IRC-Galleria

Reenitty taas onPerjantai 26.06.2009 00:26

Sunnuntaina kävin dobberitreeneissä, en enään muista tarkalleen mitä tehtiin, Ria että Jykä oli kuitenkin mukana menossa. Jykälle ainakin noutoja tein, tasamaa ja hyppy.

Tiistaina josepan tottiksiin, siellä oli vain Jykä mukana. Jääviä tehtiin ja sitten noutoja. Hypyllä (matala) Jykä tuli vähän hutiloiden takaisin päin ja kompuroi niin hienosti että takajalka jäi esteen väärälle puolen, ulahti ja roikotti jalkaa. Hetken tutkailin ja kävelytin eikä enää sattunut. Otettiin hyppy uudelleen ja ei kolissut enää :)

Keskiviikkona peltojälkeä ja puruja ja vähän tottistakin. Pellolla Rialle tein 750 askelta, neljä esinettä. Tarkkuus on kärsinyt namittomuudesta, mutta ei voi mitään.. Hyvin ilmaisi kaikki esineet. Jykälle noin 400 askelta, neljä esinettä, namien kera ajaa hyvin jälkeä muttei syö kuin kasat, namittomat alueet jäljestää jotenkuten, mutta selkeästi on hämillään jotta missä se miun ruokajälki meneekään...

Puruissa ensin tein pienet tottikset, ihan perushuttua. Jykälle tehtiin nyt tauon jälkeen vähän vahvistustreeniä, ensin vain äijän karkotusta ja toisella kiekalla tyynyn kanssa saalista, hyvin meni :)
Rialle kans pienen tauon jälkeen toiveestani ihan saalis leikkiä, ja Riahan oli ihan piukeena mukana hommassa, tosi hyvin meni treeni.
Lopuksi tein vielä Jykälle henkilöryhmää, ja Rialle vähän ztp juttuja ekaa kertaa, ihmisryhmää ja tolpassa oloa, ei vaikuttaisi olevan normitilannetta kummempaa, joku kerta kunhan saadaan ihan vieras mies "tuomariksi" niin sitten olisi parempi verrata.

Tänään käytiin Rian kanssa metsäjäljellä, jäljen tekijä mursi kätensä oman koiransa jäljellä ja joutui lähtemään sairaalaan ennen Rian jälkeä. Löysin kuitenkin paikalle ja jälki meni oikein hyvin. Jäljen lopetus jäi vähän avoimeksi, sillä viisi keppiä Ria nosti, ja ne kaikki oli merkattujakin, mutta se viides oli tien reunassa, ja yritin lähettää Riaa tien yli jatkamaan. Yksinkertaisesti tien yli ei mennyt jälkeä eikä tien kummassakaan reunassa, vainu veti tietä pitkin takaisin autolle. Nyt jäi avoimeksi jotta loppuiko jälki siihen, ja mentiinkö yhden kepin yli jossain välissä etten merkkiäkään huomannut, vai olisiko sittenkin jatkunut ja olisiko pitänyt ahkerammin etsiä. Vai olisko jäljen tekijä unohtanut laittaa kuudennen kepin. Omaa epävarmuuttani en lähtenyt enää etsittämään.

Perjantaina peltoa ja tottistaLauantai 20.06.2009 14:06

Rialle 450 askeleen peltojälki, paalulla pari namia ja siellä täällä jonkin verran. kuitenkin vähän enempi kuin edellis kerralla. Neljä kulmaa, neljä esinettä. Jälleen oltiin samaisessa pitkässä heinässä kuin viimeksikin. Paalulta lähtö oli erinomainen ja kokonaisuudessaan jäljestäminen oli tarkempaa ja rauhallisempaa. Kulmat suoriutui erinomaisesti ja mikä parasta, kaikki esineet ilmaisi itsenäisesti ja täydellisesti.

Jykälle tein 300 askelta, kaksi kulmaa ja viisi esinettä. Paalulta lähtö erinomainen ja jäljestys tosi hyvällä mallilla, mutta sitten mie mokasin... Kaksi esinettä ilmaisi itsenäisesti ja oikein, kolmannesta meni yli. Nyppäsin takaisin ja koira hieman paineistui mutta ilmaisi kuitenkin esineen. Kulmat meni tosi hyvin, neljäs esine tuotti tuskaa, Jykä ei halunnut ylittää esinettä, muttei myöskään ilmaista. Yritti kiertää, kun en sallinut istuo persiilleen ja katseli taivaille. Nenä ei mennyt enää maahan. Aikamme miihailtiin ja heitin esineen vähän kauemmas ja namitin makkaralla Jykän ja esineen välin. Viimein lähti liikkeelle ja vaivoin ilmaisi esineen. Viides esine ilmaistiin taas tosi hienosti.

Tottiksessa Jykälle BH hommia, ja nyt se perkeleen äijä sen teki.. Irti seuraamisesta lähti kätkimään paikallamakaavan siskon luo, ei tottele kieltoja, luoksetulokäskyjä, ja niin lähti äijä juoksentelemaan ympäri kenttää... Kiinni kun sain niin pientä palautetta tuli asiasta pojalle.. Paska fiilis jäi koko treenistä, vaikka kyllä niitä onnistumisiakin tuli.

Rialle pientä ylläpitotreeniä vain.

Peltoilua ja tottistaTorstai 18.06.2009 13:05

Maanantaina kävin Rian kanssa peltojäljellä, liian vaikea tuli tehtyä. Kaveri tallasi tarkkojen ohjeideni mukaan, mutta namia olisi pitänyt olla enempi. Heinä oli yli polven mittaista, FH sääntöjen mukainen kaavio, pituus reilu 1200 askelta ja 1,5h vanha. Lähdöllä ei ollut namia, ja hetken Ria siinä ihmettelikin, mutta lähti viimein ajamaan. Esineet meni niin ja näin, viimeisen ilmaisi täydellisesti. Kova tuulikin vielä sotki, etenkin vastatuuli osiolla oli suuria vaikeuksia varsinkin kun ei sitä namiakaan ollut.

Tiistaina Jykän kanssa tottistelemaan, pieni paikallamakuu pienen häiriön kanssa ok. Liikkeestä jäävät tosi hyvät, mutta tuo luoksetulon asento tökkii edelleen. Keksi nyt keinon millä tarkentaa. Pientä ihmisryhmä treeniä, ja siinä vielä Jykällä vaikeuksia keskittyä seuraamiseen..

Keskiviikkona myös tottista Jykälle, ja nyt ihan BH treeni, ilmoittautumisesta lähtien. Tosin seuraamiskaavion tein vain kerran. Paikallamakuu yllättävänkin hyvä, vettä satoi taivaan täydeltä, häiriökoira teki treeniään. Sateesta johtuen vinkui aika voimakkaasti, yhdessä vaiheesa nousi istumaan, komensin takaisin, ja hetkenpäästä nousi seisomaan, jolloin myö komensin takaisin, mutta edes häiriökoiran luoksetulossa ei sinkoutunut äijä mihinkään, kaipa se paikallaan pysyy, eriasia missä asennossa :) Luoksetuloa hinkattiin vähän enempi uudella tyylillä, hyvin alkaa mennä. Ja henkilöryhmää tehtiin kolmeen kertaan, ja jo viimeisellä kerralla malttoi hyvin keskittyä minuun.

Tarkoitus oli herätä kuudelta ja lähteä ajamaan kahdeksalta aamulla, kehä alkoi vähän jälkeen 9.30.
Heräsin kaverin puhelinsoittoon 8.30, paniikki... Koirat ulos ja takas sisään, reppuja en ollut pakannut, paperit ja remmi vaan mukaan ja Ria kuutiin. En kerenny meikata, kammata tukkaa saati edes hampaita pestä, kolmessa minuutissa heräämisestä olin jo autossa. Näyttelypaikalla olin tietenkin myöhässä suunnittelemastani, mutta kerkesin ennenkuin dobberit alkoi.

Tuomari on antanut Rialle aiemmin erin ja varasertin, joten tietenkin odotukset sertin suhteen oli kovat. Ja mitä vielä, sama tuomari, täysin erilainen arvostelu, ei tykännyt juoksutuksesta kireällä hihnalla, vaikka ennen tykkäsi... EH:n kanssa kotiin ja hirveä vitutus.

Vajaa puolisen tuntia kun olin ajanut puhkesi autosta rengas, vararengas juu oli, mutta koiran häkki nippusitein luukun päällä ja ei mitään työkaluja tietenkään mukana. Soitin apuvoimia, ja saatiinpa rengas vaihdettua viimein ja kotimatka jatkumaan.

Illalla lähdin Tessan kanssa lenkille tuohon harjuille, laitoin oikein hiihtovyön ja hihnan siihen että on mukana rinteitä kiipeillä ja vähän juostakin Tessukan kanssa. Jyrkässä alamäessä Tessa pomppasi miun edelle niin hienosti että sinkoutui kyljelleen kivikkoon hihnan tempaistessa vauhdin pois. Huuto oli hirveä, luulin että vähintään jalka meni poikki kun ei millään alkanut rauhoittumaan reppana. Viimein könkkästiin polulle takaisin ja tarkistellessa ei ainakaan mitään päälle näkyvää ollut, linkuttaen takaisin kotiin.

Tietokonekin ollut kolme päivää toimimaton, korjaamolle pitää viedä... Josko huomenna saisi sen aikaiseksi.

Jotain säätöäLauantai 13.06.2009 01:06

Maanantaina käytiin puruissa, ja päätin jättää Riankin tauolle hormoonien ajaksi, eli treeni persiilleen. Tottis päin persettä myöskin...

Tiistaina Jykän kanssa hienot tottistreenit, perusjuttuja.

Torstaina Rian kanssa metsäjäljelle ja esineruutua. Jälki meni superhienosti, kaikki kepit nosti ja ajoi kivasti :) Esineruudusta nostatin neljä esinettä. Ensimmäiset kaksi toi takaa, jonka jälkeen tuli tenkkapoo, koska Ria on nyt oppinut etsimään takaa, ja keskialueelta ei edes etsi. Kolmannen nosti keskeltä, vaikka alkuun jopa hyljeksi sitä... Liekö Rian ajatus nyt ruudusta jotta lähellä olevat ei ole niitä mitä etsiä, vai mikä lie. Halusin vielä neljännen, myöskin keskiesine ja siihen tehtiinkin paljon töitä, mutta Ria oli paikantanut esinen jo pariin kertaan niin kyllähän se myös nostetaan, kännykkä nimittäin. Lopulta nousi vaivoin, mutta kuitenkin.

Sukupuoleton koira olisi muuten aikasta bueno, ei hormooneja sitten ollenkaan...

Jälkikisat päin persettäSunnuntai 07.06.2009 21:35

Ajettiin sitten kolme ja puoli tuntia per suunta Rian kanssa kokeeseen Taipalsaareen. Maasto voelä olisi menetellytkin, mutta se tottis!!! Argh..

Ensin maastoon. Janatreenit on kannattanut, ei edes haikaillut takajäljelle. Maasto oli tosi vaikea ryteikkö ja jossain vaiheessa Ria satuttikin tassunsa keppiin. Keppi saldo oli 5, josta en todellakaan voi olla ylpeä, sillä yhden minä satuin itse huomaamaan maassa, eli Ria oli ylittänyt sen reagoimatta mitenkään, ja ykkösen tiesin jääneen, joten kun aikaa jäi jäljen jälkeen vielä 20min, käytiin jäljestämässä uusi lenkki ja nousihan sekin keppi sieltä. Mutta todella huono fiilis jäi jäljestä...

Tottiksiin.. Voittajaluokassa oli kolme koiraa, joten tehtiin ringissä, ja tietenkin Rian kanssa jäätiin passiin ensin. viritteleppä siinä sitten koiraa enää mitenkään kentän laidalla ollessa :( Tottis kaikkiaan 64p, huonoin IKINÄ ! Olen todella pettynyt ja se varmasti paistoi naamalta siellä.
Seuraaminen ok, mutta pysähdyksissä ei suorittanut istumisia, ja jo suoritti, tosi hitaasti.
Liikkeestä istumisessa jäi seisomaan, liikkeestä maahanmenossa jäi seisomaan, luoksetulossa tuli täysiä, juoksi ohi ja jäi heiniä nuuskuttelemaan miun taakse... Liikkeestä seisominen sentään ok, tässä luoksetulossa törmäsi minuun. Tasamaanouto ok, pientä kapulan puremista, sama hypyssä ja esteessä. Eteenmenon Ria suoritti tänään, mikä oli yllättävää :) Ja se mitä ei ole koskaan ennen käynyt ja mitä olen Tessan jälkeen eniten pelännyt käyvän, Ria karkasi paikallamakuusta...

En mennyt esineruutuun.

Kiima alkamassa, siinä luultavasti syy oikkuiluihin, sama oli viime vuonna jossain kisassa, nyt pitää tarkkaan miettiä kannattaako kisata ollenkaan ennen kuin tuleva kiima + valeraskaus päättyy, oma hermo ei ehken kestä sitä. Tänään perun tulevan tokokokeen, en lähde pelleilemään yhtään. Mikä harmittaa eniten, tämä oli luultavimmin viimoinen mahdollisuus yrittää ykköstulosta jos SM:iin mielii.. eipä tarvitse niihin enää haaveilla.

Vitutus on suuri.

TreeniäPerjantai 05.06.2009 13:53

Tiistaina tuli käytyä hieman tottistelemassa, ja Ria oli täydessä iskussa. Simputustreeni tuotti hyvää tulosta. Jäävät todella nopeita, seuraaminen huipussaan :) Eteenmenoon loputus, suoralla palkalla, ja suoraan jopa meni.
Jykille perisjuttua, jäävät todella hyvät, luoksetuloa petrattiin kovasti, ja edelleen ongelmia hieman, joko törmää tai sitten juoksee ohi. Lyhyellä matkalla tulee oikein.

Torstaina Rialle jälkeä ja esineruutua. Kolme janaa, joissa käytin pakotetta takajäljen varalle. On tuottanut selkeästi tulosta, janan ja jäljen risteyskohdassa pysähtyy ja tarkkailee jälkeä ennenkuin lähtee tutkimaan pidemmältä matkalta. Esineruudussa 3. esine tökkii pahasti. Kaksi nousee järjestään hyvin, mutta se kolmas. Torstaina kaksi oli takarajalla jotka nousi, mutta ongelmaksi on muodostunut keskialueen katselmus. Eli Ria menee suoraan takarajalle, etsii ja juoksee takaisin jos ei löydy, eli jostain syystä on iskostunut että esineet on takana... Lopulta keskiesinekin nousi, mutta olisi kisatilanteessa aika loppunut aikaa takaperin.

Nyt kun malttaisi, niin en tee Rian kanssa yhtään mitään ennen seuraavaa koetta, aika hyvälle mallille jäi, vaikka mieli tekisi kovasti jotain vielä viilata.


Toko kokeessa ja treeniäSunnuntai 31.05.2009 21:27

Ei mennyt tänään koe putkeen, tuntui kuin kuollutta lahnaa olisi perässään vetänyt.. Ja Ria ei ollut lainkaan skarppina, jätti tottelematta jopa luoksetulokutsua... Mutta laitetaan nyt karmea pisterivistö esille.

Paikalla makaaminen 6, piippasi voimakkaasti ja oli hieman rauhaton.
Seuraaminen taluttimetta 9,5, tuomarin mukaan avojen paras seuraaminen, en tiedä mistä puoli pistettä lähti.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5, puoli pistettä lähti vinosta perusasennosta.
Luoksetulo 0, lähti vasta toisella käskyllä liikkeelle ja teki lähes läpijuoksun ilman selkeää pysähdystä.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8, ohi mennessäni kääntyi katsomaan miun perään.
Noutaminen 9, vino luovutus ja perusasento.
Kauko-ohjaus 8, kaikki liikkeet teki priimasti, mutta tullessani koiran vieren, se ei noussutkaan perusasentoon kunnes toisella käskyllä.
Estehyppy 0, mein varma liike... hyppäsi, istui vasta toisella käskyllä, luokse tuli vasta toisella käskyllä ja senkin esteen kiertäen.
Kokonaisvaikutus 8.

Eipä siitä sen enempää, 3. tulos saatiin, suorastaan säälittävä sellainen.
Koepaikalta ajoin suoraan kentälle ja tein Rialle kunnon "simputus" treenin, katsottiin jotta tointaako kyseenalaistaa käskyjä, ja eihän se siellä niin tehnyt vaan skarppina koko treenin.

Hetken perästä lähdettiin vielä peltojäljelle, Rian ensimmäinen pellostus. Tallasin 420 askelta, kolme kulmaa, 5 esinettä ja paljon namittomia kohtia. Enpä ole noin hyvää jäljestystä Rialla koskaan nähnytkään :) Ja kaikki esineet ilmaisi maahanmenolla ITSENÄISESTI!! Wau!

TreeniäTorstai 28.05.2009 01:55

Eilen olin Rian kanssa tottistreeneissä. Tein vähän tokojuttuja. Luoksetulon pysähdystä enimmäkseen, ja kyllähän se sen reeneissä osaa :D Eteenmenoa hiottiin urakalla ja moneen kertaan. No, nyt se kyllä lähtee, mutta vinoon, souwhat, kunhan lähtee.. Ja kunhan kisoissakin lähtisi..

Tänään oli purut niin Rialla kuin Jykälläkin, ja voipa nyt oikeesti sanoa että paskaiset treenit oli, koirat on ollut pihalla koko päivän, niin miten voi olla että MOLEMMILLE iskee paskahätä kesken treenin, ja kentällehän sitä läjä tehtiin... Mutta helpotuksien jälkeen reenit molemmilla jatkui :) Ja oikeestaan aikas hyvät treenit olikin, vaikka vettä tuli ihan urakalla. Rialle otin tänään ekaa kertaa neljän piilon kierron putkeen, niin se vaan mennä posotti. Kutosella meinasin mennä väärin, kun mie liikuin liika hitaasti, niin ohjasin vahigossa takaisin neloselle, mutta molari antoi merkin Rialle, niin menihän se loppuun saakka.

Kisaa ja treeniäTiistai 26.05.2009 11:11

Sunnuntaina mentiin Rian kanssa vielä tokokisoihin, ja ihan yllättävän hyvin meni. Ykköstulos saatiin avoimesta luokasta, vaikkei juuri nyt olla keritty reenaamaankaan..

Paikallamakuusta täydet pisteet 10, omistaja vaan meinasi suoraan painella koiran luo kun käskt näkösuojasta pois kävi. Kaveri kuiskasi miun takasin kehänauhalle odottamaan liikkeenohjaajan lupaa.
Vapaanaseuraaminen 9, yhden pisteen rokotti siitä kun seuraaminen on niin tiivis että koira jopa hieman painaa minua, ei kuitenkaan estä.
Liikkeestä maahanmeno 9, en muista mistä yksi piste lähti, olisko toivonut nopeutta lisää tai jotain.
Luoksetulo pysäytyksen kanssa 5. Itse annoin sitten väärän käskyn ekassa luoksetulossa, koira lähti tulemaan tuhatta ja sataa ja ihan viimehetkellä jarrutti. Tuomari katsoi sen läpijuoksuksi.
Liikkeestä seisominen täydet 10 pistettä. Eipä siitä mitään kommentoitavaakaan.
Noudossa tapahtui jotain kummaa, koska noudot on Rian nappiliike. Meni kapulalle, käyti suussa ja kiire oli takaisin, niin kapula tippui. Otii samantien takaisin suuhun, mutta pisteet jäi 7.
Kauko-ohjauksessa ensimmäista istukäskyä ei totellut, mutta sen jälkeen kaikki. 9 pistettä, ja se yksi piste lähti siitä ensimmäisesta toistosta istu käskyssä.
Estehyppy 8 pistettä, takaisin sivulle tullessa pomppasi niin että tönäisi minua, siitä pistevähennykset.
Kokonaisvaikutus 9 pistettä.

Maanantaina Jykkis pääsi sitten reenimään urakalla, aamupäivällä pellolle jälkeä ajamaan. 375 askelta, kuusi esinettä ja kaksi kulmaa, ja toiva kaari. Esineilmaisut on ihan täydelliset, kaikki Jykä ilmaisi itsenäisesti maahanmenemällä. Jäljen ajo ok, tyhjät kohdat häiritsee jäljestämistä..
Illemmalla sitten tottiksen kautta puruihin ja oikein hyvä treeni oli oli tänään :)