IRC-Galleria

AD-kokeessaTorstai 14.05.2009 00:30

Ripsun kanssa suoriuduttiin hyväksytysti AD-kokeesta :) Vähän ennen toista taukoa 16km kohdalla Ria alkoi jättäytymään hieman taakse, mutta tauon jälkeen taas saatiin uutta pontta ja loppuun asti vedettiin hyvin :)

Tittelirivistö kasvaa, AD BH JK3 Eroosion Irie-Irienna :)

Kivaa oli, ja maasto oli mukavan vaihtelevaa ja välillä hieman haastavaakin.

UrheiluaTiistai 12.05.2009 00:27

Aamu alkoi jälleen fillarilenkillä Rian kanssa, 15,6km huitaistiin menemään, ja yllättävänkin kevyesti meni, yhden ylämäen oli pakko taluttaa, oli niin jyrkkää tekoa :)

Illalla Jykän kanssa puruihin, eka kierros meni mielettömän hyvin, ja Jykä puretettiin tänään ekaa kertaa ihan oikeaan kilpahihaan. Mutta sitten taas iskee se suuruuden hulluus jotta otetaan toinen kierros, ei olisi pitänyt.. Jykä väsähti ekasta erästä kovastikin, eikä puru ollut läheskään yhtä voimakas.. No, muistaapa taas ens kerralla :)

Puruja, tottista ja janojaSunnuntai 10.05.2009 23:38

Eilen oli Rialla purut, ja sain toisesta treenistä videokuvaakin :) Eka treeni ei mennyt ihan putkeen, mutta toinen kierros oli jo paljon parempi. Nyt vaan pitäisi päästä hihaostoksille, ja kunnollinen hiha hankkia..

Jykä ja Tessa oli tottiksessa aamulla. Tessan kanssa vaan hupailtiin, ja intoahan siinä mummelissa riittää. Jykä teki oikeen hienot jäävät ja seuraaminenkin kohtuullisen hyvällä mallilla, videon laitoin jopa iha esille saakka toisaalle. Luoksetulon loppuasentoa ja jarruja haetaan edelleen. Toiselle erällä tein pito- ja noutoharjoituksia, ihan ok.

Rialle kävin ennen äitienpäivänviettoa tekemässä kolme janaa, tänä keväänä Ria on joka jäljellä ottanut takajäljen ja lähtenyt innoissaan ajamaan sitä.. Pari vinkkiä eilen saatuani yritin tänään panna ne käytäntöön... Mitä tekee Ria, kaikki kolme janaa se lähtee oikeisiin suuntiin... No saipahan hyvät palkat oikeasta suoriutumisesta, josko se nyt sitten vahvistaisi sitä oikeaa suuntaa, tiedä häntä..

Rian kanssa aamulenkki 13,2km fillarointiaPerjantai 08.05.2009 15:19

Nyt alkaa jo omissa pakaroissa polttelemaan tuo matka, etenkin kun maastossa oli haastetta kerrakseen. Eksyttiin hieman alkuperäiseltä reittisuunnitelmalta ja ajeltiin kelkkauraa pitkin, joka oli suurimmalti osalti pehmeää hiekkaa ja löllömutaa. Metsästä hiekkatien varrelle tultaessa tajusin että reitti oli mennyt väärin, ja piti ihan hetki tuumia mihin suuntaan lähteä. Mutta pian olikin tutut maisemat, kun oltiin palattu samalle tielle mistä muutama kilometsi eteenpäin oli pujahdettu metsään. Käytiin siinä sitten lammen rannalla viilentymässä ja vähän irrottelemassa ja eikun kotiin päin.

Jos vaikka sunnuntaina kävisi sen alkuperäisen reitin etsimässä, siitä pitäsi tulla abaut 15km.

Jälkeä ja esineitäPerjantai 08.05.2009 01:20

Josepan jälkitreenit alkoi jälleen pyörimään. Mein 8 hengen porukasta paikalla 3..

Treenikaveri teki Rialle jäljen, pituutta oli oikein kivasti, oli laskenut 1900 askelta, joten olisko reilu 1km. Kulmia oli monenlaisia, teräviä ja suoria. Keppejä kuusi ja kaikki Ria löysi. Parina päivänä on satanut, joten homeesta ei metsässä enää ollut haittaa, ja sen huomasi heti koirassa. Ria jäljesti "normaalisti".
Janalla on suuria hanklaluuksia, suora eteneminen taas aivan hukassa. Pitää viikonloppuna käydä tekemässä pelkkää janatreeniä koska ei jäljestämisessä ole ongelmaa, kyllä se typy muistaa. Keppi ilmaisuja varmistellaan, vaikka tänään kaikki nousikin, edellinen treeni on kuitenkin vielä mielessä.

Esineruutu oli aika huuhaata. Tehtiin piruuttaan ruutu vaikeaan paikkaan. Alamäkeen, ja metsätien ylitys etulinjalta 15m päässä. Ria veti oikein sutia kun jarrutti tien reunaan, yli menemiseen vaadittiin useita lähetyksiä, mikä lie siinä tiessä että se muka katkaisee alueen koiran mielessä. Kaksi esinettä nousi aika vaivattomasti, kolmannessa piti tosissaan tehdä töitä ja meni sitten hiukan haihatteluksi. Otinpa vielä neljännen, joka oli haasteellinen jo.. Lopuksi kävin heittämässä tein toiselle puolen esineen ja senkin etsimiseen meni reilu minuutti... Treeniä vaan :)

PurutTorstai 07.05.2009 00:00

Ihan ok meni. Ripsulle kaksi kierrosta, eka kierros perus vietinvaihtoa ja pari hyppyä loppuun, vire oli hyvä, mutta jostain syystä enempi mälväämistä kuin normaalisti.
Toinen treeni otettiin vieraan maalimiehen kanssa, ja yllättävänkin hyvin meni. Jonkin verran paineistui enemmän maalimiehestä purussa. Ja hyppyyn ei lähtenyt vieraan kanssa. Mutta se nyt oli tiedossa. Kivaa kuitenkin oli :) Ja saatiinpa videokuvaakin treenistä :)

Jykkiksellä kans meni ihan ok, perushuttua yksi treeni.

Tottikset oli tietty ennen puruja, tokon kaukokäskyissä olen nyt pähkäillyt kun Ria istumisessa aina etenee ihan hieman. No, jätin tänään sen kokeessakin sallitun käsimerkin pois, ja ei muuten etene enään, kyllä se joskus vaan on niin pienestä kiinni.

Tottista JykälleTiistai 05.05.2009 23:52

Ei kovin kummoisesti keritty tekemään, kun pienryhmän koollekutsujan pesti muuttuikin ihan tottiksen vetäjän rooliksi, eli aika meni muita neuvoessa ja seuratessa.

Kerkisin kuitenkin pari pikkupätkää ottamaan. Ekassa erässä jääviä, maahanmeno ei ollut alkuun kivaa löllöön, mutta loppu hyvin, ja maahan mentiin. Luoksetulossa yritin jättää käsiohjauksen pois, ja vinoonhan se tuli. Korjaantui kuitenkin niin että käsimerkki pois ja askel taakse kun koira likellä.

Toisessa erässä kuunneltiin laukauksia ja tehtiin seuraamista. Paukkuja ei ollakaan otettu kun satunnaisesti vahingossa kuultu :D Ei reagointia laukauksiin, tosin paukut tuli puolen kentän päästä, mutta pikkuhiljaa kai se hyvä aloittaa.

Rian kanssa käytiin aamulla 10km fillarilenkki, ja varmaan torstaina yritetään lähennellä 15, kunhan löydän kivan lenkin ettei tarvitse edestakaisin ajella.

Hyvät purut RialleTiistai 05.05.2009 09:44

Taas kisamaisia liikkeitä, ja nyt hieman itsekin opettelin kuinka kisoissa käyttäydytään ja mitä milloinkin sanotaan ja käsketään, hui kauhistus...

Aloitettiin 5. piilon kierrolla, ja sehän menikin suorilta, ja sitten 6. haukkumaan. Kutsu pois ja pako. Irrotukset ja uuden kiinni käymiset vaikutti hyvältä, eikä molarikaan mitään ihmeitä niistä maininnut. Sivukuljetukseen. Pitkä liike lopuksi, ja edelleen jarruttaa kyllä ennen kiinni käyntiä, mutta menee :)

Toisella kierroksella otin vain 5. ja 6. piilon kiertoa pallojen kanssa, jotain videokuvaa tuli pikaseen saatua, pitää katsoa saako sitä mihkään esille. Itse puruista ei ole kuvaa kun en kameran olemassaoloa silloin älynnyt, mutta jospa nyt jatkossa :)

Touhua kerrakseenSunnuntai 03.05.2009 21:48

Tänään aamusta lähti Jykä mukaan dobberikoulutukseen.
Kolmessa erässä taas reenattiin.
Ensin seuruuta ja jääviä. Jäävät on nyt tosi hyvin iskostunut ja vauhtiakin tullut, kun opin käyttämään saamaani kikkaa oikein :D Luoksetulokin alkaa olemaan suora, eikä edes törmää. Pikainen paikallamakuu sessio välipalkkauksella, hyvin pysyi vaikka kaverit koirineen treenasi omiaan ympärillä. Mutta sitä ratkaisevaa "tänne" huutoa ei kuulunut kertaakaan.

Toisessa erässä paikallamakuuseen. Laitoin liinassa tolppaan kiinni. Kaverit huuteli luoksetulo kutsuja kentän laidalta, ei lähtenyt. Paljon kuulema nuuski maata ja ei ollut kovin tarkkaavainen minua kohtaan. Treenikaveri otti sitten omalle koiralleen luoksetulon häiriöksi ja niinhän se poika vaan nousi. Palautin pakotteen kera paikalleen. Uudestaan häiriö luoksetulo, ja pysyihän se.
Lopuksi tein kaverille häiriöksi Jykän kanssa jäävät ja luoksetulon.

Kolmannessa erässä leikittiin kapulalla. Pitoharjoitusta, ja sitten uskaltauduin jo heittämään kapulan, ja poekahan meni innoissaan kapulalle ja toi sen lähes oikea oppisesti :)

Iltapäivällä treenikaverin kanssa metsään, Rialle metsäjälkeä ja esineruutua. Esineruutu oli yhtä huuhaata, kaksi nosti, mutta taas oli intoa enemmän kuin tarkkuutta. Hyvin työskenteli koko ajan, mutta teki niin laataa kiekkoa että esine jäi aina keskelle..

Jäljet ei oikein mennyt myöskään hyvin, treenikaveri epäili että maassa oleva home vaikuttaa. Jana meni tosi hienosti, Ria eteni suoraan koko matkan, mutta jälkeä ei meinannut huolia.. Vaikuttiko se home vai mikä lie, moista ole ennen ollut. Ria käyttäytyi ihan kuin koko jälkeä ei olisi ollut olemassakaan. No, hetken päästä päästiin jäljelle, ja yhtä kohlaamista se oli alkuun, vauhtia ja siksakkia ja olisi pari keppiä olisi jäänyt jollen olisi tempaissut koiraa takaisin merkille ja vaatinut tarkkuutta hommaan. Yksi keppi jäi sitten muutenkin, Ria vain porhalsi yli hidastamatta, enkä itse tajunnut puuttua kun kreppi oli pudonnut maahan. Pituutta jäljellä oli reilu 500m.. Kiire tuloo reenata perkules jos tässä tilanteessa ollaan..

TouhuaPerjantai 01.05.2009 22:14

Jykän kanssa käytiin tänään mätsärissä vähän sosialistumassa. Ei osallistuttu mätsäriin. Pyörittiin ihmis ja koira paljoudessa, haettiin rapsutuksia ja syötiin makkaraa :)

Rian kanssa lähdin jäljelle. Kaveri tallasi noin 500m jäljen jossa 6 keppiä, kulmia x määrä. Maasto oli ihan karmea, mulle täysin tuntematon metsä. Kaadettuja puita ja puskia, ja 10cm pysyssä tököttäviä pajutikkuja... Mutta rymyttiin kuitenkin, ja ihan ok meni. Jana oli vähän persiistä, noin 30m, Ria lähti vinoon, otin takaisin, sitten se lähti vähemän vinoon jonka hyväksyin. Otti takajäljen.. Mutta keppi ilmaisut kohdallaan kuitenkin. Kaveri seurasi jäljellä ja oli sitä mieltä että mentiin usean kerran harhaan jäljeltä, mutta kaikki kepit kuitenkin sattui matkalle, en tiedä sitten miten harhaan mentiin. Matkalla oli ojan ylityksiäkin. Muutamia harhoja tuli, mutta luulen että kunhan pellolle päästään tarkkuutta tekemään, niin se vauhti ja pieni hutilointi taas katoaa.