IRC-Galleria

Jälkikisat JoensuuPerjantai 22.05.2009 10:47

Kisakausi on nyt sitten virallisesti avattu.
Eilen aamulla 8.30 olin kisapaikalla, ja ensimmäisessä parissa pääsin tottiksen suorittamaan. Alunperin osallistujia oli 25, jolloin 15 jäisi ilman maastopaikkaa, mutta määrä oli tippunut 17, joten "vain" 7 jää ilman maastopaikkaa. Taso ei todellakaan ollut paras mahdollinen, meilläkään, tyytyväinen kuitenkin on oltava kun maastoon päästiin. Ria totteli 83 pisteen edestä, muuten meni oikein hyvin, mutta eteenmeno nollille (10)pisteen arvoinen liike). Mie vaan en ymmärrä, kun mie olen koko talven ja kevään tehnyt suoraa palkkaa, kuinka se voi ennakoida... Eli Ria pinkaisi viiden metrin päähän maahan... Pieniä asentovinouksia siellä täällä myös.

Maastoon lähdettiin, ja hiukan jännitti edellispäivän diktaattorimeininkini janalla, jotta lähteekö koira laisinkaan, saati nostaakohan ainuttakaan keppiä.. Rialla oli oikein hyvä vire, ja janatyöskentely oli täydellinen, Ria eteni suoraan ja varmasti, ja löysi jäljen hetimmiten. Harmillinen takajälki kuitenkin, vaikka hyväntovin Ria tarkkaisi jälkeä janalla kumpaan suuntaan lähteä (6 pisteen tiputus) Kaikki kepit Ria nosti, mistä olin tietty supertyytyväinen :)

Esineruutu meni tosi huonosti, Ria oli tosi väsynyt jo. Eka lähetys ok, mutta koira ei löydä esinettä. Kaikki seuraavat lähetykset joudun antamaan "etsi" käskyn kahdesti, jopa kolmesti, mutta lähti. Kaksi esinettä Ria nosti, sitten loppui aika kun en meinannut koiraa saada enää metsään. Työskentelystä rokotti koiran haluttomuutta ja omaa mokaani, kun koira löytää esineen, sääntöjen mukaanhan saa huutaa että "hyvä", muistelin väärin ja huusin "täällä".. Se on luoksetulokutsu ja tuomari rokotti pisteitä, esineruudusta siis jäi huikeat 13 pistettä saamatta... Maastosta pisteitä 181p.

Eli yhteensä 264p ja 2. tulos, harmittaa se vaivainen 6 pistettä tosi paljon, sen kun olisi jostain saanut petrattua.

Reenitty on jälleenTorstai 21.05.2009 00:08

Maanantaina oli sekä Jykän että Rian purut. Jykällä ei niinkään mennyt hyvin, kun kokeiltiin jostain syystä vierasta maalimiestä. Alku meni hyvin, mutta paineistui liikaa maalimiehestä kun hoksasi sen olevan eri kun yleensä. Loppuun palautus omalla molarilla joka män hyvin. Roalla oli aika mahtis treeni, otekäyttäytyminen oli jostain syystä hyvä :) Peruspuuro muuten.

Tiistaina menin ensin Rian kanssa koepaikalle tekemään pienen tottiksen. Pieni seuraaminen, noudot ja eteenmeno. Eteenmenon kanssa sitten saa oikeesti tapella.. Vain maastonvärisen pallon kauas niin ettei Ria hoksannut. Ekalla lähetyksellä tyssäsi 10m päähän ja kääntyi minuun päin.. Otin luokse ja uusi lähetys, nyt lähti kuin tykin kuula, mutta vinoon, ja juoksi hömppä melkein tielle saakka kun ei kuunnellut maahanmeno käskyä.. Kaarsi takaisin eikä totellut edelleenkään käskyä, juoksin kiinni ja panin maahan. Kolmannella kerralla lähti kuin ajakka, jopa suoraan, ja sattuipa peräti pallolle ja sai palkan. Palkkauksen jälkeen kaukaa maahan -käsky, ja menihän se.. Huhhuh että meinasi tuskan hiki tulla.

Siitä Jykän kanssa josepan tottiksiin, ihan pieni perustreeni alussa, sittenpä piti keskittyä ohjaamaan muita.
Illalla vielä pellolle Jykän kanssa kevään ensimmäinen peltojälki, jälki yleensäkin. Tallasin ihan hyvän mittaisen, 250-300 askelta, kaksi kulmaa, neljä esinettä ja joka askeleella nami. Ajatuksella jotta katsotaan onko viime syksyltä mitään päässä. Älyttömän hyvin lähti ajamaan, syönyt ei juurikaan, mutta tarkkana oli. Esineeseen reagoi heti, mutta ilmaisutapa vielä hakusessa, mutta heti maahan -käskystä ilmaisi oikein. Yhden esineen ilmaisi noin metrin liian aikaisin, mutta korjattiin. Kulmissa on tekemistä, mutta ei lähde haahuilemaan, vaan etsii tarkasti pieneltä alueelta jäljen jatkumosuunnan :) Olen mielettömän tyytyväinen tuohon :)

Keskiviikkona eli tänään lähtin ensin Rian kanssa metsään, tarkoitus tehdä pieni treeni kisan alla muistutukseksi, persiiksi män että heilahti... Kaksi janaa, vauhtia liikaa ja jäljestämisen aloitus epätarkka. Hujahti ekasta kepistä yli, otin takaisin ja ilmaisi, toisestakin kepitä yli, otin takaisin ja ilmaisi. Palkkaa ei tullut kummastakaan. Toinen jana, koira paineistui minusta ja eteni huonosti ja kyseli apuja, ei herunut. Löytyi jälki viimein ja jopa oikea suuntakin. Eteni tarkasti pienen paineen alla ja ilmaisi molemmat kepit hienosti. Tein vielä kolmanne janan, joka meni vieläkin huonommin, eli onnea vaan ohjaajalle, onnistui sitten tyrimään janasuoriutumiset... Hakkaa päätä seinään. Esineruutu tehtiin ennen jälkiä, eka esine ei mitään ongelmia, sitten meni nenä vissiin tukkoon, palasi useita kertoja luo, apuja ei tullut. Toinen esine nousi ja sai roimat palkat, mutta vielä kolmas piti löytää. Kovasti teki töitä eikä saanut multa mitään apuna, joten löytyihän se kolmaskin viimein. Todella huonot kisan alustreenit, jospa se sitten vaikka enteilisi hyvää kisaa, tai jotain... :(

Illalla vielä snautsereiden toko treeneihin ryhmäpaikallamakuu ottamaan, se sentään meni nappiin.

TapahtumiaSunnuntai 17.05.2009 21:25

Torstai meni toipuessa ADsta, ja huomasin että Rialla anturat kipeänä. Ei onneksi rikki, asvaltilla hieman palaneet. Pari päivää tassuja paranneltiin ja huoletti viikonlopun urakka, olin ilmoittanut Rian jälkikokeeseen pieksämäelle ja varkauteen näyttelyyn. Päätin jättää kokeen väliin jotta tassut saa parantua näyttelyä varten. Ihan hyvä että jätin, koekenttä oli kuulema tosi karkea hiekkainen.. Kaveri joka meni miun tilalle kokeeseen olikin vetäissyt ykköstulokset, joten ihan hyvä että pääsivät sinne :)

Lauantaina Jykä treenasi puruja, kauhian kuuma oli mutta tosi hyvin Jykä toimi. Jonkin verran vireeseen vaikutti kuumuus, mutta otteet ja puru oli mallillaan, oikeaan kilpahihaan treenattiin.

Tänään sitten käytiin varkauden näyttelyreissu heittämässä, Ria sai ERI1 käyttöluokasta ja oli lopuksi PN4. Eli tyhjin käsin jäätiin, vielä vaan joutuu ravaamaan kehissä, voi tylsyys...

Näyttelyn jälkeen käytiin Tessan kanssa mökillä ekaa kertaa tänä keväänä, ja kyllä oli mammalla lystiä, vedestä ei meinannut millään saada pois :D


AD-kokeessaTorstai 14.05.2009 00:30

Ripsun kanssa suoriuduttiin hyväksytysti AD-kokeesta :) Vähän ennen toista taukoa 16km kohdalla Ria alkoi jättäytymään hieman taakse, mutta tauon jälkeen taas saatiin uutta pontta ja loppuun asti vedettiin hyvin :)

Tittelirivistö kasvaa, AD BH JK3 Eroosion Irie-Irienna :)

Kivaa oli, ja maasto oli mukavan vaihtelevaa ja välillä hieman haastavaakin.

UrheiluaTiistai 12.05.2009 00:27

Aamu alkoi jälleen fillarilenkillä Rian kanssa, 15,6km huitaistiin menemään, ja yllättävänkin kevyesti meni, yhden ylämäen oli pakko taluttaa, oli niin jyrkkää tekoa :)

Illalla Jykän kanssa puruihin, eka kierros meni mielettömän hyvin, ja Jykä puretettiin tänään ekaa kertaa ihan oikeaan kilpahihaan. Mutta sitten taas iskee se suuruuden hulluus jotta otetaan toinen kierros, ei olisi pitänyt.. Jykä väsähti ekasta erästä kovastikin, eikä puru ollut läheskään yhtä voimakas.. No, muistaapa taas ens kerralla :)

Puruja, tottista ja janojaSunnuntai 10.05.2009 23:38

Eilen oli Rialla purut, ja sain toisesta treenistä videokuvaakin :) Eka treeni ei mennyt ihan putkeen, mutta toinen kierros oli jo paljon parempi. Nyt vaan pitäisi päästä hihaostoksille, ja kunnollinen hiha hankkia..

Jykä ja Tessa oli tottiksessa aamulla. Tessan kanssa vaan hupailtiin, ja intoahan siinä mummelissa riittää. Jykä teki oikeen hienot jäävät ja seuraaminenkin kohtuullisen hyvällä mallilla, videon laitoin jopa iha esille saakka toisaalle. Luoksetulon loppuasentoa ja jarruja haetaan edelleen. Toiselle erällä tein pito- ja noutoharjoituksia, ihan ok.

Rialle kävin ennen äitienpäivänviettoa tekemässä kolme janaa, tänä keväänä Ria on joka jäljellä ottanut takajäljen ja lähtenyt innoissaan ajamaan sitä.. Pari vinkkiä eilen saatuani yritin tänään panna ne käytäntöön... Mitä tekee Ria, kaikki kolme janaa se lähtee oikeisiin suuntiin... No saipahan hyvät palkat oikeasta suoriutumisesta, josko se nyt sitten vahvistaisi sitä oikeaa suuntaa, tiedä häntä..

Rian kanssa aamulenkki 13,2km fillarointiaPerjantai 08.05.2009 15:19

Nyt alkaa jo omissa pakaroissa polttelemaan tuo matka, etenkin kun maastossa oli haastetta kerrakseen. Eksyttiin hieman alkuperäiseltä reittisuunnitelmalta ja ajeltiin kelkkauraa pitkin, joka oli suurimmalti osalti pehmeää hiekkaa ja löllömutaa. Metsästä hiekkatien varrelle tultaessa tajusin että reitti oli mennyt väärin, ja piti ihan hetki tuumia mihin suuntaan lähteä. Mutta pian olikin tutut maisemat, kun oltiin palattu samalle tielle mistä muutama kilometsi eteenpäin oli pujahdettu metsään. Käytiin siinä sitten lammen rannalla viilentymässä ja vähän irrottelemassa ja eikun kotiin päin.

Jos vaikka sunnuntaina kävisi sen alkuperäisen reitin etsimässä, siitä pitäsi tulla abaut 15km.

Jälkeä ja esineitäPerjantai 08.05.2009 01:20

Josepan jälkitreenit alkoi jälleen pyörimään. Mein 8 hengen porukasta paikalla 3..

Treenikaveri teki Rialle jäljen, pituutta oli oikein kivasti, oli laskenut 1900 askelta, joten olisko reilu 1km. Kulmia oli monenlaisia, teräviä ja suoria. Keppejä kuusi ja kaikki Ria löysi. Parina päivänä on satanut, joten homeesta ei metsässä enää ollut haittaa, ja sen huomasi heti koirassa. Ria jäljesti "normaalisti".
Janalla on suuria hanklaluuksia, suora eteneminen taas aivan hukassa. Pitää viikonloppuna käydä tekemässä pelkkää janatreeniä koska ei jäljestämisessä ole ongelmaa, kyllä se typy muistaa. Keppi ilmaisuja varmistellaan, vaikka tänään kaikki nousikin, edellinen treeni on kuitenkin vielä mielessä.

Esineruutu oli aika huuhaata. Tehtiin piruuttaan ruutu vaikeaan paikkaan. Alamäkeen, ja metsätien ylitys etulinjalta 15m päässä. Ria veti oikein sutia kun jarrutti tien reunaan, yli menemiseen vaadittiin useita lähetyksiä, mikä lie siinä tiessä että se muka katkaisee alueen koiran mielessä. Kaksi esinettä nousi aika vaivattomasti, kolmannessa piti tosissaan tehdä töitä ja meni sitten hiukan haihatteluksi. Otinpa vielä neljännen, joka oli haasteellinen jo.. Lopuksi kävin heittämässä tein toiselle puolen esineen ja senkin etsimiseen meni reilu minuutti... Treeniä vaan :)

PurutTorstai 07.05.2009 00:00

Ihan ok meni. Ripsulle kaksi kierrosta, eka kierros perus vietinvaihtoa ja pari hyppyä loppuun, vire oli hyvä, mutta jostain syystä enempi mälväämistä kuin normaalisti.
Toinen treeni otettiin vieraan maalimiehen kanssa, ja yllättävänkin hyvin meni. Jonkin verran paineistui enemmän maalimiehestä purussa. Ja hyppyyn ei lähtenyt vieraan kanssa. Mutta se nyt oli tiedossa. Kivaa kuitenkin oli :) Ja saatiinpa videokuvaakin treenistä :)

Jykkiksellä kans meni ihan ok, perushuttua yksi treeni.

Tottikset oli tietty ennen puruja, tokon kaukokäskyissä olen nyt pähkäillyt kun Ria istumisessa aina etenee ihan hieman. No, jätin tänään sen kokeessakin sallitun käsimerkin pois, ja ei muuten etene enään, kyllä se joskus vaan on niin pienestä kiinni.

Tottista JykälleTiistai 05.05.2009 23:52

Ei kovin kummoisesti keritty tekemään, kun pienryhmän koollekutsujan pesti muuttuikin ihan tottiksen vetäjän rooliksi, eli aika meni muita neuvoessa ja seuratessa.

Kerkisin kuitenkin pari pikkupätkää ottamaan. Ekassa erässä jääviä, maahanmeno ei ollut alkuun kivaa löllöön, mutta loppu hyvin, ja maahan mentiin. Luoksetulossa yritin jättää käsiohjauksen pois, ja vinoonhan se tuli. Korjaantui kuitenkin niin että käsimerkki pois ja askel taakse kun koira likellä.

Toisessa erässä kuunneltiin laukauksia ja tehtiin seuraamista. Paukkuja ei ollakaan otettu kun satunnaisesti vahingossa kuultu :D Ei reagointia laukauksiin, tosin paukut tuli puolen kentän päästä, mutta pikkuhiljaa kai se hyvä aloittaa.

Rian kanssa käytiin aamulla 10km fillarilenkki, ja varmaan torstaina yritetään lähennellä 15, kunhan löydän kivan lenkin ettei tarvitse edestakaisin ajella.