IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Miittiksen blogeja lukien osa 23Sunnuntai 30.10.2016 21:02

Heräsin tänään puoli kolmen maissa. Kelloja oli siirretty viime yönä taaksepäin tunnilla ja luulinkin aluksi herääväni puoli neljän maissa. Minä en kyllä tajua mitä järkeä on noissa kellojen siirroilla kahdesti vuodessa. Minä heräämiseni jälkeen aloin juomaan Tasista ja tulin tänne galleriaan lukemaan Miittiksen syyskuun blogin. Nyt on jäljellä enää tämä kuukausi ja se minkä verran ehtii tulla marraskuusta. Minä myös musiikkia kuuntelin samalla kun niitä luin.
Nyt on klo 17:10 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi laitoin oletuskuvani Photofeeleriin sosiaaliseksi. Eli siis tämän kuvan romantikko86 ja kommenteista päätellen näytän entiseltä linnakundilta, aggressiiviselta, epäluotettavalta, ylimieliseltä, epämukavalta (eli siis minulla olisi epämukavaa), totiselta, humalaiselta ja surulliselta.
Minä katsoin myös Haluatko Miljonääriksi? –ohjelman, josta tiesin kolme kysymystä. Ensimmäinen oli karsintakysymys, jossa kysyttiin yhtyeiden perustamisvuodet vanhimmasta nuorimpaan. Toinen oli Suomen huutokauppakeisarin nimi ja kolmas Simpsoneiden kotikaupunki. Minä katsoin YouTubesta myös Luciusta. Laitan tämän tänne nyt hieman aikaisemmin, koska Formulakisa alkaa kohta, kuten myös Roba, ja ihmiset saattavat paljastaa minulle kilpailun lopputuloksen ihan vain vittuillakseen minulle sillä minä itse näen sen jälkilähetyksenä vasta yöllä maanantain puolella klo 00:30 ja siksi poistun nyt.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.