IRC-Galleria

Viikon treenitPerjantai 29.08.2008 22:44

Tiistaina tottiksessa Rialle paikallamakuuta näkösuojasta. Nyt nostettiin häiriötasoa. Kaveri kyttäsi, toinen kaveri treenasi. Ei kiinnittänyt huomiota treenaajaan. Jonkin verran oli alkuun rauhaton, hieman kitisi. Karjaisin piilosta maahan käskyn, jonka jälkeen rauhoittui, ja pysyi rauhallisena lopun aikaa. Tarvitsi vissiin vaan tietää et on se mamma siellä varmasti. Ampumiset otettiin myös samaan, ja ei häirinnyt. Noudot tein kertaalleen, nou problems.

Jykälle perusliikkeitä, liikkeestä istumisen ja maahanmenon jälkeen saan jo edetä yli liinan mitan, mutta kiusaus lähteä perään on vielä liian suuri ottaakseni kokeilumielessä riskejä.

Torstaina Ria metsäjäljelle. Kaveri teki kolme janaa joista viimeisestä 100m hupijälki. Janat tökkii, ja pahasti, mutta ei nyt pitäisi kisassa kuitenkaan homman siihen jäädä. Eli kyllähän se sitä janaa etenee ja jäljenkin jopa löytää. Suunta on hukassa, ja vauhtia liikaa, mutta en kehtaa tänä syksynä nyt alkaa temppuilemaan. Ens kevään projekti sitten tuo vauhdin alas lasku.

Huomenna juhlimaan äiteen pyöreitä vuosia, siinäpä se päivä ja ilta sitten hurahtaakin :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.