IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

Soittoruokala SahaMaanantai 27.10.2008 14:22

Siellä pitää käydä toistekin! Oli Gallen jälkeen Porin parhaat pihvit!

Vaakunassa sen sijaan ei tarvii käydä enää ikinä.

Eilen oltiin Hansiksessa - siis porukoilla - ja äiti intoutu hääsuunnittelemaan taas ihan urakalla. Ja sit se rupes kyynelehtimään, kun se muisteli sen ja isän häitä ja Kuulan häämarssia :´) Siskolle värkättiin kauheet synttäripaketit lähetettäväks Glasgowiin. Vähän se on varmaan onnellinen, kun se availee niitä paketteja, kun siellä oli herkkuja ja vaikka mitä kaikkee ihanaa tavaraa. Se saa vähän sitä huonettaan kotoisammaks niillä kaikilla pikkujutuilla.
Tavoitteena oli päästä kokonaan eroon seksistä.
Rouva Smythersin mukaan viisaan vaimon tuli välttää alastomuutta miehensä edessä ja nalkuttaa.

Vuonna 1894 brittirouva Ruth Smythers otti kynän käteen ja laati teoksen nimeltä "Kuusi vinkkiä miehille ja naisille" valmistaakseen nuoria naisia kohtaamaan ensimmäistä kertaa hirvittävän kokemuksen - seksin. Papinrouvan kirjoittama kirja on nyt julkaistu uudelleen.

Rouva Smythersin mukaan seksi oli asia, joka oli vain kestettävä. Hänen neuvonsa kanssasisarilleen kuuluikin: "Anna vähän, anna harvoin ja - ennen kaikkea - anna vastahakoisesti.

Seuraavassa muutamia vinkkejä yli sadan vuoden takaa:

1. Viisas nuori vaimo suostuu viikoittain enimmillään kahteen seksuaaliseen kokemukseen. Ajan kuluessa hänen on tulisi tehdä kaikkensa vähentääkseen kokemusten tiheyttä. Sairauden, unisuuden tai päänsäryn teeskentely ovat hänen parhaita ystäviään tässä asiassa.

2. Useimmat miehet ovat luonteeltaan melko perverssejä, ja jos heille antaa pienenkin tilaisuuden, he ryhtyvät iljettäviin toimiin, joihin kuuluu normaalin aktin suorittaminen epänormaaleissa asennoissa, naisen kehon nuoleminen ja oman riettaan ruumiinsa tarjoaminen naisen nuoltavaksi.

3. Viisaan vaimon tavoitteena on, ettei mies koskaan näe hänen alastonta ruumistaan eikä salli miehen esiintyvän hänen edessään alastomana.

4. Monet naiset ovat havainneet hyödylliseksi pukeutua paksuun yöpaitaan ja pukea miehensä pyjamaan. Niitä ei tarvitse riisua seksuaalisen aktin aikana. Näin mahdollisimman vähän ihoa altistuu.

5. Mennessään vuoteeseen naisen tulee sammuttaa kaikki valot. Siellä hänen ei pidä päästää ääntäkään, joka ohjaisi miehen hänen suuntaansa, jottei mies pitäisi sitä rohkaisun merkkinä.

6. Kun mies löytää naisen vuoteesta, tämän tulee maata mahdollisimman liikkumattomana. Optimistinen aviomies voisi tulkita ruumiin liikkeet seksuaalisen kiihottumisen merkiksi. Silloin, kun seksiä ei voi estää, sitä on harjoitettava täydellisessä pimeydessä.

7. Jos mies yrittää suudella naista suulle, tämän on käännettävä päätään niin, että suukko osuu harmittomasti poskelle. Jos mies nostaa naisen yöpaitaa ja yrittää suudella häntä sen alta, naisen täytyy vetää yöpaita nopeasti paikalleen, juosta sängystä ja selittää, että luonto kutsuu häntä kylpyhuoneeseen.

8. Jos mies yrittää vietellä naista hekumallisella puheella, viisas vaimo muistaa äkkiä jonkun mitättömän asian, jota kysyä mieheltään.

9. Miehen ähistessä ja puhkuessa naisen tulee maata aivan hiljaa eikä missään olosuhteissa ähkiä tai vaikeroida aktin aikana.

10. Heti miehen lopetettua aktin viisas vaimo alkaa nalkuttaa hänelle pienistä tehtävistä, jotka toivoo miehen suorittavan seuraavana päivänä.

Rouva Smythersin mukaan riitely, nalkutus ja nuhdesaarna ovat erittäin tehokkaita, kun niitä käytetään iltamyöhään noin tuntia ennen kuin mies normaalisti tekisi lähentely-yrityksensä.

Kymmenenteen aviovuoteensa ehtineet vaimot ovat saaneet lapsikatraansa kasaan ja saavuttaneet perimmäisen päämääränsä eli päässeet eroon seksuaalisesta kontaktista aviomiehensä kanssa, kirjoittaja lupaa. Siinä vaiheessa viisas vaimo voi luottaa siihen, että rakkaus lapsia kohtaan ja sosiaaliset paineet pitävät miehen kotona.

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 18:15

Noi meikkikutsut on sit mitä suurimmalla todennäkösyydellä ekat ja viimiset kutsut, jotka järjestän. Voin kertoo, et on aivan helvetillistä puuhaa yrittää rukoilla ihmisiä osallistumaan, ku melkein kaikki sanoo ei. Ja osa peruu viime hetkellä, vaikka oon pyytäny heti ilmottamaan, jos ei pääse. Minkä hiton takia edes ajattelin, et olispa kiva pitää kutsut ja pyytää pari kaveria mukaan... kun kukaan kaveri ei vaan yksinkertasesti halua tulla. Vielä kun kehtasin ajatella, et kutsutut olis jollain tapaa tuttuja toisilleen tai edes samaa ikäluokkaa. Ei näköjään tuu tapahtumaan. Ois luullu, et kiva käsi- tai kasvohoito olis piristäny oloa ja olis ollu mukava istuu ja höpötellä ilta yhdessä, mut ei sit vissiin. Oon kutsunu seitsemän ihmistä ja tällä hetkellä niistä _yksi_ (eli äiti) on varmasti tulossa (säälistä). Toinen "jos mitään mullistavaa ei tapahdu" ja noin sanovat ihmiset on just niitä, jotka peruu viime tipassa eikä muista edes ilmottaa siitä. Kiitos ja moi.

AhhTiistai 21.10.2008 12:48

PoC toimii ja nyt voi keskittyy vähän rauhallisemmin muihin töihin.

Mä askartelin eilen kutsuprotoa, tuli aika komee.

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.10.2008 23:28

Tein omppupiirakkaa! Pellillisen!

Ahh, lepopäivä!Sunnuntai 19.10.2008 15:17

Hässäkkää, hässäkkää. Perjantaina oli töissä ihan järkyttävä kiire ja hulina. Ihan viimiseen minuuttiin asti sai tehdä töitä täysillä eikä siltikään meinannu tulla valmiiks. Maanantaina täytyy hiukan vielä viilata parii juttua, mut muuten vaikuttais homma toimivan kaikeks onneks! Pomo otti mun urputuksesta vaarin ja varas koko päivän siihe, et on mun apuna ja tukena sen järjestelmän viimeistelyssä. Kyl sietiki olla, ku se oli lupaillu taas ties mitä lisäominaisuuksia siihen... No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Kävin illalla viel tallillaki ja sit meil oli vieraitaki - ei tosin kauaa, mutta kuitenki.

Eilen käytiin Juhlaunelmissa ostoksilla ja mentiin sen jälkeen Pomarkkuun haravoimaan. Reilun tunnin heiluttiin ulkona ja vajaa puolen pihaa saatiin haravoiduks. Ensinhän meille sanottiin, et "eeei täällä mitään haravoitavaa ole, kun me ollaan haravoitu jo", mut tarpeeks ku intti niin kyllä se sit sopi, et käytiin vähän auttelemassa :) Ja kaikki oli tyytyväisiä. Pomarkussa meniki melkein koko päivä, ku sit viel syötiin ja kahviteltiin ja jutusteltiin kaikki mahdolliset asiat. Illalla kotona käytiin rauhassa saunassa ja sit loppuilta istuttiinki koneella värkkäämässä exceliä, et saatiin kaikki hääsuunnitteluhommat jotenki järjestykseen. Tämmöst meil nörteil sit on lauantaisin :D

Tänään sit vaan OLLAAN. P:n piti lähtee kivelle, mut on tommonen kamala sadekeli niin ollaanki sit vaan kotona. Siivoiltiin ja järjesteltiin tos vähän eka ja nyt saa koko loppupäivän köllii ja tehdä ihan mitä tykkää, parhautta <3

OLEN LAISKA Keskiviikko 15.10.2008 13:18

Mut yritän pinnistää. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa toi demo, ku toi yks ominaisuus ei toimi kauheesta hinkkaamisesta huolimatta. Eikä jatkuvasti jaksais käydä nykimässä työkaverii hihasta, et tulis käymään mun pulmakulmas kattomas, et mikä mulla taas mättää :D

Kävin eilen Pipostelemassa. Oli kivaa, käveltiin tielenkki ja sit tehtiin ihan kunnolla töitä pellolla. Kenttä oli niin kuranen, etten viittiny sinne mennä - säästyinpähän suojien ja hevosen pesemiseltä sillä sitte. Tehtiin kaikkii kivoi juttuja ja Pipo innostu niistä aika paljon. Se alko ennakoimaan kauheesti ja oli valmis säntäämään täyteen laukkaan joka käänteessä vaikkei se ollu ees tarkotus :) Annoin kyl sen sit päästellä pari kertaa, mut sil meinas silti vähän lähtee vanttuusta. Kauheeta kiihdytystä ja sit se alko vetään päätä alas ja olis ollu varmaan pukittelua odotettavissa, jos en olis hidastanu ja kiskonu sitä nuppia ylös. Mut oli tosi kivaa, ku se selvästi viihty, vaik pari muuta oria sitä siinä vähän häiritsikin, ku toinen meni toisessa päässä peltoo ja toinen kentällä. Hepalle tuli hiki (no, niin mulleki) ja lopuks kosteella sienellä sitä pyyhkäsin ja puin loimen päälle, ettei tuu vilu :)

Illalla taas nukutti aika palijo.

Askartelin tos yks päivä pöytäkoriste- ja kutsuprotojaki, mut ne jäi ihan vaiheeseen. P kyl ideoi niihin kutsuihin yhen kivan ekstrajutun, mut vielä ei tiedetä onnistuuko sellasen jutun toteuttaminen helposti ja edullisesti vaiko ei. Mut selvitellään.

Tervetuloa meille! :DMaanantai 13.10.2008 16:43

Pihaa ruvettiin kaivaa perjantaina. Sitä kaivetaan edelleen. Meidän kerran niin kaunis piha on ihan hyrskyn myrskyn ja portilla asuu kaivuri, tulkaa vaan kylään, jos uskallatte!

Semmone viikonloppu se.

Lauantaina oltii kaupunkilla, illalla katottii leffaa.

Sunnuntain käytii lenkilllä ja tallilla, tehtii ruokaa ja omppupaistosta ja katottii leffaa. Hiukan aktiivista.

Koitan edellee järkätä niitä meikkikutsuja, mut must jotenki tuntuu, et kukaan ei haluu osallistuu. Paitsi mun äiti ja seki varmaan säälistä :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.10.2008 21:25

Olinpa taas viitseliäs! Käytii koiran kans lenkil ja sen jälkeen haravoin tunnin \o/

Mary Kay -esittelijäki soitteli, et koska haluisin ne kutsut. Pitäs ny päästä vähä neuvotteleen siitä päivästä kiinnostuneiden kans, ku aikataulujen sovittaminen on nii kauheen hankalaa olevinaan. Mut kai ny johonki sopuun siitä sitte päästään, ainaki toivottavasti :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.10.2008 00:48

Vähänks olin viitseliäs! Järjestelin tääl koton vaikka ja mitä. Huomiselle jäi viel silti vähä hommaa, pitää pestä varmaa pari koneellista pyykkiä ja sit tartteis haravoida toi pensasaidan alunen, ku se on aika kamalan näköne. Lakanatki vois ehkä vaihtaa... hummm.

Kaveriki tuli tos kylää seittemän aikoihi, oli mukavaa, vaik puhuttii ikävämpiiki jutui. Toivottavasti se tulee pian uudestaan :)