IRC-Galleria

JälkitreenitPerjantai 24.08.2007 00:07

Tein myös janaharjoituksia.

Jana 1: 15m pitkä, Ria lähti janalle hyvin, mut juuri ennen jälkeä alkoi haahuilemaan. Otin takaisin ja eikun uudelleen, sitten juostiin jäljen yli.. No, kolmas kerta toden sanoi ja sit onnistui, ja keppi oli palkkana n 20m janasta.

Jana 2: 20m pitkä, Janalle lähtö oli hyvä ja vauhdikas. Törmäsi jälkeen, mutta lähtipä ajamaan takajälkeä, ja ajoi niin kovasti että ei meinannut takaisin haluta edes tulla. No sitten hokasi itse vaihtaa suuntaa ja oikeassa suunnassa taas keppi palkkana.

Jana 3: 30m pitkä. Eteni janalla suht rauhallisesti, törmäsi jälkeen. Takajälki piti tarkistaa, mutta lähti kuitenkin ajamaan oikeaan suuntaan. Ja tästä jatkui mein jälki.

Jälki oli 850m pitkä, 7 keppiä, ja kulmia x määrä ja yksi terävä kulmakin tuli tehtyä. Metsä oli tosi helppoa kangasmetsää ja loppuvaiheessa tarvoin suon reunaa pitkin. Ria ajoi tosi tarkasti koko jäljen, vauhtia toki löytyy, mutta miun puolesta pitäköön tuon vauhdin, kun kuitenkin mie pysyn ihan hyvin perässä ja ne kepit sieltä löytyy hyvin. Kaikki kepithän ne nousikin. Suolla kadotti jäljen kerran, mutta nopsaan löysi oikean reitin. Jälkeä en merkannut ollenkaan, kuin janan ja viimoisen kepin paikan.

Kaikin puolin oikein hienosti meni reeni, ja oli mukava päästä kokeilemaan tuollainen pidempikin jälki pitkästä aikaa. Muutamat hirvikärpäset tuli kaivettua päästä, yök..

ShoppailuaTorstai 23.08.2007 19:19

Aamupäivästä lähin kiertelemään kauppoja, ja just tulin takas kotiin. Sain ostettua tuohon eteisen lattialle nuo laatat ja muutkin laatoitusvermeet ja välineet. Sit pitäis vaan alkaa suhraamaan. Vähän jännittää kun ikinä en oo laatottanu :/ Tosin voipi olla että aikaisintaan viikonloppuna pääsen aloittelemaan tuota hommaa...
Poly uretaania ostin lisää, ja josko se nyt riittäisi paremmin kun edellinen purkki meni opetellessa käyttää moista :D Oven karmeja ja ovia kattelin myös, ja ei onneksi ihan kamalan hintaisia ole. Karmit 49e ja sisäovi kolmella peilillä 79e. Vielä en saanu niitä ostettua kun rahukat meni kaik noihin laattoihin.

Keittiön laatoista tuloo kyllä kallis paukku, päädyin nyt yhteen valintaan laatoista ja kun kiertelin vielä hintoja vertaamassa niin paha mieli meinasi tulla. Muta päätetty se on, maksoi mitä maksoi, niin sellanen mulle tulee :)

Mutta nyt toistaiseksi pitää keskittyä tuohon eteiseen niin loppuu tuo pölyn kulkeminen kämppään.

Remppa jatkuu Torstai 23.08.2007 00:23

Nyt on päätös laatoista tehty, ja huomenna TAAS kattelemaan ja viimeistelemään päätös. Eno kävi tänään kattoo tuota oviaukkoa, se tulee laittamaan siihen karmit paikalleen tässä lähipäivinä. Eteisen lattiankin kohtalo selvillä, eli laatat siihenkin tulee, ja huomenna jos sais nekin lopullisesti päätettyä, ja ehkäpä jopa hankittua. Ja sitten se ikkuna. Eli tuohon vanhan sisäänkäynnin kohdalle tuloo ikkuna :) Pitäis käydä kattelemassa josko uusiotorilla olisi ratkaisua siihen.

Sain nyt tuon keittiön tiskialtaankin toimintaan, eno laittoi putket paikalleen, ja pääsen nauttimaan uuden keittiön täysistä antimista :D

Koirien kans en oo mitään tänään tehny. Lepopäivä. Tessalla on maha sekasin, kun Saijan luona popsi niitä luita siellä pihalla. Ja Rialla huomenna jälkireenit tiedossa.

Remppaa prkl..Keskiviikko 22.08.2007 14:53

Nyt alkaa hermo mennä, johan tuo oli korkee aika :D

Revin keittiön päätyseinältä puolipaneelin irti ja revin sit kätöseni naulaan... No ei siinä viel mittään, verenvuoto tyrehtyi suhteellisen nopsaan. Sit kuuluu allaskaapista tip..tip..tip..tip.. Ja voi perseensuti, viemäriputki vuotaa.. Ja on vissiin vuotanu jo jonkin aikaa, kun takalevyssä näkyi valumajälkiä. Soitto isälle jotta mitä mie teen. Onnistuin sitten omin kätösin kiristämään putken uudestaan ja ei vuoda enää.

Seuraavaksi pitäis tuosta päätyseinästä paneelin alta paljastunut lasikuitutapetti repiä irti.

Laattakaupasta löytyi aika kivoja juttuja, ja pitäis nyt alkaa suunnittelemaan sitäkin. Ainut vaan että se laatta mistä tykkäsin kaikkein eniten, maksaa 180€ neliö.. Joten se saapi kyllä unohtua samoin tein.. Mullako kallis maku muka :D

HommiaKeskiviikko 22.08.2007 02:15

Aamupäivästä lähin ajelemaan Saijan luo riistavedelle. Olin lupautunu vähän hommiin siellä :) Sisä katon maalasin, ja seiniä kittasin. Pikkuisen tuosta katon maaluusta meni niskat tosin jumiin, mut se on pientä.

Käytiin koiria uittamassa Saijan rannassa, ja Tessunenkin oppi Lulun perässä laiturilta hyppäämisen ilon :D Ria ei vielä saanut hypättyä, mutta ui kuitenkin jo kovaa päätä muiden perässä :)

Illalla vielä grillattiin, ja vähän aikaa sitten tulin vasta kotio.

Unohdin eilen kirjoittaa, kurja loppu miun illalle, tai tuli ainakin kurja olo, ja itku silmään.. Tuossa kotiinpäin ajellessa ihmettelin että eessä päin jonkun auton hätävilkut vilkkaa ja peruuttelee siellä. Hiljensin, ja kun lähestyin, auton valokeilaan osui pieni beagle joka oli jäänyt auton alle.. En sitten tiedä oliko tämä peruuttelija ajanut, vai muutenko pysähtymässä siihen, mutta hattua nostan että joku malttaa pysähtyä tuollaisessa tilanteessa.

HakutreenitTiistai 21.08.2007 01:03

Tessula pääsi taas tänään töihin :)

Eka ukko: Etukulmassa, pusikon takana. Hyvin Tessa irtaantui, mutta ukkoa ei löytynyt. Ilma oli siesova... Usean kerran jouduin lähettämään, ja sitten viimein löytyi. Ilmaisu ja näyttö meni hienosti. Tyytyväinen olin että vaikka tosi monesti jousuin vaan lähettämään, niin jaksoi kuitenkin edetä ja etsiä.
Toka ukko: Toisessa etukulmassa takarajalla. Hyvin otti Tessa hajun ja löysi. Ilmaisu ja näyttö meni hyvin.
Kolmas ukko: Tosi vaikea.. Vaikka ukko oli vaan puskan takana, niin kun ei saa hajua, niin ei saa... Moneen otteeseen taas lähetettiin, ja sitten suoraan eteneminen tuli ongelmaksi, aina lähti tosi vinoon jompaan kumpaan suuntaan, ei missään nimessä sinne missä ukko oli :D Mutta löytyihän se viimein. Ilmaisu ok, oli tiputtanut maalimiehen luona rullan kerran, mutta sitten oli jo onnistunut. Näyttö meni myös hyvin.
Neljäs ukko: Umpipiilossa takakulmassa. Tessa oli jo tosi väsy hirmuisesta juoksentelusta, että ei enää olisi jaksanut lähteä. Ja kun lähti, niin meni tosi vinoon... Juoksenteli ja etsi, ja löytyminen oli tosi vaikeaa. No, viimein taas tärppäsi, ilmaisu ja näyttö meni hyvin.
Loppuun piti saada vielä joku kiva juttu kun toinen oli niin väsyksissä, niin otettiin viides ukko, joka oli puolipako ja suora palkka :)

Loppupeleissä kuitenkin hyvä treeni :)

Päivällä kävin laattoja kattelemassa, ja hirmuisesti hyviä vaihtoehtoja löytyikin, kauhee valinnan vaikeus. Saija ja Lulukin taas kävi kyläilemässä ennen treenejä :)

Remppaa taasMaanantai 20.08.2007 13:37

Aamulla tuli keittiöasentaja. Se laitto mulle tuonne keittiöön uuden hienon tason tuonne, ja uuden hienon tiskialtaan :))

Mie sain siinä samalla pohjamaalattua uuden eteisen. Pientä tasoitusta vielä sinne tänne tulee, mutta alkaa jo näyttämään ihan kivalle :)

Josko tänään pääsisi jo laattaostoksille :)

DobberikoulutusSunnuntai 19.08.2007 16:58

ALkoikin tänään aikaisemmin, kun meillä oli omat näyttelytreenit alussa :) Paljon hyviä vinkkejä tuli meidänkin esiintymiseen :)

Tessan kanssa tottista ensin. Perus kilpailuliikkeet käytiin läpi. Kaik meni oikeestaan aika moitteettomasti. Lopuksi ihmisryhmää niin, että oli kaksi koirakkoa yhtäaikaa pyörimässä samassa ryhmässä, pikkuisen häiriötä :) Ja hyvinhän sekin meni. Ja Tessukka sai lopuksi purra hihaa kaverin kanssa :) Ja olipas Tesunen taas onnellinen ilme naamalla kun tosihommiin pääsi :DD

Rialla tottista ensin. Liikkeestä istuminenkin toimi tänään oikein hyvin. Niin ne vaan kikkaviitoset auttaa, ainakin hetkeksi :D Liikkeestä maahan oli oikein hieno, ja seuraamisetkin maittoi likalle tänään erittäin mieluusti :) Noutoa treenattiin, ja lähes mallikkaastihan se menee, vielä tuppaa jäämään liika kauas minusta, muuten hyvä, sekä hyppynoutoa otettiin, ja siinä sama homma että jää kauas. Mutta ei tuota sen kummemmin jääty tahkoomaan, ku kisomaan ei vielä ole mikään kiire, ens vuonna ehkä :) Rialle otin ihmisryhmää samalla lailla ku Tessallekin, eli toinen koira oli häiriönä pyörimässä samassa ryhmässä, ja hienosti meni.

Remppa on edennyt nyt siihen vaiheeseen jotta seinässäni on reikä :) Eli uusi oviaukko on viimein tehty :D Lisäsin rempasta pari kuvaakiin.

Treeniä ja hupia :)Lauantai 18.08.2007 23:41

Aamulla puol kymmeneltä koirien ja Tuijan ja Narsun kans mettään. Käytiin tallomassa Narsulle ja Rialle jäljet. Sitten Tesuselle pari ukkoa, maanantaina epäonnistuneeseen treenin piti saada paikkaus, ja sehän tulikin :)
Eka ukko n. 70m päässä keskilinjalta. Tessa eteni heti perille saakka, otti irtorullan hyvin ja näyttökin meni täydellisesti :D
Toka ukko: Tuija jatkoi eteenpäin suoraan ekalta paikalta ja sanoin että voi mennä vieläkin syvemmälle. No ku lähetin Tessan, ihmettelin että kylläpä kestää. Mutta suoraan oli menny ja toi kiintorullan mallikkaasti. Näytölle kun mentiin, niin huomasin et oli kaveri sit oikeestiedennyt :D Mitattiin matka pois tullessa, niin 110m :D Että ei ollu tänään etenemisen kanssa ongelmia :DD Ja kaikki muukin meni aivan täydellisesti :)

Sit käytiin tallomassa esineruutu. Tessalla nostatin neljä esinettä, ja mainiostihan ne nousikin :)
Rialla otin kolme esinettä, ja tällä kertaa otin ilman näyttämistä. Oli sopivasti vastatuuli, niin esineet haisi nenään, ja lähetys ja etsintä sujui loistavasti :D Tänään oli siis eka kerta kun ihan pimeänä lähetin Rian esineruutuun :)

Sitten jäljen kimppuun. Rialla oli n. 30m jana ja jälki oli ehkä reilu 500m. Yhdessä vaiheessa jälki meni tien reunaa pitkin, ja sitten tein sen "äimän" sinne, eli että jälki loppuukin, eli katoaa ja koiran tulee etsiä itse se jatko.
Janalle lähtö oli paras tähän mennessä koskaan, Ria lähti vauhdilla etenemään, mutta harmillisesti 2m ennen jälkeä pysähtyy ihmettelemään jotta missäs se jälki nyt onkaan. Mutta nopsaan sitten löytyi. Kaikki 5 keppiä löytyi hienosti, kulmat ajoi super tarkasti, tien reuna jäljestys meni melko hyvin, kerran nosti päätään ja katteli tien toiselle laidalle, mutta pysyi jäljellä oikein. Äimänkin suoritti erittäin mallikkaasti, itsenäisesti taas laatikoi alueen ja etsi, ja hienosti löytyi. Ja itseeni olen erittäin tyytyväinen että osaan luottaa jo koiraan, mulla ei merkkejä ollu missään muualla paitsi janalla ja jäljen päässä. Ja kyllähän mie Riaan voin luottaa, on se vaan pirun taitava likka :)

Lopuksi sitten annettiin koirien rallata metsässä ja popsittiin mustikoita :)

Sit kiiruusti kotiin ja siistiytymään. Meil oli tänään mein jälkiryhmän kanssa grillausilta. Mentiin yhden treenikaverin luo, istuttiin useampi tunti terassilla ja syötiin hirveästi, ja oli muuten ihanaa ruokaa tehnyt talon emäntä :) Ja kahvittelut päälle. Mikäs sen mukavampaa kuin hyvässä seurassa istua ja turista koirajuttuja :)

Ihanata :)

RemppaaPerjantai 17.08.2007 16:58

Nyt kun tuohon seinään on jo tehty tuo oviaukko tuolta varaston, eli tulevan eteisen puolelta, niin mie pääsen hommiin sielä kun ei enää niin paljoa pölyä tuolla :)

Kävin aamusella vähän shoppailemassa starkilla. Ja nyt kun ensin siivosin tuon, pääsin jo saumaamaan kipsilevyjen saumoja. Ja oi että miten ihanaa oli tehdä sitä, kun nää maalarin hommat on olleet jossain unholassa pitkän aikaa, mutta niin se vaan saumanauhan asennus sujui kuin vettä vaan :D Vielä muutama sauma jäi tekemättä, kun laastia pitää tehdä lisää. Ja sitten pääsisikin pohjamaalin vetämään, jihaa :DD

Nyt pitäis tosissaan alkaa miettimään tuon eteisen värimaailmaa jotta millä sen sitten vetäisisi..

Ihanaa :)

muoks, kaikki saumat viimein saumattu, kohta pääsöö maalaamaan :D