IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

517. merkintä päiväkirjaanLauantai 06.12.2008 00:43

Tänään heräsin vasta klo 12:40! Minut herätti tekstiviesti, onneksi. Tasavalta Viinat menivät kokonaan ja olikin reissu Alkoon. Kamala jano oli, mutta onneksi saan aina Alkossa vettä. Pullonpalautusautomaattien vieressä on aina käsienpesulavuaari josta minä otan aina huikan.
Koska olin vielä osittain humalassa niin pystyin antamaan setelin huoletta myyjälle, mutta myöhemmin se alkoi oikein urakalla (esim. nyt).
Menin myös Valintataloon ostamaan kissanhiekkaa ja Fenix –juoman (pitää kurkun kosteana ja näläntunteen poissa. Se on myös hyvää, osta siis sinäkin). Myyjänä oli yllättäen entinen luokkalaiseni peruskoulusta. Pakkasin viinat niin, että reppu painoi matkalla kotiini selkääni. Kotona se kuitenkin pieneen sohvaan nojaukseen ansio on taas kuosissa.
Olin hetken aikaa galleria ja korvakuulokkeet juuttuivat tuolin yhteen pyörään. Kesti kauan ennen kuin sain sen pois sieltä. Sitten tajusin ottaa pyörän irti ja oli yksinkertaista ottaa se pois.
Kaiken tuon jälkeen ollaan nykyajassa, eli 15:57. No nyt Tasavallan kimppuun.

Palasin hetkeksi takaisin, minulla on tylsää. Yritin katsoa Apinoiden planeettaa Youtubesta, muttei se niin hitaalla nopeudella suju. Elokuvassa on pari lentävää lausetta Charlton Hestonilta: ”Get your stinking paws off me you dirty ape!” ja “You did it, you cut up his brain you bloody baboon!”
Tietääkö muuten kukaan mitä eroa on apella ja monkeylla?
Klo on nyt 17:23 ja palaan myöhemmin takaisin.

Klo on nayt 22:04 ja täällä on kaverri kylässä. Olen myös katselleut ohjelmia televisiosta ja juonut Tasavalta Viinaa tuttuu tyyliin. Yritän myös epäetoivoisesti keksiä otsikkoa päiväkirjalleni.

Ens sitten patempaa keksinut.

Hyvää aillanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.