IRC-Galleria

miiainen

miiainen

I'm a queen. I got this shit handled.

Selaa blogimerkintöjä

SkiExpo nähty ja koettu.Maanantai 08.11.2010 11:59

Lauantaina otettiin heti aamusta suunta kohti Helsingin messukeskusta. Siellä oli ihan tajuton jono sekä parkkihalliin että itse keskukseen. No, puolilta päivin oltiin paikan päällä, joten todennäkösesti siihen aikaan oli kaikista suurin ruuhka muutenkin. Porukkaa siis oli kuin pipoa, ja P:kin sanoi, ettei muista siellä koskaan olleen niin älyttömästi porukkaa. No, olihan SkiExpon lisäksi menossa myös Board-, Digi- ja HifiExpo sekä Lätkä&Säbä-messut.

Tunti meni ihan mukavasti kierrellessä, mutta sitten alkoi se kaikki hulina, kuumuus ja joka puolelta kuuluva bassonjytke ja kamala kakofonia ahdistaa. Mulle tuli kova päänsärky ja huono olo. Ei siinä mitää, musiikkia saa ja pitääkin olla, mutta täytyy sanoa, että ei ole miellyttävää kuunnella, kun monet standit soittaa musiikkia kilpaa keskenään. Lujaa. Ja lisäks oli joku esiintymislava, jossa tapahtu puolen tunnin välein ja yhessä nurkassa näytettiin laskuleffoja. Sit tietty olin unohtanu juoda kunnolla ja oli varmaan jonkun sortin nestehukkakin siinä. Yhtä kaikki tuli silti sellanen olo, et en oo ihan varma haluanko mennä ens vuonna uudestaan :D

Kamapörssissä oli aika kämästä tavaraa. Suksia oli ylipäätään tarjolla aika vähän. Vaatteet ois kiinnostanu, mutta suurin osa standeista oli niin täynnä jengiä, et ei jaksanu tunkee sekaan. Mä ihastelin Camun osastossa Norrønan takkeja, mut eihän sellasiin taviksella varaa ole. Housut ja takki HALVENNUKSESSA 905eur, joten takin hinta olis varmaan ollu reilu puolet siitä. Phyy. Odlolta kattelin jotain teknisiä aluspaitoja- ja housuja, mutta ei löytynyt mitään niin kiinnostavaa, että oisin halunnu ostaa. Asteen standilta löytyki sitten KariTraata ihan suht hyvällä alennuksella, joten sieltä ostettiin mulle sitten caprimittaset välihousut ja hupullinen tekninen paita. Kaupan päälle sai vielä alushousut. Jehei :D Enää tarvis sitten löytää pitkävartisemmat laskusukat noiden housujen kanssa. Omat nykyset oli liian lyhytvartiset. Olisin ostanu mielelläni myös KariTraan laskuhanskat, mutta sellasia ei löytyny mistään. Keväällä Rukan ProShopissa kokeilin yksiä ja ne oli just hyvät käteen, mut sillon en raaskinu ostaa 80 euron hanskoja. Mulla on yhdet Haltin kintaat, mutta ne on niin älyttömän kömpelöt, että sormikkaatkin olis kiva olla olemassa :) Pari Buffia tarttu kans mukaan.

Mun vanhoja monoja kävi yks tyttö myös kokeilemassa, mut harmi kyllä ne oli sille liian pienet. Jäi kaupat tekemättä. No, toivottavasti jossain kohtaa saadaan ne myydyksi, ettei ne jää nurkkiin pyörimään. Hmh. Ei kelleen kelpais Crispin naisten tellumonot, kokoo 25? Suht levee lesti.

Eilen käytiin Iskussa pyörähtämässä, kun siellä oli jotku halvennuspäivät. Löydettiin eteiseen matto 15 eurolla, aika hyvä suoritus minusta. Eläimistäkin se oli kovin ihana, ne on vuorotellen käyny nyt siinä makoilemassa :) Olkkarin mattoonkin löyty yks kiva vaihtoehto, mut just tähän hätään ei uskallettu ostaa. Pitää varmaan vielä mittailla ja katella, että missä kohtaa mahtuu budjettiin. Bongattiin siis sellanen palataljamatto. Ollaan mietitty ihan oikeetakin taljaa olkkariin, mutta sellanen olis todnäk liian pieni. Paloista tehtynä sais tarpeeks isona. Talja olis melkein helpoin pitää meillä puhtaana.

Roomba on pyöriny meillä nyt joka päivä puolisentoista tuntia ja huomaa kyllä, et lattiat on siistimmässä kunnossa. Eläimiä se huriseva möllykkä vielä vähän epäilyttää, mutta ihan hyvin siihen on kuitenki suhtauduttu. Vielä ei oo kukaan halunnu sillä matkustaa, mut sitä odotellessa :D

[Ei aihetta]Perjantai 05.11.2010 12:58

Toissapäivänä annettiin kissalle jauhettu pilleri ruoassa olleeseen kastikkeeseen sekotettuna. Ei ollut kovinkaan suuri menestys. Eilen hain apteekista pipetin, ja se toimi sit ihan kohtuullisen hyvin. Sekotin jauhetun pillerin pieneen tilkkaan vettä ja pipetillä sai lääkkeen aika nopeesti oikeeseen osotteeseen eikä tarvinnu kissalasta kiusata tarpeettoman kauaa.

Kuuri on kestänyt nyt viikon verran ja kissalapsen iho on ainakin huomattavasti paremmassa kunnossa. Vaaleempi eikä taida enää kutittaakaan. Koira on jostain syystä taas ihan hirveesti kissan perään, mutta toivottavasti se siitä taas tasottuu.

Meille tuli muuten eilen robotti-imuri. Tänään sitte testataan :)

Joo, näin annat kissalle pillerin!Tiistai 02.11.2010 11:23

Muutamana iltana kissalapsi nielaisi pillerin hyvinkin kiltisti. Otin sen vaan tiukasti kainaloon, nostin leukaa ylös, laitoin pillerin suuhun ja pidin hetken aikaa kuonosta kiinni, että kissa ehti nielaista. No, toissa päivänä oli jo vähän ongelmia, kissalapsi piilotti pillerin poskeensa. Luulin tietysti sen syöneen pillerin kiltisti, mutta kun päästin sen menemään, kuului hetken päästä rapina lattialta. Kissalapsi oli mennyt ja jättänyt jälkeensä vähän imeskellyn pillerin. Eilen jouduin jo hieman väkivalloin sitä tablettia kissan suuhun työntämään, ja joka ikinen kerta se sai sen syljettyä pois. Lopulta se lääke oli ihan pehmeä ja kutistunut alle puoleen alkuperäisestä. Luovutin. Tänään parempi yritys jonkun kunnon herkun kera.

Miksi, oi miksi pitää kissalle määrätä tabletteja? Nestemäinen lääke olisi niin paljon helpompi antaa.

[Ei aihetta]Maanantai 01.11.2010 11:27

Aaahaha, voitteks kuvitella, et olin BAARISSA lauantaina! Tai vois jopa sanoo, et baarikierroksella: Havana - Hunters - Cabaret - Vaakuna :D Oli kyl ihan uskomattoman hauska ilta, vaik lähdettiin jo ajoissa kotiinki. Tuttuiki näky jonkun verran. Teki niin hyvää vähän käydä tyttöjen kesken tanssimassa! Vaik meitä molempii oikein jännitti, et mitenköhän sitä nyt pärjätään, kun ei olla aikoihin oltu missään :D

Eilen sitten oltiin mun vanhempien luona syömässä. Äiti oli taas pistäny parastaan ja tarjos meille hevosen sisäfilepihvejä, lampaankääpämuhennosta, peruna- ja punajuuriveneitä, tomaatti-sipulisalaattia (meinasin muuten kirjottaa sopuli...) ja marinoitua kukkakaalia ja paprikaa. Ja jälkkäriks omenapaistosta ja vaniljakastiketta. Toisinaan ihmettelen, et miks meidän äiti ei oo vaan alkanu ravintolanpitäjäks. Katottiin porukalla ruuan jälkeen vielä Teemalta Marxien Duck Soup, se on aina yhtä hyvä :D

Perjantaina ja lauantaina meillä oli hiukan mööpelivalssia sitten ja nyt on kirjahyllyt oikeilla paikoilla ja ainakin osittain kirjatkin oikeissa paikoissa. Eilen P käänsi vielä työpöydän eri seinälle. Alkaa näyttää jo ihan erille. Ja paremmalle! Vielä kun ne rojut sais lattialta siivotuks. Pakko se on melkein varata aina tietty aika päivästä ja kattoo vähän kerrallaan niitä tavaroita, ei siitä varmaan muuten tuu ikinä valmista. Mut etenee, se on hienoa :) Tarvis käydä Ikeasta vaan hakemas meidän kirjakaappiin ovet.

Yllättävän vähän muuten ketuttaa, vaik on maanantai ja piti taas tulla töihin. Mä oon alkanu aamusin ottaa omasta pressokoneesta kahvia mukaan töihin. Alkaa päivät huomattavasti mukavemmin, kun saa juoda kupin kahvia. Kyllähän täälläkin kahvia keitetään, mut mun maha ei vaan kestä tota tavallista suodatinkahvia, ainakaan sitä laatuu, mitä täällä käytetään. Yhteen aikaan sitä join ja aina mietin, et miks mun maha on niin kipee. Sit jonain päivänä jätin kahvit juomatta ja kas, kun ei tullutkaan vatsa kipeäksi. Siihen jäi sit se kahvinjuonti. Kotonakin tulee peruskahvista vatsavaivoja, mut pressokoneen kahvista ei, ehkä se johtuu siitä, et se jauhaa ne pavut ite. Who knows.

Voi kissaa.Torstai 28.10.2010 14:26

Tänään aamulla pakattiin kissalapsi kuljetuskoppaan ja mentiin eläinlääkäriin. Sydänäänet kuunneltiin ja sit otettiin verikoe. Kissalapsi oli reipas <3 Kokeesta selvisi sitten, että punasoluja oli reilusti, mikä on hyvä. Valkosoluja taas oli ihan liian vähän. Hemoglobiini oli hyvä, eikä sit muutenkaan ollu mitään kummempaa. Ilmeisesti kissalapsella on joku virusinfektio, jossa on hiukan jotakin kroonisia merkkejä, ja mahdollisesti myös jotakin alkavaa allergiaa. Se sai sitten lääkekuurin antihistamiinia ja kortisonia niin, että kymmenen päivää 1 tabletti/pvä ja sitten loput tabletit ½/pv, eli puolentoista kuukauden kuuri. Varmaan tulee helppoa siitä tablettien syöttämisestä. Muistuu mieleen se kirjoitus "Kuinka annat kissalle matolääkkeen"...

Siinä odotushuoneessa nähtiin kolme vastasyntynyttä kissanpentua. Vähän ne oli pieniä rääpäleitä :´) Emo oli tuotu keisarinleikkaukseen, kun ilmeisesti oli tullut jotain ongelmia synnytyksessä. Siinä joku pariskunta pyöri hermostuneena ympäri odotushuonetta ja se mies sitten kerto, että se kissa oli saanut pentuja vuosi sitten ja sillon oli kaikki menehtyny. Toivottavasti nyt pennut selviää.

Kotiin kun päästiin, oli kissalapsi onnellinen saadessaan ruokkaa. Sinne hän sit jäi ahmimaan.

Lapsi lääkäriinKeskiviikko 27.10.2010 14:34

Kissalasta on taas kutittanu. Sillä on korvat raavittu ja oikeen silmän alla on kauhee rupi. Soitin eläinlääkärille ja sain ajan heti huomisaamuks. Kissalapsi pääsee (tai joutuu) verikokeeseen. Nyt täytyy pitää kissat ilman ruokaa huomisaamuun asti, vaan vettä saa antaa. Siitä voi tulla mielenkiintosta, koska Elvis varmaan on ihan mahdoton nälissään. En tiedä miten se ruokailu pitäis sit järjestää, kun kissalapsi ei sais syödä yhtään mitään ennen huomisaamua. Pitäisköhän tasapuolisuuden vuoks pitää molemmat ilman ruokaa, ettei tuu mitään kiukuttelua?

[Ei aihetta]Tiistai 26.10.2010 12:30

Nyt on uudet tapetit hankittu keittiötä varten. Ja verholauta irrotettiin eilen, vihdoinkin, on se nyt niin paljon paremman näkönen, vaikka näkyy kipsilevyä ja vesivaneria vaan siellä takana :D Suht pikaisesti pitäis nyt poistaa loput tapetit, paklata seinät ja laittaa tapetit paikalleen. Ei oikein malttais odottaa, koska se uus tapetti on niin <3

Sitten hiukan mööpelivalssia olohuoneessa, työhuoneessa ja vierashuoneessa. Me tehtiin alustavaa aikataulusuunnitelmaa ja toivon mukaan jouluun mennessä on jo paljon järjestyksessä :) Uudet yöpöydätkin ois nyt koottuna, pitäis vaan pyyhkiä ja ottaa käyttöön. Lisäks mä himoitsen kovasti uusia verhoja makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen. Ja olkkarin kaapin ovien tapetti pitäis kans vaihtaa, ei vaan vielä löytyny sopivaa.

Kyl tää selkäkipukin tässä menee, kun on kaikkea tollasta kivaa puuhaa. Ja on sit vähemmän kivaaki, työreissuja ynnä muuta. Mut eiköhän niistä selvitä!

Jumppaa, jumppaa.Torstai 21.10.2010 13:11

Oon nyt käyny neljä kertaa fysioterapiassa. Kolmella kerralla on laitettu selkään läpyskät ja sähkövirtaa, ja lisäks on hierottu. Tänään sitten pääsin vähän treenaamaan ja sain ohjeita kotitreenaukseenkin. Nyt on tiedossa sitten alaselän lihaksiston vahvistamista joka toinen päivä :) Kahvakuulakin saadaan toivottavasti jossain kohtaa osaks harjotuksia. Seuraavalla käynnillä pääsen jo tonne Lääkäritalon uudelle puolelle.

Tänään olinki fysioterapiakeskuksen jumppasalissa kaikkien muuttomiesten keskellä harjottelemassa niitä liikkeitä :D Opettelin kyykistämään oikein, yhdellä ja kahdella jalalla, tein kyynärnojaa ja kaikenlaista. Ja niitä pitäis sitten kotonakin tehdä, vähän niinku kuntopiirinomaisesti. Toivottavasti alkaa selkävaivat helpottaa. Oon ollu aika ärtynyt siitä, että mun selkä on oikeesti vaivannu jo näinkin pitkään, yleensä kun on jomotukset menneet ohi päivässä tai parissa. Tuskin toi jumppa ainakaan huonoa tekee.

Fysioterapeutti, jolla oon käynyt aiemmin myös hierottavana, sano tänään mulle, et "en ookaan aiemmin muistanu sanoo, mut oot kyllä niistä edelliskerroista laihtunut varmaan kymmenen kiloo!" :D Niin oonkin juuuuu ^^ Vieläkin kärsis pudottaa painoo, mut pitää varmaan olla tyytyväinen, kun näissä samoissa lukemissa oon kuitenkin pysynyt jo pitkään :)

[Ei aihetta]Maanantai 11.10.2010 12:39

Dodii. Siinä se viikonloppu sit taas meni.

Perjantaina kävin kampaajalla ja nyt oon sit osittain tumma ja osittain vaalee! Meni taas perinteisesti, et mulla oli joku pieni visio, et mitä hiuksille voitaisiin tehdä, mut lopulta niistä tuli taas kuitenkin erilaiset kuin alunperin ajattelin. Mutta ihan mainiot!

Me vietettiin myös pizza- ja leffailtaa perjantaina. Kannettiin kaupasta hirveät määrät erilaisia täytevaihtoehtoja ja sitten P:n ja yhden kaverin kanssa tehtiin kaks pellillistä pizzaa. Se olikin hauskinta, mitä oon aikoihin tehny :D Varsinkin miesten kanssa kokkaus on aina hauskaa, ne kun on niin suuruudenhulluja. Mun täyteversiot oli melkosen hillittyjä miesten versioihin verrattuna... Leffa oli Vuohia tuijottavat miehet. Se oli outo, mut melko hillitön. Meillä oli toinenkin elokuva vuokralla, Hassut hurjat hirviöt, mut se jäi sit katsomatta, kun P:tä alko väsyttää eikä me voitu sit kaverin kans väkisin sitä alkaa katsomaan.

Lauantaipäivä meni oikeastaan kokonaan mummulassa tavaroita pakatessa. Siinä syy, miks ei ehditty sitä toista leffaa katsoa ollenkaan. Se asunto on nyt myyty ja sieltä piti sit loppuja tavaroita laittaa roskiin/laatikoihin/itelle kotiin vietäväks. Yhden jälkeen oltiin paikan päällä ja puol yhdeksän aikoihin lopetettiin. Saatiin aika monta säkillistä roskiin menevää tavaraa ja yks huoneellinen Konttiin menevää tavaraa. Vaatteita, astioita, petivaatteita, pyyhkeitä, tyynyjä, peittoja, peilejä, laukkuja, kenkiä, lamppuja, maljakoita, aterimia, kattiloita, kakkuvuokia, leivontatarvikkeita, tauluja, ompelutarvikkeita, kynttilöitä, joulukoristeita, pääsiäiskoristeita, verhoja, pöytäliinoja, siivoustarvikkeita ja vaikka mitä. Aika paljon saa kerätyksi tavaraa, kun asuu vuosikymmeniä samassa asunnossa. Pakkauspuuhat ja tavaroiden läpikäynti oli kyllä ihan mukavaa, mutta haikee mieli siitä silti jäi. Keskiviikkona Kontti sit hakee laatikot, sit alkaakin asunto olla aika tyhjä.

Mä pelastin meille vielä jotain mummun kutomia villasukkia, kahdet käyttämättömät nahkahanskat, pari tarjoiluastiaa, pari ihan uutta pyyhettä, jotain kynttilöitä, taulun, peilin, torkkupeittoja, ja jotain pientä sälää. Niin ja siniketusta tehdyn sellasen turkiskauluksen. Tai mikä semmonen nyt sit olis. Mulla on sellanen samanmoinen itellä kotona, oon sen saanut mummulta, enkä edes uskalla käyttää sitä koskaan missään, mut mun mielestä toi toinenkin kettu ansaitsi hyvän kodin eikä sen tarvii päätyä mihinkään Konttiin. Mummulla oli myös hieno minkkiturkki, senkin kohtalo on vielä avoin. Tuntuis hullulta sellastakin laittaa johonkin ns. kierrätykseen.

Eilen lähdettiin silleen hiukan extempore käymään Turussa ja ehdinpä sit poikkeamaan Stockan Hulluilla päivillä, vaikka luulin, että missaan ne kokonaan :) Hulluahan siellä oli, enkä edes löytänyt itelleni mitään, mitä yritin etsiä, mut tulipahan käytyä. P kävi hakemassa itelleen purjelaudan kaverilta, se oikeastaan oli se syy yleensä lähtee reissuun. Mut siinäpä se päivä sit meni. Loppuilta menikin sit selkäsärystä kärsiessä. Huomenna alkaa fysioterapia.

[Ei aihetta]Torstai 07.10.2010 12:25

Voi elämä. Eilinen Greyn Anatomia oli ihan kamala! Mä katoin sitä ihan hirveessä jännityksessä ja hoin jatkuvasti mielessäni "voieivoieivoieivoiei!!!". Siis ihan tuskallisen jännä jakso ja nyt pitää odottaa ens viikkoon, että näkee miten käy. Aaa! Miten mä kestän!

Mä kävin maanantaina työterveyslääkärillä selkäkivun takia. Täti ei paljoo kyselly eikä kattonu, löi vaan fysioterapialähetteen kouraan. Maanantaina alkaa sitte 2x viikossa. Tiistain olin töissä melko tuskastuneena, kun oleminen on aika hankalaa. Eilen jäinki sitte kokeeks kotiin, et helpottaako, jos vaan otan levollisemman asennon ja käyn rauhallisesti kävelemässä. No ei se auttanu. Sama sit istuu toimistolla, kun huonolta tuntuu kuitenki. Burana ei kauheesti auta eikä lämpögeeli eikä mikään. Et sitä fysioterapiaa odotellessa...

Mun tarttis nyt vastata Ibarin techsupportin kysymyksiin yhdestä ongelmasta, josta avasin huoltokutsun. Ja mä en millään jaksais alkaa penkoo logeja ja rustaamaan vastausta englanniks. Siinä aina kestää, kun koittaa muotoilla asioita ymmärrettävään malliin ja vihaan etenkin sitä logien tutkimista, yleensä en ymmärrä niistä juuri mitään.