IRC-Galleria

Treeniä päivän täydeltäSunnuntai 07.10.2007 20:42

Aamulla mentiin Saijan kans dobberikoulutukseen.
Tessalle otin ihan pientä tuttua juttua alkuun. Sitten paneuduttiin noutoihin, eikä ollut mitään ongelmaa. Kerran vilkuili kapula suussa taas pallon kanssa kirmailevaa Lulua, mut toisesta kehotuksesta toi kapulan hyvin. Eteen meno otettiin tänään ekan kerran ilman palloa. Hyvin eteni, ehkä tosin vähän vinoon. Mutta maahan meno ei onnistunut. Tessa lähti maahan käskyn jälkeen tulemaan takaisin päin, ja ehkä 15m päässä vasta meni maate.. Otettiin sit toinen kerta, enkä antanu niin kauas edetä ja ku karjaisin maahan niin sitten meni.

Rialle otin alkuun kans ihan pientä tuttua kivaa. Ja Riankin kanssa paneuduttiin noutoihin. Ensin tasamaalla, ja oikein hyvin meni, jopa intoa noutoon oli tänään. Sitten tehtiin esteitä ihan pallon avulla, ja sitten hyppynouto matalammalla esteellä. Ja sehän onnistui todella hyvin. Ja viimein rohkaistuin, ja päätin et kyl se kapula varmaan jo voidaan yhdistää tuohon A-esteeseenkin. Heitin kapulan esteen yli, ja käskyllä Ria kiipesi perään. Menin esteen toiselle puolen ohjaamaan takaisin esteelle, ja niin se ipana vaan kiipesi kapulan kanssa esteen :D Otettiin pari toistoa, ja aivan mielettömän hyvin Ria hoksasi homman :) Parit eteenmenot myöskin harjoiteltiin :)

Tottiksen jälkeen syömään meille ja eikun hakutreeneihin.
Tessalle otin vain kolme ukkoa tänään.
Eka ukko: Etukulmassa perillä. Puolessa välin matkaa oli valepiilo. Lähetin, ja ekana tottakai Tessa menee valepiilolle ja ottaa virheilmaisun. Mentiin näytölle ja Tessa penkoi piiloa, mut ei ollu ukkoa ;) Takaisin keskilinjalle ja uusi lähetys ja sieltähän se ukko löytyikin. Ilmaisu ja näyttö meni oikein hienosti.

Toka ukko: Toisessa etukulmassa. Oli taas huono tuuli ja Tessa juoksi kaksi kertaa ukon yli. Kolmannnella lähetyksella hoksasi ukon olevan kuopassa josta oli jo juossut. Ilmaisu ja näyttö taasen mahtavasti.

Kolmas ukko: Jyrkässä alamäessä notkelman takana. Löytyi ekalla pistolla ja ilmaisu ja näyttö meni taaskin hienosti.

On kyllä tosi mahtavaa kun nuo ilmaisut on toiminu nyt todella mainiosti :) Maaston puolesta vois ollakin ihan kisakunnossa, mut tottiksen osalta on kyllä menny luotto tuohon koiraan.. Treeneissä toimii, kisoissa mamman jännittäessä ei.. Mut kunhan nyt tässä vaan treenaillaan.

Touhua paljonLauantai 06.10.2007 23:26

Tänään aamusella käyttökoirien jälkikokeeseen. Olin lupautunu henkilöryhmään pyörimään. Ei sit osannu laittaa riittävästi vaatetta päälle, kylymä tuli. Mut ihan mielenkiintoista siellä oli, ja jotenkin sain uutta luottamusta tuos Tessukan suhteen, et ei ne kaikkien muidenkaan koiran siellä kokeessa toimi, vaikka reeneissä toimisikin. Joten joskohan sitä joskus uskaltautuisi kisakentille häpäistymään :D

Kisoista kotio siistiytymään ja sit asiakastapaamiseen. Kohde oli tosi mielenkiintoinen, pohjaratkaisuiltaan varsinkin, ja tekemistä varmasti riittää. Jännittää aika kovin saanko aikaiseksi asiakkaalle mieluisen suunnitelman.

Asiakkaan luota suoraan paltojälkeä tekemään Rian kanssa taas pitkästä aikaa (Ria oli siis mukana asiakkaan luona :D) Ja jäljeksi tein jotain 70 askelta, kahdella kulmalla. Tänään annoin Rian jäljestää rauhassa, eli kokeilin miten onnistuu itsenäisesti ilman nyppimisiä Yllättävän hyvin piti vauhdin hiljaisena ja lähestulkoon kaikki jäljet tarkisti. Jos jonkun jätti väliin, niin silloin nyppäsin aika kovin että tarkkaavaisuutta peliin, nyt :D Ja siis tosi hyvin jäljesti ilman nyppimista, kulmatkin otti aivan itsenäisesti ilman mitään apuja, eikä menny edes yli. Yllätti miutkin, ku en edes huomannu kulman olevan jo siinä ja koira poikkeaa suoralta. Onneksi en nyppiny siinä. Eli oikeen mainiosti meni. Ajattelin josko vielä tänä syksynä uskaltaisi esineitäkin laittaa jäljelle.

Jäljeltä suoraan äiteen luokse käymään, siellä oli tuoretta lanttukukkoa tarjolla, nam :) Nyt kotona, ja Saija tulookin kohta tänne :)

AsiakastyöPerjantai 05.10.2007 19:10

Hiphei, sain soitettua tänään ensimmäiselle asiakkaalleni sisustussuunnitteluprojektista. Aika mielenkiintoiselle kuulostaa projeksi, ja aika laaja tulee olemaan luultavimmin. Huomenna menen katsomaan kohdetta :)

Vähän jänskättää :D

[Ei aihetta]Perjantai 05.10.2007 12:45

Eilen olikin aikas rento päivä. Koulun jälkeen mentiin Zeron kanssa mutalaan kyläilemään, ja siellä poika vähän jo villiintyi kun koiran leluja löytyi joka paikasta :D Mulla kun kotona ei oo lattioilla mitään touhua koirille, mut mutalassa sit on kaikkea kivaa :D Riekkui vähän jokaisen lelun kanssa, ja äiskänkin kanssa intoutui leikkimään :) Ihana poika :) Pari kuvaa otattiin Zerosta vielä lisäksi, olipahan sentään yksi ylimääräinen käsipari apuna :)

Nyt on ruokakin maistunut oikeen hyvin pojalle. Tänään käydään vielä koulussa ja sitten Zero pääseenkin takaisin kotiin. Äsken otin pihalla vähän näyttelyjuoksemista ja seisomista. Kumma että tänään se seisoo tosi hyvin, mut eilen ei millään olis seisonu ku kuvia piti ottaa :D Juoksemisessa oli aluksi hieman hankaluuksia, mut kyllä se siitä sitten lähti ihan hyvin menemään.

Joskohan tänään saisi aikaiseksi soittaa sille miun asiakkaalle..

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.10.2007 23:41

Ainiin, tänään saapui postissa miun kenkätelinekin :) Jeee!
Maalasin noita koriste tiilejäkin, ensimmäisen kerroksen vasta.

Remppamiehet tuli tekemään tuohon uuteen ikkumaan koolauksia, kolmisen tuntia viipyivät eikä vieläkään tullu valmista. Koirat piti kaikki olla makkarissa portin takana, ja Zero ilmoitti kyllä tyytymättömyytensä portin takana olemiseen koko kolmen tunnin ajan :D Mutta nyt pääsee huilimaan sitten tän illan puolesta, ihanaa :)

HoitolainenKeskiviikko 03.10.2007 11:34

Tosi nopsaan Zero asettui illalla maate omalle paikalleen. Ja yön nukkui todella rauhallisesti ja kiltisti. Tänään Zero lähteekin miun kanssa koululle käymään pariksi tunniksi, ja sit kattellaan josko sais jotain kuvia pojasta ja vähän näyttelyjuttuja treenattua :)


muoks. 15.30
Zero oli nätisti autossa odottanut kun mie olin koulussa. Kotio kun päästiin ja tarjosin aamuista ruokaa, huonosti maistui edelleen. Hetken vaelluksen jälkeen taas kävi maate. Ei tuo voi mikään dobermanni olla, kun se on noin rauhallinen :D

Muutaman kuvan räppäsin, mut ei niistä oikeen tullu mitään tällai yksin pihalla tupakin ja kameran kanssa sählätessä :) Nyt siellä sitten sataakin vettä...

treeniä hiukan ymKeskiviikko 03.10.2007 00:48

Käväisin josepan treeneissä tänään. Tessalle pientä seuraamista ym ja sitten noutoja. oikeen hyvin meni.

Rialle otin vain noutoja, tasamaalla ja hypyllä sekä A-estettä tehtiin pallon kanssa. Siihen en vielä oo noutokapulaa yhdistäny.

Illalla kävin Zeron hakemassa, ja harrastettiin sit extreme autoilua :D Tytös takalootassa ja Zero etupenkillä :D Joo, oli toooosi turvallista :) Tosin Zero yllätti ja köllötti nätisti kippuralla koko matkan. Nyt kotosalla, ja ihan hyvin on lähteny sujumaan. Kuolaa saa olla pyyhkimässä, kun tyttöjen hajut on niiiiiiin ihania, mut aiemminkin on se kuolan eritys loppunu siinä puolessa tunnissa :)

ShoppailuaMaanantai 01.10.2007 21:58

Tänään mie löysin sen, täydellisen naulakon :D
Eli siis hattuhylly kenkäteline yhdistelmä, tosi hiano :) Ja ostinhan mie sen samoin tein poikkeen. Tai no kenkätelinettä pitää odotella kun ei ollu varastossa oikean mittaista, niin tulee postissa :D

Tänään oli tullut ensimmäinen opintotukikin pitkästä aikaa, niin saa vähän shoppaillakin.
Sit ostin myös nuo koristetiili maalit tuohon eteiseen. Eli nyt vaan tiilien maalaus ja naulakko paikoilleen, niin eteinen on sitä myöten valmis :) Laittelen sitten kuvia kunhan valmistuu kokonaan.

TreeniäSunnuntai 30.09.2007 20:03

Aamusella dobberikoulutukseen.
Tessan kanssa vähän seuraamisia, liikkeestä istu ja maahan ja luoksetulo. Sit otettiin noutoja. Ihan kivasti meni. Sit loppuun eteenmeno treeniä. Ensin suoraan pallolle, sit maahan menon kanssa lyhyellä matkalla ja meni, ja sitten maahanmenon kanssa pidemmällä matkalla. Maahan meni kolmannella käskyllä.

Rian kanssa ei otettu juur seuraamisia tai muita perusjutuja eilisen takia. Harjoiteltiin noutoja ja eteenmenoa. Käytiin esteet läpi ihan pallon kanssa ja sitten tasamaanoutoja. Riaa ei hirveesti olis moinen kiinnostanut, mut teki kuitenkin. Eteenmenoa otettiin suorana pallolle.

Tultiin Saijan kans pikana käväisee kotona ja syötiin ja sit hakutreeneihin.

Tessalle otin neljä ukkoa:
Eka ukko etukulmassa puupinon takana 70m. Tessa kävi lenkin leittämässä mut ei ihan riittävän syvällä. Toisella lähetyksellä löytyi. Ilmaisut kiintorullalla meni jälleen mainiosti ja näyttö myöskin.
Toka ukko: toisessa etukulmassa. Sinne vaadittiin kolme lähetystä, kun Tessa oikaisi kahteen kertaan ettei käynyt kulmassa asti, mut sit kolmannella kerralla löytyi ja ilmaisu ja näyttö meni hyvin.
Kolmas ukko: Suhteellisen lähellä kuopassa. Ilmaisu ja näyttö meni taasen tosi hienosti.
Neljäs ukko: Takarajalla. Ilmaisu ja näyttö meni hyvin.

Eli mitä tästä ajattelemme, ilmaisu on varmentunut huimasti, eli sitä ei kummemmin tarvitse enää vahvistaa. Nyt vaan vahvistetaan pitkälle etenemistä ja ukon löytymistä sieltä pitkän matkan takaa. Hienot treenit taas vaihteeksi :)

Kotisivuja päivitetty ;)Lauantai 29.09.2007 22:08