IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Oxi-päiväMaanantai 29.10.2012 01:32

Tänään svietetääen Kreikassa Oxi-päivää ja asain sen avulla otsikon päiväkirjaani. Minä näin yöll’ää hirveää painajaista. Minaut nimittäin pakotettiin takaisin töihin ja peräti yli kahdeksi vuodeksi. Pahintajan tuossa on se, että tuo voi asia voi oikeassa elämässäkin tapahtua.Näin mylös muitakin unia, mutten oikein muista niistä. Minä nukuin kuitenkin melkein puoli kolmeen, muetta koska kelloja oli siitrretyty tuntia allee, niin nukuin puoli kahteen. Aloin sitten ryyppäämään viskiä ja katselleut nostalgisiasioistafiiliksistansi vanhempia kuviani galleriassa. Voi ksun stulee muisytoja mieleen kun katsoo mitä Netta ja Emilia ovat minulle kirjoitelleet. Nueio naiset ovat juuri sellaisia kuin minä ja siksi pidänkin dheistä. Putkassa molemmat väkivaltaisestaa käytöksestä ja oanhan se poliisi misnutkin autoonsa a8ikoinaan pistänyt. Kyseisteen kovismimmrejen lisäksi miuistan myös errän Anniinan, joks oli kolmas samanlainen ja mianuklla oli aikoinaan myös suuri ihastus häneen. Hieneoja naisia to kolmikko. MMuiden norten kommenteissa olen saanut useita pedofiilisyytteitä sen takia niotta annan sydämiä pikkutytöikklle. Jos galleriasydämet olisivat oikeita sydämiä, niin koko gqalleria olisi yhtä orgiaa.
Katsoin myös Formulat Intiasta ja vaikka tiesi8nkin Vettelin voittavan, niin aina se vituttaa ja saa mianust vihaiseksi, mutta onneksi Alonso oli sentäänt toinen.
Minä solen viskins juomisen takia varsmaan unohtanut mitä muuta oilisi pitänyt sanoa, sillä mihnullan onnsellainen tunne nottsa jäi jotain oleellista sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

Pitkästä aikaa OkCupidissaTorstai 25.10.2012 01:51

Heräsin siinä hieman ennen kahta ja heti muistui osa eilisestä mieleen. Suurin osa toki täysin hämärän peitossa. Äitini kävi täällä ja koska olin niin helvetin humalassa, niin jostain vitun syystä minä kerroin hänelle omista puhelinseksikokemuksistani. Puhuin myös jotain Netasta. Semmoinen ilta minulla eilen. Veikkaan, että seuraavasta tapaamisestamme tulee minun kannalta aika kiusallista.
Sitten kun nousin ylös sängystä, niin join yhden energiajuoman ja sen jälkeen aloin juomaan viskiä. Menin pitkästä aikaa OkCupidiin ja tein erään testin ja lopputulos oli tällainen: ” You are the real power behind the throne. No one dares dispute or refuse you. Which is good because that's how you get things done. You are also, however, completely corrupt and highly immoral. This doesn't bother you in the least as you lounge around your rich comfortable surroundings, reveling in wealth and authority”. Erään söpön jenkkitytön, Norman, profiilia katsellessani ajattelin, että kun kerran on sivullani käynyt niin katsotaan millaiset prosentit meillä on. Vastausten perusteella vaikuttaa aika pervolta, mutta olenhan minäkin. Antaa pillua heti ensitreffeille. Olin siihen, että really? Sitä nyt tässä parisen tntia olen katsellut ja 215 kysymystä käyn läpi viskiä samalla juoden. Nyt on klo 16:53 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä viskin juomisen lisäksi olen katsellut televisiota tuntitokulla putkeen. Siinä se oikeastaan onkin.

Hyvää illanjatkoa!

Ärsyttävää puhelinsoittoaTiistai 23.10.2012 02:34

Heräsin tasan 9:30 kun puhelimeni soi. Luonnollisesti ajattelin heti pahinta. Pahin mahdollinen tilanne olisi, että entinen työnantaja soittaisi ja takaisin lusimaan. Joku outo numero. Ahajattelin vain olla vastaamatta ja toivoa parasta. En saanut unta ennen kuin katsoin netistä puhelinnumeron. Se oli suureksi helpotuksekseni joku firma joka myy Omega3-tuotteita. Siis puhelinmyyjä. Se on ärsyttävää kun joku soittaa. Tässä kun nyt puheeksi tuli, niin toivoisinkin, että jos minulle on asiaa niin lähetetään tekstiviesti ja soitan sitten sen saatuani. Sain helpotuksen koettuani jälleen unta kun menin uudestaan nukkumaan. Vituttaa tuollaiset puhelinsoitot, varsinkin kun elän joka arkipäivä pelossa klo 16:15 asti. En nyt varsinaisesti pelossa, mutta sanotaan jännityksessä. Noin suunnilleen kahden tunnin p0äästä tein reissun Alkoon, joka kesti kauan, sillä bussi oli myöhässä semmoiset reilu 20 minuuttia. Alkossa minä sitten ostin sitten taas repun täyteen viskiä ja bussia olisi taas pitänyte odotella. Ajattelin, että vitut tästä ja menin kotiin taksilla. Huomasin kotiovelleni tullessa kaksi miesti yrittäen avata oveani. Olin aluksi, että vioi jumalauta mitä te teette, mutta muistin kuitenkin sitten, että taloyhtiön määräyksestä vaihdettiin uudet lukot. Lukkojen vaihto sujui yllättävän nopeasti. Sitten aloitin viskin juomisen ja katselin Degrassia ja oleilin netissä. Katsoin myös Salkkarit ja Roban. Ruokani tänään oli paistettuja kanamunia leipien päällä. Ei kai tässä sitten sen kummempia, vaikka jälleen tunne notta jotain jäi sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

SatupäiväPerjantai 19.10.2012 02:00

Tänään vietetään satupäivää jossa satuja luetaan, esitetään ja käsitellään kaiken ikäisten kanssa teattereissa, kirjastoissa, kirjakaupoissa, kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja museoissa ympäri maan. Satupäivää on järjestetty vuodesta 2008 lähtien, ensin osana Suomen Teatterit ry:n lastenteatterikampanjaa ja sittemmin omana tapahtumanaan. Satupäivän tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys keskellä arjen kiireitä. Luonnollisesti tänään on myös Sadun nimipäivä. Minäkin tiedän erään Sadun, en tule toimeen hänen kanssaan, vaikka sain paljon rahaa hänen ansiostaan.
Heräsin sitten noin yhdeltätoista ja join väsymykseen yhden energiajuoman ja aloin sitten juomaan viskiä. Sitten netissä luin Wikipediasta ihan mielenkiintoisesti päiviä joina maailmanlopun olisi pitänyt tulla. Niitä oli niin paljon, että lukemiseen meni todella pitkä aika. Esimerkiksi minun elinaikanani (24.3.1986-tämä päivä) on meinanut tulla jo 35 maailmanloppua. Seuraava onkin sitten joulukuussa ja sen jälkeen maailmanlopun pitäisi tulla vuosien 2020-2037 välisenä aikana, mikäli on Jeane Dixoniin uskomista. Dixon on väittänyt Harmageddonin sijoittuvan vuoteen 2020 ja Jeesuksen palaavan tuhoamaan epäpyhän kolminaisuuden vuosien 2020 ja 2037 välillä. Dixon ennusti aikaisemmin maailman loppuvan 4. helmikuuta 1962. Lukiessani kaikkien ihmisten syitä maailmanloppumiseen kyseisinä vuosina, niin minusta esimerkiksi pelkän unen näkeminen ei ole tarpeeksi hyvä syy. Voisinhan minäkin vetää ihan hatusta vaan jonkun päivän. Sanotaan vaikka 23.11.2016 ja syynä se, että minulla olisi sellainen vaisto vaan yksinkertaisesti. Tuon vuoden 2020-2037 vuoden jälkeen seuraava tulisi vuonna 2060, sen jälkeen 3797, sitten 8077, sitten voin viiden miljoonan vuoden päästä.
Tulipahan paljon tekstiä minulta jo nyt. Klo on nyt 14:44 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuu kun on jo ellom jo jotkain lähes yksitoista illalla ja minä Jarkkor olen jo suht out mailmasra, mutra kuitenkin olen s999nä kunnossa notta osaan laittaa tämän tänne. Minä olsen n syystä tai toissesta nähnyt Saatanan ja helebvetin tätä kirjoitettaessa välillä, ehkä johtuen aiheisata mitä sanoina ennen. Saatana aja Jumala nuolkoon pallejani, sisllä minäs en koskaan liity heidän sairaisiin kultteihinsa. Minsä sitten ene myöaskään pahemmin muuta tänään tehnyt. Ryyppäsin vain viskiäs kunnolla. Sinä se taiataa ollakin. Kippis vaiann ja siölleen.

Hyvää illanjatkoaQ
Heräsin jossain vaiheessa. Taisi olla jotain kymmenen aikoihin. Lähdin sitten kohti Alkoa ja ostin repullisen viskiä. Ostin myös hampurilaisia sen naapurista, eli McDonaldsista. Ne aina vaan menevät ihan litteäksi kun tungen ne aina väkisin sinne reppuun. Matkaan meni yellättävän pitkä aika koska busseja ei elähde niin usein kun voisi kuvitella siihen aikaan. Mietin pitäisikö ottaa taksi ja emnennä sillä kotiin, mutta ei nyte sentään. Kotona otin sitten viskiä ja katsoin eiolisen Roban Katsomosta. Minä kun en muista mitään siitä. Katsoin myös Spede Showta ja Putousta viskiä ryypäten samalla. Katsoin minä myös telkkaria samalla kuin söin hampurilaisiani. uOtienren parempaa ohjelmaa kun söin ensimmäinsen niistä. Piti katsella esim. jotain hulluja uskovaisia. Yrittävä keskusteeluohjelmassa käännyttää muyös meitä katsojia. Minä en koskaan käänny sille polulle. Ei uskontoa minulle. En toivottavastsi koskaan tule niin hulluksi. Voisitko kuvitella minut jossain kirkossa rukoilemassa armahdusta Jumalalta? Yläkerran naapurini aikoinaan yritti käännyttääa minut sille tielle.
Ei tässä varmaana viskin juomisen lisäksi muuta tehty olla. Piti ktyllä jotain sanoa, muttei olee aikaa miettiä mitä se oli kun vuorokausi lsoppuu kohta.

Hyvää illanjatkoa!

Onko tosiaan vain 70 yötä jouluun?Tiistai 16.10.2012 02:20

Heräsin tänään vasta puoli yhdeltä, sillä valvoin eilen myöhään ja olin juonut melkein kaksi litraa viinaa. Viskiä ja rommia. Säilyin kuitenkin juomakokemukseni ansiosta hengissä. Minä olinkin herättyäni, ja nytkin, kännissä. Päätin ostaa Siwasta ostaa piirakkaa, sitä samaa jota söin 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Ajattelin kokeilla ihmisten huumorintajua ja lähdin kauppaan pukua käyttäen. Normaalisti olen ulkona arkivaatteissa tai renttumaisessa farkkutakissa. Sain yllättävän vähän katseita vastaantulevilta ihmisiltä. Olisi varmaan pitänyt laittaa solmio ja ajaa naamani karvoista. Olen saant enemmän huomiota ennen kun minulla on ollut spurguolemus, mutta ilmeisesti känninen pukumies ei kiinnitä niin paljon huomiota kuin krapulainen puliukko. Kuka käy ruokakaupassa puvussa? Se olikin vitsini tarkoitus. Minun piirakkaani ei löytynyt Siwasta, mutta nostalgisista syistä päätin ostaa karkkia. Takaisin 90-luvulle ja lapsuuden maisemiin. Eräs nainen siellä Siwassa katsoi minua ja hymyili minulle, ou jeah beibi tiedän tuon katseen. Vaikka minulla onkin viinaa vielä kotona, niin päätin kuitenkin ostaa lonkeroita. Vaikka meinasin kaatua lattialle ja kävelin muutenkin horjuen, niin myyjä silti myi lonkerotkin minulle. Minulla oli matkalla hieman vaikeuksia kun meinasin liukastua maassa olleisiin pudonneisiin puiden lehtiin. Liukkaiyta on, mutta aikoinaan minut opetettiin kävelemään hitaammin kuin ennen. Minulla oli isojen jalkojeni takia tapana kävellä todella kovaa, mutta Jcob opetti minua kävelemään hitaammin. Tuon miehen ansiosta en kävele enää niin nopeasti. Minä tulin sitten galleriaan ja aloitin juomaan viskiä, antaa lonkeroiden kylmetä jääkaapissa. Galleriassa eräällä miehellä oli sellainen laskuri jossa mainittiin, että jouluun olisi enää 70 päivää. Minun on jotenkin vaikeaa uskoa siihen, mutta kun tulin työttömäksi, niin päivämäärät ovat aika hukassa. Kunhan muistan 18. marraskuuta ja viikonpäivät (sunnuntaisin kun on Alkot kiinni). Niin ja tie3tysti pyhäpäivät, koska silloinkin ovat Alkot kiinni. Ei kai tässä vielä muta. Nyta on klo 14:51 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuut nyttt ja tuooossa välissä olen teeelkkaria katsellut jansitten e minä olen ryyprännnyt lonkerott jääkaapista ha viskiä oleen vedellytt rakalla. Olen ekatsellut Degrassia, alakalkkareita ja obaa ja vaikka fyysisesti olinkin sdläsnä, bjsiin seb sanon ettei oikein meistsatass,deee.

Jotaaiajntuossaan ooli joo välissä, palajoan ongelmia neetin kanssa, taai ei nyt sinäännsdäs paljons, mutta tkis.n ufdfuhff fja silleen. No svsdoskia vedetty ja silleen.

Hytfcäcääcv villanjsatkoa!
Ennen kuin aloitan itse päivän kertomisen, niin ihan pakko mainita se, että viime päiväkirjassani jossa puhuin Jaloviinasta, niin eräällä tuntemattomalla lukijalla oli sopivasti oletuskuvassa kuva jossa hän joi Jaloviinaa. Oikeasti siis miten todennäköistä olikaan. Varsinkin kun keskiarvoni lukijakunnassani on vain ne kaksi.
Minä heräsin tänään ihanan uneni jälkeen jossa katya-christina oli naiseni. Herättyäni ajattelin heti, että mistä tuokin uni tuli. Olin melko masentuneessa olotilassa johtuen siitä, ettei minulla ole omaa emäntää. Kokemuksesta voin toki sanoa, että seurustelu osaa ajoittain olla melko dramaattistakin. En minä toki mikään maailman paras poikaystävä ole ollut kun halusin salaisesti erään toisen naisen. Kun sitten nousin ylös todella väsyneenä, niin popsin alas kofeiinitabletteja ja join paljon energiajuomaa. Aloitin samalla myös viskin juomisen. Tulin sitten galleriaan ja kuuntelin musiikkia. Meni silmät väkisin kiinni kun väsytti niin helvetisti. Näin silmissäni useita ihmisiä. Olin ihan wtf, onko tuo Qui-Gon? Qui-Gon Jinn, siinä hieno mies. Näin myös Beatlesit ja aina niin ihanan Emilian. Kokeilin äsken laittaa silmät kiinni, muttei tällä kertaa ihmisiä tulleet silmiini. Katsoin myöhemmin Degrassia, jonka aikana meinasin nukahtaa. Sen jälkeen pistin huoneen pimeäksi ja elän pimeydessä kuin lepakko. Olen lepakkomies, joka on sopivasti pukeutunutkin mustaan. En kuitenkaan elä isossa kartanossa nuoren miehen kanssa ja pukeudu tiukkaan nahka-asuun kuten oikea Batman. Joka tapauksessa minulla on ollut sellainen tunne notta nolaisin itseni tänään ja saa nyt nähdä miten käy. Mielummin haluaisin nolata itseni kuin kärsiä tästä väsymyksestä. No nyt klo on 16:31 ja jatkuu myöhyemmin.

Jatakuu nytten ja tuosta välistä en pAAALAKKjoa muistsa paitsi sen notta sryyppässin vissksisäd jatkuvasti ja mauistan myös sen notta äitini tuli tervehtimäätn ja minä kerroinr hänelle jotain naisissta, tai oikeiasrtaaan jotain sellaist5a joka eie oikein kerro mitään. Minsä siis kerroirn minulla nolevani sydänsuruja, mutten kerrtotnut muuta. Kai tuot sittenn on se nolo asia mistä aamualla ajattelin. Minä en oikein muistaa mitään mdidtrtäät minä olrne tehnyrt tuossa välissä. Viski maistiu ja silleen. Ei kaiat muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Otsikkoa tähän päiväkirjaan keksinyt enKeskiviikko 10.10.2012 02:22

Heräsin kahdentoista aikoihin ovikellon soittoon. En luonollisesti mennyt avaamaan ovea kalsareissa ja mietin siinä sängyssä ollessa, että ihan hyvä vaan että herätti. Nousin puoli yhden maissa ylös kun ensin hieman Emiliasta unelmoin. Noustessani ylös, aloin juomaan viskiä ja sitten menin galleriaan ja kuuntelemaan musiikkia samalla. Klikkaillessani satnnaista näin naisen joka näytti ihan Saaralta. Saara oli entinen luokkakaverini ammattikoulussa. Minulla ja Saaralla oli aina tapana flirttailla toisillemme jatkuvasti ja moni luulikin meitä oikeaksi pariskunnaksi. Tulihan sitä suudeltuakin toki. Ajoittain Saara myös pelkäsi minua kun kamapäissäni tulin häntä kohti eräs päivä kuin joku zombie ja pikkujouluissa 2004 kun Jaloviinakännissä tein jotain, jota en enää muista. Minulla oli ammattikoulussa myös tapana tyhjentää Pepsipullo ja laittaa sinne Salmaria ja ryyppäsinkin keskellä tuntia pariin otteeseen ja kävin välitunneilla joskus myös lähimmässä kapakassa. Saaran kiinnostus minuun hyytyikin minuun niihin aikoihin, mutta ihan kavereita silti oltiin. Pinja alkoi kiinnostamaan minua sitten enemmän ja myöhemmin Emilia. Luonnollisesti Jaloviinakännissä tunnustin sen täällä galleriassa molemmille. Arvaa oliko noloa mennä kouluun sen jälkeen? Osaan jo toki nauraa asialle ja olen toki molempien kanssa puhunut sen jälkeenkin. Jaloviina ei selvästikään sovi minulle, sillä joka ikinen kerta teen jotakin typerää kun ryyppään sitä. En olekaan ryypännyt sitä vuoden 2005 jälkeen kuin ehkä satunnaisesti baareissa tai jos joku on tarjonnut. Olen tänään kuunnellut musiikkia korvakuulokkeillani niin kovaa etten kuule jos puhelin soi. Minä en nimittäin halua puheluita mahdollisilta työnantajilta. Tämä on vähän samanlainen tilanne kuin se, että tekee jotain todella typerää illalla/yöllä ja nukkumaan mennessä toivoo, notta kaikki olisi hyvin kun herää. Valitettavasti elämä ei mene niin. Nyt on klo 15:41 ja jatkuu myöhemmin.

Jatktjuuu joo ja tuosssa välissä en oikeen muuta kuin telkkaria kaatselluet ja viskisä juonut. Söisn smyös kerroshamasdpurrilsirnr jsa ollut netissä. Katasselin mylös erästä naista galleriasssa, en tujjjnne mutten myöskään kiistä sitä tosiasiaa, etttå hä näyttää hieman Mariannalta. Ei< tässä sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Papereita viemässä KelaanTiistai 09.10.2012 02:28

Tänään heräsin myöhään taas. Meni johonkin puoli kahteen ja minun silmäni olivat väsyneet. En tuntenut oloani väsyneeksi, paitsi silmistä. Lähdin sitten kohti Itistä kaikenmaailman papereiden kanssa. Kelassa en jounut jonottamaan yllätyksekseni melkein ollenkaan, sillä virkailija sanoi, että infoon vaan jonottamaan papereiden antamista. Toivottavasti nyt oli kaikki tarvittavat paperit mukana. Sitten kohti Alkoa, mutta ensin ostin uudet korvakuulokkeet, sillä rikoin edellisista toisen puolen. Ostin Alkosta viski8pulloja ja Hessburgerista kaksi kerroshampurilaista, toisen täksi päiväksi ja toisen huomiseksi. Ostin peräti neljä limupulloa automaateista, minulla oli matkalla suu todella kuiva. Käteni eivät kuitenkaan tärisseet niin näyttävästi kuin yleensä, mikä oli minusta omituista. Vaikka voisi luulla, että tämän päivän Itis-reissuuni ei olisi mennyt pitkä aika, niin olin kotona vasta hieman kolmen jälkeen. Aloitin sitten viskin juomisen ja tulin tänne galleriaan ja kuuntelin Youtubesta musiikkia uusien kuulokkeideni kanssa. Vau mitkä soundit. Syytä ollakin. Katsoin sitten telkkarista Degrassia ja kuten niin usein, mietin taas kerran omia kouluaikojani ja nuoruutta yleensäkin. Söin sitten toisen hampurilaisista ja sitten nuoruuden muistoissa menin katselemaan vanhoja kuvia ja katselemaan mitä olikaan sanottu ihmisille. Oikeastaan minä näin vain minulle tulleet kommentit, mutta kyllä monesta vastauksesta saa jonkinlaisen käsityksen. Harmi, että niin moni mielenkiintoinen ihminen on poistunut galleriasta. Huomasin, että minulla on hieno puku päällä jostain syystä, muttei mitään paitaa sen alla. Joku hieno paita alle ja kravatti kaulaan, niin näyttäisin ihan liikemieheltä. Katsoin myöhemmin Salkkarit ja ei tässä nyt muuta. Kippis. Nyt on klo 20:53 ja jatkuu myöhemmin.

Katsoin Robamn ja palasin galleriaan ja katsellut lisää vanhoja kuvia ja menneitä muistellen. Huomasin myös, että tämä kuva on kuvistani ainoa, joka eie ole saanut yhtään sydäntä romantikko86 vaikka minä olinkin siinsä uskossa notta kaikki kuvani ovat saaneet sydämen. Ehkä joku poisti antamansa sydämen tai jotain. Muisytan ajan jolloin tein sitä kiljua, mutta en muuista kuka otti kucan. En osannut vielä silloin ottaa itselaukausua kameralla ja en muista sen Ikiksenkään olevan. Ehkä se oli yksi niistä minun hulttiokavereistani sitten. Voi olla, että se oli kuitenkin Ikis kuitenkin. En yhtään muista. Minä en viskinjuomisen lis’älksi ole muuta tehnyt, eli siis ei nyt sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

BrowserPerjantai 05.10.2012 01:18

Minä nukuin todella huonosti. Yhteensä ehkä noin neljä tai viisi tuntia. Minä pyörin sängyssäni yrittäen epätoivoisesti saada unta, välillä luin saadakseni väsymystä. Luin erään loistavan kirjoittajan, hän on kaverini, tarinan nimeltä Bilehirmu. Moneen otteeseen nauroin niille jutuille mitä ihmiset sanoivat ja tekivät. Tuli ihan oma nuoruus taas mieleen kun elimme vielä silloin vanhaa kunnon markka-aikaa. Olin teini silloin, mutta muistan hyvin markat. Väyrynen taisi olla ensimmäinen joka sanoi, ettei eurosta tule kuin haittaa Suomelle. Tai jotain sinne päin hän taisi sanoa. En itse asiassa ole aivan varma. Euron tultua kaikki kyllä kallistui. Bussin kertalippukin on 2,70 euroa nykyään kun ennen selvisi muistaakseni 10 markalla. Joka tapauksessa takaisin tähän aamuun. Minä en saanut lukemisesta huolimatta unta. Ehkä olisi pitänyt lukea jotain todella tylsää kirjaa. Minulla on ainakin kaksi todella kuivaa kirjaa. Toisen sain runovoitostani, kertoo jonkun merenkulkijan elämästä (todella tylsää tekstiä) ja toisen sain läksiäislahjaksi kun ensimmäisen kerran pääsin pois edellisestä työpaikastani (11.5.2011), iso kirja politiikasta. Ikään kun en olisi siellä kuullut politiikasta tarpeeksi (melkein joka vitun päivä). Minä en yksinkertaisesti nyt vaan saanut unta ja nousin ylös noin yhdentoista aikoihin ja vedin kaikki mahdolliset pillerit jotka saattavat piristämään. Tällä kertaa minä todellakin vetäisin amfetamiinia jos sitä joku tulisi myymään. Minä olen nimittäin todella väsynyt ja todennäköisesti sammun jossain vaiheessa tänään. Tai ainakin menen melko varmasti aikaisin nukkumaan vähäisten yöunien vuoksi. No ainakin sain unirytmin kuntoon.
Aloin sitten juomaan viskiä ja menin molempiin gallerioihin, suomalaiseen ja saksalaiseen. Sain saksalaisessa uuden natsan, Browser. Pitää käydä sadan eri ihmisen profiilissa. Tein sen tarkoituksella, sillä halusin jonkin otsikoksi. Annoin myös sydämiä ja kohta tulee uusi natsa, vaikka taidan jättää sen ensi kertaa, notta saan uuden otsikon seuraavaan päiväkirjaani. Ei tässä nyt muuta. Nyt on klo 12:21 ja jatkuu myöhemmin.

Väliaikatietona se, etten ole ollenkaan piristynyt, vaan silmät meinaavat mennä väkisinkin kiinni. Väsyttää koko ajan, mutta unirytmin korjaamiseksi minun on vaan kestettävä tämä päivää. Raakaa on tällä tavalla, mutta tämä on omaksi parhaakseni. Olen tuossa välissä juonut viskiä ja klikkaillut satunnaista galleriassa, täällä meidän galleriassa. Vaikea ja vittumainen päivä tulee olemaan. Pitäisiköhän ottaa parin tunnin tirsat kuitenkin kun ramaisee näin paljon? Nyt on klo 15:36 ja myöhemmin jatkuu.

Minä en mennyt nukkumaan, sillä päätin taistella väsymystä vastaan kuin mies ja saada unirytmin kuntoon. En myöskään sammunut missään vaiheessa, vaikka olinkin useita tunteja sellaisessa poissaolevassa olotilassa. Olin siis fyysisesti läsnä, mutta henkisesti ihan pihalla koko maailmasta. Silmät olivat auki, mutta mikään näkemäni ei jäänyt mieleen. Minulla ei esimerkiksi ole mitään muistikuvia tämän päivän Salkkareista. Vaikka olenkin alkanut juomaan jo klo 11 lähtien, niin en ole juonut edes 0,7 litran viskipulloa tänään. Suurin osa päivästä kun on mennyt tähän väsymykseen ja hereillä pysymiseen. Todella vittumainen päivä on ollut ja siksi laitoinkin oletuskuvakseni sen ns. sunnuntaikuvani romantikko86 ja minä toivon etten käytä sitä enää huomenna oletuksessa. Ei nyt muuta tule mieleen.

Hyvää illanjatkoa!