IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Pitkästä aikaa taas galleriassaLauantai 27.05.2017 23:07

Minä heräsin tänään siinä yhden aikoihin suunnilleen ja aloin juomaan sitten Tasista samalla kun pelasin farmipeliä. Katsoin myös Family Guy:ta ja luonnollisesti Monacon aika-ajot, joissa suuri urheilumiehemme, herra Kimi Räikkönen otti paalupaikan pitkästä aikaa. Luonnollisesti minä hurrasin täällä tosi paljon. Pitkästä aikaa hyvä päivä minulla. Formuloiden jälkeen pelasin lisää farmipeliä ja tuli myös pizzaa syötyä sekä palasin pitkästä aikaa tänne galleriaan. Olisikohan siitä ollut noin kolmisen viikkoa kun viimeksi kävin täällä? Minun pitkän poissaoloni syy ei ole niin mielenkiintoinen. Minä olin mieleltäni hieman pimeässä paikassa, mutten silti saanut mitään breakdownia. Luulikohan AndyMartin oikeasti, että olen kuollut? Kun ottaa huomioon elämäntapani ja muutenkin masentuneeni mielenterveyteni ja sen, että olen täällä ollut lähes päivittäin aiemmin, niin eihän se nyt mikään yllätys olisi. Niin ja tosiaan minähän olen ryypännyt melkein puolet elämästäni. En minä nyt sentään minään 15- tai 16-vuotiaana elänyt näin rankkaa elämää. Sain kokea kännisen elämäntavan vasta 17-vuotiaana. Olin minä ennen sitäkin tietysti juonut, mutta siis jos puhutaan siis niin kuin jatkuvasti juomisesta. Minä olin 19-vuotias kun lääkäri diagnisoi minut alkoholistiksi. Minun kouluterapeuttini sanoi, että minun pitäisi aloittaa jokin harrastus kun jouduin sinne. Minut nimittäin määrättiin käymään siellä kun olin koulussa kännissä pariinkin otteeseen. Laitoin aina Salmaria Pepsipulloon. Sillä tavalla se näytti, että joisin vain limua. Eniten minä ihmettelen miksi sain olla tunnilla. Ehkä helpompaa pitää asiallisesti käyttäytyvä minä luokassa kuin vihainen minä luokan ulkopuolella. Tietysti suuttuisin jos minut heitettäisiin ulos luokasta. Olisikohan ollut kolme tai neljä päivää kun heiluin siellä humalassa ennen kun jäin kiinni. Voi että millaiseen kuulusteluun jouduinkin koulun johdon kanssa. Minä olin silti onnekas, etten saanut potkuja koulusta. Oli minulla myös nuorempana semmoinen imppauskausi, mutta se kesti vain jotain parisen viikkoa, joten niin lyhyt aika ei varmaan ehdi vaikuttaa terveyteen. Mitä sitten tulee mielenterveyteen niin, no hulluhan se on joka itsensä yrittää tappaa. Olisi pitänyt ostaa se ase kun minulla oli mahdollisuus siltä tyypiltä, sillä olisin ampunut päähäni ja päässyt pois. Olenhan minä ollut psykiatrisessa sairaalassa ja kun katsoin muita potilaita, niin tuntui kuin minä olisin se kaikkein tervejärkisin potilas siellä.
Joka tapauksessa minä katsoin miljonääriohjelman ja tiesin kaksi kysymystä. Tiesin Sugar Ray Robinsonin urheilulajin ja sen, että Wayne Gretkzyn (kirjoitinkohan nimen oikein) numero oli 99. Minä tiesin arvauksella kolme. Titicaca-järven, Åren talviurheilukeskuksen sijainnin ja sen kuka Turtleseista käyttää nunchakuja.
Myöhemmin täällä galleriassa poni1994 oli parittamassa minua hänen serkulleen. Viime vuonna kysyi minulta haluanko hänen äitiään. Nyt 20-vuotias serkku. Niinhän sitä sanotaan, että mitä serkumpi sen herkumpi. Myös minulla on seksikäs serkku, jonka kanssa voisin ilman muuta rakastella. Minä en pidä serkkua sukulaisena. Tosiaan poni1994 siis yritti parittaa minua hänen 20-vuotiaan kauniin serkkunsa kanssa. Minä muuten myöhemmin syystä tai toisesta jouduin poni1994:n mustalle listalle.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Reppu melkein totaalisen hajallaPerjantai 05.05.2017 22:44

Tänään heräsin siinä vartin vaille yksi ja noin puolen tunnin päästä pääsin lähtemään Kontulaan Alkoon Tasiksia repullisen ostamaan. Kaikkien näiden vuosien aikana reppuni on venynyt melkein repeämispisteeseen, sillä ostan Tasiksia aina repullisen ja kun tulee yksi reikä, niin se laajenee ja nyt se on niin laaja reikä, että ei edes tarvitse avata vetoketjua, että saan pullot ulos. Vuosien mittaan kun se laajenee, niin saan helposti ulos ja sisään. Pääasia ettei ne putoa kadulla. Minulla oli toinenkin reppu, mutta se on mysteerisesti kadonnut. Joka tapauksessa kun minä tulin kotiin aloin juomaan Tasista samalla kun olin galleriassa ja kuuntelin musiikkia. Täällä galleriassa sain uuden julkisen kaverin, tarlugn, ja kolmelta aloin katsomaan South Parkia ja katson sitä edelleen.
Nyt on klo 17:36 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi katsoin South Parkia seitsemään ja pelasin farmipeliä. Kahdeksalta katsoin tunnin klassista 1960-luvin Batman-sarjaa, jossa oli alkuperäinen Batman, eli Adam West. Siinä oli myös Robin, Burt Ward. Minun mielestäni silti paras Batman on Christian Bale ja huonoin George Clooney. Minä sitten palasin tänne galleriaan ja samalla kuuntelin musiikkia. Minä olen myös syönyt sellaista kinkkupiirakkaa. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Keskiviikko 3.5.2017Keskiviikko 03.05.2017 22:48

Tänään heräsin siinä kahden aikoihin ja aloin juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä ja katselin telkkarista Tervetuloa perheeseen, Housen, Pulmuset ja Seinfeldin. Tulin tänne galleriaan samalla kun kuuntelin musiikkia ja huomasin, että minulla on nyt 332 julkista kaveria. janinakristiina oli ottanut minusta eron. Yritin luonnollisesti kysyä syytä, mutten löytänyt häntä täältä. Joka tapauksessa nyt on klo 18:33 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin 70´s show:n samalla kun söin hodaria. Minä katsoin myös Salatut Elämät sekä Kummalliset kammot, joissa oli tällä kertaa neulakammo. Me kaikki, ihan kaikki, olemme joskus piikistä saaneet. Rokotusvaiheessa ja verikokeissa. Sen jälkeen katsoin Mad Cook Show:n ja nyt katson Arman Pohjantähden alla, jonka aiheena mielenterveys. Minä itse olen masentunut ja ahdistunut ihminen. Minä söin nuorempana masennuslääkkeitä, mutta lopetin niiden käytön omasta halustani koska se teki minut liian tunteelliseksi. Nykypäivänä minä olen sellainen, joka kyllä on hieman mielenvikainen ja hulluhan minä olen kun haluan kuolla. Minähän olen ollut psykiatrisessa sairaalassa aikoinaan ja minulla sieltä riittäisi tarinoita. Minä muuten olin omasta mielestäni kaikkein selväjärkisin siellä kun katsoin muita potilaita. No ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Lauantai 29.4.2017Lauantai 29.04.2017 22:28

Tänään heräsin siinä vartin yli 12 ja lähdin sitten Alkoon Tasiksia ostamaan. Se mikä oli tavallaan outoa, oli se, että jonossa minua edellä oleva osti myös Tasiksia. Edellisen kerran jonossa minulla edellä oleva osti samaa viinaa oli joskus 2013 tai 2014 kun ostimme molemmat Haddington House –nimistä viskiä. Minä kuitenkin tulin kotiin melkein minuutilleen yhdeltä ja aloin juomaan Tasista samalla kun tulin tänne galleriaan ja kuuntelin musiikkia. Aloin sitten kahdelta katsomaan Family Guy:ta siihen saakka kun Formuloiden aika-ajot alkoivat. Vettel ajoin paalupaikalle ja Räikkönen ja Bottas yllättäen toinen ja kolmas. Katsoin sitten loput Family Guy –jaksot mitä tuli ja sen jälkeen aloin pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen sekä myös galleriassa ollut. Nyt on klo 18:36 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Haluatko miljonääriksi? ja siitä jaksosta tiesin tällä kertaa viisi kysymystä, joista yksi oli karsintakysymys. Tiesin Kristoffer Kolumbuksen tutkimusaluksien nimet, kulkuneuvojen painojärjestyksen (karsintakysymys), sen kuka lauloi Sika –biisin, Baywatchin Hasselhoffin ja Satumaan säveltäjän. Arvauksella tiesin roomalaisen luvun C:n. Minun on todella vaikeaa ymmärtää miten kilpailija ei tiennyt, että Unto Mononen on säveltänyt Satumaan. Jokaisen suomalaisen pitäisi tietää se. Kappale on klassikko. Minä joka tapauksessa pelasin farmipeliä ja kuuntelin musiikkia. Sen jälkeen galleriaan ja siinä kai se.

Hyvää illanjatkoa!

Keskiviikko 26.4.2017Keskiviikko 26.04.2017 22:24

En ole oikein varma mihin aikaan voisi sanoa minun heränneeni, sillä heräsin jotain 12 suunnilleen, mutta sinnittelin unta ja mahdollisesti sain sitä. Minä kuitenkin nousin ylös yhden jälkeen ja aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Katsoin myös Tervetuloa perheeseen ja Housen. Photofeeleriin ja galleriaan tulin. Täällä galleriassa oli tarlugn:n yksityinen ystäväkutsu, jonka hylkäsin saman tien ja sanoin hänelle, että julkinen tai ei mitään. En hyväksy yksityisiä kaveripyyntöjä, se on loukkaavaa. Ikään kuin häpeäisi minua. Minä Photofeelerissa olin saanut taas kommentteja, että näytän aggressiiviselta. Pitäisi hymyillä enemmän. Jos ihminen hymyilee liikaa niin se muuttuu irvistykseksi, ihan kuin jollain psykopaatilla. Itse asiassa jos ihminen hymyilee koko ajan niin silloinkin vaikuttaa psykopaatilta. Minun tuoreimmasta kuvastani galleriassa on aikaa semmoiset kutakuinkin 10 kuukautta. Olisihan se hyvä päivittää joskus. Minä joka tapauksessa myös katsoin Pulmuset ja muutaman jakson Degrassia. Nyt alan kuitenkin katsomaan Salattuja Elämiä kellon ollessa 19:32 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi katsoin siis Salkkarit ja niiden jälkeen Kummalliset kammot, joissa oli tällä kertaa lintukammo. En tiedä virallista nimitystä lintufobialle. Minun on jotenkin vaikeaa samaistua siihen miten joku voi pelätä kanaa esimerkiksi. Sen voi ymmärtää jos vaikka pelkäisi kasuaaria, joka on maailman vaarallisin lintu. Strutsi on isompi lintu, mutta kasuaari on aggressiivisempi ja jos se potkaisee sinua, niin ilman pikaista hoitoa sinä todennäköisesti kuolet. Katsoin sen jälkeen Mad Cook Show:n ja nyt katson Arman Pohjantähden alla, jossa on nyt aiheena poliisivoimat. Me kaikki olemme saaneet poliisivoimilta negatiivisia vaikutuksia. Minulla itsellä on huonoja kokemuksia kun poliisit ovat minut ottaneet. Väkivaltainen käytös kännissä. Ehkä se onkin parempi soittaa poliisit kun minä heittelen tuoleja ympäriinsä. En minä onneksi ole koskaan tehnyt mitään todella kamalaa, kuten tappanut tai raiskannut ketään.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Takaisin Photofeeleriin pitkästä aikaaPerjantai 21.04.2017 22:45

Heräsin tänään suunnilleen puoli kahden aikoihin ja aloin juomaan Tasista ja menin tänne galleriaan samalla musiikkia kuunnellen. Siinä puoli kolmelta katsoin katsoin kaksi jaksoa Goldbergeitä ja sitten monta jaksoa South Parkia. Kävin myös pitkästä aikaa Photofeelerissa ja arvostelin ihmisten kuvia bisneksen, sosiaalisuuden ja deittailun perusteella. Yleisesti ottaen kuvissani olen kommenteissa surullinen, aggressiivinen, ylimielinen, pelottava ja pitäisi hymyillä enemmän. Eniten ääniä olen saanut tähän kuvaan romantikko86 177 ääntä sosiaalisuudesta arvosteluperusteena. Tällä hetkellä galleriassa olevaan oletuskuvaani on sanottu, että näytän ihan entiseltä linnakundilta. Sanottiin myös, että näytän liian juopuneelta. No mitä odotit? Menen baariin jotain limuja juomaan koko illaksi? Minä kyllä olen juonut ennen Alkoon menoa baarissa joskus lasin limua, koska suu on niin kuiva, että pakko kostuttaa sitä. Kerran pyysin lasin vettä ja sain ilmaiseksi, koska se on vain vettä. Kerran sain muuten baarissa ilmaiseksi kupin kahvia, koska olin niin väsyneen näköinen ja minut haluttiin hieman pirteämmäksi ennen seuraavaa lauluani ja juomaa. Oikeastihan kahvi ei ole erityisen piristävää. Antakaa mielummin kokaiinia tai amfetamiinia minulle kahvin sijaan. En maksa siitä, mutta otan ilomielin vastaan jos ilmaiseksi tarjottaisiin. Tällä hetkellä katson elokuvaa Kunniattomat paskiaiset. Ei kai tässä muuta. Pitäisi ehkä syödä jotain, koska olen syönyt tänään ainoastaan yhden pasteijan.

Hyvää illanjatkoa!

Koko päivä pelkkää televisiotaKeskiviikko 19.04.2017 23:20

Tänään heräsin siinä yhden jälkeen ja aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä ja katsoin telkkarista 70´s show:n, eiliset Pulmuset, Tervetuloa perheeseen, Housen, Pulmuset, Seinfeldin, Shark Tankin. Olin myös täällä galleriassa ja katsoin myös samalla Salatut Elämät ja Kummalliset kammot. Kummallisissa kammoissa oli aquafobia tällä kertaa. Minä itsehän en osaa uida, mutten pelkää olla vedessä. Periatteessa on muuten ihan sama asia heitätkö minut syvään uima-altaaseen vai ammutko minua aseella päähän, koska en osaa uida. Molemmissa tapauksissa minä kuolen. En halua kuolla hukkumalla, ammu minut siis mielummin. Minä katsoin myös Mad Cook Show:n ja Arman Pohjantähden alla. Jälkimmäisessä siellä lastensuojelusta oli. Minä itse ainakin olisin todella hyvä isä, ainakin kohtalaista parempi, no vähintään kohtalainen. Syy on se, että opettaisin pojan heti pikkulapsesta saakka miten tapella ja miten asiat hoidellaan koulussa jos on mahdollinen ns. kiusaamistapahtuma. Vedät turpaan saman tien ja vaikka hän saisikin turpaan, niin pääasia on, että ainakin yrittää. Se on ainoa tapa saada kunnioitusta. Minun pojastani ei tule mitään nössöä mikäli se olisi minusta kiinni. Se olisi varmaan yksi pahimmista asioista joita isälle voi sattua. Minä joka tapauksessa katson nyt uusintaa Supertähdistä, vaikken välitä paskan vertaa jostain Sami Hyypiästä. Minä katson sitä vain sen takia, että siellä on myös Matti Nykänen.
Ei kai tässä muuta. Söin minä oopperavoileipiäkin yhdessä vaiheessa.

Hyvää illanjatkoa!

MeditaatiomusiikkiaTiistai 18.04.2017 23:09

Heräsin tänään yhden aikoihin ja lähdin sitten Alkoon ostamaan Tasiksia repullisen ja vaikka minulle myytin ilman minkäänlaista kuulustelua kunnostani, niin seuraavalle sanottiin suoraan jotain ”sun pitäis varmaan mennä lepäämään”. En muista sanatarkalleen, mutta viestin pointti oli sama. Minulta nimittäin bussissa toinen matkustaja katsoi minua ja kysyi olenko kunnossa. Minä tulin kotiin sitten juomaan Tasista ja katsomaan Me Fisherit ja Housen samalla myös farmipeliä pelaten. Niiden jälkeen olin jonkin aikaa galleriassa ja katsoin myös Pulmuset ja Seinfeldin. Kuuntelin niiden jälkeen rauhallista meditaatiomusiikkia ja ajattelin kokeilla miten se toimii kunnolla. Kyllä se vähän rentoutti, vaikka välillä oli hankalempaa keskittyä kun otin huikkaa tuosta pullosta. Minun jännityksen, pelon ja aggression pitäisi olla poistunut kehostani ja minä pystyn antamaan energiani avulla nyt hellää ja parantavaa seksuaalista rakkautta. Minä itse pidin enemmän Ravenin puheesta, joita kuuntelin vuosia sitten. Minulla oli muuten ammattikoulussa samanlainen kurssi, johon osallistuin.
Joka tapauksessa ei tässä nyt muuta. Katsoin myös Salkkarit ja Simpsonit sekä söin munavoileivän.

Hyvää illanjatkoa!

Jalka huononaLauantai 15.04.2017 21:48

Heräsin kahdentoista aikoihin ja jalkani on kipeänä syystä tai toisesta. Tarvittaisiin nyt Mr. Miyagia hoitamaan jalkani kuntoon. Minä kävelen kuin Daniel-san Karate Kidin lopussa ja jatko-osan alussa, samoin myös kuin tohtori House. Minä joka tapauksessa herättyäni aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Myöhemmin katsoin Family Guy:ta ja menin pitkästä aikaa OkCupidiin. Siellä kuusi uutta ihmistä pitää minusta, mutta se olisi kivaa tietää ketkä kuusi. Aivan kuten seuraajat galleriassa, joita on 21. Sitten myöhemmin katsoin formuloiden aika-ajot ja Valtteri Bottas otti yllättäen paalupaikan. Se veti minut kyllä hiljaiseksi, en yhtään tiennyt mitä sanoa. Enpä olisi kuvitellut tätä päivää näkeväni, että Bottas paalupaikalla. Hyvä asiahan se tietysti on, mutta silti. Toivottavasti ei mokaa huomenna. Myöhemmin minä katsoin Haluatko miljonääriksi? ja minä tiesin tällä kertaa viisi kysymystä ja arvauksella kaksi. Tiesin missä sarjassa oli KITT-auto, mikä eläin on Pekka Töpöhäntä, missä järjestyksessä tulevat kuukaudet (karsintakysymys), Räikkösen lempinimen ja Pietarin kaupungin entisen nimen. Arvauksella oikein meni Suomisen perhe ja Fender. Tulin sitten galleriaan antamaan pikkutytölle antamaan joka kuvaan sydämen kuin joku pedari. Onkohan se karmivaa kun 31-vuotias mies antaa jatkuvasti sydämiä melkein kolme kertaa nuoremmille tytöille? En minä oikeasti himoitse mitään 10-vuotiaita. Sanoin vaan ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä. Raja se on minullakin. Oletteko muuten katsoneet ohjelmaa To catch a predator? Minä nimittäin olen ja suurin osa niistä miehistä oli suunnilleen ihan paskat housussa kun joutui Chris Hansenin ristikuulusteluun. Voi niitä selityksiä mitä sieltä tuli. Moni myös itki. Minä katson sitä nytkin YouTubesta. Pitäisi varmaan syödäkin tässä kohta jotain.

Hyvää illanjatkoa!

Pitkäperjantai 2017Perjantai 14.04.2017 22:33

Minä heräsin tänään siinä hieman ennen 12 ja olin nähnyt unen, jossa minä jostain kumman syystä matkustin Kuopioon tapaamaan entistä tyttöystävääni. Tunnistin hänet heti, mutta hän taas katsoi vuosien viemää rappioitunutta olemustani ja ei aluksi tunnistanut. Olin siellä tunnin ja toiset viisi tuntia takaisin junalla Helsinkiin. Oli siinäkin uni. Jos minä tekisin noin pitkän junareissun oikeassa elämässä, niin kyllä minä ajattelisin jäädä kuule ihan koko yöksi sinne paikkaan minne nyt sitten menisinkään. Junamatkat ovat tylsiä, koska siellä ei voi tehdä mitään. Ei saa juoda alkoholia tai muuten heitetään ulos junasta. En sitten tiedä tarjoillaanko ravintolavaunussa alkoholia. En oikein usko. En ole ollut junassa pitkällä matkalla varmaan vuoden 2005 jälkeen. Pitkällä matkalla tarkoitan täältä Kouvolaan. Tampereella voisin mielelläni käydä Nettaa tapaamassa, mutta valitettavasti se ei onnistu. On se niin kamalaa minun kannaltani kun ei ole Nettaa, ei Emiliaa, eikä Mariannaa. Olen joutunut lähinnä elämässäni tyytymään sellaisiin, miten nyt kiltisti sanoisi, B-luokan naisiin. Pakko kyllä myöntää, että on se vika minussakin ja en tarkoita pelkästään ulkonäköä tällä kertaa, vaan sitä miten käyttäydyin ja käyttäydyn. Varsinkin Jaloviinakännissä tein joka ikinen kerta itsestäni totaalisen pellen ja helvetin noloa oli mennä kouluun sitten kohtaamaan naiset. Minä jaksaisin kirjoittaa tästä vaikka miten paljon, mutta kaikki ovat jo varmaan kyllästyneet.
Minä joka tapauksessa siis herättyäni aloin juomaan Tasista ja pelasin farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Tulin myös galleriaan ja jeNNix_ oli ottanut minusta eron. Minä olin saanut pari päivää sitten uuden julkisen kaverin yllättäen, nyt tuon lähdön jälkeen minulla on siis jälleen 333 julkista kaveria.
Nyt on klo 14:41 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi pelasin farmipeliä ja katsoin Goldbergit samalla kun söin hodarin. Minä myös söin friteerattuja kananpaloja riisin kanssa myöhemmin. Olen kuunnellut mahdollisimman paljon surullista ns. ”itsemurhamusiikkia” ja vaihdoin gallerian oletuskuvanikin siihen masentavimpaan. Se on vaan sattumaa, se ei liity mitenkään itse pitkäperjantaihin. Minä en välitä siitä, että hänet ristiinnaulittiin. Aika raaka tapa teloittaa toinen, mielestäni hirttäminen olisi riittänyt, tai mielisairaala. En oikein tiedä sitä, koska en ole perehtynyt hirveästi Jeesukseen ja hänen opetuslapsiinsa. Tai Jesse ja likainen tusina, kuten minä heitä kutsun.
Ei tässä kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!