IRC-Galleria

Peltojälkeä RialleKeskiviikko 29.10.2008 19:54

reilu 600 askelta, kulmia 6, esineitä 5.
Tänään kekityttiin kulmien tarkkaan ajoon, tein kulmat helpoiksi ottaen tuulen huomioon, ja tallasin hieman voimakkaammin. Yhdessä kulmassa meni oman mittansa yli, mutta muutoin kulmat oikein tarkkana. Kahdelta esineeltä ei tullut palkkaa ollenkaan, ja hyvin ilmaisi kaikki siitä huolimatta :)

Rian treeniäTiistai 28.10.2008 22:54

Eilen illalla vielä piipahdettiin puruissa, tänään ekaa kertaa maneesissa. Alku oli vähän nihkeä, Ria ei oikein yhdistänyt hommaa kun maalimies ei alkanutkaan heti hillumaan :) Mutta sitten kun käyntiin päästiin, alkoi luistamaan ihan hyvin. Omat ongelmansahan siinä on, mutta tänään sain ihan hyvää vinkkiä kaverilta, eikun shoppailemaan. Kotiläksyksi hihan keskelle puruharjoituksia. En mie vaan itte osaa sen hihan kanssa heilua ;D Jonkun olisi pitänyt olla kuvaamassa moiset yritykset ;D

Tänään tokoa, nyt alkaa kisaliikkeet olemaan ihan mallillaan, pientä viilausta vailla enää, ja ryhmäpäikallamakuuta pitäisi päästä tiuhempaan treenaamaan.

Peltojälkeä JykälleMaanantai 27.10.2008 15:50

Tallasin 520 askelta, eli pisin tähän asti Jykälle ikinä. 5 esinettä, 4 kulmaa, 6-10 askeleen tyhjiä pätkiä useita. Pelto oli todella märkä, ja Jykää selkeästi ällötti, mutta ajoi jälkeä huomattavasti tarkemmin ja rauhallisemmin. Koko matka löysällä liinalla. Esineet ilmaisi selkeästi pysähtymällä, mutta maahanmeno märässä maassa oli hidasta ja ankeaa. Eka kulma meni vähän niin ja näin, mutta loput todella tarkasti :)

TottistaSunnuntai 26.10.2008 20:45

Rialle toko juttuja, yllätys. Luoksetulon pysäytys alkaa sujumaan, pysäytän sen pelkällä käsimerkillä kuin pallon heittäessäni, toimii :) Kaukokäskyt jo oikein hyvät. Hyppy toimii. Jäävät liikkeetkin oikein hyvät, seisomisessa ei juurikaan enää käänny miun perään. Nouto samanmoinen kuin ennenkin, voisi olla ripeämpi. Mitähän muita liikkeitä sitä olikaan :D Pitäisi kai sääntöjä käydä lueskelemassa.

Jykälle patukalla laikkimistä miun kanssa, ja patukan kanssa seuraamista, ihan ok. Jykä pääsi myös kaven kanssa leikkimään puruleikkejä, ja sehän alkaa jopa jo ymmärtämään jotain. Hyvin pienesti saalistaa, mutta pääasiassa vain tavoittelee ja kurkottaa patukan perään. Pystyy jo puremaan patukkaan ja vastustamaan maalimiestä :) Jospa se vielä siitä.
Lopuksi vielä nakkitottista, jääviä ja seuraamista ja luoksetuloa.

Peltojälkeä RialleLauantai 25.10.2008 23:11

Kaveri tallasi Rialle hitusen vajaa 1000 askeleen jäljen. Tunnin vanha. Paalulla ei namitusta, ja nameja muutenkin vain siellä täällä jokunen. Kulmia neljä, esineitä kuusi. Kakkos esine oli Rialle kysymysmerkki, jäi seisomaan ja katsoi minua. Kaikki muut esineet ilmaisi itsenäisesti ilman käskyä :) Kulmissa pientä epätarkkuutta, seuraava jälki saisi olla sitten taas todella kulmikas. Voi olla että kova tuulikin vaikutti, mutta treeniäkin kyllä kaipaa. Pitkää liinaa myös harjoiteltiin, pääasiassa ajoin koko jäljen puolella liinalla, eli 5m, esineiltä ja kulmista lähdöillä lähetin 10m, ja pikkuhiljaa hiilauduin lähemmäksi. Hyvin pysyy jäljellä pitkälläkin liinalla. Työskentely todella hienoa ja tarkkaa :) Rakas mussukka :)

Autopelleilyä jälleenPerjantai 24.10.2008 00:23

Lähdin kouluun aamupäivästä, auto simahti puoleen matkaan, starttasi vaan ei käynnistynyt. Soitin kaverille, joka tulikin vajaan tunnin päästä hinaamaan fiestaa.. Josko huomenna saisi korjaajalle.

Ei tarvinnut sitten lähteä treenaamaan tai koiria juoksuttamaan..

Peltojälkeä RialleKeskiviikko 22.10.2008 23:38

Tallasin 720 askeleen jäljen, 8 kulmaa, 7 esinettä, vanhetutin reilun tunnin.
Tänään oli vain paalulla nami, sitten namitonta ja loppu meni nami siellä toinen täällä.

Todella hyvin Ria lähti ajamaan, mutta kun kiersin peltoa ympäri tallatessa, eka suora sattui vastatuuleen. Esineen ilmaisun aloitti jo 5m ennen esinettä. Kaksi esinettä meni pelleilyksi, muut täydellisiä, itsenäisiä ilmaisuja. Kahdella esineellä meni maahan ja otti suuhun, toisella jopa yritti leikkiä esineellä. Pääasiassa ajoin jäljen 6m liinassa, välillä kävin 10m saakka. Tästä johtuen esine pelleilyihin en saanut heti puututtua, viimoinen suora lyhyellä liinalla, jottei vaan pöllöile lopussa. Todella hienosti meni kuitenkin pääasiassa jälki. Ens kerralla pitäisi saada jo vieraan tallaama jälki.

Tottista, hakua, jälkeäMaanantai 20.10.2008 21:58

Eilen tottista Rialle ja Jykälle. Kentällä oli kisat meneillään, joten treenattiin eri paikassa. Ei juuri mitään uutta, Rian kanssa toko liikkeitä treenattiin ja Jykän kanssa yritettiin leikkiä patukalla, nihkeää on. Saalistaa nyt jo hyvin, mutta kun voittaa, tippuu se suusta ja hajujen tai namien perään... Seuraaminen ihan kivalla mallilla ja maahanmeno myös, istuminen jälleen tökkii.

Hakutreeneissä Jykän ja Tessan kanssa. Jykälle neljä ukkoa, kaksi lähti yhtaikaas keskilinjalta. Eka ukko takarajalla ja hyvin Jykä posotti. Toinen ukko haamu alueen takarajalta, ja löytyi sekin. Ja kaksi taas lähti yhtaikaa ja samalla tavalla nekin. Oikein hienosti irtoaa jo.

Tessaa ohjasin tänään poikkeuksellisesti itse, kun ohjaajalle tuli este treeneihin. Kolme ukkoa, suorat pistot päätavoitteena, ja todella hienosti ja suoraan menikin kaikille. Ilmaisut ym kunnossa.

Tänään jäljellä Rian ja Jykän kanssa.
Rian jälki 670 askelta, 5 kulmaa, 6 esinettä. Nameja oli siellä täällä ihan ykköskappalein, ja mikä uutta, paalulta oli tyhjää jonkin matkaa, eikä siinä ollut mitään ongelmia :D Jäljesti todella hienosti ja vietikkäästi. Ainut että kun päästän 10m päähän itsestäni, tarkkuus vielä ihan hitusen kärsii. Harjoitusta vain. Kulmat todella tarkkaa työtä. Ja mikä parasta, kaikkien esineiden ilmaisut toimi mahtavasti!!

Jykällä vain reilu 200 askelta, kolme esinettä ja kaksi kulmaa. Jäljestäminen oikein hyvä. Eka kulma meni överiksi kun itsekin hävitin sen.. Mutta löytyi viimein. Esineet ihan ok, voisi mennä halukkaammin maahan.

Hienot treenit kaiken kaikkiaan :)

Eki rottis, hyvää matkaaLauantai 18.10.2008 00:16

Eki rottanen nukkui pois tänään.
Siinä se köllötti kummallisessa asennossa häkin pohjalla kun kaverit Upi ja Raipe kärkkyi huomiota ja herkkuja. Kaverit sai herkkuja sillä välin kun korjasin Ekin pois. Laitoin teepussi -pahvilaatikkoon. Huomenna pitää käydä kaivamassa pieni hauta pienelle Ekille.

PeltojälkeäTorstai 16.10.2008 17:06

Ria:
Neljä suoraa, kolme kulmaa, viisi esinettä. Namia todella vähän siellä täällä, ei mitään selkeitä pätsiä niinkuin ennen. Esineilmaisut todellahyvin, jopa "riskiesine" ilmaistiin, tosin vähän epäröiden. Muut esineet oli helppoja, tyyliin hanskoja ym, toisksi viimeinen 7cm pätkä nahkatalutinta :)

Jykä:
Kolme suoraa, kaksi kulmaa, viisi esinettä, kaksi purkin kera. Purkilliset ilmaisi itsenäisesti maahanmenemällä, ilman purkkia olevat käskyn kautta. Ei se Jykä kovinkaan sieltä jäljeltä syö, mutta hyvin jäljestää kuitenkin. Eka kulma oli hukka, avustin hieman. Toinen kulma meni kuin vanhalta tekijältä.

Illemmalla vielä Rian kanssa puruihin. Tänään meni oikein hienosti, olin suuresti yllättynyt. Ria saalisti tohkeissaan, puri varmasti. Pari kertaa puri sivuun, mutta korjasi itse. Painetta ei ollenkaan, kivaa touhuamista maalimiehen kanssa. Oma koordinaatio taas vaatii treeniä, hihan potkut ja liinan kanssa läärääminen taas hakusessa :D