IRC-Galleria

Oltiin mummolassa isänpäivävierailulla. Mummu sano itkeneensä eilen illalla kauheesti. Eikä se kai tienny miks. Äiti osas selittää asian aika hyvin. Täs eletään semmosii aikoi, jotka oli surullisii joitakin vuosia sitte. Vaikkei tietosesti ajattele sitä tiettyä murheellista asiaa, on silti kokonaisvaltasesti alakulonen olo. Äidillä on lokakuussa, mummolla marraskuussa. Mä luulen, että mulle on lokakuu kans jotenkin muita vaikeempi.

P pyysi äsken lähtemään sen kanssa ulos. Olin jo lähdössä, mut pyykkejä ripustaessa tuli vaan semmonen omituinen uupunu olo. Tuntu, ettei jaksa liikauttaa edes käsiä. Raitis ilma olis tehny varmasti hyvää, mut mulle tuli sellanen olo, etten vaan pysty lähtemään. Menin sängynreunalle istumaan ja kaaduin siitä selälleni. Makasin siinä monta minuuttia ihan hiljaa ja mietin noita vanhoja vaikeita asioita. Tai en mä niitä niin tarkotuksella miettiny, ne vaan pulpahti mieleen. Kyllä siinä sit kyynel ja toinenki vierähti poskelle. En oo aikoihin niin tarkkaan muistellu niitä asioita. Ilmeisesti just siks, etten haluu tällasta oloa itelleni. Edes siitä huolimatta, että ne asiat on tosi tärkeitä. Ehkä mun tarvii pitkästä aikaa vaan ajatella ihan rauhassa ja surra hetken, kun surettaa. Muistaa sitä pientä ihmistä.

Muuten oli mukavaa aikaa tänään. Käytiin kahdessa mummolassa, juteltiin mukavia ja kahviteltiin. Silti jotenkin tällaset sukulointipäivät on tosi rankkoja. Väsyttää.

Kääriydyn sohvalle odottamaan P:tä lenkiltä.