IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Pikku reissu tehtynäSunnuntai 12.11.2023 19:24

No niin. Tässähän se viikonloppu taas meni.

Lähettiin eilen lauantaina aamupäivällä kohti Hämeenlinnaa. Hetken seikkailtuamme siellä pääsimme hotellille. Huoneen löytämisessä kesti vähän mutta kun oltiin asetuttu, pistettiin uimakamppeen kasaan ja marssittiin kylpylän puolelle. Se oli aika pieni. Kyllähän siellä silti vähän polskittua tuli. Sitten kun oltiin tultu uimasta, laitettiin itsemme valmiiksi, pikainen iltapala nassuun ja Juha Tapion keikalle. Oli hyvä keikka, kaikkia hyviä biisejä tuli ja sai laulaa mukana.

Tänä aamuna oli meillä molemmilla olo hieman väsynyt koska eihän sitä nyt mitenkään erityisen hyvin tule nukuttua vieraassa paikassa. Aamiainen oli ihan kelpo, kaikkea mutusteltavaa löytyi ja masut täyttyi.

Lähdettiin sitten hotellilta ja suunnistettiin iskän luo. Vietiin vähän lahjomuksia ja kukkanen. Siellä oli laitettu lasagnea joten sitä syötiin ja oltiin liian täynnä. Hyvillä mielin sitten kohti kotia, ja tietenkin hämärässä / pimeässä koko ajan räntää taivaan täydeltä ja loskaa, eli täydellinen ajokeli. Huhheijaa. No päästiin takaisin kotiin ja nyt on taas hyvä olla täällä, vaikka tuntuukin että viikonloppu meni liian äkkiä.

No, kunhan tänä yönä saa hyvät unet niin eiköhän se huominen työpäiväkin siitä suju.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.