IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

EATiistai 10.02.2015 22:17

Tänään oli sitten ea 1 taas ja toinen osa tulee perjantaina. Tuli taas elvyteltyä Annea / Anttia ja ihan hyvin kai se meni. Kevättä meinaa olla ilmassa vähän kun tänään oli useampia plussa-asteita ja lumet suli vähemmäksi, aurinkokin paistoi oikein pirteästi.

Paljon on vieläkin ajatuksia mielessä, mutta minkäs sille sitten mahtaa.

Huomenna taas aamuvuoroa, jonka vuoksi tästä voisikin kaatua sänkyyn ihan suhteellisen piankin... saa nähdä tuleeko päikkärit taas huomenna tarpeeseen kun töistä pääsee kotiin.

Mikä on kun ei taidot riitä...Maanantai 09.02.2015 23:39

Aamuvuoro tänään ja siellähän sitten oltiin vähän otettu nokkiinsa minun sanomisista, ei kai siinäkään sitten. Ollaan hiljempaa tästä lähin. Huomenna olis sitten ea ykköstä taas kerrattava pitkästä aikaa.

Kevättä odotellessa ja kaikenlaisia ratkasuja kaikenlaisiin asioihin.

Why notSunnuntai 08.02.2015 21:58

Joopas joo. Vapaata sunnuntaita tässä viettelen. Koitan nyt siirtää eräitä asioita pois mielestä ja odotella vaan mitä uutta elämä tuo. Ensi viikko olis töissä aamua, voi morjes taas että tekeepi hyvää ne viiden herätykset. No on siinä pari koulutuspäivääkin sitten.

Mies on kaverinsa luona kattomassa Afrikan cupin finaalia, jalkapalloahan sitä täytyy vahtia siellä tietty. Hyvä että viettää aikaa kavereidensa kanssa. Minä olen tässä sillä aikaa hurja ja ryyppään... omppumehua. Jeps.

Ulkona on liukasta ja vähän kylmenemään päin tänään, mutta on se toisaalta luvannu plussaa ens viikolle kai. Aurinko tekee kutaa itse kullekin.

Hellurei ja hellät tunteetTorstai 05.02.2015 23:39

Näin se on helmikuukin jo alotettu ja töissähän nämä päivät menee, suurin osa viikosta ainakin. Vaikka mahtuuhan näitä vapaitakin tähän väliin. Siellä töissä sattuu ja tapahtuu ja päivät on yhä hullumpia, aina ei muista edes kontrolloida kovin hyvin omaa käyttäytymistään että se pysyisi mahdollisimman aikuismaisena ja ammatillisena... no, heittää siellä sitä huumoria onneksi muutkin.

Nyt vaan tossa yks päivä tuli vähän sellasta kylmää vettä niskaan erään henkilön taholta... mitäpä siihen voi sitten sanoa. Kaipa se siitä selviää että mikä on homman nimi noin niinkus oikeesti. Vähän tuntuu siltä ettei kaikki nyt ihan ole kunnossa ja huolissanikin olen.

Miehen oleskelulupapäätöksestä on nyt valitus lähtenyt menemään ja ai että kun mie rakastan tätä ainaista oottamista. Oota sitä, oota tätä, oota tuota. Oota kaikkea koko elämäsi. No siltä tämä vähän tuntuu mutta kaipa se kevät jotain uutta ratkasua asioihin tuo.

Eipä tässä muuta kun talven jatkoa... onneksi on hyvää musaa löytynyt taas mp3:een roppakaupalla...

JesLauantai 24.01.2015 18:47

Nyt on sitten töissä aamuvuoroputki ohi, eikä enää aamuvuoroja vähään aikaan. Huhheijaa, kyllä noi neljän tunnin yöunet koville ottaa mutta onneksi töissä on kivaa. Viihdyn siellä kyllä ja uskaltaisko sitä jopa sanoa että nyt mä olen tainnu löytää oman alani. Ei voi muuta sanoa kun että ihan oma maailmansa tuo paikka ja jokanen päivä toistaan... no, mielenkiintosempi. :D

Eilen oli taas yhdistyksen kokous, menihän siinä kolmisen tuntia ja vielä pitäs sähköpostia lähettää sinne ja tänne kai.

Sään puolesta ollaan Suomen normitalvessa, ensin on -17 ja sitten -1. Lunta on silleen, no, tarpeeksi.

Joillekin asioille ei voi kun antaa aikaa, kai se tästä.

?Perjantai 23.01.2015 18:47

Miksi naiset AINA rakastuvat renttuihin?
Hepskukkuu.
Vuosi on alkanut työn merkeissä... tuolla ongelmaisia autellessa ja asioita oppiessa on vähän omakin pää koetuksella, mutta ei voi kun antaa aikaa, kyllä kai kaikkeen oppii suhtautumaan. Ihan liikaa kaikenlaista nyt silti on muutenkin.

Miehen oleskelulupapäätös tuli takasin kielteisenä tässä yks päivä, no siinä sitten alettiin valitusta suunnittelemaan. Eilen sitten tuli tieto että käännytys toistaiseksi jäissä kunnes oikeuden päätös sanoo sanansa. No kai se valitus silti pitää tehdä.

Kivut on ollu tänään poissa, mitä ei tietenkään saisi edes sanoa ääneen. Päivällä kävin työpaikalla palauttamassa eilen kaulaani kotiin lähtiessä unohtuneet avaimet. Iltasella opetin maahanmuuttajille taas kaunista ja rikasta Suomen kieltä. Huomenna pitäs varmaan käydä juttelemassa jonkun kanssa tästä mielen myllerryksestä ja ja ja... kelakin sais joskus tehdä jotain ajallaan ja oikein, huoh. No ehkä tässä nyt oli tärkeimmät mitä tähän viittin kirjotella.

HhmLauantai 10.01.2015 22:45

RIP Vieraslista tai jotain..

Long time no seeTorstai 25.12.2014 23:42

Nonnih jos taas kirjottelis jotain.

Joulu on nyt sitten tässä ollut taas ja ihan rauhallisesti ja mukavasti mennyt kotona miehen kanssa. Syöty hyvin ja laiskoteltu. Kiloja varmaan tullut lisää. :D

Uudenvuoden suunnitelmissa oli mennä Helsinkiin mutta empä tiedä... voi silti olla että jään kotiin, olis varmaan sitä seuraa tässäkin ja tarpeeksi ohjelmaa.

Uudenvuodenaatosta tasan viikko eli 7.1 alkais sitten työkokeilu. Pääsee taas pitkästä aikaa kotoa pois. En vaan tiedä miten sitä sitten vääntäytyy parinkymmenen asteen pakkasessa puoliunessa seitsemäksi töihin tammikuun aamuina, mikäli paljon niitä aamuvuoroja tulee. Varsinkin kun nyt on jo taas pitemmän aikaa tottunut nukkumaan niin pitkään kuin huvittaa. No terveellistä se vaan on joskus herätä aikasinkin, kai...

Eipä tässä varmaan muuta, joulu on tapaninpäivää vaille taputeltu tältä vuodelta, pitäsköhän ensi vuonna kokeilla jotain muuta kuin kotijoulua...

En tahdoTorstai 27.11.2014 23:15

TAHDONTAHDONTAHDONTAHDON... Mitäs facebook... TAHDON! Entäs mitäs telkkarista tu... TAHDON! No luempa sitten vaikka leh... TAHDONTAHDONTAHDON! Nooo, jospa kuitenkin koittasin vielä sitä naamakir... TAHDONTAHDONTAHDONTAHDONTAHDONTAHDON.

No aijaa. Ihanko tosi. Tahdotteko te. No minä EN tahdo. Avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi, mutta kun varsinkin nuorten mielestä on nyt niin tärkeää ja muodikasta TAHTOA. Jos nyt tahdotaan niin mitähän muuta seuraavaksi tahdotaan. Lapselle äiti ei voi korvata isää eikä isä äitiä.

Jos mä näen vielä yhdenkin TAHDON niin se tulee mun korvistani ulos