IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Nick Hysong 40 vuottaLauantai 10.12.2011 01:40

Eli tänään siis kyseinen seiväshyppääjä, tai mahdollisesti entinen sellainen, Nick Hysong täytti 40 vuotta ja siitä otsikko. Joka tapauksessa heräsin tänään väsyneenä ja vittuuntuneena lähdin töihin. Teki mieli viinaa koko työpäivän, kuten kaikkina muinakin päivinä. Lähdin töistä lopulta pois ja pääsin lopulta Anttilan, Alkon ja McDonaldsin kautta kotiin. Ostin Anttilasta elokuvan Vares ja huhtikuun tytöt, vaikka alun perin piti ostaa Seinfeldin yhdeksäs tuotantokausi, muttei siellä sitä ollut. Alkosta ostin kolme pulloa rommia ja kaksi pulloa viskiä. McDonaldsistä ostin neljä tuplajuustohampurilaista, niin ja ostin myös hunajaa S-Marketista, sillä tykkään juoda hunajaa rommin kanssa. Olin muuten eilen tilannut netistä uuden repun, jonka pitäisi tulla postiin viikon päästä. Saa nyt nähdä miten se on näin joulun lähettyvillä se aikaväli. Kotona söin hampurilaisiani ja join ja juon nytkin sekä viskiä että rommitotia hunajalla. Oikeastaan en pahemmin muuta keksi päivästä kerrottavaa, vaikka jälleen on sellainen olotila, että jotain oleellista jäi sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.