IRC-Galleria

Treeniä ja hupia :)Lauantai 18.08.2007 23:41

Aamulla puol kymmeneltä koirien ja Tuijan ja Narsun kans mettään. Käytiin tallomassa Narsulle ja Rialle jäljet. Sitten Tesuselle pari ukkoa, maanantaina epäonnistuneeseen treenin piti saada paikkaus, ja sehän tulikin :)
Eka ukko n. 70m päässä keskilinjalta. Tessa eteni heti perille saakka, otti irtorullan hyvin ja näyttökin meni täydellisesti :D
Toka ukko: Tuija jatkoi eteenpäin suoraan ekalta paikalta ja sanoin että voi mennä vieläkin syvemmälle. No ku lähetin Tessan, ihmettelin että kylläpä kestää. Mutta suoraan oli menny ja toi kiintorullan mallikkaasti. Näytölle kun mentiin, niin huomasin et oli kaveri sit oikeestiedennyt :D Mitattiin matka pois tullessa, niin 110m :D Että ei ollu tänään etenemisen kanssa ongelmia :DD Ja kaikki muukin meni aivan täydellisesti :)

Sit käytiin tallomassa esineruutu. Tessalla nostatin neljä esinettä, ja mainiostihan ne nousikin :)
Rialla otin kolme esinettä, ja tällä kertaa otin ilman näyttämistä. Oli sopivasti vastatuuli, niin esineet haisi nenään, ja lähetys ja etsintä sujui loistavasti :D Tänään oli siis eka kerta kun ihan pimeänä lähetin Rian esineruutuun :)

Sitten jäljen kimppuun. Rialla oli n. 30m jana ja jälki oli ehkä reilu 500m. Yhdessä vaiheessa jälki meni tien reunaa pitkin, ja sitten tein sen "äimän" sinne, eli että jälki loppuukin, eli katoaa ja koiran tulee etsiä itse se jatko.
Janalle lähtö oli paras tähän mennessä koskaan, Ria lähti vauhdilla etenemään, mutta harmillisesti 2m ennen jälkeä pysähtyy ihmettelemään jotta missäs se jälki nyt onkaan. Mutta nopsaan sitten löytyi. Kaikki 5 keppiä löytyi hienosti, kulmat ajoi super tarkasti, tien reuna jäljestys meni melko hyvin, kerran nosti päätään ja katteli tien toiselle laidalle, mutta pysyi jäljellä oikein. Äimänkin suoritti erittäin mallikkaasti, itsenäisesti taas laatikoi alueen ja etsi, ja hienosti löytyi. Ja itseeni olen erittäin tyytyväinen että osaan luottaa jo koiraan, mulla ei merkkejä ollu missään muualla paitsi janalla ja jäljen päässä. Ja kyllähän mie Riaan voin luottaa, on se vaan pirun taitava likka :)

Lopuksi sitten annettiin koirien rallata metsässä ja popsittiin mustikoita :)

Sit kiiruusti kotiin ja siistiytymään. Meil oli tänään mein jälkiryhmän kanssa grillausilta. Mentiin yhden treenikaverin luo, istuttiin useampi tunti terassilla ja syötiin hirveästi, ja oli muuten ihanaa ruokaa tehnyt talon emäntä :) Ja kahvittelut päälle. Mikäs sen mukavampaa kuin hyvässä seurassa istua ja turista koirajuttuja :)

Ihanata :)

RemppaaPerjantai 17.08.2007 16:58

Nyt kun tuohon seinään on jo tehty tuo oviaukko tuolta varaston, eli tulevan eteisen puolelta, niin mie pääsen hommiin sielä kun ei enää niin paljoa pölyä tuolla :)

Kävin aamusella vähän shoppailemassa starkilla. Ja nyt kun ensin siivosin tuon, pääsin jo saumaamaan kipsilevyjen saumoja. Ja oi että miten ihanaa oli tehdä sitä, kun nää maalarin hommat on olleet jossain unholassa pitkän aikaa, mutta niin se vaan saumanauhan asennus sujui kuin vettä vaan :D Vielä muutama sauma jäi tekemättä, kun laastia pitää tehdä lisää. Ja sitten pääsisikin pohjamaalin vetämään, jihaa :DD

Nyt pitäis tosissaan alkaa miettimään tuon eteisen värimaailmaa jotta millä sen sitten vetäisisi..

Ihanaa :)

muoks, kaikki saumat viimein saumattu, kohta pääsöö maalaamaan :D

JälkitreenitTorstai 16.08.2007 23:42

Kahden viikon tauon jälkeen taas jälkeilemään Ripsulan kanssa.
Sanoin että kilometrin jälki pitää olla, mutta jäljen tekijä sai vaan reilun 500m tehtyä.. Tosin ihan hyvä, sillä noin kauheessa maastossa ei ikinä ollakaan oltu :/

Alku oli ihan kivaa kangasmaastoa, mutta sitten semmosta kuivaa tiheää kuusikkoa. Mie oikeesti ryömin silmät kiinni liinassa kiinni minne koira vaan kuljetti, muutama silmätökkäys tuli oksista, ja käsivarret naarmuilla.. Kuusikosta sitten kauheelle pellolle. Pitkää paksua heinää, kauheita karahkoja ansoina heinikossa ja sit kauheita monttuja siellä täällä. Tosi riskiä mennä ylipäätään siellä... Ja loppu metrit sitten "normaalissa" metsässä. Huh että hiki lensi...

Ria kadotti jäljen varmaan kolme kertaa, mutta hyvin etsi omatoimisesti uudelleen. Yhdessä kohtaa oli jäljen kadottua oikaissut jonkun kohdan yli ja sinne jäi yksi keppi, mutta 5 kaiken kaikkiaan löytyi, ja mie oon niin tyytyväinen. Oli nimittäin koira aivan rättiväsynyt kun valjan irrotin, eikä ihme tommosen rääkin jäljiltä :D

Vähän aikaa huilia, ja sit otettiin vielä esineruutua. Ohjaajan kehotuksesta kokeilin ensin pimeänä lähettää, ja lähtikin, mutta kun ei esine osunut nenään, niin sitten ei lähtenyt enää. Näytettiin yhden esineen vienti. Vein koiran hetkeksi pois ja sit toin takasin, ja lähetys oli jo eritoista. Ja sieltähän se eka löytyikin. Toisen otin heti perään, ja löytyi toinenkin :)

Huh, olipahan treeni :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.08.2007 23:06

Tänään oli Rialla lepopäivä. On ollukkin aikas rankkaa reeniä ja muuta häpeninkiä tytsyllä.
Tesun kanssa lähettiin äitin luo kyläilemään ja heiteltiin frisbeetä pihalla ja touhuttiin kaikkea kivaa. Sit illemmasta pieni tottistuokio mammalle :)


Mulla on tosi ihana naapuri... Tähän saakka se on kohteliaasti tervehtinyt ja silloin tällöin muutama sana vaihdettukin. Tessa tuppaa silloin tällöin kuitenkin tälle miehelle haukahtelemaan, ja kerran jopa kun olin Tesua kieltämässä haukkumisesta, niin tämä mies vaan tuumasi että "anna vaan sen haukkua" :O
No nyt en oo kiinnittäny huomiota haukahteluihin, ja tänä aamuna naapuri oli pihallaan ja Tessa meni haukkumaan sitä, niin pihalta kuuluu "Turpa kiinni tai mie hirtän siut!!!" :O

Tosi kiva fiilis tuli.. Ellen olis pelkässä pyyhkeessä ollu sisällä, niin ois kuullu multa pari sanaa.. Ja otankin varmaan puheeksi lähiaikoina moisen möläyttelyn... Tästä lähin pysyy visusti ulko ovi lukittuna... Ihan kaiken varalta jos se sattuukin olemaan joku hemmetin psykopaatti ukko... :(

Tottista ja purujaKeskiviikko 15.08.2007 02:22

Tänään olikin Rialle rankka päivä.
Käytiin josepan tottiksessa, ja tänään keskityin tuohon seuraamis asentoon, kun on taas alkanut vinottamaan. Laitoin suoraan lanneliinan ja sillä kokeilin, mut yhdel kädellä en saanu riittävää pakotetta, niin kaveri tuli nyppimään :) Suoristuihan tuo sitten jo loppua kohti :D

Liikkeestä istuminen ei myöskään tytylle maistunut tänään, joten sitä hinkattiin, ja kokeilin pakotetta siihenkin, mutta hitaanlaisesti siitäkin huolimatta meni. Ens kerralla kovempi pakote jos ei heti maistu hommat. Oli tänään liika kuumakin, niin otettiin yksi onnistunut suorite ja sit loppu treeni.

Huilia reilu tunti, ja onneksi siinä ehti viiletä ilma kivasti kun jotain myräkkää nosti. Purutreeneihin seuraavaksi. Jälleen vietin vaihto treeniä, sitä ei voi ottaa liikaa, kun kuitenkin hyvin kaksiviettinen koira kyseessä. Pamppua käytti maalimies jo ihan kunnolla, mutta ei Ripsuun vaikuttanut mitenkään :) Miun mielestä treeni meni ihan hyvin. Mut maalimies passitti meidät kuukauden tauolle. Mie hämmästyin suuresti että menikö sittenkin huonosti vai mikä oli homman nimi. Mut juteltuamme selvitti että kun nuori koira kyseessä ja vietti ominaisuudet on hyvät, niin antaa vielä vähän aikaa kasvaa ja sit lähteä taas paremmalta pohjalta rakentamaan. Ja oikein positiivisin mielin pisetään taukoa. Jälkeä ja tottista sitten tahkotaan senkin edestä :)

Rahan menoa ei voi estää..Tiistai 14.08.2007 13:18

Varasin tänään ajan elukka lääkärille. Ripsulan rokotukset ja Tessukan maksakoe. Ajattelin ensin rokotuttaa tuon Tessulankin, mutta ilokseni huomasin että onhan ne rokotukset vuoteen 2009 saakka voimassa, heh. Kannattaisi tarkastaa nuo rokotuskortit ennenkuin lähtee uutta varailemaan :D

Yksi näyttely olisi vielä tälle vuodelle katottuna tuolle Riiulaiselle, ja josko sen BH:n saisi ja ainakin yksi toko-koekkin.

Tuo BH vaan jännittää hirmuisesti, kun sinne minne ajattelin Rian viedä, on ihan älyttömän tiukkis tuomari :/

Huh hellettäTiistai 14.08.2007 01:04

Onpas viikonloppu takana :)
Saija ja Lulu tuli perjantaina, käytiin raunioilla koiria juoksuttamassa ja uittamassa.
Lauantaina olikin sitten näyttelyä pitkälle iltapäivään kun Lulu kävi ryhmäkehässäkin näyttäytymässä :) Iltasella kävin vielä Tessan kanssa fillaroimassa kun mamma yksin joutunut päivän tylsistymään.
Sunnuntaina taas näyttelyitä, mutta onneksi päästiin ajoissa kotiin :D Käytiin illemmalla vähän lenkkeilemässä, mutta muuten saivat koirat huilia.

Tänään sitten aamusella mentiin tuonne rantaan mie, Saija ja Tuija sekä tietenkin kaikki neljä koiraa. Tosi ihanaa oli rentoutua ja koiat sai temmeltää sielunsa kyllyydestä, ja uimassakin käytiin kovasti :) Ihana päivä :)

Saija lähti illemmalla sitten kotiinpäin ajelemaan kun oli aika kuuma hakutreenejä varten, mutta mie päätin kuitenkin mennä, ja onneksi tuolla oli muutama muukin hullu päättänyt tulla reenaamaan :D

Olisi kyllä voinu jäädä kotiin huilimaan, ei menny oikeen putkeen treeni. Tarkoituksena oli ottaa kaksi suoraa syvää pistoa, kivaa, helppoa... Mutta kun ei...
Eka ukko: Syvällä metässä kuuden alla. Tessa ei edennyt, sitten eteni mut ei löytänyt (oltiin kamalassa jontkassa missä ei tuullut sitten yhtään..) Ja taas ei edennyt ja taas eteni.. Sitten mentiin yhdessä etsimään ja vasta 5m päässä maalimiehestä Tessa otti hajun siitä.. Sai suoran palkan.
Toka ukko: Ei meinanut jaksaa edes lähteä kun ekalla ukolla joutui seilaamaan niin paljon. Kun lähti niin ei löytänyt, sitten kun löysi, ei ilmaissut, sitten kun ilmaisi, niin ilmaisi haukulla prkl!!! No sitten saatiin vihdoin se rulla suuhun ja ilmaisu oikein, ja näyttö hyvin, niin joku maalimiehessä oli kummaa kun Tessa ei viihtynyt siellä yhtään...
Ajateltiin että korjataan tapahtunut virhe ja otettiin
Kolmas ukko: Näkölähtö, hyvin eteni, otti rullan, mutta tullessa tiputti, vaadin nostamaan ja kun nosti, painui takaisin ukolle.. Ja taas toi rullan. Näyttö meni hyvin.
No kun tiputuksesta johtuen taas meni plörinäksi, otettiin vielä
Neljäs ukko: Näkölähtö ja koira pois, koira takasin ja lähetys. Hyvin eteni ja löysi, otti rullan ja ilmaisi ja näyttökin meni hyvin. Että siihen oli hyvä lopettaa.

Kyllä taas pisti mietintään että kannattiko lähteä ja että mistä moinen ihmeellinen käyttäytyminen tänään johtui...

Joensuun kansainvälinen näyttelySunnuntai 12.08.2007 17:39

Tuomarilla selkeästi erilainen linja mitä eilisellä.

Ripsu oli Nuo EH 3
Lulu oli Nuo EH 2

Joensuun kaikkien rotujen näyttelyLauantai 11.08.2007 21:00

Ripsula sai Jun H
Lulunen olikin sitten ERI 1 PN 1 SERT ROP!!!!!!

Hieno päivä taas jälleen :D

Leppoisia tunnelmiaPerjantai 10.08.2007 00:58

Aamusella kaveri tuli kyläilemään pariksi tunniksi, sitten kunnolla herättyäni lähdin toisen kaverin luokse kaffettelemaan.

Kotiin tullessa kipaisin kaupassa ja äkkiä kotiin syömään. Tuija tuli Narsonin kanssa käymään ja jätskit syötyämme lähdettiin koirien kanssa rannalle. Pari tuntinen meni koirien kanssa pulikoidessa, jopa Ria tuli ihan kunnossa uimaan.

Siitä sitten kaverin Tuijan luo kaffettelemaan ja tietokoneilemaan, tosi hauska ilta oli istua kyläilemässä :)

Kävin hakemassa fiestan pois korjaamolta, ja oi että kun pieni punainen taas jaksaa hyvin kulkea :D