IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Huhu.Maanantai 19.09.2011 14:26

Jopas on ollut aktiiviviikonloppu, taas kerran. Torstai- ja perjantai-illat meni hevostellessa, mikä tietysti oli mukavaa. Perjantai-iltana sovittelin kotona polvi- ja säärisuojia ja ajohousuja lauantain dh-pyöräilypäivää varten. Tunsin oloni kyllä (jälleen kerran) vähintäänkin hulluksi, mutta kun kerran olin luvannut lähteä, niin eipä siinä juuri muuta voinut kuin sovittaa vaan :D

Lauantaiaamuna startattiin auto kohti Sappee Bike Parkia kahdeksan jälkeen. Meille tuli P:n kanssa riitaa autossa, kun kyseenalaistin hänen reittivalintaansa ja siitä aiheutui sekaannusta. Meille tulee aika usein kinaa just silloin, kun ollaan menossa tekemään jotakin kivaa(?). No, olin tietty ihan ärtynyt, kun päästiin perille, mut mentiin kuitenkin vuokraamaan pyörää ja suojia mulle. Panssarit oli kätevästi kokoa L-XL, eli jouduin ne pukemaan hupparin päälle ja ne oli silti vähän liian isot. Kypäriäkään ei tahtonu löytyä sopivan pieniä, mut oli sit otettava se vähiten hölskyvä, kun ei taviskypärän kans siellä olis voinu ajella.

Sitten vaan auton takakontilla suojat ja kuteet niskaan ja pyörän kyytiin. Olin ihan hoomoilasena siinä ekas alamäessä, kun en ymmärtänyt, mistä se reitti edes kulkee. Lisäks ne reitit oli aika huonossa hapessa, kun edeltävinä päivinä oli satanut niin paljon. Selvisin siitä ekasta laskusta kuitenkin ihan kohtuullisesti. Vähän olin kärttynen, mutta se tais johtuu lähinnä jännityksestä. Ja olin porukassa taas oikeestaan ainoo, joka ei oo mitään dh:n tapastakaan juur kokeillu, niin tietenkin stressasin siitä, että mua joutuu kaikki koko ajan odottamaan. Seuraava jännitys iski siinä kohtaa, kun piti päästä sen pyörän kans rinne ylös ANKKURIHISSILLÄ. Voi moro. Puoliväliin meni hyvin, sit putosin kyydistä ja työnsin pyörän ylös asti. Voin kertoo, et ei oo kovin kevyt pyörä + se kypärä päässä tulee aivan tunmoinen hiki.

Sitte lasketeltiin rinteen huipulta autolle juomaan ja sen jälkeen otettiin uus yritys samaa reittiä ku ekallakin laskulla. Puoliväliin meni paremmin ku hyvin, sit sain jotenkin kiveä väistäessäni eturenkaan ulos reitiltä, pyörä lähti vasemmalle ja minä oikealle. Putosin lonkalleni isohkoon kiveen. Keräsin itseni sieltä kuopasta ja kaivoin pyörän toiselta puolelta reittiä ja yritin jatkaa matkaa. Ei mennyt montaakaan metriä, niin pyörän eturengas tökkäs johonkin kuoppaan, koska mulla oli ilmeisesti liian vähän vauhtia, ja sitten suoritin osittaisen lennon sarvien yli märkään kivikkoon. Häpyluuni iskin sopivasti pyörän ohjaustankoon, oikeen kämmenen ensin kiveen, jonka jälkeen sekä oikeen olkapään että pääkopan kivkkoon. Pyörä jäi jalkoihin jumiin. Siinä oli sit meikäläisen ajot ajettu siltä päivältä, käsi tärähti sen verran, etten pystynyt pitämään ohjaustangosta enää kiinni. Piti rullailla/taluttaa pyörä puolivälistä rinnettä hissin ala-asemalle ja tilata mönkkärikyyti ylös. Sit sain jäitä käteen ja loppupäivän istuin kahvilan terassilla kattelemassa, kun muut ajo. Täytyy kyl sanoo, et hiukan harmittaa, koska se rymyäminen alko sillä tokalla kierroksella tuntuu ihan hauskalta...

Nyt on sitten oikeeseen kämmeneen tulossa ihan komea mustelma, koko oikea reisi on mustelmilla ja tulipa siihen häpyluun kohtaan myös jonkin sortin muistelma. Eilen iltasella vielä vammoja tutkiessani löysin mustelman myös vasemmasta käsivarresta ja oikean jalan jalkapöydästä. Ei tuo oikee jalka ihan tavalliseen tapaan nouse, mutta kai se siitä kohta helpottaa. Ens v-loppuna uusiks, jos vaan käsi kestää! Kyl mäki pimee oon.

Eilen oltiin sienessä, tapasin kaksi kyytä ja yhden sammakon. Meidän retkue kohtas kyllä yhteensä kolme kyytä, mutta oon ihan tyytyväinen, että oma saldo jäi siihen kahteen... Suppilovahveroita löytyi tuhatmäärin, eilen niitä siistiessä punnitsin, että niitä oli kerätty 360g. Paljon jäi pikkusuppiloita vielä kasvamaankin, joten pitää tehdä varmaan toinen sieniretki viikon tai parin päästä :) Kerättiin me muutamia rouskujakin, mutta niitä on viel viimevuotisiakin pakkasessa, niin ei viitsitty niitä ihan hirveetä määrää kerätä.

Ja ai niin! Sain sieltä Sappeen reissulta itelleni maastopyörän rungon, josta P rakentaa mulle lenkkipyörän. Me ollaan jo jonkun aikaa etsitty mulle sopivaa täysjoustopyörää, ja just yhtä uutta tarjottiin 1400 eurolla, mut ei oikein mahtunu budjettiin. Toi runko on P:n vanha, ja se oli myynyt sen joitakin vuosia sitten kaverilleen, ja nyt se kaveri myi sen meille takas 200 eurolla. Jonkun verran sitä on huollettava, mut vois kuvitella, että loppuviikosta mulla ehkä ois jo oma kunnon maasturi :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.