IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Jenna Marblesia katsoenPerjantai 13.10.2017 20:19

Heräsin tänään jo yhdeksän aikoihin väsyneenä. No tiistaina kahdeksan aikoihin pitää herätä. En yhtään muista mitään viime illasta. Ainakin olin päässyt sänkyyn asti, ilman alushousuja jostain syystä. Minun ei onneksi tarvinnut mennä tänään Alkoon, koska kävin eilen, sillä minulle tuskin olisi tänään myyty. Minun piti kirjoittaa eilen päiväkirja, mutta se nyt sitten jäi kirjoittamatta. Harmi, koska olisi juttua tullut ja myös olisi ollut muistinvirkistystä minulle tähän päivään. Minulla ei ole aavistustakaan milloin menin nukkumaan. Tänään joka tapauksessa herätessäni aloin juomaan Tasista ja katsoin Salatut Elämät, jotka olivat olleet minulla talletuksessa. Ilmeisesti olin jo silloin sellaisessa kunnossa, etten katsonut niitä tai jotain. Harmi etten laittanut Napakymppiä talletukseen. Minä itse voisin mennä sinne ohjelmaan myös ja tiedä sinne tulisiko napakymppi vai täyshuti. Kolme pahinta deittiäni ulkonäön perusteella ovat olleet läski, ruma ja mahdollisesti ikäänsä valehdellut tyttö. Viimeksi mainittu kertoi olevansa 16, mutta kun näin hänet niin olin, että voi jumalauta onko tuo joku 12-vuotias? No deitti on aina deitti, on ollut pahempiakin deittejä. Silloin olin 19-vuotias. En minä nyt luonnollisesti mitään intiimiä tehnyt hänen kanssa, mutta jotenkin minusta tuntui siltä, että kaikki kadulla vastaantulevat ihmiset katsoivat minua kuin olisin joku pedofiili. Deiteistä puheen ollen kerran olin kahden kanssa yhtä aikaan käytännössä, koska hän jostain syystä toi kaverinsa mukaan. Kaksi naista yhtä aikaan, mutta se olisi coolinpaa jos olisi sängyssä kahden naisen kanssa yhtä aikaa. No Napakympistä vielä puheen ollen, niin minulle voisi käydä samalla tavalla kuin Sörsselsönille polttareissa https://www.youtube.com/watch?v=10dsHm6Zvc4 ja joskushan noin voi mennä.
Nyt on klo 11:42 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä join Tasista ja pelasin farmipeliä sekä katsoin tuntitolkulla Jenna Marblesin videoita. Siitä on pitkä aika kun viimeksi katsoin hänen videoitaan. Nykyään hän vaikuttaa videoissaan paljon vihaisemmalta ja aggressiivisemmalta. Pahistyttö, eli toisin sanoen siinä nainen minun makuuni. Minä olen tänään myös syönyt tonnikalapastaa ja yhden pienen lihapiirakan nakilla. Katsoin myös Salkkarit. Minä laitan tämän tänne nyt hieman aiemmin, ettei tapahdu kuin eilen. Eli jää kirjoittamatta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.