IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Tää on nii tätäMaanantai 30.09.2013 12:09

Lomalle lähteminen. Huoli lemmikeistä. Tää on yks niitä lemmikinpidon varjopuolia, kun pitää järjestellä hoitopaikkaa reissujen ajaksi (tietysti vois olla vaan reissaamatta). Mieletön onni, että kissoilla on maailman paras hoitaja. Koirallakin oli. Mutta nyt meidän pitääkin etsiä jokin toinen paikka. Tällä perheellä, jonka luona Heku on monet kerrat ollut hoidossa, on nyt oma koira, nuori vielä ja touhukas. Eikä ne vaan tulleet Hekun kanssa toimeen. 10 päivää on pitkä aika kaikille, jos lähtöasetelma on valmiiks hankala.

Niin outoa kuin se onkin, ei tunnu kovin paljoa olevan koira- tai pieneläinhoitoloita Porin alueella. Syrjemmällä, kuten Merikarvialla, Siikaisissa, Kokemäellä jne. olis vähän vaihtoehtoja. Mutta ei oikein tekis mieli viedä eläintä niin pitkälle. Kissat oli kerran hoitolassa Laitakarissa. Pitkä matka sellaselle kissalle, joka voi pahoin autossa. Koira nyt ei voi pahoin, mutta tylsä ajatus silti viedä sitä "pitkän" matkan päähän.

Onni onkin Facebook ja Satakunnan chihuahuat -ryhmä. Sieltä neuvoja ja hoitolavinkkejä kysyessäni parikin ihmistä tarjoutui ottamaan Hekun oman laumansa jatkoksi. Ihan uskomatonta! Täytyy toivoa, että sellanen paikka järjestyy. Vois sitten jeesailla puolin ja toisin tarpeen vaatiessa. Ja onhan se hienoa, jos löytyy lisää koirakavereita. Peukut pystyyn!

[Ei aihetta]Perjantai 27.09.2013 16:03

Pieni uimari veteli hirsiä eilen neljä tuntii ja siinä kohtaa kävin sitte herättelemässä. Oli vaan aamupala alla ja kello jo neljä. Yllättäen oli vähän nälkä.

Illemmalla käytiin tos Porkan Valintatalossa. Asiakaskunta on aina yhtä kirjavaa. Mennessä Kippari Pubin terassilta (mikä mukava terassikeli olikaan!) joku humalainen tervehti ilosesti silmät harittaen. Samalla huomasin, et tien toisella puolella olevalta bussipysäkiltä tuli bussilastillinen jotain, veikkaisin puolalaisia, duunareita juoksujalkaa ruokaostoksille. Niit oli sit kauppa pullollaan. Kassajonossa mun takana oli jotain hätäsiä vanhalta röökiltä ja viinalta haisevia keski-ikäsiä miehiä. Yks seiso ihan selässä kiinni ja valitti, että kun kestää niin kauan. Joku koitti Veikkauspisteestä ujuttautua etuilemaan kassajonoon. Kello oli sen verran vähän, et niitä hätäsiä kaljan ostajia ei vielä ollu.

Tänään käytiin hakemassa Nepun passi. Hakemusta kirjottaessa mietin, että mitenköhän onnistuu, kun hakemusta viedessä pitäis olla esittää virallinen henkkari, jollasta Nepulla ei tietenkään oo. Poliisin sivuilla ei mainittu asiasta mitään. P lähti Nepun kans viemään hakemusta kaksin ja heti oli kysytty Kela-korttia. Miks, jos se ei oikeestaan ees kelpaa, kun ei siinä kuvaakaan oo? P:llä ei ees ollu sitä mukana. Oli se sit ilmankin onnistunu, kun P oli sanonut, että missään ei mitään semmosta ohjeistettu ja hänen passinsa kelpas sit.

Sit jäin miettii, et joutuuko ihminen, jolla ei ole olemassa passia tai muuta virallista henkkaria, hakemaan ensin sellasta ennenku voi hakea passia. Kovin mutkikasta vai oonks mä vaan tyhmä?

Uimahalli testattu!Torstai 26.09.2013 15:46

Käytiin Nepun kans uimahallissa. Ekaa kertaa ikinä. Siel oli viihtyisää ja Nepu jakso uiskennella aika pitkään. Suihkutilassa se jostain syystä pelkäs ja itki lähes koko ajan. Tosi outoa!

Yritin kaikin tavoin rauhoitella ja toimia tietty nopeesti, että päästään pois muita häiritsemästä. Silti lähtiessä joku täti katsoi asiakseen sanoa mulle, että "Jestas tota kiljumista" ja pyöritteli silmiään. Siis oikeesti? Ihan ku lapsi itkis kiusallaan ja ihan ku en olis yrittäny saada sitä itkua loppumaan. Ei se mustakaan hauskaa ollu, mutta voivoi. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Pitäis ehkä jäädä kotiinsa, jos ei nurisematta kestä ääniä yleisillä paikoilla.

Nepu oli ihan kuitti kotiin lähtiessä ja se nukahtikin autoon siitä huolimatta, että yritin pitää sen kaikin keinoin hereillä kotiin asti. Piti syödä lounasta heri kotona. Se oli niin taju kankaalla, et ei se huomannut edes ulkovaatteiden riisumista, joten katoin turhaks yrittää tarjota ruokaa :) nyt hän tuhajaa rauhassa sängyssään. Voi olla melkoinen nälkä herätessä, kun aamupala syötiin jo ennen klo 9.

Voi Cookie ClickerMaanantai 23.09.2013 14:10

Työkaveria lainaten:

"Mikä helvetinkone tää oikein on? Sormi kramppaa."

http://orteil.dashnet.org/cookieclicker/

Oi onnea!Sunnuntai 22.09.2013 00:56

Tilaamani lompakot saapuivat eilen. No oli siellä yhet kengät ja huivikin. Mutta siis joo, ihan uskomatonta, että itse asiassa jokainen niistä kolmesta lompakosta täytti mun kriteerit. Yhdessä oli vain se vika, että se oli ihan liian suuri. Kokonsa puolesta olisin ajatellu sitä enemmänkin iltalaukuksi, ellei siinä olis ollu korttitaskuja ym. lompakkoon kuuluvaa sisustetta.

Olin jo päässyt irti pakkomielteestä, että lompakon kolikkotaskun on vaan oltava väliseinällinen - kun tuntu, et ei semmosia vaan ole. Ainakaan sen näkösissä lompakoissa, mitkä omaa silmää miellyttää. Finaaliin päässeistä kahdesta lompakosta toisessa kuitenkin oli kuin olikin väliseinällinen kolikkotasku. Hahaaaaa! Siinä vaiheessa asialla ei oikeestaan enää ollut merkitystä, koska molemmat lompakot oli muuten juuri sopivia. Valitsin kuitenkin sen väliseinälliskolikkotaskuisen lompakon koska a) se oli kiiiiiiltävä, b) keltainen, c) täydellinen ja d) Ted Baker. Olisin ihan huviks voinu pitää sen toisenkin sopivan, mutta en mä kuitenkaan kahdella mitään tee.

Vanha lompakko pääsi ansaitulle eläkkeelle ja Nepu onkin sillä ahkerasti leikkiny tänään. Jemmasin sinne kaikki vanhat turhat ABCien ym. lounaspassit ja vastaavat, joten niitä on nyt sit siirrelty taskusta toiseen valtaisalla innolla.


Seuraavat ostokset oliski sitte harrastuskamaa. Tarvisin uudet minichapsit, ratsastushanskat ja ratsastushousut. Ainakin. Hyvin jo n. 7 vuotta palvelleet chapsit alkaa olla sen verran riekaleina, että ne hajoo käsiin just. Ja mun suosikki-Roeckleista on pinta kulahtanu täysin niiltä kohdin, mistä ohjat kulkee. Ja vähän muualtakin. Housui ny vaan ei oo ikinä liikaa. Tosin nykysistä toiset on liian isot ja toiset alkaa olla meleko käytetyt.

Uh huh huhKeskiviikko 18.09.2013 12:02

Ratsastin eilen 2h peräkkäin. Miten meniki paikat siitä niin jumiin! Teki vikat rappuset tiukkaa tänään aamulla töihin tulles ja alaselkä on aivan juntturassa. Oikeestaan vähän joka paikkaa kolottaa. Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu huomenna.

Mä tilasin Zalandolta muutaman lompakon testiin. En malttas orottaa, et ne tulee. Mun vanha lompakko alkaa repsottaa niin kauheesti, et tekee mieli päästää se eläkkeelle :) Oon oikeestaan jo aika pitkään koittanu etsiä sille seuraajaa. En vaan oo varma onks mahdollista löytää jostain yhtä hyvää tilalle. Toi on riittävän suuri, siinä on paljon taskuja ja lokeroita. Löysin sen joskus Mannerlaukun jostain alennusmyynnistä. Se on palvellu hyvi. Ja palvelee jatkossakin, jos en kelpuuta yhtäkään noista kokeiluun tilaamistani lompakoista.

Sit mul on käynnissä projekti Lapselle kurahousut. Osta nyt sitte semmoset, kun koot alkaa jostain 98-senttisistä ja meidän ipanalle on 74-senttisetkin vielä reiluja. Nicky&Nellyyn en haluais enää mennä, kun se tun myyjä haluaa myydä mulle aina vaan HAALAREITA, vaikka yrittäisin ostaa mitä.

"Haluaisin ulkoilupuvun."
"No meil olis näit haalareita, ne on kyllä parhaimmat ulkoiluun."
"Juu, mutta mä haluaisin housut ja takin (syystä, että oli vielä lämpimiä kelejä ja henkselihaalarin/housujen kans ei paahtuis kuoliaaks)."
"Kokeilkaa ny näitä haalareita."
"..."

"Onko teillä fleecepaitoja?"
"Tässä olis tämmösii fleecehaalareita."
"En oikeestaan tarvis haalaria, vaan paita riittäis."
"Sit olis tällasii villahaalareita."
"Pelkkää paitaa kaipaisin kuitenkin."
"Ei oo kuule vielä kaikki syksyn vaatteet tullu, oot vähän turhan aikasin liikkeellä."
"..."

!Tiistai 17.09.2013 00:15

Tekemällä vähemmän saa aikaan enemmän!

Sitä se on meitsiki pakertanu jo jokusen vuoden!

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.09.2013 00:01

Piti kauheesti olla jotain muka-syvällisempää kirjotettavaa, mut katos näköjään kaikki päästä, kun avasin blogin.

Kattelin tos Espanjan reissun ajaks kissahoitolapaikkoja Porissa. Melkein tarvii sellaseen tukeutuu, kun ollaan yli viikko pois. Koira menee toivon mukaan työkaverille, huomenna pitäis käydä tutustumassa heidän koiranpentuunsa ekan kerran. Ei täs oo, ku pari hassua viikkoa enää ennen matkaa!

Töis on menny ihan jees. Mun työnkuva tulee vähän muuttumaan lähitulevaisuudes ja odotan sitä ihan mielenkiinnolla. Oon tässä vielä niitä vanhoja hommia tehny ja yhdeltä asiakkaalta tulikin jo sähköpostia, että "Sitä on palattu töihin, tervetuloa". Aika liikkistä! Eka firman naisteniltaki ois tiedossa piiiiitkästä aikaa marraskuussa. Kiva juttu sekin.

Emmä tiä. Siis jotain asiaa mulla piti olla, mut en enää muista. Rrrrh. No, senpä takia voin sit kertoo, et Nepu osaa melkein sanoo "kenkä", meidän pihast kaadettii tänään kuusi pois leikkimökin tieltä ja et mä unohdin pistää Nepun lakanat pyykkiin ja mun on mentävä tekeen se NYT.

edit: Nii ja et mä aloin kattoo Netflixistä The Tudorsii tiista-iltana ja aattelin ekan jakson jälkeen, et onpa se kuolettavan tylsä. Mut katoin toistaki jaksoo ja nyt oonki sit koukussa. Vaik mikäpä sitä Jonathan Rhys Meyersia on katelles.

Ja mitä Netflixiin tulee: mua hatuttaa ihan suunnattomasti, kun siellä ei oo (kaikista) sarjoista kokonaisia kausia! Mul on jääny kesken L-koodi (puuttuu 2 kautta), Glee (puuttuu MONTA kautta), Weeds (puuttuu 1 kausi), How I met you mother (puuttuu kaiketi 3 kautta)... ja mitäköhän vielä? En tiä, mut aivan sairaan ärsyttävää.

29!Torstai 05.09.2013 00:14

En kerinny leipoo töihin mitään synttäriviemisiä. Ehkä ens viikol sit. Toisaalt, ei kukaan mitään kyselly tai kaivannu, niin täst vois selvitä ilman kestitsemistäki :D Katotaa ny!

Nepu oli mummin kans askarrellu mulle synttärikortin. Mummi oli leikannu korttiin tulevan paperin ja kirjottanu onnittelut, Nepu oli piirrellyt kasan eri värisiä viivoja kanteen ja vähän sisäpuolelleki :) P osti mulle kaupasta kassillisen hyvyyksiä, siis karkkia lähinnä - ja palan kakkuaki. Koiranvihaajamummu oli lähettäny kukkia ja rahaa.

Se olis sit tän viikon osalta työt pulkas. Ens viikol olis jo kaikkee jännää hommaa. Mut ennen sitä nautiskelen laatuajasta kotona Nepun kans!

Mä selvisin :)Maanantai 02.09.2013 23:56

Ja oikeestaan tuntu siltä niin kuin en olis koskaan pois ollutkaan! Mitä nyt näyttö, näppis ja hiiri oli lähteneet työpisteeltä kävelemään. Luulin läppärin telakan noudattaneen esimerkkiä, mut se löytykin mun omasta laatikostosta lopulta. No, ei mulla silti ihan typötyhjä se pöytä ollu: siihen oli mua varten jätetty firman mainosvesipullo, pieni ensiapupakkaus ja päivitetty lista työtovereiden puhelinnumeroista :)

Nepuli oli ollu tyytyväisenä mummin hoidossa ja he oli käyny kahdesti leikkipuistossaki. Siel oli toisella kertaa ollu joku samanikänen kaverikin. Mukavaa. Meidän lähistön puistois on aina ihan hiljasta. Tai sit me käydää väärään aikaan.

Olin kotiin saavuttuani aika tehokas. Tein meille huomiseks lounaan valmiiks, siin sivus lämmitin Nepulle sapuskaa. Tiskailin sotkuni, keitin meil nuudeleita jämäkastikkeen kaveriks. Leikitin Nepuu. Sit oliki jo iltapuuron vuoro. Ruokin kissat ja koiral on ruoka tos valmiina odottamas. Puol tuntii sit vein typyn sänkyyn. Hän oli vähän ehkä yliväsyny, kun päivän rytmi oli vähän vaihtunu hiukan aikasemman heräämisen ja ulkoiluvoittoisen aamun takia. Mut nyt on sentää jo meno rauhottunu, enää monitorista ei näy sängynlaitoja ympäri kiertävää apinaa vaan takapuoli pystysä nököttävä pieni tyttö :)