IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Nostalgista peliä pelatenPerjantai 07.10.2016 23:10

Minä heräsin melkein minuutilleen klo 14 tänään. Väsytti kyllä paljon, muttei onneksi tarvinnut minnekään mennä koska minulla on viinaa vielä jäljellä täksi päiväksi. Minä aloitinkin juomaan Tasista ja katsoin elokuvan The Next Karate Kid. Sen jälkeen aloin pelaamaan pelejä. Chromatica ja nostalginen SimGirlDate, jota pelasin nuorempana. Muistin nimen olevan kyllä eri, mutta sama peli silti. Tuli taas nuoruus mieleen ja samoin kouluajat silloin 2000-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin. Olinhan minä koulussa 90-luvullakin, mutta ala-aste oli jollain tapaa aika tylsää. Yläaste ja ammattikoulu olivat parhaita vuosiani. Moni vihaa koulua, mutta kaikki pitivät minusta omimissa kouluissani. Minulla oli paljon kavereita siellä. Emilia oli samaan aikaan ammattikoulussa kuin minä. Minulla oli totaalinen megaihastus häneen ja kerroin hänelle siitä Jaloviinakännissä. Samoin Pinjan kanssa Jaloviinoissa tuli myöskin avauduttua. Emilia on, tai oli ainakin silloin, ihana kovistyttö. Minä pidän pahoista tytöistä. Ammattikoulussa olin pariin otteeseen tunnilla kännissä ja ihan pokkana ryyppäsin kesken tunnin Salmaria Pepsipullosta. Kaikki tiesivät, mutta opettajat ilmeisesti ajattelivat olevan helpompaa pitää minut tunnilla, koska osasin kuitenkin käyttäytyä. Minä kuitenkin jouduin myöhemmin puhutteluun luokanvalvojalle ja jollekin koulun hänen pomolleen. Olin onnekas etten saanut potkuja. Rangaistus oli käydä koulun psykologilla ainoastaan. Ei haitannut, koska puhun mielummin itsestäni psykologille kuin olen yritysjuridiikan tai kirjanpidon tunnilla esimerkiksi. Koulussani oli myös paljon seksikkäitä teinityttöjä ja minä välitunneilla aina välillä olinkin vessassa vetämässä käteen. Petri aina luuli, että olin käynyt kaljalla alakerran baarissa kun minulla oli aina niin tyytyväinen ilme sen jälkeen. Tuo peli on melkeinpä samanlaista. Kaikilla teinitytöillä isot tissit ja hyvät perseet. Minä pelaan sitä peliä vieläkin, koska se on niin pitkä peli. Samalla olen katsonut Shark Tankin, Panttilainaamon ja Salatut Elämät. Olen myös syönyt tonnikalapastaa. Nyt on klo 20:03 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi pelasin tuon pelin loppuun ja katsoin Enbuske, Veitola & Salmisen. Musiikkia tässä samalla kuuntelen, myöskin Brahimin musiikkiblogia. Predator tulee nyt telkkarista. Pakkohan se on katsoa, koska onhan siinä Arnold Schwarzenegger. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.