IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Aprillipäivä 2008Keskiviikko 02.04.2008 00:33

Jäi viikon alku kirjoittamatta joten laitan lyhyen koosteen.

Maanantaina jälleen eräs vittumainen päivä ja konflikteja pomoni kanssa ja sen sellaista paskaa. Vittumaisen päivän jälkeen kotiin juomaan kaljaa jota ostin Lidlistä ja ei oikein aikaa muuhun jäänbyt.

Tänään oli jälleen uusi vittumainen ja konflikteja täynnä oleva päivä duunissa. Minulla onneksi on huomenna ttyöhaastattelu klo 10 Helsinki-Vantaa lentokentän lähellä. Töiden jälkeen kävin ostamassa kaljaa Lidlistä ja grillillä syömässä lihapiirakan. Join sitten kaljaa ja katselin televisiota. Tämän kertainen aprillipila oli, että he muka olisivat antaneet minulle ylläpitäjän oikeudet käytöksi pariksi päiväksi. Minä en sitä usko, vaikka toisen henkilön kuvaa katsellessa olikin painike jolla voisin mukamas laittaa jäähyn. En usko. En edes jaksa enää kirjoittaa.

Hyvää illanjatkoa!

Sunnuntai 30.3.2008Maanantai 31.03.2008 00:31

Tämä on ollut jälleen masennuslaatuinen päivä. Huomenna taas yksi paska duunipäivä lisää ja sen sellaista. Oli kelloja siirretty joten menetimme tunnin. Jouduin myös kirjoittamaan tänään eiliseen päiväkirjaan lisää tekstiä kun ei siitä oikein mitään selvää saanut. Olen juonut kaljaa ja ollut netissä galleriassa ja pelaamassa. Tietenkin vittumainen mieli on noiden töiden takia. Ei kai tule muuta mieleen.

Hyvää illanjatkoa!

Eilinen vai mikäs se oliSunnuntai 30.03.2008 01:06

Jokj lli silleeen, eilin enn olk aiknaski hieman ojugffo.,Par4i kertaa soiiis ,ekmasim ihan tosissaan ettäxepom ihan ok, mmutts mi8nä olr I of te triger. Minä ta+paplppekler prrkele ihan kjuion Tockytö, Kuitenki kun menijn lidliin niiin ostin kalkjjoja ua limuja, tyhmö kun oleen niiin nnsioltim kunhaluaan faoooaa omaan plomjm 0ni tietyysti. Noh monbno on dsanonut minua aalkoholoisddtikdi. Kuitenkin vihzaaan n pomoani, deli ei kiihnniosta, Noo siiis on v iina mennyt tässssähuusolllisssa. Noh sorrruin viinaan ja siten aalkkolholn vaikufrtuksen alaisena.


T'n'ään menin sitten en miihibnkään.Nyt mssewneee niin virtuiksin että dsaNON MYÖHEMMMIN


Joo elikkä jatkan nyt tästä tänään sunnuntaina ja sanon eilisen paremmin ja selvemmin. Eli eilen lähdin kauppaan ostelemaan Kontulaan kaljaa Lidlistä ja päätin mennä pelaamaan Photoplayta pitkästä aikaa. Amore Miossa oli hieman vaikeuksia pitkän tauon jälkeen. Pääsin toki läpi, mutta huomattavasti hitaammin kuin ennen. Piti olla vain yhdellä, mutta sitten se juominen riistäytyi käsistä ja olinkin aika monella. Baari oli aika autio. Ilmeisesti ihmisiä ei kiinnosta juoda yhdeltä päivällä.Sitten juttelin kahden juopon kanssa kun he halusivat minut pöytäänsä. Spurguumagneetti kun olen niin sen nyt saattoi arvata. Bingoa tuli siellä myös pelattua ja Alkon kautta vielä kotiin pienehkön viskipullon kanssa. Kun olin kotona niin join sitä viskiä ja söin pizzaa jonka jälkeen Tasavalta Viinaa jälleen urakalla. Oikeastaan ryyppäsin koko päivän siitä yhdestä lähtien. Kaveri tuli myös käymään täällä ja yöpyikin täällä. Molemmat olimme ihan kännissä ja minulta meni osittain muistikin ja sammuin sohvalle. Että sellainen tapahtumarikas päivä. Se on itse asiassa paljon mielenkiintoisempi kuin miltä kuulosti. Noh en nyt muuta oikeen mieleen tule. Nyt lähden juomaan kaljaa ja mahdollisesti kirjoitan tänään päiväkirjan tästä päivästä.

Hyvää päivänjatkoa!

VedonlyöntiäLauantai 22.03.2008 23:32

Jäi jäkllleen kirjoittamatta pari päivää, joten kirjoitan nyt siitä koosteen.

Eli toerstaina okli siis virkavapaa päivä ja tilille ei tunnllut senttiäkään. Se kesti kuitenkin vain yhden päivän. Noh mitäs minä eilen teuin.
Ainakin olin sinä yönä sammunut kun Tasavalta Viinaa oli tullut vedettyä yoli litran vetrran. Nykyään muuten harvoin sammun vaikka olisinkin nsen verran vetänyt, mutta kun join viinaa pullon suusta todella nopeasti niin sw on aikamoista menoa.

Perjantaina sditten kun heräsin niin oli nmietteissäni Malesian GP:n aika-aajot jotka ovat tänään. >Laitoin kuusi lappua jha kaikki euron panoksilla. Massa ja Hamilton ovat joka ikisessä lapussa. Jos Kimi pon p+aaklulla niin kaikki laput menevät ihan vituiksi. Että silleen. Noh käväisin siis Kontulassa vedenlyönnin merkeissä ja myuaöhemmin kotia ottamasa tuttua Tasvalta Viinaa tuttuun tyyliin pullosta suoraan jota jostain syystä havaran ymmärtää miten siihen pystynb. Jälleen meni kunnon satsi.

Herättyäöni katsoin sitten Malesian aika-ajot. Massa oli paalulla, Räikkönen toinen ja Kovalainen kolmas (pudotettiin kahdeksanneksi). En saanut lappua kiinni. Lähdin tänään sitten Lidliin osyamaan kaljaa 18 kappaletta ja myäös vedonlyöntiä huomiseen kilpailuun. Minulla on kaksi lappua, Massa-Räikkönen-Kubica ja Räikkönen-Massa-Kubica. Saa nähdä miten käy. Kotiin sitten juomaan kolme kaljaa ja sen jälkeen tasavalta Viinaa. Olen tänään myös katsellut Simpsoneita ja sen sellaisyta. Ei nyt mieleen muuta juuri nyt tule.

Hyvää illanjatkoa!

Vapaa-aikaaTorstai 20.03.2008 01:12

Menin tänään töihin jälleen viinanhajuidena ja silleen. En jaksanut tehdä töitä ja nolinkin koko päivän koneella etsimässä työpAIKKOJS ja pelaa´massa Suo i24:n pelejä. Herra isoherras antoi kaikkien työntekijöiden lähteä kolmelta ja minä lähdin. Myös minulle annettiin torstai vapaaksi ja se on hyvä. En kyllälkään nsaa siitä palkkaa, mutta vapaa se on mjinulle silti.
Kun tulin kotiin niin otin nrepun ja laitoin tyhjoä töllkkejä ja pulloja ja vein niitä ÖLidliin ja samalla Alkoonn ostamaan kuusi pulloa 0,7 litran Taasavalta Viinaa. Sitten grillille ostamaan ruokaa ja samalla katsoinnkotona elokuvan I robot. Sen jälkeen kjajoja ja Tasavalta Viinaa. Katsoin myös elokuvaa Sublta ja silleen. eN Nyt muuta keksi selostraa.

Hyvää illanjatkoa!

335. merkintä päiväkirjaan!Tiistai 18.03.2008 01:23

Eli tämä on 336. merkintä (periaatteessa 337., mutta kun yksi poistettiin) ja en siis parempaakaan otsikkoa keksinyt.

Tänään siiis heräsin siinä hieman ennen kahdeksaa ja meni vastentahtoisesti taas duuniin. Oli mielenkiintoista katsoa millaiset reaktiot olivat työkavereillani avautumisistani (haukuin perjantaina pomoni siis täysin), no en saanut oikein mitään selville. Vanhan kaljanhaju varmasti tuoksahti hyvin minussa, kuten varmaan huomennakion. Tänään oli töissäni troistaiseksi paras päiväni, kun pomo nyt on poissa. Ainut raskas urakka oli kun jouduin vetää ja työntää käsilläni noin 250-kiloitsa kuormaa Lähdin töistä etuajasta kun en jaksanut siellä olla.Lähdin grillille ostamaan ruoaksi jättilihiksen ja ostin sen kanssa Colaa ja myös sopivasti kaljaa. Kotiin syömään lihapiirakka ja katsoin sitä syödessä myös elokuva Bruce, taivaan lahja. Luonnollisesti avasin kaljapullon/tölkin ja juotua on tullut. Netissä olen myös ollut ja Youtubista kkatsellutr hauskoja videoita ja kuunnellut myös musiikkia. Ei kai muuta ihmeempiä.

Hyvää illanjatkoa!


Lisäys 11.11.2008
Tämä on oikeasti 335. merkintä, olin laskenut alunperin väärin

Viikko lähenee loppuaanMaanantai 17.03.2008 00:10

Viikko jälleen lopussa ja näin ollen myös kohta taas työpäivä noin 11 tunnin kuluttua. Kyllä vituttaa kunnolla.
Heräsin tänään siinä Formuloiden koosteen alkaessa noin kymmeneltä. Olin mennyt edellisenä yönä nukkumaan noin kahdelta, joten yöunituntimääräni oli seitsemän ja kahdeksan. Australian kisa oli melko tapahtumarikas ja samalla kuitenkin pettymys kun Hamilton voitti. Mäkihyppy tuli sopivasti sen jälkeen joten heti tuli paljon katseltua televisiota. Lähdin myöhemmin Siwaan ostamaan mäyräkoirallisen (12 kpl) kaljaa ja katselin Ladattua asetta, joka oli selkeästi parodia Tappavasta aseesta. Söin myös samalla pizzaa ja myöhemmin aloitin kaljanjuonnin. Pimeässä huoneessani join kaljaa ja katsoin Simpsoneita DVD:ltä. Väsyttänyt on viikonlopun huonojen yöunien jälkeen ja taidankin kohta mennä jo nukkumaan.

Hyvää illanjatkoa!

Naistenpäivä 2008Sunnuntai 09.03.2008 01:04

Jäi eilinen väliin, joten koosteen siitä tänne nyt kirjoitan.

Eilen en pahemmin alkupäivästä muista. Ainakin tuli myöhemmin juotua hullun lailla. Minulle ei riittänyt 0,7 litran Tasavalta Viina, ei läheskään. Meni nimittäin lähes toinen mokoma. Tavallisissa viinapulloissa (puoli litraa) tuli siinä ryypättyä noin yli kaksi ja puoli viinapulloa. Muisti lähti oikein urakalla JA kaatuilin täällä useasti ja sen semmoista. Ei voi muistaa.

Tänään on naistenpäivä (ainakin mikäli olen antanut itselleni ymmärtää) joten nyt alkuun hyvää naistenpäivää naisille.
Tänään heräsin väsyneenä siinä kymmenen jälkeen. Olin koneella hieman ja sukulaisia tuli kylään. Sittem siinä viiden aikoihin lähdin Kontulaan Lidliin ostamaan kaljaa ja limua poliisihampurilaiselleni. Kävin myös ostamassa aikaa matkakorttilleni ja sitten grillille ostamaan poliisihampurilaisen. Bussilla kotiin syömään sitten se hampurilainen. Koko episodi kesti semmoiset 40 minuuttia! Vasen käteni tärisi hullun lailla, mutta oikea ei paljon ollenkaan. Outoa. Sitten aloin juomaan kaljoja joita ostin ja jämiä Tasavalta Viinasta. Kaljat juotu ja Tasavalta Viina on menossa hyvää vauhtia. Ei kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!

SyntymäpäiväTorstai 06.03.2008 23:36

Tänään äitini täytti 48 vuotta. Ajattelin, että kai se on pakko jotakin ostaa, joten lähdin Alkoon ostamaan noin seitsemän euron punaviinipullon. Sen jälkeen Lidliin ostamaan kaljaa sekä limun pizzan kanssa. Kaljoja on 15 kappaletta, mutta on Tasavalta Viinaakin jos loppuu kesken. Tuo kalja on aika pahaa, mutta eihän sitä maun takia juoda. Pizza tuli vasta kahdeksalta ja söin siitä oman osuuteni. Kaljoja olen juonut ja katsellut televisiota sekä lukenut. Ei kai nyt muuta sen kummempaa.

Hyvää illanjatkoa!

Keskiviikko 5.3.2008Keskiviikko 05.03.2008 21:20

eN keksinyt parempaakaan otsikkoa, joten laitoin tuon. Jäi eilinen väliin joten laitan sen tänne koosteena tuttuun tyyliin.

Eilen oli yllättävän paljon ohjemaa televiosta katseltavana. Ensiksi tuli mäkihyppyä joka oli jälleen pettymys, Ahonen voitti tuurilla. Frendit sel jälkeen ja sen jälkeen Simpsonit ja Hot Shot. Salatut Elämät laitoin nauhalle. Ohjelmien ohella ryyppäsin vanhaa tuttua Tasavalta Viinaa sen 0,7 litraa. Menin nukkumaan siinä kahdentoista aikoihin.

Tänään heräsin siinä yhdentoista aikoihin ja menin koneelle ja sitten söin myös kaksi leipää aamiaiseksi. Koneella olen lähinnä istunut ja juonut Tasavalta Viinaa hieman. Paljon vielä jäljellä. Mummoni soitti minulle ja kertoi että äidilläni on huomenna syntymäpäivä. En olisi muistanut. No ei oikeastaan ole pahemmin aikaa kirjoitella sillä Salatut Elämät alkaa kohta. Todennäköisesti jäi jotain mainitsematta, usein niin on käynyt.

Hyvää illanjatkoa!