IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

On jäänyt pari päivää välistä sillä en jaksanut kirjoittaa päiväkirjaa. Viikonloppuna ainakin katsoin mäkihyppyä ja join viinaa taas urakalla. En paljon muuta muista.
Eilen heräsin aikaisin, enkä enää saanut unta, eli oli aika väsyttää. Katsoin Youtubesta kaikenlaisia koomisia videoita ja kyllä nauratti täällä. Lähdin sitten myöhemmin Alkoon suhteellisen tärisevillä käsillä ja ostin jostain syystä vain kolme 0,7 litran Tasavalta Viinaa ja join yhden niistä. Usein on käynyt niin, että menee väkisinkin vielä toisestakin.

Tänään heräsin jälleen tuttuun tyyliin kahdeksan aikoihin, mutta tällä kertaa jatkoin unia ja heräsin siinä kymmenen maissa. Olin nähnyt niin merkillisen unen että. Olin lintsannut liikuntatunnilta ja rangaistukseksi jouduin erääseen kurssiin, jossa nukahdin kesken tunnin. Se oli sen verran paha teko, että minut laitettiin vankilaan ja vietiin laivalla ulkomaille muiden vankien kanssa. Onnistuimme karkaamaan laivalla ja luonnollisesti teloitimme jokaisen vartijan. Sen jälkeen otimme aseet ja veimme ne rajan yli, siihen se sitten jäi. Tuosta ei kyllä kovin moni hyvää elokuvaa saisi.
Joka tapauksessa minulla on nuha tänään. Minulta on pyydetty tekemään lisää äänimerkintöjä, mutta ainakaan nyt en niitä tällä äänellä tee, vaikka en ole varma onko ääneni muuttunut. Noh tänäänkin ole katsellut Youtuben videoita lisää, hauskoja on. Olen oikeastaan ollut koko päivän koneella. Avasin äskettäin Tasavaltaviiinapulloni ja sitä juonut hieman. Tein tämän päiväkirjan näin aikaisin siksi, että en aio todennäköisesti enää koneelle tänään.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.