IRC-Galleria

PurutreeneissäLauantai 23.08.2008 21:39

Tänään liki vuoden taukoamisen jälkeen lähdettiin Rian kanssa kokeilemaan mistä se kana pissii, vai pissiikö yhtään mistään. No eihän se oikein sujunut, vuodentakainen pieksäminen mielessä, eikä maalimies ollut mitenkään järin kiva leikki kaveri. Sekä saalis että puru kärsinyt kovia, ja nyt aletaan rakentamaan uuden järkevämmän maalimiehen kanssa koko paketti uusiksi. Tänään vaan katsottiin missä mennään ja mikä tilanne, ens kerralla lähdetään työstämään.

Jykä ei ollut vielä mukana, parannelkoon koipensa rauhassa ensin.

TreeniäLauantai 23.08.2008 00:29

Onpas unehtunut reeneistä kirjuutella.

Maanantaina hakua Jykälle, neljä ukkoa, kaikki pakoja. Pari uutta maalimiestä oli Jykälle, toista vähän jänskäsi, mutta ruoka tekee tehtävänsä ja rohkeni. Toinen vieras sai vaan häntää vähän laskemaan, mutta makkarat kun on esillä, unohtuu moisetkin. Kaksi muuta meni oikein mallikkaasti.

Tiistaina tottista Rialle ja Jykälle. Rialle perus kisaliikkeitä, ei kummempaa huomioitavaa. Jykälle perus liikkeitä ja eteenmenoa alettiin harjoittelemaan nakkikipolle ;)

Torstaina metsäjälkeä Rialle. Treenikaveri teki pyynnöstäni (tyhmä minä) kamalaan ryteikköön jäljen, jossa useita teräviä kulmia. Janakin oli todella tiheää metsää, joten siinä työskentely vähän niin ja näin. Kun jälki viimein löytyi, lähti se oikein mallikkaasti menemään, ja jarrutin todella kovin maaston vuoksi, moneen kertaan meinasin nurin olla. Ja nopeasti Riakin tajusi ettei siellä voi mennä kovin vauhdilla. Kaikki kepit löytyi. Kävin tekemässä paikkaavan janan selkeään maastoon, ja huonosti meni. Ensin vinotusta janalla, sitten pyyhkäisi jäljen yli ja sitten otti vielä takajäljen ja veti kepistäkin ohi ;DD No, ens kerralla josko sitten onnaisi paremmin.

Tänään hakua Jykälle ja Tessalle. Käytiin raunioradalla umpipiiloja harjoittelemassa. Jykälle ei tietenkään ollut ummessa, mutta ukot oli laatikoissa piilossa. Tosi kivasti meni kaikkiaan, laatikoista ja pressuista ei ollut moksiskaan vaikkei niitä ennen ole ollut.
Tessalle kolme ukkoa, ensimmäinen avonaisessa laatikossa. Toinen ukko enteen päällä noin 1,5m korkeudessa ja kolmas ukko umpilaatikossa. Kaikkien ilmaisut ja näytöt meni todella mahtavasti!!! Tessa tuntuu toimivan vaanparemmin kun on välillä vaihtelua ja haastetta hommassa :) Mahtava treeni :)

Hakua JykälleLauantai 16.08.2008 23:52

Neljä ukkoa:

Ekalle ukolle pääsi heti kun ukko kävi maate piiloon, huomasi pientä kummastusta kun makaava ukkoa ei ennen ole ollut.

Toinen ukko oli kyykky ukko, ja ukolle pääsi vasta kun ukko piiloutui.

Kolmas ukko oli taas makaava maalimies, ja nyt ei mitään ihmetyksiä, tosin ukko oli liika hyvin piilossa kun Jykä juoksi ensin ohi ukon ;) Etsimistä siis ei vielä olla harjoiteltu.

Ja neljäs ukko oli jälleen makuu-ukko, ja hyvinhän se meni :)

Lopuksi pääsi vielä siskopuolen kanssa telmuamaan.

Tänä iltana pitääkin lähteä kätilöimään huskyvaaveja tuusniemelle, tiistaista saakka ollaan odotettu vaavien syntyvän, ja nyt oli lämmöt tippunut ja huohotukset alkaneet, viimein :) Katotaas vaan vieläkö kuin pitkään pihtaa synnytystä.

Peltojälkeä ymTorstai 14.08.2008 18:48

Tuija tuli pyörähtämään aamupäivästä ja otti Tessan kyytiin, mie Rian ja Jykän kans omalla biilillä perään.

Tein Rialle pellolle n. 300 askeleen jäljen, neljä kulmaa, kolme esinettä, kolme tyhjää kohtaa, noin 10 askeleen pätkiä. Todella kivasti Ria jäljesti, tyhjillä kohdilla meinasi vauhti nousta, mutta lähestulkoon suurin osa mentiin löysällä liinalla. Eka kulma meni ihan ok, toinen taas mönkään, osittain omastakin mokasta, Ria meni vähän yli enneko huomasin, pyörähti pari kertaa ja sitte ntaas mentiin. Kolmas kulma myös pientä oikaisemista tiedossa, ja neljäs meni täydellisesti. Esineet edelleen maahanmenolla käskyn kautta.

Jykälle tein pitkän suoran, kolme namipurkkia matkalla. Vaikka jäljellä oli kissanruokaa, ja aamuruokaa ei ollut saanut, oli jäljettäminen kivempaa kuin syöminen, mikä sinänsä kummastutti suuresti... Riiat jäi peltoon. Purkit Jykä havainnoi jo hyvin, vähän ehkä jopa välttelee. Purkin ollessa vastassa, syö tarkkaan kissanruuat jäljeltä, oikein nuolee maan puhtaaksi. Tänään tehtiinkin purkeistä tosi kiva juttu, maahanmenon siltikin vaadin, ja todella hyvin pysyi maassa, meneminen oli vähän hidasta. Luulen että tuo maahanmeno juuri on se syy miksi Jykä haluaisi välttää purkkeja, ratkaisuja mietitään kovasti... Mutta jäljestus oli oikein hyvää ja tarkasti pysyi jäljellä.

Tessakin sai huvitella, esineruutua tehtiin, kolme esinetta nostatin. Ja Tuija teki hupaillessaan pienen jäljen ;D Juoksemistahan se oli, nami sieltä, toinen täältä.

Lopuksi pääsi Tessa Narsun kanssa kirmailemaan, ja silloin kyllä löytyi piilevä jälkikoira Tessastakin, kävi itsenäisesti ajamassa Jykän jäljen ja söi puhtaaksi sen ;)

HakutreenitTiistai 12.08.2008 00:04

Jykälle samaan tyyliin kuin viime kerralla.
Ukko juoksi makkaroiden kanssa ja Jykä sai juosta ukon kiinni. Toinen ukko oli samanmoinen. Kolmas sitten jo kävi pitkäkseen maahan ja sitte nvasta Jykä meni ukolle, ja neljännellä jopa vähän ukko oli piilossa saakka kun Jykän pää kääntyi ennen ukon maastoutumista.

Tessalle kolme ukkoa, kaikissa ilmaisut ok, etenmiset ei suoraa nähnytkään, mutta mitäpä väliä, kunhan on lystiä ;D

TottistaSunnuntai 10.08.2008 16:23

Rialle perusjutuja, liikkeestä jäävät, ei oikein ollu vire tänään kohdallaan, johtuneeko eilisestä reissupäivästä.. Hieman oli hitaanlaiset nuo jäävät, mutta meni kuitenkin. Luoksetulot ok. Noudot ok, eteenmeno vähän lahna, mutta meni kuitenkin ja ekasta käskystä maahankin jopa. Paikalla makuuta harjoiteltiin taas näkösuojasta, kaverin mukaan oli välillä rauhaton, ja yhdessä vaiheessa meinasi noustakin. Melkein jo 1min olin kokonaan piilossa käytättä edes kurkkimassa, ens kerralla kokeillaan jo kahta ;D

Jykälle seuraamiset ok, nyt poitsu jo hoksaa mitä seuraa käsky meinaa, välillä jopa varastaa liikkeelle ennen minuu. Istumaan jääminen on jo ihan kivalla mallilla, saa namin heti istuttuaan miun pysähtymättä, ja liinan mitan voin jo edetä, eli n. 4m. Liikkeestä maahan on vielä hidas ja vaatii voimakkaan käsiavun, mutta kun maahan menee, niin hyvin siinä pysyy. Paikalla makuussa kokeilin jo etäisyyksiä, ja yli liinan voin edetä ja jopa pyörähtää selin koiraan päin. Ihmisryhmässä käytiin palloilemassa, ensin moikkaamassa kaikki ihmiset ja sitten seuraamista ympärillä. Noutokapulaa potkittiin ympäriinsä ja alkuun se vähän kiinnostikin ja otti suuhun, sen jälkeen siitä tuli ihan tylsä juttu. Seisomaan jäämistäkin harjoiteltiin ekaa kertaa, käsiavulla pysäytys, ja hyvinhän se seisoi :D

Ristiina ryhmänäyttelySunnuntai 10.08.2008 00:38

Ria kävi käyttöluokassa pyörähtämässä, vain kaksi narttua sai ERIn, ja Ria oli se toinen, vara-sertin kanssa kotiin. Ihan ok, mutta olis se sertikin kyllä tehnyt aika gutaa ;D

Jälkeä ja esineruutuaPerjantai 08.08.2008 00:26

Rialle kaveri teki kolme janaa joista viimeisestä jälki. Suunnistajia pyöri toistakymmentä samalla alueella, ja kaikkien mein jäljet ja janat tallottiin silmiemme alla törkeästi... Ria eka jana suht ok, jäljen pätkältä meni harha jossa kävi poikkeamassa. Toinen janakin suht ok, jäljelle päästyään teki terävän kulman ja lähti harhajäljelle josta piti kutsua pois. Komas jana meni hyvin, otti takajäljen josta kutsu pois. Jälki meni hyvin tervävine kulmineen ja toen ylityksineen. Yhden kepin meinasi jättää kokonaan noteeraamatta, josta sitten vähän noottia tulikin. Muuten oikein hyvin.

Esineruudussa oli neljä esinettä joista kolme nostatin ilman välipalkkaa, ei yhtään huuhaata, ja todella ripeästi tuli esineet, tänään kummastusta aiheutti tyhjä tupakkatoppa esineenä, mutta alle sekunnin tuumauksen jälkeen itsenäisesti otti ja toi. Hyvin meni.

Esineruutua RialleTorstai 07.08.2008 00:13

Ihan oli typykkä huuhaa tänään ;D Lähinnä itse nauroin kippurassa sen toilailuille :)
Virtaa oli kuin pienessä kylässä ja Ria veti aivan häntä tötteröllä kieppiä koko esineruutu alueella. Kun viimein sain kutsuttua pois, niin toinen oli ihan täpinöissä että vieläkö uudestaan ;D

No, uusi yritys, ja rupesihan sieltä löytymään. Ensimmäisenä tuli kenkä etukulmasta, sitten toinen kenkä toisesta kulmasta. Viimonen esine olikin uusi juttu, ja Ria vähän ihmeissään, kakkapussi, tyhjä tietenkin. Osui kohdalle, pysähtyi ja katto minuu. Kehotuksesta otti ja toi :)

Lopuksi pääsivät koirat vielä rallaamaan metsään.

TottistaTiistai 05.08.2008 23:00

Peruspuuroa tänään. Rian kans voi-luokan kisaliikkeet, piilossa oloakin aikaa pidensin, nou hätä. Eteenmenossa meinasi sattua kämmi, oma sellainen. Lähetin eteen, jossa pallo, jota Ria sit ei nähny, ja vasta lähetettyäni huomasin että sinne kentän päähän oli joku koiransa kanssa mennyt treenaamaan. Ria juoksi koiraa kohti. Iski jostain syystä paniikki, vaikkei se koiran luo ollut menossa, vaan eteen... Karjuin tänne, ja Ria pysähtyi katsomaan. Sitten vasta käskin maahan, joku hätäkäsky lie. Otin sitten toisen kunnolla näkyvällä pallolla, ja onnistui suorakin palkkaaminen :D

Jykän kanssa seuraamista, liikkeestä istumista ja maahanmenoa, Uutena juttuna henkilöryhmä treeniä. Mentiin pikkuhiljaa lähettäs ihmisryhmää namia syöden, kun Jykää olisi kovasti ihmiset kiinnostanut, ja keskittyminen herpaantui usein. Pikkuhiljaa saatiin hivuttauduttua seuraamalla ihmisten keskelle. Siinä vähän jännitti poikaa jotta mikä juttu. Mutta malttoi keskittyä herkkujen syömiseen. Paikalla makuusta sitten pääsi iltaruualle.

Perustreeni siis.