täytyykö syyttää, kiittää, vai mitä?

On ihan helvetin kamalaa kyseenalaistaa kaikki. Kun ajatukset palaa koko ajan taaksepäin, ja olo on kummallinen. Levoton. Kun kysyy itseltään, että onko elämä parempaa nyt kuin silloin ja jos on tai ei niin miks. Teinkö oikeita valintoja? Entä jos en tehnytkään? Ja mitä valintoja pitäis tulevana vuotena tehdä, ettei taas kaikki menis uusiks. Onhan se joo rikasta ja värikästä ja vaikka mitä, että koko ajan tapahtuu, muuttuu, on elämänmakuista elämää, tunnetta ja tekemistä.

Mut sekoaa siihen saatana kuka tahansa jossain kohtaa.

Lahjoitetaan aivot, loppuunkulutetut mutta silti käyttämättömät.

Kai tää on vaan taas joku hajoiluviikko oikein virallisesti ja kohta olo tasottuu, kevät tulee, lumi suli, puli puli ja niin edelleen.

Tää litsläts -fiilis sopii hyvin tähän keliin.