IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Manantaita vaanTiistai 22.05.2012 02:18

Alavireinen olo... olis vaan tehny mieli nukkua ja nukkua, käpertyä peiton alle omaan rauhaan. Iltapuolella sitten sentään vähän piristyin ja kävin ulkona ihailemassa kesää. Kyllä se nyt onkin niin kesää että. Teepaidankin kanssa on kuuma, kaikki on niin vihreetä ja nättiä. <3 Onneksi se mies osasi vähän piristää mua puhelimessa.

No, eipä tässä muuta kun katotaan mitä huominen tuo tullessaan

I would surely pick a SundaySunnuntai 20.05.2012 21:54

Tänään on aika kesänen keli ollut taas, pesukone on laulanut ja hassuja unia olen taas nähnyt. Pihalla pistäydyin. Nyt mä tässä mietin millä sitä kuluttais illan, kun huomennahan sitä tekemistä sitten taas on.

En tiä, eipä tässä kauheesti ole kertomista tästä päivästä...

Kaikkea kanssaSunnuntai 20.05.2012 01:02

Tänään sitten käytiin parhaan kaverin ja sen perheen kanssa shire-hevosnäyttelyssä. Olihan ne komeita isoja eläimiä näyttelytamineissaan.

Suomi ei sitten tänä vuonna saanut pidettyä poikaa kotona, edes finaaliin asti ei nyt päästy mutta ensi vuonna uudestaan. Olis silti Venäjälle voinut hävitä vähän hillitymminkin kuin ottaa 6 -2 turpaansa...

No, illan olenkin sitten roikkunut puhelimessa. On se mielenkiintosta tietty että vuosienkin jälkeen ollaan sitä mieltä että mun pois päästämiseni oli suurin virhe elämässä... ei kai siinäkään. Yllättäviähän ne on tuollaset sanat tietty, mutta kaipa sielläkin päässä sitten vaan olis opittu virheistä... empä muuta sano.

Huomenna kun ei tarvi sitten finaalia kattella jäkisfinaalia, niin kai sitä vois edes yrittää pitää taas siivouspäivää. IKÄVÄ!

Mitäs tässäTorstai 17.05.2012 02:50

Erikoislaatusia unia katselin taas. Sitten käväsin kaupungilla ja huhheijaa että täys kesä on jo. 20 astetta lämmintä, tosin pilvistä ja semmosta nihkeen olosta että huomennahan viimestään vissiin ukkonen tulee. Eipä tässä muuta nytten, takasin leffan pariin.... --->

Tuuli, tuule sinne missä muruseni onTiistai 15.05.2012 02:15

Oivoi kun on ollu taas semmonen päivä etten mitään saanu aikaseksi. No, ehkä täytyy itelleen olla armollinen jos huomenna korjais asian. Nukuttua ainakin tuli aamulla pitempään kuin laki sallii, en tiä väsyttääkö se pienempikin reissaaminen sitten niin.

Tänään ulkona on tuullut aika hurjasti, ja ajatukset myllertää samaan tapaan. Ikävä on kova... niin kova. Mitähän mä teen näiden työ- ja rahajuttujen kanssakin? Voi apuva. No, elämäähän se kai vaan on.

Huomenna taas lisää tekstiä...

ÄitilässäSunnuntai 13.05.2012 00:26

Täällä sitä ollaan Naantalissa. Mukava päivä ollut, katteltu telkkua ja naurettu paljon. Huomenna on sitten se äitienpäivä, ja toivottavasti velikin tulisi käymään. Eipä näe sitäkään liian usein. Toivottavasti saan unta hyvin. Ensi viikolla sitten taas ihan muuta...

Kultaani mun on ikävä. Voe itku kun onkin.

Hellurei

KesämasennusLauantai 12.05.2012 00:52

Tuntus jonkunnäkönen semmonen olevan tulossa.

Työkkärissä tuli taas karu totuus päin naamaa: etpäs opiskele mitään mikä ei työllistä satavarmasti, ja töitä teet sillon ja siellä kun me käsketään. Että näin.

Mies kuulosti niin kovin surkeelta ja hiljaselta kun soitin sille päivällä. Kai se sekin sitten pilasi fiilistä osaltaan. Aloin miettimään sitäkin että jos muakin töissä pidetään koko ajan, niin mitenkäs me toisiamme koskaan nähään? Ei itkun itkun itku.

No, huomenna äitiä kattomaan Naantaliin ja ens viikolla sitten taas armotonta sompailua byrokratian aina niin ihanassa maailmassa.

Do you ever think of me?Torstai 10.05.2012 23:49

Harmaata ja kosteeta mutta lämmintä tuolla ulkona. Kävin taas fyssarilla, ja se vei mut salille tekemään kaikkia juttuja jotka varmaan tunnen kropassani huomenna aamulla. Hehe. No, kai se säännöllisesti toteutettuna vois hyvääkin tehä.

Remppamiehet oli käyny täällä mulle laittamassa pari ilmastointiluukkua, eli "räppänää". Hirveesti en rakasta sitä että mun kämppään tullaan kun en ole ite täällä mutta ompahan nyt tehtynä.

Telkkarista kattelin lentoturmatutkintaa ja nyt Leijonat pelaileepi Ranskaa vastaan. Lipsuin boikotistani ja telkku on auki vaikka siellä selostaakin joku perhanan Saukkonen eikä Mertaranta. Antsa, tule takasin! :'(

Huomenissa sitten vielä hoitamaan asioita, esim. työkkärissä pitää vierailla taas ja sitten lauantaina äippälään.

Taitaa tulla kesäKeskiviikko 09.05.2012 20:35

Hellou... tänään on ulkona aika kesänen olo, vaikka pilvistä onkin ja vettäkin ripsii niin lämmin on silti ja puissa jo lehdet melkein. Vihreää. <3

Kävin kauppareissulla pizzalla pitkästä aikaa, ja ihmettelin lemmikkiliikkeessä käärmeitä, kaloja, gerbuja, rottia ja kameleontteja. Viimeksi mainitut oli aika jännän näkösiä otuksia. Hahaa. :D

Taas pitäs iltaa kulutella kun mieskään ei ole koneensa äärellä vaan töissä ahertamassa. Tässähän tulee itelle laiska olo, hahahaaa. No, huomenna pitää vähän selvitellä noita rahajuttuja ja niin edespäin... fyssarikin olis taas ja kai tämä viikko tästä.

Joopas jooKeskiviikko 09.05.2012 02:37

Tänään oli sellanen päivä että rahaa meni mutta hyvään tarkotukseen. Pieni toipilas on ollu urhea ja kaikki on mennyt hyvin. :) Helpottaa vaan elämää.

Aurinko kuumasti jo paistelee ja puut vihertelee. Kesäkesäkesä. Miehellä oli tänään eka työilta, ja kai se kohta kotona on. Kumpa olis vaan sama koti kun minunkin...

Ei tässä paljoa muuta kun että väsy on jo ja nukkumaan vois kohta mennä. Huomenna taas lisää.