IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Unikeonpäivä 2010Keskiviikko 28.07.2010 02:46

Tänään on jälleen turha päivä vuodesta, unikeonpäivä, mutta sainpahan jonkinlaisen otsikon. Nukuin melkein kuuteen illalla, mikä antaa oman osansa sille, että minä olen se päivän unikeko. No voi olla, en taida koskaan ollut nukkunut niin myöhään.
Siinä meni sitten Salkkarit, mutta ne nyt ovat uusintoja ja silleen. Suu oli todella kuiva ha löysin jääkaapista kaljan siihen tarkoitukseen proteiinijuomieni lisäksi.
Katselin Peep Show:n viidennen tuotantokauden ja söin ns. ruokaa, kaksi paistettua munaa kahden leivän päällä.
Tässä on nyt vuorokausirytmin menneet aika sekaisin. Olen juonut viskistäni vasta hieman alle puoli pulloa ja en ole ehtinyt vielä tulla känniin siis. Ainakin kirjoitus sujuu.
Olen ollut tänään sillä tuulella taas, että lisää kuvia pitää saada, mutta yksin asuvana on vaikeaa ottaa itsestään kuvaa. Asuuhan täällä toki Essi ja Viivi, mutta kissat eivät osaa ottaa valokuvia. Jotain pitää keksiä tai olen loppuelämäni tuolla kuvalla mikä minulla on nyt oletuksessa. No ei kait tässä oikeastaan sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Edellisestä kuvasta tasan vuosiLauantai 24.07.2010 02:51

Kuten eotsikosta näkyy,a niin edellisen kuvan laitosta galleriaan on kulunut tasan vuosi. Se on svaan kun ei keksi uusoia kuvanaiheita, oisi silti hyvä keksiä joku tänä vuonna, anotta tulisi joka vuosi joku kuva, nyt siis solen jumittunut nykyiseen oletuskuvaan. No ei kaiat sille mitään voi.
Tänään nukuin taas viiteen saakka ja lähdin parinr vitamiinin jälkeen lähdin kohti Alkoa. Jälleen kerran iahmiset vastaan tulleet tuijottivat pärstääni, tai sitten olen etaas paranoidi. Alkossa olai taas ihmisiä väärässä jonossa, siis mitä järkeä seisoa jonossa jossa on palajon ihmisiä ja toisessa vain yksi ennen sinua? Toivottavasti en nähnyt ylimäärärisiä ihmisiä hallusinaatioina, no ei kai sentään? Viskiöastin jälkeen kotona katsoin Salkkareiden toisen jakson ja join vitamiinijuomia.
Koska on pidettävä ovi auki atämän hioostsavan kuumuuden takia, kuulin hyvin naapureiden keskustelun hyvivnkin kovaa. Olin vittunut lähinnä siitä ettei voinut vetää hanskaan kaikkien kuullen,a se olisi ollut liian outoa. Toinen vitutuksen aihe oli, kun ne peleailivat korttia siellä ulkona koko helvetin illan, vittu jee mitkä panokset. Jos osn parin euron panoksia kierroksella, niian amitä väliä kuka voittaa? Joskus minusta amyös tuntuu että he puhuivat minusta. Ihana kuin se toinen olisis sanonut jotain ettäe tuo minun naapurini taiataa olla alkoholisti ja muutenekin sekopää. Niain ja sanoi joytain uhkaavasta ja jokin sana ajosta en saanut selvää. NO vittu ja ihan sama.
Visksiä olen juonut siitä saakka melkein kuin Alkosta tulin ja aohjelmieni jälkeen kävin pitkästä aikaa Imvussa, josta joskus mainitsin päiväkirjoissania, joskus ajat sitten. Noh eipä ole vaikeaa arvata miksen eolen käynyt. Roolihahamoni näyttää ihan nössöltä ja kotinia kuin hintiltä, koko kämpp’ vaaleanpunainen. Heti myös jsoku lihaksiskas ilman paitaa oleva mies halusi keskssutella minun kanssani, sanoin etten halua puhua miesten kanssa. Suksins baariin Imvun kämpästä baariin ja katollee tehdäkseni itsemurhan. Vittu menee varamaaan vähän aikaa ennen ekuin menen sille sivustolle enää.
Sitteen alkoi Ferendit ja Simpsonet ja sitten aloin taas olla koneellsa.
Viskiä taas mennyt ja kännissä vastailin ihmisten kysysmyksiin iikakkosessa, joissain gallupeissa tai jotain. Minun pitrti jälleen mainita jostain, muttei taaskaan muista. Pitäisi varmaan aruveta laittamaan niitä lapuille taia jotain.

Hyvää illanjatkoa!

Unta ja unettomuuttaTiistai 20.07.2010 02:42

Tänään koin minulle pitkästä aikaa minulle viime aikoina harvinaisen asian, en saanut unta noin kuuden jälkeen aamulla. En muista milloin olin mennyt nukkumaan, mutten todennäköisesti kovin paljoa aikaisemmin. Vitun kivaa pyöriä sängyssä ja miettiä millainen paska päivä tästäkin tulee. Sitten jossakin vaiheessa sain unta ja heräsin viideltä. Kohtalo päätti sitten antaa tällä kertaa tuollaisen tuomion, olisin mielummin ollut ne viimeiset tunnit hereillä ja nukkunut sen aamun. No eihän sille mitään voi.
Päivä oli uskomattoman tylsä. Salkkareita katsoessa olin netissä, sekin meni sammumaan, tai kone meni sammumaan. Juonut olen kaljoja pitkin päivää hiostavan kuumuuden vuoksi (ja alkoholiriippuvuuden). Tuntuu kuin paita olisi liimautunut ihooni kiinni. Monen monen kaljan vuoksi aloitin viskin juomisen vasta hieman tunti sitten suunnilleen.
Tein testin jossa vastausten perusteella arvioitiin elokuvaohjaaja, jos tehtäisiin omasta elämästä elokuva. Minun elämänkertaani ohjaisi Quentin Tarantino ja minua näyttelisi Michael Madsen. Elokuvan budjetti olisi 39 miljoonaa.
Joka tapauksessa vähän on punaista tässäkiin ja en tunnekaan olevani kännissä, ainakaan vielä. No saavatpahan ne vähäisetkin lukijani ainakin selvää mitä olen kirjoittanut.

Hyvää illanjatkoa!

Pakastimen kanssa ongelmiaMaanantai 19.07.2010 02:36

rtÄSSÄ OLLAAN jälleen vikkikänneissä ja keerrotaan sen verran anyt aluksi, että heräsisn aluksi neljeän aikoihin p’äivällä. Vittu taas kerran nukuttiin ,myöhään. Kyllä se on väärine, nleotta niin myöhään nukutaan.
AlUKASIAI TOKI HERÄSIN NEljjältä eei keun siis yshdeksältö ja laitoin sitten ekisuille ruokaa, murreen tajunnut pistsää pakasstimen ovea kiinni. Sittene kunn heräsin siinä neljeänjja aviiden aikoihin , siinä spsuolessa vvälissä, niin eipä ollut kovinkaan apaljoa ksylmenneyt jäät. OL>in klzaittanut jäät jääkaappiin, muttaeihan ne siellä jäädy. NYT se helveteoien paskiainen, elei pakastin, on kunnossa, mutta eie kunnoöla jäädytä. J’äkaapissa haja pakastimessa ievat ruoakt ovat huonossa kunnossa, tiedä sittenen voiko mitään sysödä. Noo sysödään sitä msitrsä syödään. Noh ihan amiten vaan.
Joka aytttapauksessa onn taas jjkkerrann vuvorokausin loppuassa kesken ja silleene. Otsiskpon laittaamienen keksimindnn ejlaittainedn kesti msuuten aika kayuan taia suuiis sen laitta,minen jo kunns se oli jo keksitty sja silleen, mutta aina akuan sen ölaitan niin haliauan nsen olevan oikeassa. Nyt on sen verrann vedettey viskiä aettä aika apaljoan näkyy wordissä punaista.


HYvävää illanjatkoa!

Pakastimen sulatusSunnuntai 18.07.2010 02:45

Tänään nukuin peräti viiteen asti, melkein puoli kuuteen. Heräsin toki puolelta päivin ja olin jotain puoli tuntia koneella suunnilleen. Se sammui ja vitutti sen verran, että päätin mennä takaisin nukkumaan.
Silloin viiden aikoihin ajattelin katsoa Salkkarit, mutta hetken ajan päästä muistin olevan viikonloppu. Olin aika out tästä maailmasta ja sen takia kesti hetken tajuta missä mennään. Join proteiinia ja olin koneella ja katsoin televisiota. Tilasin ruokaa netistä neljännen kerran ja aluksi meinasin mennä avaamaan oven ilman housuja, mutta sitten muistin laittaa päälle enemmän vaatteita hieman ennen ruoan saapumista. Kun ruoka saapui, niin en meinannut saada ovea aluksi auki ja huutelin itsekseni jotain väkivaltaisia sanoa, mutta kun sain auki, niin raha ja ruoka vaihtoivat omistajaa lähetin katsoessa hieman oudosti.
Koska olin ollut niin vähän aikaa valveilla, oli kello jo yli kahdeksan. Päätin ottaa juomaa, kun viinanhimo iski minuun. Sain otettua pakastimesta ensimmäisen astian jäitä ja kun jälleentäytin sen, ei mennyt ovi kiinni. Oli liikaa jäätä pakastimessa. Hirvittävä jääkerros oli tullut kerroksen alaosaan, minkä seurauksena ovi ei mennyt kiinni, paitsi jos sitä painaa jatkuvasti ja eihän sitä jaksa tehdä. Ainoa tehtävissä oleva asia, oli sulattaa pakastin. Aluksi koitin sytkärillä, mutta ei siitä mitään tullut joten jätin sen oven auki ja annan ajan sulattaa jäät. Ryyppään viskin pullon suusta ja annan ruokien pilaantua. Pelastin mitä pelastettavissa oli ja laitoin siellä olevat ruoat jääkaappiin. Minua vaan ihmetyttää se, että ihmeessä sain sen viime yönä kiinni, kun ei se aamulla ollut auki?
Joka tapauksessa olen ryypännyt viskiä vasta vähän aikaa muutaman kaljan lisäksi, joten sen takia en ole vielä kännissä (ainakaan omasta mielestäni), joten kirjoituksestani saa oikein hyvin selvää. Hikoilen kamalasti ja sen takia ostankin jatkuvasti lähikaupasta kaljaa Alkon reissujen lisäksi. Eilisestä Alkon reissusta olisi kerrottavaa, mutta se onkin eilisen juttu se. Ai niin ja muuten tänään suurmies Matti Nykänen täyttää 47 vuotta.
Minä en keksi enää muuta sanottavaa, siitäkin huolimatta, että tuntuu taas, että jotain olisi jäänyt sanomatta. Joka tapauksessa, ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Hyvin kuumaTorstai 15.07.2010 02:37

Minulla oli vaikeuksia saada unta kun ensimmäisen kerran heräsin, kamalan kuumuuden takia. Olin kuin juuri ammuksen saanut ja kuoleman partaalla oleva ihminen, joka on juuri sanomassa viimeisiä sanojaan. Tulin nettiin kymmenen aikoihin kun ei siinä kuumuudessä mitään unta saanut. Olin vielä silloin kännissä ja oli pieniä kirjoitusvirheitä ja silleen. Kun menin sitten uudelleen nukkumaan ja sainkin unta ja heräsin hieman kolmen jälkeen.
Huomasin viime yönä galleriassa lähetelleen sydämiä ihmisille, tai no yhdelle ihmiselle. Jatkoin sitä tänään, pitäisiköhän lähetellä muillekin sydämiä? No se voi vaikuttaa ahdistelulta.
Koska minulla oli täällä ainoastaan 14 kaljaa, niin oli pakko lähteä kauppaan ostamaan lisää. 18 kappaleen Lapin Kultaa, eiköhän 32 kaljaa riitä yhdeksi päiväksi minulle.
Koko matkan ja päivän ajan minua on vaivannut kamala kuumuus, siis tämä on hiostavaa ja mikään ei oikein auta. Kaljan juomisen lisäksi olen vain hikoillut kotonani. Kauppareissun aikana hikoilin niin paljon, että voisi luulla minun juosseen koko matkan, mutta se johtui niin kovasta kuumuudesta, hyvin kuuma ollut.

Hyvää illanjatkoa!

Mese korjaantuiSunnuntai 11.07.2010 02:52

Tänääann siis meseni korrjaaan tui ja silleen. Nyt kuistenekin aloitellaan päivää ja silleejn. No maitäs tässä sanoisi.
Heräasin joakua Khden maissa suussnnillee, taas suunnillrrn nukuttiin kellon yrmpäri suubnilleen. Noh maitäs smuuta. NIIN MAInabauakka a aajiakiuahssjsajkASHAJKHDKJashgdj ja sittrn miä edpihasllani olin vihainhen meutten sanonuta nimitään j a dilleen j si.lleen. Jos me rkatsommr otdikkosa, niin se todellakqian korjautau kaun huomasidsn smiten saaa kaikki iahamiseet jottka ovat ssii nä soissoitekiejrassa taia jpotain, niin sooiitä siitä sitten saa sen. En saaa nut kaikkia aja todennaaäköisesti ytuli jotaiana kusipäiytä mukaaan, en tunteneut puoliaqkaan niistä joita atauli, noatta silleemn. Vittu jrree.
Katssooisin myös aika-ajaot Silversstsonesta, ahuomenna i9utse kisa,d d viisttu yleiessäö olis nihaan ahrlvetin pettyneyte kun Buttton vasta 124 kuns semnnytääm hallaitseva maaaialmanmmestari kotikisasssa. 14. sija eoe b ole kovin kunniallainene, mutta sbritrit obvat perrseestsdäs, ainoa amitä he eosaavat aon kunnon komediasarajoaja.
Sens jäleen join muutam amna kaljan ja juonuat viuskiä kunnoon jälän ja sisööeööölleeen ja silleren. Nyt on jo aoikesaastaan aika panna ytämä p’äivis galleriAAANB ja silleeen, jotene ei kai muuta. Ai noiin ja otsokkopa jos ajatellaamn nooiin minä onnisstuin saamaan edrn kuntoon kaikessrtta huolimatta. Kesti xe kauan, amutta nyt oan ihmiset mesessä ja silleen.

Hyvää iaööllanjatkoa!
Otsikoksi en keksinyt taaskaan mitään järkevää, joten laitoin faktan siitä että vuodesta on jäljellä 175 päivää. Joku voisi luulla, että odotan vuoden vaihtumista, mutta tuskin ensi vuodesta tulee yhtään sen parempi kuin tästä. No toivottavasti tulee.
Heräsin jälleen suhteellisen myöhään. Ehdin olla hereillä vain pari tuntia ennen kuin normaalien ihmisten työpäivät loppuvat.
Joka tapauksessa kuumassa ulkoilmassa raahauduin kohti Kontulan Alkoa ja ostin jälleen ison läjän viskiä. Siellä oli paljon ihmisiä ja onneksi kaksi kassaa auki. Jostain syystä toisessa oli hirvittävän pitkä jono ja siinä missä itse olin, pääsin jo kolmantena kassalle.
Hiostavassa kuumuudessa pääsin bussiin, aluksi piti mennä terassille istumaan, mutta täynnähän se oli.
Kesken Salattujen Elämiä minulle soitti poliisi. Olin melko varma, että joku oli tehnyt minusta rikosilmoituksen, muttei koko asia liittynyt onneksi edes minuun. En edes tiedä mistä ne olivat saaneet minun numeroni, no aovathan he poliiseja.
Aloin sitten ryyppäämään viskiä, mutta mennyt vasta puoli pulloa suunnilleen. En tunne olevani kännissä.
Alkaa uhkaavasti vuorokausi loppua, eipä oikein tullut kirjoitusvirheitä tähän. Vain yhden sanan kohdalla näkyy punaista tässä Wordissa.

No hyvää illanjatkoa!

WippiesPerjantai 09.07.2010 02:31

Päivä poli alusta asti vittumainen. Tai eoi nyt alusta asti, mutta niin siinä vaan kävi että neteistä lähti yhteys pois. En edes späässyt saunalahden mokkulallinen nettiin. Ensismmäostä kertaa tilasin Wippiesin, yhdellä eurolla akaksi tuntia netissä. Sekin osli turhAA, Nimittäin jo tunnin päästä ei päässyts kaikesta huolimatta nettiin. Sillä ei eolllut väliä kylläkään, koska toisella koneella pääsi nettiin nyt ja olin siellä sitten normaalisyi ja silleen. No sainpahan otsikon päiväkirjalleni.
Olen päeivän aikana nähnyt muutamia kaertoja hallusinaatioita olemattomista asioiosta jotka kestävät alle sekunnista pariin sekuntiin,t tiedä sitten mitä se meinaa. Olen ejuonut noin viskipullomn (vaokka aloitankin juomisen nykyään vasta myöhään aillalla) ja lisää pitää ottaa, söin myös pizzan ja kaatselin telekivisiota. Torstaina tulee enemmän katsottavaa aksuin muina päivinä. Joku tuijottaa minuaa ikkunasta tällä hetkelläe. Raahasin koneern pihalleni, ejoten olen t’ällä hetkellä ulkona, nyt se neäytti lähtevän. En minä niin mielenkiintoinen ole. Minuatsta myös tuntuu jälleen kerran, ettät jotakin olreellista jäi mainitsematta, mutta eie sille nyt mitään voi.

Hyvää illanjatkoa!

Vuoden keskivaiheellaLauantai 03.07.2010 02:22

Kutene otsikosta huomaa, niin olemme nyt vuoden puolessavälissä. Tämä pmn vuoden 183. päivä ja ennen etätä päivää ja tämän päivän jälkeen on päiviä 182 päivää vuodessa jäljellä (paitsi skarkausvuonna). Tänään näytteleijä Lindsay Lohan täyttää myös 24 vuotta.
No sitten eitse päivään. Heräsin lähes tasan kolmelta, vittu jee unirytmi pitää saada kuntoon. Kaikesta jhuolimatta olin aika out tästä maailmasta.
Päivästät ei kovin montaa asiaa tapahtaunut. Minä olen pelannaut King.comin pelejeä, oleilin pihallani ja katselluet televisiota sekä luonnollisesti juonut viskiä, niin ja akuunnellut musiikkia. Olin myös själleen kerran saanut kutsuja Facebookkiin. Tällä kertaana joltain Mikalta, en muista tunteneeni ketään Mikaa. KOkao maailmako minua painostaa liittymään sinne?
Ei kaiat tässä sem kummempia.

Hyvää illanjatkoa!