IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Erikoisjälkikokeessa KerimäelläSunnuntai 13.09.2009 19:45

Ei tullut tulosta tänäänkään, mutta kokemusta rikkaampana eteenpäin.

Eli Rian elämän ja miun kans eka EJ-koe takanapäin.
Jännitys oli kaamea, kun neljä tuntia ensin kisapaikalla odotin omaa vuoroani tulevaksi, polvet tutisi kuin aikanaan ekassa kokeessani. Klo 11.00 alkoi meidän suoritusvuoro.

Paalulta lähtö oli mielestäni hyvä, ja Ria eteni suoraan ja määrätietoisesti. Koko jäljestäminen oli odotettua parempaa, ja olin tosi tyytyväinen, MUTTA ne perkuleen ESINEET!!! Luultavimmin ensimmäisen esineen ylitti, toisen kohdalle tullessa Ria kattoi minua ja yritin ilmeelläni tulkita koiralle että maahan prkl. No ei, koira ottaa esineen iloisesti suuhun ja tuo mulle. Jäljestys jatkuu, tullaan kolmannelle esineelle, Ria ei edes vilkaise minua vaan ottaa esineen määrätietoisesti suuhun ja tuo mulle. Taas tuimaa ilmettä koiraan että mitä hittoa sinä teet.. Viimeiselle esineelle saavuttaessa koiraa pitää pientä omaa kivaa ja alkaa leikkiä esineellä.. Lopulta tuo sen mulle. Eli kolme esinettä neljästä nosti, mutta kaikki hylättiin kun olin tietenkin ilmoittanut ennen suoritusta tuomarille että koira ilmaisee esineet.

Tuomari tykkäsi koiran jälkityöskentelystä, kulmissa epätarkkuutta, mutta koira suoriutui kaikista täysin itsenäisesti.

Loppupisteitä kertyi 65p. Kyllä harmitti ne vaivaiset 5 pistettä tulokseen. Mutta kokemusta rikkaampana kotiin ja nytpähän tiedetään koulutustasostakin varmuudella jotain.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.