IRC-Galleria

PurutreeneissäSunnuntai 28.09.2008 01:01

Hehe, Jykä pääsikin tänään ekaa kertaa purureeneihin. Eihän se nyt mikään tykki ollut, eikä edes hyväkään ;D Alku oli aivan h-moilasena oleilua, mikä maa mikä valuutta. Nuuskutteli maita, ja teki vaikkasun mitä sijaistoimintoja. Ja sitten vielä kavereita kentän laidalla olisi kiva ollut käydä moikkaamassa sillä välin kun maalimies hillui ympäriinsä päästellen ihme ääniä ja heilutellen aina ties mitä nenän edessä. Minuu rehellisesti sanottuna nauratti. Tiedossahan on että saalista saisi olla reippaasti enempi Jykässä, kun jo mulla on ollu vaikeuksia saada sitä leikkimään. Sitten tuli mörköhaukkua jos maalimies oli epäilyttävä. Itse sitten autoin alkuun, eli leikitin tyynyllä ja nopeesti vaihto maalimiehelle, siinä sitten puri, irrotuksen jälkeen jopa hieman tavoitteli tyynyä, mutta kun hoksasi että tuon eteen pitäisi jotain tehdä, mielenkiinto lakkasi heti. Rauhavaihe on erinomainen, se on hyvä, mutta niinkuin sanonta kuuluu, pitäisi olla niin v*tusti viettiä ;D

Käydään me silloin tällöin leikittämässä Jykää, mutta katsotaan sitten pääasiassa onko lajin pariin kunhan vähän poeka kasvaa :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.