Heräsin tänään jo hieman ennen kymmentä ja lähdin saman tien Alkoon ostamaan Tasiksia. Minä olin ainoa asiakas, sillä kassalla ei ollut myyjää ja tuli kun menin laittamaan pullojani hihnalle. Kun odotin bussipysäåkillä bussia, niin samalla pysäkillä oli myös yksi jätkä joka tuijotti minua jotenkin varovaisen oloisesti. Varmaan tunnisti minut, koska hän on myös täällä galleriassa. Kun palasin kotiin, niin aloitin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä ja kuuntelin musiikkia. Katsoin myös Panttilainaamon ja Degrassia. Pitkästä aikaa tulin myös tänne galleriaan. Kutakuinkin kuukausi sitten viimeksi täällä olin. Minun isäni soitti tänään ja toivotti hyvää syntymäpäiää, vaikka se oli eilen. Oli kuulemma unohtanut ja muistanut nyt. Syntymäpäiväni muisti äitini, hänen kaksoissiskonsa perheineen, heidän siskonsa perheineen, Tomi1989 ja jaffa täältä automaattiseltä viestiltä sekä isäni tänään. Vähemmän kuin koskaan aiemmin. Näin se elämä menee minulla. Lahjaksi sain äidiltäni 50 euroa ja karkkipussin. En oikein tajunnut tuota karkkipussia kun olen jo 33-vuotias. Isältäni sain rahaa, mutten puhelimessa kehdannut kysyä paljonko hän laittoi tilille. Hän sanoi puhelimessa, että hän ehkä tulee tänne Helsinkiin jossain vaiheessa kun näimme viimeksi kesällä 2009. Saattaisi tulla aikamoisena järkytyksenä huomata minun tärisevän olemukseni ja huomata, että hänen poikansa on rappiolla. Joka tapauksessa jatkoin puhelun jälkeen taas juomista ja kävin pitkästä aikaa kuvakkeessa katsomassa Nettaa. Olin nähnyt jokin aikaa sitten niin siirappisen unen jossa me olimme kahdestaan. Kun me hengailimme jossain kaupungissa ja Netta oli lähdössä junalla pois, niin minä juoksin perään ja otin Netasta kiinni ja sanoin ”sinut minä aina halusin, en ketään muuta” ja sitten suutelimme. Mistäköhän elokuvasta tuokin kohtaus oli tullut uneeni. Ihana uni silti. Aika siirappinen, mutta ihana silti. Minä joka tapauksessa myös katsoin Modernin perheen, Salatut elämät ja pari jaksoa Toisen kanssa. Söin myös tonnikalapastaa. On tässä muutakin jos miettii, mutta vuorokausi alkaa loppua kohta jo.
Hyvää illanjatkoa!